Tämä on todellinen tapaus ja päätös.
Vaikka asiakas X ei ole ostanut autoa autoliikkeestä A, vaan merkkiliikkeestä B, niin siitä huolimatta autoliikkeen A pitäisi kuluttajariitalautakunnan päätöksen mukaan maksaa asiakkaalle X noin 400 euroa.
Ennen myöhemmin muiden osapuolten välillä tapahtuneita kauppoja autojen myynti-ilmoitusten täyttöjärjestelmä autoliikkeessä A oli rekisterinumeron perusteella laittanut rastin varustelistassa myös vakionopeussäätimen kohdalle, vaikka sitä ei ollut.
Ilmoituksissa lukee, että ostajan pitää tarkistaa auton varusteet ennen ostamista, koska varustetiedot tulevat suoraan autokauppojen käyttämistä järjestelmistä.
Kuluttaja X kävi koeajamassa auton liikkeessä A ja kokeili myös varusteet, mutta ei puhunut liikkeelle A ko. varusteen puuttumisesta mitään. Kyseessä oli asiakkaan Y myyntitilissä ollut auto, joka palautui koeajon jälkeen Y:lle, joka myi sen tämän jälkeen merkkiliikkeelle B.
Sama asiakas X osti kyseisen auton lopulta merkkiliikkeestä B. Myöhemmin hän reklamoi liikettä A vakionopeussäätimen puuttumisesta ja vaati noin 400 euron korvausta, jonka kuluttajariitalautakunta on sittemmin päättänyt kuuluvan liike A:n maksettavaksi.
Autoliike A ja merkkiliike B eivät liity toisiinsa mitenkään, vaan ne ovat keskenään kilpailijoita.
Kuulostaaako oikeudenmukaiselta päätökseltä?
Kuluttajariitalautakunta on vitsi
Anonyymi-ap
2
198
Vastaukset
- Anonyymi
Oletko sinä se ostaja X?
- Anonyymi
Kuulostaa erikoiselta, kun kuluttaja X ei ole liikkeen A kanssa tehnyt mitään liiketoimia niin on vaikea ymmärtää miksi liike A:n pitäisi korvata jotain kuluttajalle X.
Epäilen kuitenkin että koko tarinasta jätetään nyt jotain kertomatta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5823856Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483308- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662739Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121957- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739