Suurin osa suomalaisista vaatii verojen perimisen lopettamista. Vaatijoiden määrä on samaa luokkaa kuin oikeistopuolueiden osuus eduskunnassa.
Valtio keksikööt muun tavan rahoittaa turhat toimintonsa.
Kansa on puhunut, joten pulinat pois.
Valtio keksikööt muun tavan rahoittaa turhat toimintonsa.
Kansa on puhunut, joten pulinat pois.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Suomen Pankki osaa tehdä rahaa.
Myös velkavipua voidaan hyödyntää.
*
SDP:n ja LaitaVasemmisto ja MyrkynVihreät VAATIVAT- Lisää Verotusta Kansalle !
- SiiS Veroja Lisää - ? -
- Kyllä Se SDP:n ja LaitaVasemmiston - HIMO-VERO Hallitus Riitti ! - Paskiaiset !
*
70% kansasta halusa että myös pääomatuloista maksetaan veroja progressiivisesti. Veroja maksettaisiin siis maksukyvyn mukaan progressiivisesti henkilön kokonaisvuositulojen mukaan ei tulolajin mulaan, kuten nykyään. Verot ovat kunniavelkaa, maksa kiitollisena, älä ole kunniaton paskiainen!
Sinälin olet verorahoitteisen hyvinvointiyhteiskunnan tuotos. Veronapina ja itkupotkuraivarit pyllyyn ja mars kunniavelan maksuun!
Olisi aika suomalaistenkin jo opetella tekemään töitä.
Verotulot voi korvata työeläkevaroilla.
Pelkät pääomaverot saavat riittää.
Onko oikeasti näin tyhmiä ihmisiä ?
Kysymys ihmisten älyllisestä kapasiteetista on moniselitteinen. Ihmiset ovat erilaisia monilla tavoilla, mukaan lukien älylliset kyvyt, oppimistyylit ja kokemukset. Jotkut saattavat tehdä päätöksiä tai toimia tavoilla, jotka saattavat vaikuttaa muista "tyhmiltä", mutta usein taustalla on erilaisia syitä, kuten tietämättömyys, epävarmuus tai ympäristön vaikutus.
On myös tärkeää muistaa, että älykkyys ei ole ainoa mittari ihmisen arvosta tai kyvyistä. Empatia, luovuus, sosiaaliset taidot ja muut ominaisuudet ovat yhtä tärkeitä. Ymmärryksen ja kärsivällisyyden avulla voimme usein auttaa toisiamme oppimaan ja kehittymään.
empatiaa ei näy olevan niillä jotka höpöttää negatiivista jauhantaa esim sosiaalituilla elävistä oli sitten kyse eläkeläisistä tai työttömistä. Työttömiäkin on väkisin aina olemassa että on mahdotonta todellisuudessa että kaikki olisi duunissa. En minäkään ymmärrä laiskoja ja on oikein silloin että karenssia tulee niille. On kuitenki myös iso nippu ihmisiä jotka tarvii apua valtiolta.
Kyllä, sama juttu kuin Naton kanssa.