Nykyisin porvarillisuus viittaa yleensä keskustaoikeistolaiseen ajatusmaailmaan. Suomalaisessa puoluepolitiikassa porvaripuolueiksi on perinteisesti laskettu puolueet, jotka ovat historiallisesti toimineet jonkinlaisena vastapainona vasemmiston sosiaalidemokraateille ja kommunisteille. Tällaisiksi puolueiksi lasketaan usein Keskusta, Kokoomus, Kristillisdemokraatit ja RKP.
...mitä tahansa, mutta käytäntö tekoineen kertoo ihan muuta.
Keskustaan sopii sama kuin entiseen Neuvostoliittoon: puheet ja teot eivät kulje koskaan yhtä jalkaa. Suunnitelmat voivat olla hienoja, mutta niiden toteutus on muuta, ja tulokset ovat aivan muuta, mitä kerrotaan julki.
Sama se näkyy pätevän moniin yksityisiin kepulaisiinkin. Elääkö esim. City-Keskusta mielestänne todellisuudessa? Ja valitettavasti monen vakavammastikin otettavan kepulaisen, Oiva Härkösenkin, totuus taipuu aina tarkoituksen mukaan.
Kukapa lienee tuon määritelmän Wikingpediaan kirjoittanut, hän ei ole kovin hyvin tuntenut realiteetteja. Olisiko ollut joku opiskelijan planttu tai sitten keskustaan kallellaan oleva skribentti.
Mielipidepankki on täällä parhaiten määritellyt keskustan olemuksen; hän on tehnyt sen suorastaan loistavasti monta kertaa. Jos joku oikeasti haluaa tulla tuntemaan todellisen keskustan, lukekoon niitä!
0Äänestä
oikeassa
JormaKKorhonen kirjoitti:

>totuus taipuu aina tarkoituksen mukaan< niin myös tässäkin tapauksessa >Mielipidepankki on täällä parhaiten määritellyt keskustan olemuksen;<
Etkä sinäkään jää pekkaa pahemmaksi, tuossa samassa asiassa.
0Äänestä
Seurannut
JormaKKorhonen kirjoitti:
...mitä tahansa, mutta käytäntö tekoineen kertoo ihan muuta.
Keskustaan sopii sama kuin entiseen Neuvostoliittoon: puheet ja teot eivät kulje koskaan yhtä jalkaa. Suunnitelmat voivat olla hienoja, mutta niiden toteutus on muuta, ja tulokset ovat aivan muuta, mitä kerrotaan julki.
Sama se näkyy pätevän moniin yksityisiin kepulaisiinkin. Elääkö esim. City-Keskusta mielestänne todellisuudessa? Ja valitettavasti monen vakavammastikin otettavan kepulaisen, Oiva Härkösenkin, totuus taipuu aina tarkoituksen mukaan.
Kukapa lienee tuon määritelmän Wikingpediaan kirjoittanut, hän ei ole kovin hyvin tuntenut realiteetteja. Olisiko ollut joku opiskelijan planttu tai sitten keskustaan kallellaan oleva skribentti.
Mielipidepankki on täällä parhaiten määritellyt keskustan olemuksen; hän on tehnyt sen suorastaan loistavasti monta kertaa. Jos joku oikeasti haluaa tulla tuntemaan todellisen keskustan, lukekoon niitä!
Mitä Mielipidep.... puhuu kun ei tiedä itsekkään mitä tarkoittaa KESKUSTA eikä tiedä jkk.n vaan kehutte itseään se jos mikä on tosi vastenmielistä ja tyhmää. En ole kepulainen vaikka niin luullettekin en kyllä ole kok,enkä sossukaan mutta seuraan kaikkien puolueiden edustajia.
0Äänestä
porvarismista

sitä ei sosialistit pysty kertomaan koska ovat oppinsa ammmentaneet karl Marksin kirjasta.
Silloin kun puhutaan asiaa, olisi sosialistin paras olla hiljaa.
0Äänestä
JormaKKorhonen
porvarismista kirjoitti:
sitä ei sosialistit pysty kertomaan koska ovat oppinsa ammmentaneet karl Marksin kirjasta.
Silloin kun puhutaan asiaa, olisi sosialistin paras olla hiljaa.
Tarkoitat varmaan sanoa sotilas, kun sanot sosialisti? Olenhan minä entinen sotilaskin, mutta sitä ennen ja sen jälkeen paljon muuta; sotilas olen ollut vain hieman yli kolmasosan elämästäni.
Sosialisti en ole ollut koskaan, en kovin innokas sosialidemokraattikaan, jossa olisi paino sanan loppuosalla, ja olisi siis vähemmän sosialistista kuin kepulaisuus.
Porvariksikaan en itseäni lue, vaikka epäilemättä olen ollut melkoinen maksumies tässä yhteiskunnassa. Ei siinä mitään, jos joku vähempiosainen on saanut elantonsa minun maksamillani veroilla, mutta kun luultavasti moni itsensä porvariksi lukeva pankolla makailijakin on niistä tiliään nostanut, niin se hieman tympii. Ja kyllä minä vielä eläkeläisenäkin niitä maksan 35,5 % eläketuloistani, mikä ei euroissakaan ole ihan pikkusumma; kyllä siitä melkoisesti tukea vielä joku kepuporvari saa.
0Äänestä
sosialisti

niin kuin olet itse usein ylvästellyt.
Minususta se ei ole ylpeyden aihe varsinkaan entiselle sotilaalle.
0Äänestä
JormaKKorhonen
sosialisti kirjoitti:
niin kuin olet itse usein ylvästellyt.
Minususta se ei ole ylpeyden aihe varsinkaan entiselle sotilaalle.
Etkö ymmärrä lukemaasi? Näin nimittäin sanoin:
>> Sosialisti en ole ollut koskaan, en kovin innokas sosialidemokraattikaan, jossa olisi paino sanan loppuosalla, ja olisi siis vähemmän sosialistista kuin kepulaisuus.
0Äänestä
Niin vain
JormaKKorhonen kirjoitti:
Etkö ymmärrä lukemaasi? Näin nimittäin sanoin:
>> Sosialisti en ole ollut koskaan, en kovin innokas sosialidemokraattikaan, jossa olisi paino sanan loppuosalla, ja olisi siis vähemmän sosialistista kuin kepulaisuus.
EU on Sosiaalidemokraattinen hanke, sano Lipponen.
" Sosialismia sanan varsinaisessa merkityksessä ei ole enää aikoihin mikään puolueemme edustanut eikä sanonut kannattavansakaan. Parhaiten kuitenkin keskusta. Sosialismin tunnusmerkkejä ovat suunnitelmatalous ja tulonsiirrot. Ne ovat myös keskustan tavoitteita ja ohjelmallisia käytännön toimintoja. "
EU on sunnitelmatalous.
Eli sosialisteja äänestävät ovat sosialisteja tämän sinun määritelmäsi mukaan.
Vaikka Demarit ovat piilottaneet sen sosialisminsa monenlaisen eri nimikkeen taakse on se sosialismi silti se päätavoite. Siis suunnitelmatalous ja yhteisomistus.
Nimittäin Demarit suosivat sitä kapitalistisen järjestelmän "kolhoosia" Osakeyhtiötä. Yhteisomistusta. Se kuuluu nimenomaan sosialismiin ja lisäksi kuuluu myös oikeistolaiseen kansallissosilismiin.
Tässsä on äärivasemmiston ja äärioikeiston kohtaamispiste.
0Äänestä
Lipponen

Viime eduskuntavaaalien alla piti hyvinkin esillä sitä sosialismi sanaa pelotellessaan "omiaan" kapitalistin peikolla äänestämään puoluettaan.
0Äänestä
Fakta
Onpas köyhää, jos porvari joutuu määrittelemään itsensä kuvitellun vastakohtansa kautta.
Silloinhan porvari on vain jäännöskategoria, ts. roskaluokka ilman mitään positiivista ohjelmaa ja sanomaa.
0Äänestä
ammattiryhmiä
Nykyään maanviljelijöiden osuus Keskustan kannattajista on pudonnut huomattavasti ja Keskustan äänestäjät jakautuvat eri puolueista laajimmin eri ammattiryhmiin. Maaseutu-Suomi ja pienet kaupungit ovat silti nykyäänkin vahvinta keskustalaisten kannatusaluetta, vaikkakin puolue on tehnyt tuloaan suuriin etelän kaupunkeihin vaihtelevalla menestyksellä.
Wikpedia
0Äänestä
antikepulainen
ja jos heinäluoman lupaus pitää paikkaansa viedä demareita "piirun verran vasemalle" niin kohta demaritkin on melkein yhtä vasemmalla kuin kokoomus.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Nykyisin porvarillisuus viittaa yleensä keskustaoikeistolaiseen ajatusmaailmaan. Suomalaisessa puoluepolitiikassa porvaripuolueiksi on perinteisesti laskettu puolueet, jotka ovat historiallisesti toimineet jonkinlaisena vastapainona vasemmiston sosiaalidemokraateille ja kommunisteille. Tällaisiksi puolueiksi lasketaan usein Keskusta, Kokoomus, Kristillisdemokraatit ja RKP.
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Porvari
...mitä tahansa, mutta käytäntö tekoineen kertoo ihan muuta.
Keskustaan sopii sama kuin entiseen Neuvostoliittoon: puheet ja teot eivät kulje koskaan yhtä jalkaa. Suunnitelmat voivat olla hienoja, mutta niiden toteutus on muuta, ja tulokset ovat aivan muuta, mitä kerrotaan julki.
Sama se näkyy pätevän moniin yksityisiin kepulaisiinkin. Elääkö esim. City-Keskusta mielestänne todellisuudessa? Ja valitettavasti monen vakavammastikin otettavan kepulaisen, Oiva Härkösenkin, totuus taipuu aina tarkoituksen mukaan.
Kukapa lienee tuon määritelmän Wikingpediaan kirjoittanut, hän ei ole kovin hyvin tuntenut realiteetteja. Olisiko ollut joku opiskelijan planttu tai sitten keskustaan kallellaan oleva skribentti.
Mielipidepankki on täällä parhaiten määritellyt keskustan olemuksen; hän on tehnyt sen suorastaan loistavasti monta kertaa. Jos joku oikeasti haluaa tulla tuntemaan todellisen keskustan, lukekoon niitä!
>totuus taipuu aina tarkoituksen mukaan<
niin myös tässäkin tapauksessa
>Mielipidepankki on täällä parhaiten määritellyt keskustan olemuksen;<