Trump seuraavaksi Presidentiksi.

Näin ajattelen ehdottomasti itse.
Trumpin edellinen kausi oli Maailmalle ,suorastaan pelastus.
Sodat vähenivät ja ihmisillä oli avoin mieli tulevaisuuteen.
Ei ollut lehdissä eikä tv :ssä ,sotia .
Toista on tänä päivänä.
Meidät on dumpattu sotia täyteen jatkuvalla ,suorastaan terroristisella tavalla.Päivälehdet täynnä pelottelevia sotauutisia,jotka johtuvat pelkästään henkilöiden itsensä sotakiihkosta.
Ja,tällaisia tyyppejä kun on useita niin nyt näemme mitä siitä on seurannut.
Juuri he ovat saattaneet vaaraan Suomen ja Suomalaiset.
Ei kukaan muu.
Itse valitsisen Trumpin Presidentiksi koska hänet tiedämme kuinka hän toimii.
Kamala on uhkakuva Presidentiksi !
Niin oli Obama aikoinaan
4266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mikähän sota väheni Trumpin aikana? Ja mikä pelastus?

Eipä ole varmaa vielä Trumpin marssi kohti presidenttiyttä.

Biden voi järjestää hankalan tilanteen Trumpille. Kun nämä kaksi herraa olivat kumpikin ei-pidettyjä ehdokkaita ja suuri joukko äänestäjiä ei halunnut kumpaakaan ehdolle, saattaa käydä näin:

Biden luopuu kruunustaan, jolloin Harris on ensimmäinen USA:n nais presidentti.

Siitä asemasta Harris on hankala lyötävä. Ja vaalitaistelu käydään tuomari/syyttäjä vastaan tuomittu rikollinen!!

Ai kun tekee kipeää!

Äänestä

Trumpin puheiden takia kuoli muistaakseni 5 henkilöä siinä valtaus rynnäkössä .

Äänestä

Onko Trumpin tapa puhua vihanlietsontaa, sellaisesta sodatkin alkavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Näin ajattelen ehdottomasti itse.
Trumpin edellinen kausi oli Maailmalle ,suorastaan pelastus.
Sodat vähenivät ja ihmisillä oli avoin mieli tulevaisuuteen.
Ei ollut lehdissä eikä tv :ssä ,sotia .
Toista on tänä päivänä.
Meidät on dumpattu sotia täyteen jatkuvalla ,suorastaan terroristisella tavalla.Päivälehdet täynnä pelottelevia sotauutisia,jotka johtuvat pelkästään henkilöiden itsensä sotakiihkosta.
Ja,tällaisia tyyppejä kun on useita niin nyt näemme mitä siitä on seurannut.
Juuri he ovat saattaneet vaaraan Suomen ja Suomalaiset.
Ei kukaan muu.
Itse valitsisen Trumpin Presidentiksi koska hänet tiedämme kuinka hän toimii.
Kamala on uhkakuva Presidentiksi !
Niin oli Obama aikoinaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu