Luettuani tekstin "raiskaus vai ei" joka oli tuossa aiemmin, tuli taas mieleeni oma kokemukseni monta vuotta sitten. Menetin neitsyyteni tuntemattomalle paskiaiselle, joka juotti minut ja käytti hyväkseen. Te hyvät keskustelukumppanini, olette ensimmäisiä, jolle voin kertoa tämän salaisuuteni!
Olin tuolloin täyttänyt juuri 14 vuotta. Olin siis todella nuori lähtiessäni kavereiden kanssa viettämään iltaa. Itselläni oli kaksi siideriä, joka varmaan ihan sopiva määrä tuollaiselle nuorelle neidille. Ilta oli hauska ja tapasin paljon uuusia ihmisiä. Seuraan liimauttui jossakin vaiheessa 18-vuotias mies, jonka kainalossa istuskelin ja vähän pusuteltiinkin.
Olin menossa yksin kotiini yöksi, sillä muu perheeni oli tuolloin mökillä. Mies kysyi saisiko tulla vähäksi aikaa lämmittelemään, kun kotini oli hänen kotimatkallaan. En aluksi päästänyt, mutta en sitten uskaltautunut kieltääkään, kun mies niin vetosi tunteisiini puhuen palalamisestaan. Sisällä mies teki minulle vahvan paukun, ja vielä toisen ja kolmannenkin. Kieltäydyin aluksi jokaisesta, mutta mies suostutteli aina juomaan, muuten olisin ollut "pikku tyttö". olimme sohvalla ja mies alkoi suudella ja kähmiä minua. Vedin hänen käsiään pois, mutta mies vetosi taas pikkutyttömäisyyteen. Huumorimielessä, mutta olin tuolloin juuri siinä iässä, että yritin olla aikuinen nainen, tämän takia se tehosi minuun niin hyvin. olin todella humalassa ja mies kantoi minut sänkyyn. Hän jatkoi suutelemista ja kähmintää. se tuntui todella pahalta! Tiesin mihin oltiin menossa. En uskaltanut enää kieltäytyä. Mitä hän olisi sanonut? Olin päästänyt hänet liian pitkälle, enkä voisi enää kieltäytyä. Hän pitäisi minua pikkutyttönä ja saisin varmasti sellaisen maineen koko kylässä. mies käski minua riisuutumaan, jonka minä tein hänen avustamana. Mies asetti kondomin (onneksi edes sen..) ja alkoi panna minua lähetyssaarnaajassa. Sattui niin kauheasti että kyyneleet valuivat silmistäni. Hän ei ollut millään tavalla hellä, vaan tuuppi kauhealla tahdilla. jonkin ajan kuluttua hän lopetti, jätti minut sänkyyni ja lähti. Seuraavana aamuna krapula, morkkis, ja kipeäksi ja veriseksi nussittu pillu...
Pelkäsin pitkään että olin raskaana. Olin täysin masentunut, sillä olin menettänyt jotain todella suurta. Olin sen sortin tyttö, että neitsyys merkitsi todella paljon, ja halusin lahjoittaa sen oikealla ihmiselle romanttisesti kynttilöiden valossa, pitkien hellyyksien ja esileikkien jälkeen. Olin menettänyt sen miehelle, josta tiesin vain hänen etunimensä ja muistin hänen vihreän piponsa. En kertonut siitä kenellekään. Häpesin sitä niin paljon!
puolen vuoden kuluttua sain poikaystävän, jonka kanssa aloitin jossakin vaiheessa seksielämän. Kerroin hänelle olevani neitsyt, ja hänen olevan ensimmäiseni. Tämä mies ei selvästikään arvostanut "neitsyyttäni". En ollut vielä valmis yhdyntään, ja hän tiesi sen. olimme yhdessä suihkussa joka oli todella eroottinen tapa tutustua toisen kehoon, kunnes hän vain sujautti sen sinne. Tuokin sattui kovasti, ja vertakin tuli hieman. Hän uskoo edelleen vieneen minulta neitsyydeen. Hassua että tämäkin mies ikään kuin varasti neitsyyteni.
16-vuotiaana löysin mykyisen mieheni, jota rakastan suunnatomasti. Hän on se mies jolle olisin tahtonut antaa neitsyyteni. Itse sain häneltä neitsyyden. Hän on usein katkera ettei saanut sitä minulta, vaan exäni oli sen saanut. Hänkään ei tiedä sitä, kuka sen oikeasti sai. Tämä nykyinen mieheni sai silti viedä minulta henkisen neitsyyteni, sillä vasta tämän kanssa se eka kerta tapahtui kynttilän valossa, yltiöromanttisesti ja suuressa rakkaudessa. Muistan tämän ikuisesti, ja hän ei edes arvaa sitä kunka paljon se minulle merkitsee. Tämä yö hänen kanssaan on elämäni onnellisin muisto. haluaisin kertoa, mutta en vain pysty kertomaan totuutta, se tapahtuma useita vuosia sitten on niin nöyryyttävä ja kipeä muisto, että olen halunnut elää, kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Haluaisin kertoa, mutta en uskalla. Häntä harmittaa jo niin paljon se, että minulla oli yksi ennen häntä.
Onkohan yksikään jaksanut lukea loppuun saakka? Tästä tarinasta tuli pidempi kuin oli tarkoitus. Kyyneleet ovat valuneet koko ajan silmistäni kun olen muistellut sitä inhottavaa tapahtumaa. Toisaalta oli ihan hyvä käydä se asia läpi. Olin liian kiltti ja liian nuori. En vaan osannut ja uskaltanut sanoa EI.
Menetin miehelle joka..
21
8927
Vastaukset
- bodari
tuollaiset jätkät pitäis hirttää..mut edelleen oon sitä mieltä ettei sinne juomaa tartte lähtee ei se ole hauskanpitoa jos se menee tuollaiseks joten älkää menkö juomaa jos se vaa tuntuu kivalt..tollai tulee tapahtuu..hakkaisin ton jätkän varmasti mikä saatanan mulkku
- Nameless
Tyypillinen tarina.
Toi nyt on ihan normaalia nykyajan nuorille.
Aina pääsyinä on juominen ja alkoholi.
Pojat juottaa tytöt känniin ja raiskaa, vanha juttu.
Aina lähdetään kavereitten kanssa juhlimaan ja tullaan raiskatuksi, vanha juttu.
Minkä helvetin takia teiän on pakko juhlia ja ryypätä aina? - justice2
Tämä on selvä rikos, koska olit alaikäinen. Vrt. Timpe Salosen juttu. Jos haluat oikeutta, niin voit tehdä asiasta edelleenkin poliisille rikosilmoituksen. Kenties et ollut miehen ainoa uhri.
- tytti
Miten ihmeessä sulla voi kuustoistavuotiaana olla jo kolmas mies kierroksessa??? Millaisen kotikasvatuksen olet saanut?? Neljätoistavuotias normaalissa perheessä hihittelee pojista, ei todellakaan lähde siideri kainalossa kaupungille. Poikaystävistä puhumattakaan! Erikseen on sitten ne jo pikkutyttöinä itseänsä tyrkyttävät, hyväksyntää ja rakkautta kotona vaille jääneet ressukat, jotka luulevat sitä miessuhteita keräilemällä löytävänsä. Nuoruus on opiskelua, ystävyyssuhteita, hauskanpitoa, itsensä kehittämistä yms. kepeää ja kipeää varten, ei vakiintumista tai suhteesta toiseen pörräämistä varten. Paljon myöhemmin on vasta kypsä vakavaan suhteeseen! Ja aikaa on!
- mii
Todella paskamaisesti tehty!! Se mies vois painuu helvettiin. En ymmärrä tollasia ihmisiä. Miten joku VOI tehdä toiselle noin?! Käsittämätöntä. Mielestäni tosin teit virheen siinä vaiheessa, kun päästit miehen kotiisi ja joit hänen tarjoamat juomat... olit niin nuorikin... että siinä mielessä "oma vika", mutta raiskaus on aina raiskaus ja se on aina sen raiskaajan vika! Tee ilmotus siitä miehestä! Se voi tälläkin hetkellä olla raiskaamassa jotain pikkutyttöä! Ei tollanen sika saa kulkea vapaana niin ku mitään ei olis tapahtunutkaan... Mut koita sä pärjätä!!
- man
"Miten ihmeessä sulla voi kuustoistavuotiaana olla jo kolmas mies kierroksessa???"
Mitäs ihmeellistä sinä on? Itsellä oli naisia helpostikin muutama vuodessa. Kai niitä miehiäki on naisilla ihan saman verran.
"Neljätoistavuotias normaalissa perheessä hihittelee pojista, ei todellakaan lähde siideri kainalossa kaupungille. Poikaystävistä puhumattakaan!"
Toiset aloittaa sekstailut jo 12-vuotiaana. Toiset on jo hyvin kokeneita 13-vuotiaana. Toiset hihittää vielä miehille siinä iässä. Ihmiset kypsyy eri tahtiin!!! - tuota
man kirjoitti:
"Miten ihmeessä sulla voi kuustoistavuotiaana olla jo kolmas mies kierroksessa???"
Mitäs ihmeellistä sinä on? Itsellä oli naisia helpostikin muutama vuodessa. Kai niitä miehiäki on naisilla ihan saman verran.
"Neljätoistavuotias normaalissa perheessä hihittelee pojista, ei todellakaan lähde siideri kainalossa kaupungille. Poikaystävistä puhumattakaan!"
Toiset aloittaa sekstailut jo 12-vuotiaana. Toiset on jo hyvin kokeneita 13-vuotiaana. Toiset hihittää vielä miehille siinä iässä. Ihmiset kypsyy eri tahtiin!!!"aloittaa sekstailut jo 12-vuotiaana. Toiset on jo hyvin kokeneita 13-vuotiaana."
Mä en usko että toi on normaalia, vaan äärettömän harvinaista. Kyse on hyväksikäytöstä jos ikää on noin vähän! Harvalla muijalla on kehittynyt seksuaalisia haluja tuossa iässä. - Kyl on
tuota kirjoitti:
"aloittaa sekstailut jo 12-vuotiaana. Toiset on jo hyvin kokeneita 13-vuotiaana."
Mä en usko että toi on normaalia, vaan äärettömän harvinaista. Kyse on hyväksikäytöstä jos ikää on noin vähän! Harvalla muijalla on kehittynyt seksuaalisia haluja tuossa iässä.Mun tyttöystävä kyllä on kertonut,että sillä oli haluja jo 9 vuotiaana...
- höpö
Kyl on kirjoitti:
Mun tyttöystävä kyllä on kertonut,että sillä oli haluja jo 9 vuotiaana...
Ei lapsi tiedä, eikä pidäkään tietää; seksistä ja haluista mitään!
- höpö
Raiskaus on rikos, mitä tekemistä sillä on UHRIN kotikasvatuksen ja mahdollisesti hyväksyntää ja rakkautta vaille jäämisen kanssa? Hänen kertomuksen aiheenahan ei ollut se, kuinka mones mies on 'kierroksessa'...
- alk.per.kirjoittaja
Tässä kotikasvatukseni: äitini opiskelee tällä hetkellä, isäni SEURAKUNNALLA töissä. Olen monilapsisen perheemme vanhin. Saan koulusta kiitettäviä numeroita ja teen paljon palkkatöitä sillä olen luotettava ja hyvä työntekijä. Olen seurakunnan aktiivinuori. Lisäksi perheemme on mukana järjestössä, joka auttaa syrjäytyneitä nuoria... Vanhempani käyttävät alkoholia n. 10 saunakaljaa/vuosi.
Ei tällaisissa asioissa kotikasvatus vaikuta!!!
Toinen asia: Pojista hihittelin tyttöjen kanssa jo 10-12 vuotiaana. Unelmoitiin Leonardo Di Capriosta yms. Huomioi se, että tytöt kehittyvät poikia nopeammin! Olin täysin samanlainen kuin kaikki muutkin ystäväni lähtiessäni parin siiderin kanssa juhlimaan. Se oli rajojen kokeilemista ja haluttiin olla aikuisia.
"kuustoista vuotiaana kolmas mies kierroksissa..." Tämän hyväksikäytön jälkeen masennuin ja kaipasin paljon läheisyyttä, rakastuin mieheen joka antoi hellyyttä, ei mikään ihme... seurustelin tämän kanssa reilusti yli vuoden. n 8 kk sinkkuna Nykyisen kanssa oltu onnellisesti yhdessä reilu vuosi.
Halusin vastata tuohon sinun loukkaavaan kirjoitukseesi. Netti oli vaan kotona rikki. Jokainen meistä on yksilö, kaikki erilaisia. Luulisi että sinun ikäisesi sen ymmärtäisi... - alk.per.kirjoittaja
tuota kirjoitti:
"aloittaa sekstailut jo 12-vuotiaana. Toiset on jo hyvin kokeneita 13-vuotiaana."
Mä en usko että toi on normaalia, vaan äärettömän harvinaista. Kyse on hyväksikäytöstä jos ikää on noin vähän! Harvalla muijalla on kehittynyt seksuaalisia haluja tuossa iässä.Halusin vastata tähän viestiin erikseen: Seksuaalisia haluja on yllättävän pienestä saakka.
Muistan kun olin 5-6 vuotias pikkutyttö, kun tulin päiväkodista kotiin ja makoilin sängyssä. Minua ihmetytti kuinka kylmä rauta (isän vasara) tuntui hyvältä, kun sen asetti jalkojen väliin. Monet muutkin kylmät/kuumat esineet tuntui oudon hyvältä. Vatsassa kutittele jännästi. Eihän sitä silloin tiennyt mitä se oli, ei sitä osannut määritellä. Nykyään sen olon tietää. En ole ainoa, joka on tuntenut tuollaista. olen lukenut psykologiaa, ja jopa eräs kaverikin kertoi vastaavia kokemuksia.
Päästyäni 5:ltä luokalta olin 11-vuotias. tuolloin meillä kävi usein ikäiseni romanipoika uimassa veljeni kanssa. Katselin usein kiihottuneena hänen tummaa ihoaan joka sopi seksikkäästi yhteen punaisten uimahousujen kanssa. Tuolloin tulin aina todella märäksi. Suurinpiirtein yhtä märäksi kuin nykyään 20 minuutin suuseksin jälkeen.
Aloitin siis oikeankin seksielämäni 14-vuotiaana. Kun tutustuimme toisiimme kunnolla ja tiesimme mistä toinen nautti, oli meillä aivan uskomattoman upea seksielämä. Sain upeita orgasmeja, iästäni huolimatta.
Joten sinullekin tässä hieman palautetta... Samaa mieltä kuitenkin että hyväksikäytöstä tuon ikäisenä (12-13v) on kyse, jos partneri on kerran vanhempi. - typsykkä
Kyl on kirjoitti:
Mun tyttöystävä kyllä on kertonut,että sillä oli haluja jo 9 vuotiaana...
Mulla kans oli haluja jo 9-vuotiaana, mutta toisaalta kehityin muita aikaisemmin (kainalokarvatkin oli jo tuossa iässä). Ei se ole yhtään harvinaista että varhaisteinillä (n.9-13-v) on haluja!
- mie
Miksä helevetin idiootti se sie oot? ETkö tajunnut tuosta tarinasta, että se eka poika käytti tyttöä rumasti hyväksi. Sen kanssako olisi pitänyt seurustelal loppuikä? Ja toinen oli yhtä ikävä.
Kyllä 14-vuotiaalle on ihan normaali juoda pari siideriä kavereiden kanssa. Ottaa päähän sellaiset kusipäät, jotka käyttävät pieniä tyttöjä hyväksi.
- njaa
Itsekkin tässä toissapäivänä menetin neitsyyteni vieraalle, kuusi vuotta vanhemmalle. Olen kumminkin jo 17-vuotias, ja muutenkin taisin haluta sitä itsekkin. Silti en ole varma teinkö oikein.
Mutta kaikki muutkin ovat sen menettäneet, siitähän on vain haittaa..- MarkAnthony
No ei siitä mitään haittaa ole.
Minä olen jo 32v ukko ja paljon kokenut seksin saralla. Nykyinen tyttökaveri on paljon nuorempi, mutta tietty aikuinen ;)
Häntä harmittaa kovasti ettei säästänyt itseään minulle, koska olemme parin vuoden jälkeen avioliiton suunnittelussa ja kaikki on todella ihanaa. Seksi on monipuolista, koska hän on bi.
Minulle juttu ei ole niin suuri, mutta hän kärsii nuoruuden kolmesta toilailusta suuresti. Eri asia on että nyt teemme yhdessä paljonkin. Niin hän ajattelee. Ihminen tietää kun on kypsä. Silloin kaikki on moninverroin ihanampaa. Neitsyyden menettäminen sen menettämisen vuoksi...tyhmää.
Itse taisin olla ikäisesi. Ja kun ekoja kertoja miettii, hyvin olisin voinut jättää väliinkin. Ei tosiaan ollut kenellekään hääppöistä. Ylpeä olisin
ollut jos olisin voinut sanoa ekalle vakikumppanilleni että olet eka. Se on hieno ja arvokas asia. - Vastaus.
MarkAnthony kirjoitti:
No ei siitä mitään haittaa ole.
Minä olen jo 32v ukko ja paljon kokenut seksin saralla. Nykyinen tyttökaveri on paljon nuorempi, mutta tietty aikuinen ;)
Häntä harmittaa kovasti ettei säästänyt itseään minulle, koska olemme parin vuoden jälkeen avioliiton suunnittelussa ja kaikki on todella ihanaa. Seksi on monipuolista, koska hän on bi.
Minulle juttu ei ole niin suuri, mutta hän kärsii nuoruuden kolmesta toilailusta suuresti. Eri asia on että nyt teemme yhdessä paljonkin. Niin hän ajattelee. Ihminen tietää kun on kypsä. Silloin kaikki on moninverroin ihanampaa. Neitsyyden menettäminen sen menettämisen vuoksi...tyhmää.
Itse taisin olla ikäisesi. Ja kun ekoja kertoja miettii, hyvin olisin voinut jättää väliinkin. Ei tosiaan ollut kenellekään hääppöistä. Ylpeä olisin
ollut jos olisin voinut sanoa ekalle vakikumppanilleni että olet eka. Se on hieno ja arvokas asia.Ikävää että tuollaista tapahtui. Onneksi et kuitenkaan tullut raskaaksi, ajattele miten paha se olisi! Minua vähän ärsytti kun niin monet täällä kirjoittivat vain loukkauksia sinusta. Itsehän sinä et tehnyt mitään väärää, hauskanpito kuuluu nuoruuteen, sinulle vain sattui käymään niin. Onneksi olet nyt kuitenkin onnellisessa suhteessa, kyllä aika parantaa haavat ja tuokin kokemus herätti sinua ja vahvisti!! Paljon kaikkea hyvää elämääsi, toivottavasti sinua lohduttaa että elämä ei taida olla helppoa ja täydellistä kenellekkään. Tukea, haulauksia ja rakkautta sinulle elämääsi
- iinu
moi! luin ton sun tekstin. oon kans 17 ja seurustelen viis vuotta vanhemman kanssa. neitsyys ei oo vielä menny mut luulen et kohta niin käy kun meen sen luo yöks:) toisaalta jännittää, toisaalta pelottaa vähän. jos haluut jutella ni kerrotko sähköposti- tai meseossas?
- panomies
Pääsisinpä minäkin tuon vihreä pipoisen housuihin vielä joskus nussimaan kunnon huorateinin pimppaa. Harmi kun en juo.
- pertsa
Pitäisköhän tämäkin juttu uskoa!? Tässähän on nämä normaalit juottamisjutut sun muut. Eniten ihmetyttää kuitenkin tuo neitsyyden "antaminen" romanttisesti kynttilöiden loistaessa, pitkien esileikkien ja hellittelyjen kera. Kuulostaa kyllä Reginalta, tai miksei sinkkuelämältä tai joltain tosi tv:n deittiohjelmalta. Ja sokerina pohjalla, mistä tämmönen nuori neiti, vaikka 15-16 vuotias(olisiko sopiva ikä luopua neitsyydestä?) löytää suunnilleen ikäisensä nuorukaisen joka malttaa sytyttää kynttilät ja jolla on taitoa ja malttia hyväillä tyttöä ennen yhdyntää??? Kyllä siihen vaaditaan kokenutta ja vähän vanhempaa kaveria. Sinällään tässä kirjoituksessa on kyllä ihan oikeita ajatuksia kahden ihmisen suhteesta ja toiveista. Valitettavasti nämä päiväunelmat ei vaan tahdo toteutua oikeassa elämässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845347Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.423561Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j582932Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin372145Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611916Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861696- 471596
- 941402
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441376Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71205