Kerron tositarinan Venäjän matkalta. Avustimme Tverin uskovia. Eksyimme kerran emmekä löytäneet kohdetta. Rukoilimme ja pyysimme apua Herralta.
Otin kädet pois ratista ja jalat pois polkimilta. Auto lähti liikkeelle. Jeesus ohjasi auton perille. Matkaa taittui toista kilometriä Herran ajaessa autoa. Hän vaihtoi vaihteet, käytti kytkintä, polki kaasupoljinta, ohjasi rattia ja jarrutti. Pysäköi lopuksi kohteeseen.
Ja ateistit eivät usko ihmeisiin!
Jeesus ohjasi perille
17
232
Vastaukset
- Anonyymi
Työkaverin- kirkonuskova. Hänen kertoma.
Oli ohittamassa rekkaa suoralla, kun sivutieltä auto kääntyi eteen, hänen kaistalleen.
Hän koki ennen törmäystä, että hänen autonsa otettiin ja nostettiin ylös.
Seuraava havainto hänellä oli, että hän ajoi jatkaen matkaa, sen rekan edessä - joka tuli ohitettua.
Varmaan liikutaan niillä alueilla, joihin meillä ei ole vastausta. Kyse on ilmaisussa, jotain yliluonnollista.- Anonyymi
Mikähän siinä on kun ateistit eivät pidä totena näitä tapahtumia? Ihan selviä ihmeitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikähän siinä on kun ateistit eivät pidä totena näitä tapahtumia? Ihan selviä ihmeitä.
Onhan siinämielessä yliluonnollista, että vaikka kuolleet tulisi julistamaan, niin tuskin uskovat sellaistakaan todistusta.
Ehkä tämä ylösnoussut Jeesus- on tärkeämpi kohde- sanomalle - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan siinämielessä yliluonnollista, että vaikka kuolleet tulisi julistamaan, niin tuskin uskovat sellaistakaan todistusta.
Ehkä tämä ylösnoussut Jeesus- on tärkeämpi kohde- sanomalleJos kuolleet heräisivät, niin ateistit uskoisivat. Jeesus valehteli niin kuin opetuslapsetkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kuolleet heräisivät, niin ateistit uskoisivat. Jeesus valehteli niin kuin opetuslapsetkin.
Eivät ateistit usko mihinkään, he vain etsivät omat selitykset tilanteisiin, että atte- aate elää korvievälissä.
Siksi Raamatussa on rikkaalle miehelle sanat, etteivät usko, ja siksi Atte- porukalle pitää saarnata - ylösnoussutta Jeesusta.
- Anonyymi
Mikähän siinä toisaan on että älykkäät ihmiset eivät usko moisiin paskapuheisiin? 🤣Jeesus istui ratin taakse? Onko sillä ajokorttia?
- Anonyymi
Et usko ihmeisiin. Hellaritpa uskovat. Avaus menee heihin täydestä.
- Anonyymi
Kamelikuskit harvemmin kolaroi. Ja Jessen taidot oli sitä tasoa, joka alalla.
- Anonyymi
parempi rattimies se Jeesus on, kuin sinä, eli älä ilku. Et tiedä, missä hän on ohjannut ja koska.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kamelikuskit harvemmin kolaroi. Ja Jessen taidot oli sitä tasoa, joka alalla.
Sinä et erämaassa pääse Ladallasi kovin pitkälle, eli paree on se kameli, eli älä irvistele tyhmänä.
- Anonyymi
TV7 miesten rukousohjelmassaa jossa oli monta ukkoa oli saarnaaja joka sanoi että on saanut paljon parantumisihmeitä mm sokeita näkevilsi. Muttei ollut todisteita. TV 7 vastuussa.
- Anonyymi
Mistäs tiiät ja keljuilet.... Sinä et parane, vaan palat helvetin tulessa.
Mutta, saarnamiesten Sana- ja sydänten kääntyminen parannuksen tielle ja viime kädessä - perillä rampa hyppii kuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa.
Mutta sinulla on itku ja hammastenkiristys, eli siinä on sinulle pilkkapelle verrokkia.
- Anonyymi
Onko teillä seurakunnassanne vielä jäsenenä pariskunta, joka konsultoi vankilasta vapautuneita uusiin irtaimiston tyhjennyskohteisiin.
Saksanpaimenkoira autossa mukana. Muuten eivät uskalla liikkua ihmisten silmissä. - Anonyymi
Onhan sekin jonkinlainen ihme kun lutterin kirkosta erozi yhtenä päivänä yli tuhat maksajaa.
Eikö vain olekkin!- Anonyymi
Ketkä erosi- ???
He- jotka olivat vain vesipesun jälkeläisiä. Heillä ei ollut Jeesusta, jolla on iankaikkisen elämän sanat. Eli he loukkaantuvat ja eroavat... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketkä erosi- ???
He- jotka olivat vain vesipesun jälkeläisiä. Heillä ei ollut Jeesusta, jolla on iankaikkisen elämän sanat. Eli he loukkaantuvat ja eroavat...Miten niin ei ollut ..?
Tekikö kasteporukka jonkun virheen vai miksi ei ollut? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin ei ollut ..?
Tekikö kasteporukka jonkun virheen vai miksi ei ollut?aloittajalle :
"Monet sanovat minulle sinä päivänä : `Herra , Herra ! Sinun nimessäsihän me
profetoimme , sinun nimessäsi karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme
monia voimatekoja .` Mutta silloin he saavat minulta vastauksen .` En tunne teitä . Menkää
pois minun luotani , te vääryydentekijät."
Matt: 7 : 21 -23
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
S-kauppa nosti hintoja, K-kauppa laski
Elintarvikkeiden arvonlisävero laski vuodenvaihteessa 13,5 prosenttiin. S-kauppa siirsi alennuksen suoraan katteisiin pi345147Vilma Nissinen pyytää anteeksi rasistisia lausuntojaan
Nöyrtyi kuten persut yleensäkin. On kyllä noloa tuollainen vätystely, kun ei ole miestä seisoa omien lausuntojensa takan2804990Hiihtäjä Vilma Nissisen kommentit aiheutti paniikkia
ja hernettä vedettiin nenään. Nissinen kertoi torstaina haastattelussa, kun häneltä kysyttiin, että tykkääkö hän hiihtä564461Riikka Purra: "Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista - Se ei meille käy"
Näin vakuutti persujen Purra edellisten eduskunta vaalien alla,. https://www.ku.fi/artikkeli/4910942-kun-uudessa-videos692425Sandels tölkin hinta nousi 1,29 eurosta 1,32 euroon
Mitähän järkeä valtiolla on verottaa tuotakin elintarviketta niin kovasti, että on järkevämpää käydä hakemassa ulkomailt461858Nyt ottaa persua pattiin: sähköauto joulukuun myydyin
🤣 prööt prööt pakoputkellaan pörisevää persua ottaa nyt saamaristi pattiin, kun paristoilla kulkeva sähköauto on noussu281804Ovatko Perussuomalaiset kommunisteja?
Toiset sanovat että ovat, toiset sanovat että eivät. Ainakin heillä on paljon sen aatteen piirteitä, koska haluavat kont201767Lindtmanin pääministeriys lähenee päivä päivältä
Suomen kansan kissanpäivät alkavat siitä hetkestä, kun presidentti Stubb on tehnyt nimityksen. Ainoastaan ylin tulodesi791713Ikävä uutinen uudesta Unelmia Italiassa kaudesta - Iso pettymys tv-katsojille!
Unelmia Italiassa -sarja kertoo Ellen Jokikunnaksen perheen elämästä Suomessa ja Italiassa. Nyt Ellen on kertonut tuleva151591- 1051476