Minusta erittäin hieno ja rohkaiseva raamatunpaikka.
"Hän on muuttava meidän alennustilamme ruumiin, kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi."
Huom. Siinä ei sanota:"henki, ruumiin kaltaiseksi", vaan:" kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi."
Kaksi eri asiaa.
Paavali nimittää nykyistä ruumistamme alennustilan ruumiiksi, ja niinhän se onkin. Suurimmat vaivamme saamme kokea juuri ruumiissamme. Kun taudit runtelevat ruumistamme, niin tunnemme, että ruumiimme on todella alennustlan ruumis.
Mutta kristuksen lunastukseen kuuluu, että tämä ruumis on myöskin lunastettu. Tosin se jää tänne maan päälle, mutta siitä nousee uusi ruumis, joka on silloin hänen, kirkkautensa ruumiin kaltainen.
On ihmeellistä ajatella, että meilläkin on kerran hänen kirkkautensa ruumiin kaltainen ruumis. Silloin on tämän maallisen ruumiin aiheuttamat ahdistukset ohi. Ilm.7:15-17.
Sinun ei tarvitse odottaa, että ruumiisi tulisi vähitellen täydelliseksi, koska saat kirkkauden ruumiin hetkessä.
Ole siunattu.
T: ex-jt
Fil.3:21 ei oikein sovi jt:lle.
27
349
Vastaukset
- Anonyymi
Me Jt:t emme lue tuollaisia raamatunkohtia. Tai jos luemme, mietimme samalla vaikka aku ankkaa.
- Anonyymi
Vartiotorni opettaa, että voidellut menevät henkiolennoiksi taivaaseen ja muut joutuvat tyytymään ihmiselämään maan päällä. Kumpikin on epäraamatullinen opetus. Raamattu opettaa ruumiin ylösnousemusta samaan muotoon kuin Jeesuksella oli ylösnousemuksensa jälkeen.
- Anonyymi
Aloituksessa oleva raamatunkohta on JT:n mielestä vain hyödyllistä luettavaa. Samoin kun monet muut vastaavat paikat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloituksessa oleva raamatunkohta on JT:n mielestä vain hyödyllistä luettavaa. Samoin kun monet muut vastaavat paikat.
Vartiotornin mielestä "Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset" on tarkoitettu vain voidelluille. Paitsi velvoittavat kohdat, ne koskevat kaikkia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vartiotornin mielestä "Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset" on tarkoitettu vain voidelluille. Paitsi velvoittavat kohdat, ne koskevat kaikkia.
Niin. Sellaista se on kun kultti pitää otteessaan.
- Anonyymi
Tosin se jää tänne maan päälle
- Miksi Jeesuksen ruumis ei Raamatun tarinoissa jäänyt maan päälle?- Anonyymi
Ruumis mätänee. Jeesuuksen ruumis ei ehtinyt mädäntyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruumis mätänee. Jeesuuksen ruumis ei ehtinyt mädäntyä.
Vartiotorni opettaa, että Jeesuksen ruumis katosi, mutta ei herännyt eloon.
- Anonyymi
Olet Jumalan vihollinen!
Häpeä! - Anonyymi
Ehkä tämä kertoo EU:n Fitneksen täysterveyden keksimisestä. Ruokavalio parantaa sairauksia ja pystyy käymään kuntosalilla hyvässä kunnossa. Ja sitten joku saatana tai antikristus opettaa täysterveyttä väärin tai väärinpäin ja kaikki kuolevat nuorina sairauksiin. Ruokia voi opettaa oikein ja väärin. Siinä on se hänen valtansa.
- Anonyymi
"Kaikki kuolevat nuorina sairauksiin."
Kannattais katsoa tarkkaan mitä ne koronarokotukset ovat, mitä ihmisille on laitettu. Ei vain yksi rokote vaan 2 tai 3, jopa neljä.
Ei oo ihme jos henki lähtee.
- Anonyymi
Anonyymi 2024-07-26 19:30:02
"Vartiotornin mielestä "Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset" on tarkoitettu vain voidelluille. Paitsi velvoittavat kohdat, ne koskevat kaikkia. "
Eikö vt tarkoita kreikkalaisille esim.
Matt. 10:28 Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
? ?- Anonyymi
Kreikkalaiset kirjoitukset on Vartiotornin nimitys Uudelle testamentille. Järjestö haluaa erottautua kristikunnasta kaikenlaisin tavoin, myös boikotoimalla vakiintuneita nimityksiä. Järjestölle Vanha testamentti on "heprealaiset kirjoitukset" tai "heprealais-aramealaiset kirjoitukset".
1. vuosisadalla kuitenkin myös Vanha testamentti tunnettiin enimmäkseen kreikankielisenä käännöksenä Septuagintana. Vain pieni osa juutalaisista oli arameaa puhuvia Palestiinan alueella. Enimmäkseen juutalaiset elivät eri puolilla Rooman valtakuntaa pääasiassa kaupungeissa, missä kristinusko levisi ensimmäisten vuosikymmenien aikana juutalaisten ja ns. jumalaapelkäävien keskuudessa, jotka noudattivat joitakin juutalaisia tapoja mutta eivät olleet ympärileikattuja. Juutalaiset saattoivat olla jumalaapelkäävän kanssa läheisemmissä tekemisissä kuin muiden pakanoiden. Pakana-sana tulee muuten latinan kielen sanasta paganus, joka tarkoittaa maalaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kreikkalaiset kirjoitukset on Vartiotornin nimitys Uudelle testamentille. Järjestö haluaa erottautua kristikunnasta kaikenlaisin tavoin, myös boikotoimalla vakiintuneita nimityksiä. Järjestölle Vanha testamentti on "heprealaiset kirjoitukset" tai "heprealais-aramealaiset kirjoitukset".
1. vuosisadalla kuitenkin myös Vanha testamentti tunnettiin enimmäkseen kreikankielisenä käännöksenä Septuagintana. Vain pieni osa juutalaisista oli arameaa puhuvia Palestiinan alueella. Enimmäkseen juutalaiset elivät eri puolilla Rooman valtakuntaa pääasiassa kaupungeissa, missä kristinusko levisi ensimmäisten vuosikymmenien aikana juutalaisten ja ns. jumalaapelkäävien keskuudessa, jotka noudattivat joitakin juutalaisia tapoja mutta eivät olleet ympärileikattuja. Juutalaiset saattoivat olla jumalaapelkäävän kanssa läheisemmissä tekemisissä kuin muiden pakanoiden. Pakana-sana tulee muuten latinan kielen sanasta paganus, joka tarkoittaa maalaista.Amen!
- Anonyymi
Miksi kartat Raamatun sanaa!
- Anonyymi
Tiesitkö, että JT:t valehtelevat ja rikkovat lakia ?
Jimi teki pöyristyttävän löydön rappukäytävästä - IL esittelee Jehovan todistajien salaiset merkinnät
Jehovan todistajien ovelta ovelle kiertävät saarnaajat kirjaavat muistiin osoitteiden, nimien ja käyntitietojen lisäksi puhelinnumeroita, äidinkieliä, seksuaalisia suuntautumisia, uskontoja ja terveystietoja.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201807272201098602
---------------
Muistiinpanoista muodostuu lainvastainen henkilörekisteri.
Se olisi laillinen jos tietoja kyseltäessä kysyttäisiin lupa.
Lahkojohtaja Leinonen on sanonut että JT:t eivät kysy lupaa. He tottelevat häntä, Leinosta.- Anonyymi
Joo. Leinonen kuvittelee olevansa kova batu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo. Leinonen kuvittelee olevansa kova batu.
Ja taas tuli JT:t hiljaiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja taas tuli JT:t hiljaiseksi.
Vain JT kristillisuus johtaa pelastukseen, jatkoajalle!
- Anonyymi
Jumala ei halua tuntea yhtään lahkolaista.
Ainoastaan JT ja juutalaiset! - Anonyymi
Anonyymi 2024-11-10 16:14:33
"Vain JT kristillisuus johtaa pelastukseen, jatkoajalle!"
-Teillä on ne piirrokselliset todistukset jatkoajasta, pääsee jellonan hymyiltäväksi paratiisiin.
Mitä sanoo Raamattu ?
Matt. 5:20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan
Matt. 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Jehova, Jehova!', pääse taivasten valtakuntaan,
Matt. 10:7 Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle'.
Luuk. 10:5 Kun tulette johonkin taloon, niin sanokaa ensiksi: 'Rauha tälle talolle!'- Anonyymi
Ja kaksi jaetta myöhemmin Luuk.10:7 sanotaan: "Älkää siirtykö talosta taloon.".
Mitä sanoo JT:t:" Mehän menemme. Sanokoon Jeesus mitä tahtoo." - Anonyymi
Raamatussa on n 45 000 jaetta, LUKEMAAN!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kaksi jaetta myöhemmin Luuk.10:7 sanotaan: "Älkää siirtykö talosta taloon.".
Mitä sanoo JT:t:" Mehän menemme. Sanokoon Jeesus mitä tahtoo."UT on satoja sivuja, LUKEMAAN.
Se mitä luet kokonaisuus ratkaisee! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
UT on satoja sivuja, LUKEMAAN.
Se mitä luet kokonaisuus ratkaisee!Kyllä, koko luku pitää lukea ja vasta sitten vetää johtopäätös mitä kokonainen luku sanoo!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, koko luku pitää lukea ja vasta sitten vetää johtopäätös mitä kokonainen luku sanoo!
Koko luku pitää ymmärtää Luuk.10:7 valossa.
Ovilla ei rampata ja sillä sipuli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, koko luku pitää lukea ja vasta sitten vetää johtopäätös mitä kokonainen luku sanoo!
Koko luku pitää ymmärtää Luuk. 10:7 valossa ja sillä sipuli.
Ovilla ei rampata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000588944124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?132405Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1911560Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja221317- 71960
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.41897Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72814Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57812En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.41762Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä75662