Kyl mää vallan kauhias ihmettele

Kuinka puolueellinen ja epäoikeudenmukainen, omahyväisyytensä ja itsekkyydestä aiheutuvan subjktiivisuuden sokeuttama ihmisen pitää olla? Jos kuvittelee ja uskoo että maailma kehittyy parempaan eikä huonompaan suuntaan. Kun tilastot odoittaa että suomi velkaantuu, koulujärjestelmä ja terveydenhoitojärjestelmä on suurissa ongelmissa, älykkyysosamäärät laskee, mielenterveysongelmat ja erilaiset poissaolot, syrjäytyminen lisääntyy.

Että kuinka onnellisen tietämättömäksi se jatkuva ostaminen ja vapaan valinnan illuusio massat oikein tekee?
33328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

#PETOSJYTKY !

Äänestä

Mitö se realismi auttaa

Äänestä
  • Kansalaisia kehotetaan kuluttamaan, jotta talous pyörisi.

    Äänestä

Monta kertaa on aloittaja jo ihmetellyt eikä vastausta tai muutosta tule. Kokeneet ja koulutetut asiantuntijatkin ovat monta kertaa asioista ihmeissään olleet. Ei näytä auttavan.

Äänestä
  • Lähinnä hallituksen linjauksista maan ja kansalaisten olosuhteisiin.

    Äänestä

Verrattuna vuosikymmenien taakse on ainakin sellaisia parannuksia elämään tullut, ettei pyykkiä enää tarvitse nyrkkipyykissä pestä ja avannossa huuhdella.

Äänestä
  • Kun inhimillisyys ja luottamus, tulevaisuus vaihtui pyykkikoneeseen. omastamielestä oli hyvä varmaan kauppa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kun inhimillisyys ja luottamus, tulevaisuus vaihtui pyykkikoneeseen. omastamielestä oli hyvä varmaan kauppa.

    Puimur ja traktori ovat myös helpottaneet elämistä.

    Äänestä

Oli virhe päästää naiset valtaan, ei naiset ja lapset, syyntakeittomat pysty ottaa vastuuta, pelkkää minäminää vaan.

Äänestä
  • Naiset eivät millään pysty hyväksymään tieteellisiä tosiasioita, syyseurausta, sitä että heidän teot ja menneisyys määrittelee tulevaisuuden.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Naiset eivät millään pysty hyväksymään tieteellisiä tosiasioita, syyseurausta, sitä että heidän teot ja menneisyys määrittelee tulevaisuuden.

    Miehet eivät näytä osaavan muuta kuin säheltää ja säplätä maailmsaa piloille. Naiset sentään sotien aikana hoitivat kaikki arkeen kuuluvat asiat kun miehet rintamilla tappelivat hölmöjä tappeluitaan ja uhitteluitaan.
    Aina sanotaan, että naiset ja lapset kärsivät ja näyttää siltä, että jotkut haluaisivat sen olevan heidän ikuisen roolinsa. Mutta ei se enää niin mene. Turvakotijärjestelmän kautta moni lähtee rakentamaan omaa elämäänsä.

    Äänestä

Naisille on turha yrittää selvittää objektiivista todellisuutta, kohtukeskeiset ovat aina itsekkyytensä ja subjektiivisuutensa vankeja.


Voittaja kirjoittaa historian, olemassa oleva järjestelmä on aina pyrkinyt alistamaan ja haukkumaan menneitä, saadakseen oikeutta itselleen. Emoteratia, naisvalta näyttäisi olevan pelkästään menneisyyden haukkumisen varassa, aika vähissä on realismi ja aitous. tarvitaan koko ajan lisää vaan hömppää ja valinnan illuusiota.

Äänestä
  • Itse hsluaisit, että naiset synnyttäisivät ja olisivat emoja. Sinulla on ajatusristiriita. Moni ministerinainenkin on synnyttänyt ja jatkanut vähän ajan päästä töitä täysin ajan tasalla, vallitsevassa hetkessä ja olosuhteissa. Jotkut Taviot haikailevat konservatiivisia arvoja, mennyttä: Vain miesoletettuja istumassa ehtoollispöydässä kuin Suomalaisella Klubilla ikään.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Itse hsluaisit, että naiset synnyttäisivät ja olisivat emoja. Sinulla on ajatusristiriita. Moni ministerinainenkin on synnyttänyt ja jatkanut vähän ajan päästä töitä täysin ajan tasalla, vallitsevassa hetkessä ja olosuhteissa. Jotkut Taviot haikailevat konservatiivisia arvoja, mennyttä: Vain miesoletettuja istumassa ehtoollispöydässä kuin Suomalaisella Klubilla ikään.

    Se menneizyyden ja konservatiivisuuden haikailu on harhaa. Menneinä aikoina vain osalla asiat olivat niin hyvin kuin jollain taviolla.

    Äänestä

Onko tämä jotenkin tamperelainen ongelma?

Äänestä
  • Joillakin näyttää olevan.

    Äänestä

Mutta vain Tampereella...

Äänestä
  • Missä tampereella ?

    Äänestä

Ei naisilla ole vaihtoehtoja ja vapautta valita, naiset on vaistovaraisia olentoja, ajattelevat tunteella eivät järjellä ja siksi puolustavat aina naisia. Se olisi sukupuolten tasa-arvoa jos yhtä moni mies puolustaisi miehiä kuin nainen naisia.

Äänestä
  • Miehet yleensä ovat tunteidensa vietävissä. Miten muuten voi selittää näitä pahoinpitelyjä, tappoja ja tappeluja heidän keskimäisssä väleissäänkin. Pelkkää tunnepaatosta kuten kommenttisikin.

    Äänestä

Moniin ongelmiin, mitkä ovat näkyvissä, vaikuttaa ihmisten määrän kasvu.

Äänestä
  • Väjäinenkin ihmisrypäs saa keskenään sekaannusta aikaan jos höyrähtää kollektiivisesti

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Väjäinenkin ihmisrypäs saa keskenään sekaannusta aikaan jos höyrähtää kollektiivisesti

    Jalkapallohuligaanit esimerkiksi, harvemmin naisoletettuja ryhmänä.

    Äänestä

Presidentti Stubb näyttää hyvää esimerkkiä käydesdään lohduttamassa ja kannustamassa kisassa hävinnyttä urheilijaa. Yleensä voittajia suitsutetaan ylen määrin mutta hävijäjät unohdetaan tai heitä parjataan.

Äänestä

Mitä myöhemmin jalkapallo­peli alkaa, sitä vähemmän naisia pahoinpidellään
Urheiluun kytkeytyvä lähisuhdeväkivalta on ilmiö, josta ei ole puhuttu tarpeeksi

Äänestä
  • Tutkimuksia urheiluun kytkeytyvästä lähisuhdeväkivallasta on tehty Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Tulokset ovat samoja: urheilutapahtuman konteksti lisää lähisuhdeväkivaltaa.

    Äänestä

Tilastojen mukaan parisuhdeväkivaltaa on eniten lesbopareilla ja vähiten taas homopareilla, kyllähän tuo nyt todistaa että naiset ovat väkivaltaisempi sukupuoli.

Äänestä
  • Onko tutkittu naisten aiheuttamia vammoja tai kuolemia muka? Miesoletetut maailmassa tappavat ja kiduttavat eniten.

    Äänestä

  • Naisoletetut parina ovat yhteiskunnassa molemmat ns. "heikompi sukupuoli". Luulisi sellaisen aiheuttavan jännitteitä lähisuhteessa, kuten yhteiskunnallinen huono-osaisuus perhedynamiikassa yleensä.

    Äänestä

Yksilövapaudet ovat vaarallisia yhteiskunnan kannalta. Itsepuolustusrefleksi laittaa pahan puolustamaan pahuutta ja tyhmän tyhmyyttä.

Vain kaaoksessa kaikki on täysin tasa-arvoisia joten tasa-arvon tavoittelu johtaa kaaokseen.

Äänestä
  • Jokainen on yksilö omine ominaisuuksineen. Kaikille ei käy kaikki, mikä ryhmälle sopii. Pähkinäallergikkoa esimerkiksi täytyy varoittaa jos tuotteessa on pähkinää. Näkö- ja kuulovammaisten mahdollisuudet määrättyihin töihin ja suorituksiin ovat rajoitettuja. Korkeuskammoista, thuimauksesta kärsivää ei voi vaatia korkeisiin paikkoihin jne

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Jokainen on yksilö omine ominaisuuksineen. Kaikille ei käy kaikki, mikä ryhmälle sopii. Pähkinäallergikkoa esimerkiksi täytyy varoittaa jos tuotteessa on pähkinää. Näkö- ja kuulovammaisten mahdollisuudet määrättyihin töihin ja suorituksiin ovat rajoitettuja. Korkeuskammoista, thuimauksesta kärsivää ei voi vaatia korkeisiin paikkoihin jne

    Höpö ähöpö kyllä nuo "lumihiutaleet" ovat varsin samanlaisia, yksityiskohtiin ja epäolennaisiin pikkuasioihin fokusoitomalla voi tietenkin kuvitella että ollaanpa tässä nyt erilaisia yksilöitä. Todellisuudeassa nuo itsekkyytensä vangit ovat kaikki täsmälleen samanlaisia vapaudesta unelmoivia refleksiensä sätkynukkeja, syntyvät ja kuolevat avuttomina alleen paskojina, siinä välissä kuvittelevat hetken olevansa jotain muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Höpö ähöpö kyllä nuo "lumihiutaleet" ovat varsin samanlaisia, yksityiskohtiin ja epäolennaisiin pikkuasioihin fokusoitomalla voi tietenkin kuvitella että ollaanpa tässä nyt erilaisia yksilöitä. Todellisuudeassa nuo itsekkyytensä vangit ovat kaikki täsmälleen samanlaisia vapaudesta unelmoivia refleksiensä sätkynukkeja, syntyvät ja kuolevat avuttomina alleen paskojina, siinä välissä kuvittelevat hetken olevansa jotain muuta.

    Kunhan saisi rauhassa elää elämänsä ilman kaltaistesi kiihkoilijoiden häirintää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuinka puolueellinen ja epäoikeudenmukainen, omahyväisyytensä ja itsekkyydestä aiheutuvan subjktiivisuuden sokeuttama ihmisen pitää olla? Jos kuvittelee ja uskoo että maailma kehittyy parempaan eikä huonompaan suuntaan. Kun tilastot odoittaa että suomi velkaantuu, koulujärjestelmä ja terveydenhoitojärjestelmä on suurissa ongelmissa, älykkyysosamäärät laskee, mielenterveysongelmat ja erilaiset poissaolot, syrjäytyminen lisääntyy.

Että kuinka onnellisen tietämättömäksi se jatkuva ostaminen ja vapaan valinnan illuusio massat oikein tekee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu