Totuus sisimmässä ja ulkopuolella yhdistää. Jos haluamme rakentaa todellista seurakuntaa ja löytää todellisen Jumalan seurakunnan, se ei tapahdu siten että tarkastelemme eri seurakuntia ja kirkkoja ja valitsemme niistä sen, jonka opetus, perinteet, nimi, jäsenet jne. ovat meistä houkuttelevimpia (2 Tim. 4:3). Todellinen seurakunta on se, jonka sisimmässä on Jumalan Sana (1 Tess. 2:13) ja joka myös tunnustaa, että se sama Sana löytyy Raamatusta (meidän ulkopuolelta 2 Tim. 3:15). Se Sana on Jeesus (Joh. 1:1 ja 1:14). Tästä me tiedämme itse olevamme osa Jumalan seurakuntaa (Gal. 2:20). Ja Jumalan Totuuden pysyminen ja kasvaminen meissä, on se, mikä yhdistää.
On paljon oppimattomia uskovia (tunnustan itsenikin monissa asioissa sellaiseksi) ja on paljon sellaisia jotka seurakuntansa toimesta, ovat estettyjä jatkamaan kasvua totuuden tiellä Kristukseen.
Jos meissä ei ole samaa totuutta (Jeesus) ja emme kasva häneen, miten me voisimme yhdistyä? Politiikassakin, puolueet eivät voi yhdistyä ilman yhdistäviä tekijöitä. Politiikassa ei voida puhua yhdistävistä totuuksista, koska siinä ei absoluuttisia totuuksia käsitellä. Mutta puolueetkin tulevat kriisitilanteessa yhteen ja unohtavat erimielisyydet. Uskovien ei kuuluisi olla sellaisia että vasta kriisit ajavat yhteen.
Raamatun, eli Jumalan Sanan, eli sen Sanan joka tuli lihaksi Jeesuksessa, tulisi yhdistää meitä oli tilanne mikä hyvänsä. Mutta erilaiset opettajat saavat aikaan hajaannusta ja kaikki ovat sitä mieltä, että ovat oikeassa. Mikä on ratkaisu? Meidän kasvumme Jumalan Sanan kautta on ratkaisu. Mikään muu ei voi meitä pysyvästi ja vakaasti yhdistää kuin se, että totuus kasvaa meihin ja että se kasvattava totuus on kaikkien meidän saatavilla Raamatussa. Jos sama totuus on meissä, niin silloin me voimme yhdistyä ja rakentaa samaa seurakuntaa, Kristuksen ruumista (Ef. 1:23).
Mutta jos jokainen rakentaa omaa, lihallista seurakuntaa, emme tee Jumalan tahtoa. Jumalan tahto on ristin sanan kautta pelastaa ne, jotka uskovat (1 Kor. 1:21). Ei se että kirkko saa jäseniä. Kirkko ei kasvata, vaan Jumalan armo ja sen armon tunteminen Jumalan Sanassa (Tii. 2:11-14).
On kuitenkin mahdotonta että erimielisyyksiä ei syntyisi (1 Kor. 11:19). Mutta ainakin me, jotka ymmärrämme, että vanhurskaus ja pelastus saavutetaan yksin uskomalla Jeesukseen ja usko tulee kuulemisen kautta ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta (Ro. 10:17), suoritamme samaa toimeksiantoa Jumalalta tuossa kohdin.
Pelastusta koskevat kysymykset ovat mahdottomia yhteensovittaa. Toisten mielestä, kuten minun, Kristuksen ristiin ei tarvitse enää lisätä mitään, kun Jumalan vanhurskaus on nyt ilmoitettu ilman lakia (Ro. 3:21-31). Toisten mielestä se ei riitä (Gal. 2:21). Jokainen joutuu tässä asiassa valitsemaan puolensa, on toki myös niitä jotka seilaavat molemminpuolin ja aiheuttavat hämmennystä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitäpä jos vierailisit kaninkolon kautta mikä-mikä-maassa.
Raato mikä raato.