Persut tekivät Suomesta ammuskeluyhteiskunnan

Pyssyt eivät aikaisemmin paukkuneet Suomessa taajama-alueilla kuin aniharvoin. Tässä viimeisen vuoden aikana, kun persut ovat olleet hallituksessa, saa lukea ammuskeluista lähes päivittäin, Yleensä ovat vielä itse osallisina.

Ei Suomen kansa tälläistä yhteiskuntaa halua, vaan turvallisen tilan ympärilleen. Yhteiskunnan jossa sosiaaliturva on riittävä, eikä kansalaisten tarvitse tehdä rikoksia pysyäkseen hengissä.

Nyt on persuilla peiliin katsomisen paikka, koska TE olette vaarallisia, eivät muut, eivät edes syyttämänne ulkomaalaiset.
27205
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Punavihreän kasvatuksen ja moraalin tulos:

- koululapset ampuu toisiaan (Viertola)
- pohjalaiset ammuskelee eikä enää rehellisesti tappele paikallisten puukkoseppien taidonnäytteillä

Äänestä
  • Oliskos kuitenkin että Pohjanmaalla ne on mustalaiset jotka ammuskelleet, villi veikkaus?
    Koska , osuminen on ollut perinteisesti todella heikkoa ja aina me sivulliset vaarassa.
    Koska kuka ottaa aseen kapakkareissulle, vähemmistörotu ja vornanen.

    Tuon edellisen punavihreyden syyllistämisen kaikki tietää olevan naiivia, kun toisaalta kaikki aseista kieltäytymiset, ikivanhat miinasopimukset, rajalakien epuut, aseiden kotona säilyttämiskiellot, ym rauhallisen elämän ehdotukset ovat punavihreiden syytä, eikö?.

    Silti punaiseksi haukuttu edellinen demarijohtoinen hallitus haki Natoon, että pohja lähti noilta vitun tyhmiltäkin jutuilta.

    Äänestä

ÄLÄ Moktar.Gubta AP taas yritä. Aina on pyssyt paukkuneet, Ruotsin tapaan alkaa Suomikin muuttua siksi, miksi suvakkisilakat sen haluavat muuttuvan.

Äänestä

Persut ja Kokoomus ovat luoneet suomeen ihmisvihaa joka luo lisää ihmisvihaa,joten Orpo ja Purra katsokoot peiliin.

1Äänestä
  • Etköhän se ole sinä joka tätä vihaa tälläkin palstalla yhtenään kylvää.

    Äänestä

Persut ovat niin säälittäviä, että eivät osaa käyttää edes asetta.

1Äänestä
  • Vassarit ovat valkoisia mustalaisia. Samanlaiset loismaiset elintavat ja vihan lietsonta muita ryhmiä kohtaan.

    Äänestä

Pyssyt paukkuu jo alituiseen ravintoloiden kulmilla ja kauppakeskuksissa puukotellaan sivullisia kulkijoita selkään. Vasaralla myös paukutellaan toisiaan päähän. Jotkut tulostelee konepistooleja, toisten lähetellessä pommipaketteja tai suunnittellessa rituaalimurhia.

Kunnon ihmisistä on todella vastenmielistä tämä äärimielisten persujen luoma väkivaltakulttuuri, jossa väkivalta on ainoa ongelmien ratkaisukeino.

1Äänestä
  • Mistä hornan torvesta teitä torviperse rotanpieruja oikein sikiää.

    Äänestä

Aloitus taas säälittävä vihanlietsonta maalitus persuja kohtaan. Kuvottavaa🤢🤮

Äänestä
  • Sattuuko totuus?

    1Äänestä

Niih, ruotsikin oikea malli yhteiskunta ja vain muutamassa vuodukymmenessä. Palot, pyssyt, pommit, raiskaukset kaikki euroopan kärkeä.

Äänestä
  • Ruotsissa on Balkanin, Afrikan ja Lähi-Idän persuja???

    Äänestä

Mutkaton elämä on turvatonta, myös Suomessa?😎

Äänestä

Viherpunikit teki.

Äänestä
  • Katso Ruotsiin? Avaa henkiset silmäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Katso Ruotsiin? Avaa henkiset silmäsi.

    Ja tunnusta tosiasiat jotka viherpunikit ovat siellä aikaansaaneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ja tunnusta tosiasiat jotka viherpunikit ovat siellä aikaansaaneet.

    Ei siellä Börje ja Lars paukuttele vaan ihan muu porukka.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei siellä Börje ja Lars paukuttele vaan ihan muu porukka.

    Lähes joka päivä pommi pamahtaa siellä sekä pyssy myös.

    Äänestä

  • Ne on tunaroinu ihan kaiken täysin paskaksi. Ja möllöttävät kuin pöljät tunkiollaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Katso Ruotsiin? Avaa henkiset silmäsi.

    Tai Norjaan kukas siellä paukutteli , breiviik, oikein äärinationalisti persujen ihailemana, onko alhaisempaa olentoa kuin nuorten lahtaaja, tappaa sellaisia joilla ei ole mitään tekemistä hänen ongelmiinsa ja antaa konservatiivisen rahavalllan ajaa sen etua kaikkien muiden kärsiessä, mutta breiviik oli persujen tapaa aivopesun uhri.

    Äänestä

Oikein kansanedustaja näytti mallia kuinka asiat saa ratkaistua ampumalla keskellä kaupunkia.

1Äänestä

Otappa nyt selvää mikä porukka siellä ammuskeli. Vinkkinä tästä porukasta on että sosiaalitoimistot tuntevat nämä sankarit.

Äänestä
  • Yleensä kun ulkopaikkakuntalainen seurue saapuu baariin jossa on jo toinen seurue ja sitten syntyy seurueiden välinen riita jota selvitellään jopa asein, henkilöt kuuluvat 1500-luvulla maahamme oletetusti Intian suunnalta vaeltaneeseen etniseen vähemmistöön, jossa suosittuja etunimiä ovat mm. Rainer ja Miranda.

    Äänestä

Pääputinisti miinanpolkija sivarineito Hellä-ahokin julkaisi ammuskeluvideoita youtubessa.

Äänestä

Parempi se on kuin vassareiden oleskeluyhteiskunta missä kukaan ei tee töitä.

Äänestä
  • Millä ajatuksen juoksulla ja vituksella joku on saanut tuollaista päähänsä tänä päivänä, eikö oleskelu yhteiskunta ole sellainen mitä vastustettiin 1918 , kun talonpojan talkoo ja orjatyö elätti suuren määrän "parempaa" väkeä !

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pyssyt eivät aikaisemmin paukkuneet Suomessa taajama-alueilla kuin aniharvoin. Tässä viimeisen vuoden aikana, kun persut ovat olleet hallituksessa, saa lukea ammuskeluista lähes päivittäin, Yleensä ovat vielä itse osallisina.

Ei Suomen kansa tälläistä yhteiskuntaa halua, vaan turvallisen tilan ympärilleen. Yhteiskunnan jossa sosiaaliturva on riittävä, eikä kansalaisten tarvitse tehdä rikoksia pysyäkseen hengissä.

Nyt on persuilla peiliin katsomisen paikka, koska TE olette vaarallisia, eivät muut, eivät edes syyttämänne ulkomaalaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu