USA on ottanut vastaan maailman suurimman sotarikollisen Israelin Netanjahun ja antanut tämän esiintyä hallintonsa edessä. Hävettävää ja tuomittavaa toimintaa USA:lta jonka pitäisi olla länsimaiden ihanteiden kuten demokratian, oikeusvaltioperiaatteen, tasa-arvon yms. takana.
USA:n rahoittaessa ja aseistaessa Israelia vuosikymmenestä toiseen on se mahdollistanut kymmenien miljoonien ihmisten sorron ja lukemattomien kuoleman. Suomikin on saanut osansa kun kymmeniä tuhansia siirtolaisiaa on tullut Suomeen pakoon Israelin aiheuttamia sotia. Emmekä voi unohtaa esim. Jarnoa jonka Israel täysin tarkoituksellisesti murhasi hyökätessään YK:ta vastaan Khiamissa.
USA mahdollistaa Israelin sotarikokset
108
452
Vastaukset
- Anonyymi
Israel on terroristi valtio, onko Amerikkakin, tukiessaan Palestiinan kansanmurhaa?
- Anonyymi
Isdrael on ilman muuta rikollinen terrorivaltio, se on todettu kaikissa merkittävissä instituutioissa. Israel ei moiseen pystyisi jos USA ei sitä aseillaan, rahoillaan ja veto-oikeuksineen puolustaisi. Amerikka pommittaa jatkuvasti esim. Syyriaa, Jemeniä, Irakia jne. Onko se siis terrorivaltio kun se tappaa täysin syyttömiä? Entä kun joku kostaa esim. perheenjäsenensä tapon USA:lle, onko hän terrroristi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Israelia ei ole todettu rikolliseksi terrorivaltioksi missään merkittävässä instituutiossa.
Amerikka ei pommita jatkuvasti Syyriaa, Jemeniä eikä Irakia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israelia ei ole todettu rikolliseksi terrorivaltioksi missään merkittävässä instituutiossa.
Amerikka ei pommita jatkuvasti Syyriaa, Jemeniä eikä Irakia.Olisi aika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israelia ei ole todettu rikolliseksi terrorivaltioksi missään merkittävässä instituutiossa.
Amerikka ei pommita jatkuvasti Syyriaa, Jemeniä eikä Irakia.Tiesitkö, että Hamasin johtoon valittiin mies, jonka mielestä on vain hyvä, että Gazassa siviilejä kuolee? Tiesitkö, että hän on saanut tuomion 12 "palestiinalaisen" murhasta? Kukaan ei väitä etteikö hän olisi omin käsin murhannut vielä useampaa palestiinalaista. Hän on suurelta osin vastuussa Israelia 7.10.2023 tehdystä fasistisesta terrori-iskusta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hamas-on-nimennyt-uuden-johtajan-israel-pitaa-lokakuun-iskujen-isana/8985974#gs.ct8z6i - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israelia ei ole todettu rikolliseksi terrorivaltioksi missään merkittävässä instituutiossa.
Amerikka ei pommita jatkuvasti Syyriaa, Jemeniä eikä Irakia.80% palestiinalaisista kannattaa israelin vastaisia terroristeja; se on se pääfakta. Sotarikokset taas liittyy yksittäisiin sotarikoksiin, johon YK ym. ottaa kantaa.
Iran tukee terroristeja, kuten kunkin islamimaan omat terroristit. Iran on selvä vihollinen, mutta terroriinsa vastataan vain vastaavalla voimalla. Harkittava tosin on ennaltaehkäiseviä toimia Iranin terorismin tulea kohtaan.
Palestiina on valinnut tiensä, ja sillä on hintansa.
- Anonyymi
Aito salaliittohörhö. Oletko persu?
- Anonyymi
Etkö todellakaan ole kuullut, että Amerikka tukee ja rahoittaa Israelin harjoittamaa kansanmurhaa?
Sinulta on tainnut mennä vuosia "sumussa"? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö todellakaan ole kuullut, että Amerikka tukee ja rahoittaa Israelin harjoittamaa kansanmurhaa?
Sinulta on tainnut mennä vuosia "sumussa"?Olen seurannut aihetta vuosikymmeniä ja olen kuullut, että Amerikka tukee ja rahoittaa Israelin harjoittamaa kansanmurhaa.
Olen myös havainnut, että Israel ei harjoita kansanmurhaa, vaikka hyvin pieni joukko sellaista väitettä hokeekin, koska se sopii erityisen hyvin heidän agendaansa, jossa tavoitteena on juutalaisiin kohdistuva kansanmurha.
Tiesitkö, että Hamasin johtoon valittiin juuri mies, joka on saanut tuomion 12 palestiinalaisen murhaamisesta? Kukaan ei väitä, etteikö hän olisi omin käsin murhannut vielä paljon enemmän palestiinalaisia.
https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/art-2000010613816.html - Anonyymi
Katsokaa YLE-Areenasta Tuomiopäivän saarnajat. Yhdysvallat on täysin Israelin ja juutalaisten taskussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsokaa YLE-Areenasta Tuomiopäivän saarnajat. Yhdysvallat on täysin Israelin ja juutalaisten taskussa.
Keskustelun aiheena on Israel ei Yhdysvaltain juutalaiset. Mitä agendaa yrität edistää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustelun aiheena on Israel ei Yhdysvaltain juutalaiset. Mitä agendaa yrität edistää?
No, arvaapa pari kertaa.
Kun tyyppi paasaa juutalaisten olevan keskenään maailmanlaajuisessa salajuonessa muuta ihmiskuntaa vastaan niin kenen jutuilta se sinusta kuulostaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustelun aiheena on Israel ei Yhdysvaltain juutalaiset. Mitä agendaa yrität edistää?
Keskustelun aiheena ei ole Israel vaan se, kuinka "USA mahdollistaa Israelin sotarikokset".
Kommentti, jossa todetaan, että "Katsokaa YLE-Areenasta Tuomiopäivän saarnajat. Yhdysvallat on täysin Israelin ja juutalaisten taskussa", selventää osuvasti sitä, miksi Yhdysvallat mahdollistaa Israelin (juutalaisten) sotarikokset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustelun aiheena ei ole Israel vaan se, kuinka "USA mahdollistaa Israelin sotarikokset".
Kommentti, jossa todetaan, että "Katsokaa YLE-Areenasta Tuomiopäivän saarnajat. Yhdysvallat on täysin Israelin ja juutalaisten taskussa", selventää osuvasti sitä, miksi Yhdysvallat mahdollistaa Israelin (juutalaisten) sotarikokset.Tuo kommentti ei juuri todista mistään sotarikoksista ja sisältää vain väitteen, että Yhdysvallat on täysin Israelin ja juutalaisten taskussa.
Tiedät, että Hamasin johtoon valittiin mies, jonka mielestä on vain hyvä, että Gazassa siviilejä kuolee? Tiesitkö, että hän on saanut tuomion 12 "palestiinalaisen" murhasta? Kukaan ei väitä etteikö hän olisi omin käsin murhannut vielä useampaa palestiinalaista. Hän on suurelta osin vastuussa Israelia 7.10.2023 tehdystä fasistisesta terrori-iskusta.
Tämä selventää osuvasti sitä, miksi vasemmisto ihailee ja tukee Hamasia.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hamas-on-nimennyt-uuden-johtajan-israel-pitaa-lokakuun-iskujen-isana/8985974#gs.ct8z6i
- Anonyymi
Israel on maailman pahuuden pesä. Johtajana sotarikollinen jota USA tukee. Ei ole ihme ettei maailmalla pidetä USA:sta joka toimii täysin toisin kuin puhuu. Israelin tukeminen on kuin tukisi natsi-Saksaa vaikka tietäisi kaikki sen tekemät kauheudet.
- Anonyymi
Israel ei ole maailman pahuuden pesä.
- Anonyymi
Tiesitkö, että Hamasin johtoon valittiin mies jonka mielestä on vain hyvä, että Gazassa siviilejä kuolee? Tiesitkö, että hän on saanut tuomion 12 "palestiinalaisen" murhasta? Kukaan ei väitä, etteikö hän olisi omin käsin murhannut vielä useampaa palestiinalaista. Hän on suurelta osin vastuussa Israelia 7.10.2023 tehdystä fasistisesta terrori-iskusta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hamas-on-nimennyt-uuden-johtajan-israel-pitaa-lokakuun-iskujen-isana/8985974#gs.ct8z6i - Anonyymi
Juutalaisuus on fariseusten perillisuskonto. Kristus piti fariseuksia paholaisen kannattajina. Minä vuonna tai vuosisatana tilanne on muuttunut nin, että olisi sama Jumala kristittyjen kanssa.. Kukaan ei ole vastannut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiesitkö, että Hamasin johtoon valittiin mies jonka mielestä on vain hyvä, että Gazassa siviilejä kuolee? Tiesitkö, että hän on saanut tuomion 12 "palestiinalaisen" murhasta? Kukaan ei väitä, etteikö hän olisi omin käsin murhannut vielä useampaa palestiinalaista. Hän on suurelta osin vastuussa Israelia 7.10.2023 tehdystä fasistisesta terrori-iskusta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hamas-on-nimennyt-uuden-johtajan-israel-pitaa-lokakuun-iskujen-isana/8985974#gs.ct8z6iHamasin johtajalle 12 eliminaatiota ei ole riittävä määrä, ja emme tiedä, ketä tapettiin tai miksi.
- Anonyymi
Vihdoinkin ymmärrän USAn tuen Israelille tausta. Syynä on ilmeisesti se,että ovat päässeet eroon Israeliin muuttaneesta väestöstä. Samasta syystä kuin saksalaiset halusivat juutalaisten muuttoa Saksasta.
- Anonyymi
Hyökkäyksesi kohde onkin siis juutalaisuus, eivätkä valheesi kohdistukaan niinkään Israel-nimiseen valtioon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyökkäyksesi kohde onkin siis juutalaisuus, eivätkä valheesi kohdistukaan niinkään Israel-nimiseen valtioon.
Itse valehtelet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse valehtelet.
Yritähän nostaa niitä valheita esiin, äläkä käyttäydy kuin kommunisti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yritähän nostaa niitä valheita esiin, äläkä käyttäydy kuin kommunisti.
Tiesitkö että Hamasin johtoon valittiin mies jonka mielestä on vain hyvä, että Gazassa siviilejä kuolee? Tiesitkö, että hän on saanut tuomion 12 "palestiinalaisen" murhasta? Kukaan ei väitä, etteikö hän olisi omin käsin murhannut vielä useampaa palestiinalaista. Hän on suurelta osin vastuussa Israelia 7.10.2023 tehdystä fasistisesta terrori-iskusta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hamas-on-nimennyt-uuden-johtajan-israel-pitaa-lokakuun-iskujen-isana/8985974#gs.ct8z6i - Anonyymi
Sionistien ja 1930-luvun Saksan Haavara-sopimus mahdollisti juutalaisten muuttamista palestiinan alueelle. Sopimuksesta lyötiin jopa mitalli.
- Anonyymi
USA:ta kiinnostaa Israelin öljyvarat.
- Anonyymi
Amerikka voisi päivässä lopettaa Israelin ja Ukrainan sodat, lopettamalla rahoituksen.
Varsikin Palestiinan kansanmurhan tukeminen on länsimaiselta "sivistysvaltiolta" sikamainen temppu.- Anonyymi
Tätähän sinä olet hokenut, että juutalaisiin kohdistuva kansanmurha pitäisi saada käyntiin.
Israel ei suorita kansanmurhaa Palestiinassa, josta et edes tiedä mitä sillä tarkoitat.
Tiesitkö, että Hamasin johtoon valittiin mies, jonka mielestä on vain hyvä, että Gazassa siviilejä kuolee? Tiesitkö, että hän on saanut tuomion 12 "palestiinalaisen" murhasta? Kukaan ei väitä, etteikö hän olisi omin käsin murhannut vielä useampaa palestiinalaista. Hän on suurelta osin vastuussa Israelia 7.10.2023 tehdystä fasistisesta terrori-iskusta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hamas-on-nimennyt-uuden-johtajan-israel-pitaa-lokakuun-iskujen-isana/8985974#gs.ct8z6i - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätähän sinä olet hokenut, että juutalaisiin kohdistuva kansanmurha pitäisi saada käyntiin.
Israel ei suorita kansanmurhaa Palestiinassa, josta et edes tiedä mitä sillä tarkoitat.
Tiesitkö, että Hamasin johtoon valittiin mies, jonka mielestä on vain hyvä, että Gazassa siviilejä kuolee? Tiesitkö, että hän on saanut tuomion 12 "palestiinalaisen" murhasta? Kukaan ei väitä, etteikö hän olisi omin käsin murhannut vielä useampaa palestiinalaista. Hän on suurelta osin vastuussa Israelia 7.10.2023 tehdystä fasistisesta terrori-iskusta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hamas-on-nimennyt-uuden-johtajan-israel-pitaa-lokakuun-iskujen-isana/8985974#gs.ct8z6iNäin typerään kommettiin ei pitäisi alentua edes vastaamaan, mutta olkoon tämän kerran.
Kansanmurha tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että Israel pyrkii tieten tahtoen murhaamaan mahdollisimman paljon naisia ja lapsia kansan, lisääntymisen estämiseksi.
Tällaisen terroristi valtion toiminnan estämiseksi olisi tehtävä kaikki voitava. - Anonyymi
Jaa, ukrainalaiset siis vain vuorokauden sisällä lopettaisivat taistelun ja asettuisivat tyytyväisinä riviin Rosgvardian teloitusryhmän eteen?
Onko varma kanssa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin typerään kommettiin ei pitäisi alentua edes vastaamaan, mutta olkoon tämän kerran.
Kansanmurha tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että Israel pyrkii tieten tahtoen murhaamaan mahdollisimman paljon naisia ja lapsia kansan, lisääntymisen estämiseksi.
Tällaisen terroristi valtion toiminnan estämiseksi olisi tehtävä kaikki voitava.Juuri tällaisilla valheilla pyritään kääntämään ihmiset juutalaisia vastaan. Näin lietsotaan nimenomaan kansanmurhaa juutalaisia kohtaan.
Israel ei suorita kansanmurhaa Palestiinassa. Et edes tiedä mitä tarkoitat Palestiinalla.
Tiesitkö, että Hamasin johtoon valittiin mies, jonka mielestä on vain hyvä, että Gazassa siviilejä kuolee? Tiesitkö, että hän on saanut tuomion 12 "palestiinalaisen" murhasta? Kukaan ei väitä, etteikö hän olisi omin käsin murhannut vielä useampaa palestiinalaista. Hän on suurelta osin vastuussa Israelia 7.10.2023 tehdystä fasistisesta terrori-iskusta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hamas-on-nimennyt-uuden-johtajan-israel-pitaa-lokakuun-iskujen-isana/8985974#gs.ct8z6i - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri tällaisilla valheilla pyritään kääntämään ihmiset juutalaisia vastaan. Näin lietsotaan nimenomaan kansanmurhaa juutalaisia kohtaan.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hamas-on-nimennyt-uuden-johtajan-israel-pitaa-lokakuun-iskujen-isana/8985974#gs.ct8z6iIsraelin ja Israelin hirviömäisten tekojen puolustajat yrittävät viäntää epätoivoisesti jokaisen Israelin tekojen kyseenalaistajat antisemitistiksi.
-Tiedoksenne, tuo taktiikka on inflaation loppuun kuluttama. Älkää siis peljätkö, sillä Israel on rikollisvaltio jota saa arvostella yhtä vapaasti kaikkien muidenkin valtioiden tavoin, olematta antisemitisti, natsi, fasisti tai rasistikaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israelin ja Israelin hirviömäisten tekojen puolustajat yrittävät viäntää epätoivoisesti jokaisen Israelin tekojen kyseenalaistajat antisemitistiksi.
-Tiedoksenne, tuo taktiikka on inflaation loppuun kuluttama. Älkää siis peljätkö, sillä Israel on rikollisvaltio jota saa arvostella yhtä vapaasti kaikkien muidenkin valtioiden tavoin, olematta antisemitisti, natsi, fasisti tai rasistikaan.Tuossa viestissä ei puolusteta yhtään mitään, eikä se liity mihinkään tekojen kyseenalaistamiseen.
Viestissä nimenomaisesti kerrotaan valheita juutalaisista.
Taktiikkasi on kokenut inflaation.
Termit natsi, fasisti ja rasisti ovat kokeneet täydellisen inflaation. Ne eivät nykyään merkitse juuri mitään, koska niitä käytetään lähinnä vain asiallisten argumenttien puutteessa kun yritettään mitätöidä asiallisesti argumentoivia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israelin ja Israelin hirviömäisten tekojen puolustajat yrittävät viäntää epätoivoisesti jokaisen Israelin tekojen kyseenalaistajat antisemitistiksi.
-Tiedoksenne, tuo taktiikka on inflaation loppuun kuluttama. Älkää siis peljätkö, sillä Israel on rikollisvaltio jota saa arvostella yhtä vapaasti kaikkien muidenkin valtioiden tavoin, olematta antisemitisti, natsi, fasisti tai rasistikaan.Tiesitkö, että Hamasin johtoon valittiin mies, jonka mielestä on vain hyvä, että Gazassa siviilejä kuolee? Tiesitkö, että hän on saanut tuomion 12 "palestiinalaisen" murhasta? Kukaan ei väitä, etteikö hän olisi omin käsin murhannut vielä useampaa palestiinalaista. Hän on suurelta osin vastuussa Israelia 7.10.2023 tehdystä fasistisesta terrori-iskusta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hamas-on-nimennyt-uuden-johtajan-israel-pitaa-lokakuun-iskujen-isana/8985974#gs.ct8z6i - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri tällaisilla valheilla pyritään kääntämään ihmiset juutalaisia vastaan. Näin lietsotaan nimenomaan kansanmurhaa juutalaisia kohtaan.
Israel ei suorita kansanmurhaa Palestiinassa. Et edes tiedä mitä tarkoitat Palestiinalla.
Tiesitkö, että Hamasin johtoon valittiin mies, jonka mielestä on vain hyvä, että Gazassa siviilejä kuolee? Tiesitkö, että hän on saanut tuomion 12 "palestiinalaisen" murhasta? Kukaan ei väitä, etteikö hän olisi omin käsin murhannut vielä useampaa palestiinalaista. Hän on suurelta osin vastuussa Israelia 7.10.2023 tehdystä fasistisesta terrori-iskusta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hamas-on-nimennyt-uuden-johtajan-israel-pitaa-lokakuun-iskujen-isana/8985974#gs.ct8z6iSiinäpä se vasta kansanmurhaaja onkin. Murhasi 12 omaa. Ei pääse Israel lähellekään tuota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiesitkö, että Hamasin johtoon valittiin mies, jonka mielestä on vain hyvä, että Gazassa siviilejä kuolee? Tiesitkö, että hän on saanut tuomion 12 "palestiinalaisen" murhasta? Kukaan ei väitä, etteikö hän olisi omin käsin murhannut vielä useampaa palestiinalaista. Hän on suurelta osin vastuussa Israelia 7.10.2023 tehdystä fasistisesta terrori-iskusta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hamas-on-nimennyt-uuden-johtajan-israel-pitaa-lokakuun-iskujen-isana/8985974#gs.ct8z6iKyllä minä tiesin, koska sinä olet jankannut sitä jo niin moneen kertaan ja osaan minä muuten lukea lehdistä ihan samoja juttuja kuin sinäkin.
- Anonyymi
Jenkit ovat osa sopimusta Venäjän kanssa Ukrainan turvallisuuden takaajana, jolla ehdolla Ukraina luopui ydinaseista. Nyt sopimukseen halutaan riittävät voimat, muttei Natoa, joka "takaa" Ukrainan turvallisuuden jos rauha syntyy, siis Ukraina suomettuu. Nyt Ukraina yrittää vielä taistella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israelin ja Israelin hirviömäisten tekojen puolustajat yrittävät viäntää epätoivoisesti jokaisen Israelin tekojen kyseenalaistajat antisemitistiksi.
-Tiedoksenne, tuo taktiikka on inflaation loppuun kuluttama. Älkää siis peljätkö, sillä Israel on rikollisvaltio jota saa arvostella yhtä vapaasti kaikkien muidenkin valtioiden tavoin, olematta antisemitisti, natsi, fasisti tai rasistikaan.Onko sulla näyttöä väitteittesi tueksi tai oletko muuten vain palstauli häirikkö? Toisaalta, sulla on paranormaaleja kykyjä kun kanavoit edesmenneitä omaisia joista äänekkäin ja tuotteliain on korpraali näkynen joka oli UNIFIL porukoissa Hizbollahin kaverina Libanonissa, asemapaikkana oli Khiam joka oli UNIFIL joukkojen tuli asema. Korpraali näkynen oli raskaan korohoron ryhmässä ampumassa morkulaa Israeliin kun hän onnistui jotenkin räjäyttämään kranaatin käsissään joka sitten lennätti hänet tuonpuoleiseen luultavasti kivuttomasti. Tämä ei kumminkaan muuttanut hänen vasemmistolaista kantaansa juutalaisiin eikä varsinkaan Israeliin, hän oli vasemmistolaisen antisemitistisen propagandan uhri kuten sadat miljoonat muutkin maailmalla.
- Anonyymi
Maailmassa ei ole yhtään kapinaa tai konfliktia tai sotaa missä ei uSa olisi jollain tavoin osallisena.
Joskus on pidetty puuttumista toisten maiden sisäisiin asioihin vääränä.
Yhdysvallat ei ole koskaan jättänyt puuttumatta edes sellaisiin asioihin joita se itse ole ollut aiheuttamassa.
Viimeisimpinä se julistaa Venezuelan presídentinvaalien "todelliseksi voittajaksi" jonkun muu kuin vaalissa eniten ääniä saaneen.
Ukrainan sotaa väitetään lännessä demokratian puolustamiseksi. Yhdysvalloissa ei ole aikoihin saatu presidentinvaaleissa tulosta josta ei olisi pitänyt käydä oikeudessa.
Zelenskyn toimikausi presidenttinä on loppunut mutta häan jatkaa toimessaan ilman vaaleja.
Ei enää missään länsimaassa ole uskottavaa demokratiaa mutta sanana se kelpaa perusteeksi puuttua toisten maiden asioihin ja vaikka sotaan.- Anonyymi
Se on aika helppo laskelma. Ukrainassa ei olisi sotatilalakia, jos ei olisi Venäjän käymää sotaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on aika helppo laskelma. Ukrainassa ei olisi sotatilalakia, jos ei olisi Venäjän käymää sotaa.
Ei olisi sotaa, jos Venäjää ei olisi.
- Anonyymi
USA lähettämässä lisää aseita Israeliin joilla voidaan taas tappaa kymmeniä tuhansia palestinalaisia täysin syyttömiä lapsia ja naisia. Kyllä USA osaa. Aseistihan se aikaisemmin esim. Irakin Husseinia ja Afganistanin Talebaneja joten Israel on vain jatkumoa terrorin käyttäjien tukemiselle.
- Anonyymi
Tiesitkö, että Hamasin poliittiseksi johtajaksi valittiin Yahya Sinwar, jonka mielestä on hyvä asia, että gazalaisia lapsia ja naisia kuolee, kun Israel estää rakettien ampumista Israeliin, eliminoi terroristeja ja vapauttaa panttivankeja?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
Tiesitkö, että Yahya Sinwar on saanut tuomion 12 palestiinalaisen murhaamisesta?
https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/art-2000010613816.html
Kukaan ei väitä, etteikö hän olisi murhannut vielä paljon suuremman joukon palestiinalaisia omin käsin. - Anonyymi
USA on Israelia tukiessaan täydellisen vääryyden puolella kaikkia länsimaiden ihanteita vastaan. Tukisiko USA nyt natsi-Saksaa jos se olisi vielä olemassa? Onhan Israelin teot suoria kopioita natsi-Saksan teoista. Arjalaisen rodun natsi on tasan tarkkana esikuvana herran valituiksi itseään nimittäville juutalaisnatseille.

Ettekö te ole jo julistaneet ukrainalaisten olevan kirjaimellisesti natseja, koska julkenevat maataan puolustaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ettekö te ole jo julistaneet ukrainalaisten olevan kirjaimellisesti natseja, koska julkenevat maataan puolustaa?
Heh, heh. Maanpuolustaminen ei ole merkki natsismista, kuten jopa sinäkin ehkä ymmärät? Sen sijaan natsien symbolien käyttäminen sotilasasuissa, natsitervehdysten kylväminen ja natsien ihannointi viittaa natsismiin. Googlaa tai aukaise youtube ja kirjoita hakusanoiksi Ukraina ja natsismi niin käsittänet miksi Ukrainassa nousevaa natsismia on kauhisteltu kansainvälisesti.
Joka maassa on jonkin verran natseja mutta Ukrainassa tilanne on ollut hälyttävä. Jotkut ovat arvioineet jopa niin, että varsinkin juutalaisissa piireissä tilanne on nähty erittäin ukaavana, että Ukrainan ja Venäjän välistä konfliktia on pyritty pitkittämään senkin vuoksi, että Ukrainan natsiongelmasta päästäisi eroon. Likaisen työn tekisivät Venäläiset. Ukrainan juutalainen presidentti tuskin menettää yöuniansa sen vuoksi että Ukrainan natsit kaatuvat rintamalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, heh. Maanpuolustaminen ei ole merkki natsismista, kuten jopa sinäkin ehkä ymmärät? Sen sijaan natsien symbolien käyttäminen sotilasasuissa, natsitervehdysten kylväminen ja natsien ihannointi viittaa natsismiin. Googlaa tai aukaise youtube ja kirjoita hakusanoiksi Ukraina ja natsismi niin käsittänet miksi Ukrainassa nousevaa natsismia on kauhisteltu kansainvälisesti.
Joka maassa on jonkin verran natseja mutta Ukrainassa tilanne on ollut hälyttävä. Jotkut ovat arvioineet jopa niin, että varsinkin juutalaisissa piireissä tilanne on nähty erittäin ukaavana, että Ukrainan ja Venäjän välistä konfliktia on pyritty pitkittämään senkin vuoksi, että Ukrainan natsiongelmasta päästäisi eroon. Likaisen työn tekisivät Venäläiset. Ukrainan juutalainen presidentti tuskin menettää yöuniansa sen vuoksi että Ukrainan natsit kaatuvat rintamalle.---Googlaa tai aukaise youtube ja kirjoita hakusanoiksi Ukraina ja natsismi niin käsittänet miksi Ukrainassa nousevaa natsismia on kauhisteltu kansainvälisesti.---
Entä Venäjän natsismi, onko sinulla siihenkin hienostunut teoria?
https://en.wikipedia.org/wiki/Rusich_Group
"Jotkut ovat arvioineet jopa niin, että varsinkin juutalaisissa piireissä tilanne on nähty erittäin ukaavana, että Ukrainan ja Venäjän välistä konfliktia on pyritty pitkittämään senkin vuoksi, että Ukrainan natsiongelmasta päästäisi eroon."
Ainoa paikka, jossa tuollaista arviota olen nähnyt, ovat sinun kirjoituksesi tälle palstalle viimeisen kahden vuoden aikana. Ne on yleensä niitä samoja vuodatuksia, joissa juutalaiset juonivat sinun pääsi menoksi joka kulman takana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, heh. Maanpuolustaminen ei ole merkki natsismista, kuten jopa sinäkin ehkä ymmärät? Sen sijaan natsien symbolien käyttäminen sotilasasuissa, natsitervehdysten kylväminen ja natsien ihannointi viittaa natsismiin. Googlaa tai aukaise youtube ja kirjoita hakusanoiksi Ukraina ja natsismi niin käsittänet miksi Ukrainassa nousevaa natsismia on kauhisteltu kansainvälisesti.
Joka maassa on jonkin verran natseja mutta Ukrainassa tilanne on ollut hälyttävä. Jotkut ovat arvioineet jopa niin, että varsinkin juutalaisissa piireissä tilanne on nähty erittäin ukaavana, että Ukrainan ja Venäjän välistä konfliktia on pyritty pitkittämään senkin vuoksi, että Ukrainan natsiongelmasta päästäisi eroon. Likaisen työn tekisivät Venäläiset. Ukrainan juutalainen presidentti tuskin menettää yöuniansa sen vuoksi että Ukrainan natsit kaatuvat rintamalle.Eikö Putin olekaan juutalaistaustainen? Omituista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
USA on Israelia tukiessaan täydellisen vääryyden puolella kaikkia länsimaiden ihanteita vastaan. Tukisiko USA nyt natsi-Saksaa jos se olisi vielä olemassa? Onhan Israelin teot suoria kopioita natsi-Saksan teoista. Arjalaisen rodun natsi on tasan tarkkana esikuvana herran valituiksi itseään nimittäville juutalaisnatseille.
Tiedät, että Hamasin poliittiseksi johtajaksi valittiin Yahya Sinwar, jonka mielestä on hyvä asia, että gazalaisia lapsia ja naisia kuolee, kun Israel estää rakettien ampumista Israeliin, eliminoi terroristeja ja vapauttaa panttivankeja.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
Tiesitkö, että Yahya Sinwar on saanut tuomion 12 palestiinalaisen murhaamisesta?
https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/art-2000010613816.html
Kukaan ei väitä, etteikö hän olisi murhannut vielä paljon suuremman joukon palestiinalaisia omin käsin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, heh. Maanpuolustaminen ei ole merkki natsismista, kuten jopa sinäkin ehkä ymmärät? Sen sijaan natsien symbolien käyttäminen sotilasasuissa, natsitervehdysten kylväminen ja natsien ihannointi viittaa natsismiin. Googlaa tai aukaise youtube ja kirjoita hakusanoiksi Ukraina ja natsismi niin käsittänet miksi Ukrainassa nousevaa natsismia on kauhisteltu kansainvälisesti.
Joka maassa on jonkin verran natseja mutta Ukrainassa tilanne on ollut hälyttävä. Jotkut ovat arvioineet jopa niin, että varsinkin juutalaisissa piireissä tilanne on nähty erittäin ukaavana, että Ukrainan ja Venäjän välistä konfliktia on pyritty pitkittämään senkin vuoksi, että Ukrainan natsiongelmasta päästäisi eroon. Likaisen työn tekisivät Venäläiset. Ukrainan juutalainen presidentti tuskin menettää yöuniansa sen vuoksi että Ukrainan natsit kaatuvat rintamalle.Hamasin poliittinen johtaja Yahya Sinwar, jonka mielestä on hyvä asia, että gazalaisia lapsia ja naisia kuolee, kun Israel estää rakettien ampumista Israeliin, eliminoi gazalaisai terroristeja murhaamalla heitä, mikäli kuuluvat Fatahiin.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
Tiesitkö, että Yahya Sinwar on saanut tuomion 12 palestiinalaisen murhaamisesta?
https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/art-2000010613816.html
Kukaan ei väitä, etteikö hän olisi murhannut vielä paljon suuremman joukon palestiinalaisia omin käsin. - Anonyymi
Täyttääkö tää mielestäsi naisten ja lasten kansanmurhan ja terrorin tunnusmerkit?
*Amnesty International kertoi siviilien pidätysten ja vangitsemisten ilman syytteitä kohdistuvan useimmiten poliittisiin toisinajattelijoihin.[1] Amnestyn mukaan Palestiinalaishallinnon harjoittama "vankien kidutus on laajamittaista. Seitsemän vankia kuoli [kyseisenä vuonna]. Laittomat tappamiset, mahdollisesti oikeudettomat teloitukset, jatkuvat."
Arabien ihmisoikeusjärjestö raportoi, että vuosina 2007–2011 palestiinalaishallinto vangitsi 13 271 palestiinalaista ja kidutti 96 prosenttia heistä, mihin kuusi kuoli. Vangituista 15,3 % oli naisia ja 11,3 % vanhuksia.[2]*
Ottaessaan palestiinalaisia kiinni hallinnon joukot hyökkäilivät yliopistoihin ja sairaaloihin ja varastivat näiden laitteistoa ja henkilökunnan rahoja.
Lahde:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeudet_Palestiinassa
ja
minkähän rikosten tunnusmerkkejä nää mielestäsi mahtaa olla. Hamas wedding:
https://apina.biz/21106.jpg
Sinä kun olet terrorin, kv. lain ynnä kaikenlaisten rikosten asiantuntija syyttäjä, jury sekä tuomari YKn ja ICJ myöntämällä mandaatilla koskien Israel vs. palestiina konfliktia. - Anonyymi
Vaihda syytön sanaa terroristiin, niin ymmärrät mistä Israelin puolustuksessa on kyse. On turha myös vetää tapetille naiset ja lapset, kun ne on mukana ja palestiinan miehet tukee terrorismia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
USA on Israelia tukiessaan täydellisen vääryyden puolella kaikkia länsimaiden ihanteita vastaan. Tukisiko USA nyt natsi-Saksaa jos se olisi vielä olemassa? Onhan Israelin teot suoria kopioita natsi-Saksan teoista. Arjalaisen rodun natsi on tasan tarkkana esikuvana herran valituiksi itseään nimittäville juutalaisnatseille.
"The number of Arabs who have entered Palestine illegally from Syria and Transjordan is unknown. But probably considerable." _Great Britain and Palestine, 1915_1945, INFORMATION Paper no. 20, 3d ed. (LONDON: Royal Institute for International Affairs, 1946), p. 64.
"This illegal immigration was not only going on from the Sinai, but also from Trans_Jordan and Syria, and it is very difficult to make a case out for the misery of the Arabs if at the same time their compatriots from adjoining states could not be kept from going in to share that misery." _C.S. Jarvis, "Palestine," United Empire (London), 28 (1937): 633.
Näistä Jasser Arafat tekaisi 1968 sen "palestiinan kansan joilta siionistit varastivat heidän maansa ja ajoi pakolaisiksi omassa maassaan" julisti laittomasti 15.11.1988 oman "Palestiinalaisvaltionsa" Israelin tilalle, siis kokonaisen, itsenaisen, kv. tunnustetun, suvereenin valtion Israelin kaappaus islamistiseksi valtioksi. "Palestiinalaisvaltion" on 145 YK:n jasenvaltiota jo tunnustanut. Suomi ei ole viela tunnustanut lailliseksi Jasser Arafatin laittomuutta. YK antoi muslimeille mandaatin julistaa minkä tahansa suvereenin mutta vääräuskosen valtion tilalle kalifaattinsa sekä alistaa sen kansa islamiin, vastarinta tietää tuomioita YK'lta sekä verilöylyä niskoittelusta.
Ihmisoikeudet "Palestiinalaisvaltiossa":
*Amnesty International kertoi siviilien pidätysten ja vangitsemisten ilman syytteitä kohdistuvan useimmiten poliittisiin toisinajattelijoihin.[1] Amnestyn mukaan Palestiinalaishallinnon harjoittama "vankien kidutus on laajamittaista. Seitsemän vankia kuoli [kyseisenä vuonna]. Laittomat tappamiset, mahdollisesti oikeudettomat teloitukset, jatkuvat."
Arabien ihmisoikeusjärjestö raportoi, että vuosina 2007–2011 palestiinalaishallinto vangitsi 13 271 palestiinalaista ja kidutti 96 prosenttia heistä, mihin kuusi kuoli. Vangituista 15,3 % oli naisia ja 11,3 % vanhuksia.[2]*
Ottaessaan palestiinalaisia kiinni hallinnon joukot hyökkäilivät yliopistoihin ja sairaaloihin ja varastivat näiden laitteistoa ja henkilökunnan rahoja.
Lahde:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeudet_Palestiinassa
Faktaa välillä palstan meediolle, seuraavassa spiritisti sessiossa voisit kanavoimaasi korpraali jarno näkystä pitäytymään faktoissa eikä vain keksimään henkimaailman juttuja Israelista, okei. Toki jarno on edelleenkin katkerana kun onnistui jotenkin toheloimaan sen kranun kanssa jonka hänen piti ampua Israelin puolelle, jospa välittäisit ystävällisesti palstalle hänen tarinansa siitä mitä todella tapahtui Khiamissa, siis ei sitä 500kg. pommijuttua.
- Anonyymi
Juutalaiset ovat tunnetusti neroja, pystyvät perustamaan valtion toisten maille. Kaiken lisäksi kontroloivat Yhdysvalttojen, maailman mahtavimman maan hallintoa. Volodymyr Zelenskyy nerokas valtiopäämies ja Antony Blinken tarmokas rauhanneuvottelia ovat myös juutalaisia.
- Anonyymi
Arafat yritti perustaa oman valtion Jordaniaan, mutta kun se ei onnistunut ja hänen porukkansa tapettiin ja ajettiin pois Jordaniasta, yritti hän perustaa valtion Israelin tilalle. Sekään ei onnistunut.
Israelia ei ole perustettu toisen valtion maille.
Nyt Hamas ja PLO/Fatah yrittävät perustaa valtion Israelin päälle.
- Anonyymi
Mikä ihme saa puolustelemaan lastentappamisia kun on Israel takana? Onko kultainen vasikka?
- Anonyymi
Oisko sama juttu, joka sai sinut puolustamaan lastentappamista kun Turkki oli kyseessä?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18581584/turkin-ulkoministeri-tuomitsee-israelin-raakudet-gazan-alueella
- Anonyymi
Hamas on hyökkääjä !!!!!
- Anonyymi
Abu Graipi, Guantanamo, CIA:n kidutuslennot, entisen presidentin hyvksyntä kidutukselle, Irakin laiton sota joukkotuhoaseiden tuhoamisen verukkeella jne. USA on monessa pahuudessa mukana korviaan myöten mutta Israelin tukeminen palestiinalaisten joukkotuhonnan, etnisen puhdistuksen, kidutuksen, naapurimaiden pommitusten yms. jatkamisen mahdollistamiseksi on vastoin kaikkia länsimaiden ihanteita.
- Anonyymi
Israel ei suorita palestiinalaisten joukkotuhontaa, ei etnistä puhidstusta, naapurimaiden pommitusta jne.
Et vieläkään osaa kertoa, keitä tarkoitat palestiianlaisilla. - Anonyymi
Kun USA toimittaa pommejaan mieluummin Israelille avuttomien palestiinalaisten siviilien tappamiseen kuin Ukrainalle venäläisten sotilaiden torjumiseen osoitta se kuinka täydellisesti USA on vääryyden puolella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun USA toimittaa pommejaan mieluummin Israelille avuttomien palestiinalaisten siviilien tappamiseen kuin Ukrainalle venäläisten sotilaiden torjumiseen osoitta se kuinka täydellisesti USA on vääryyden puolella.
USA toimittaa pommejaan Israelille Hamasin terroristien tappamiseen. Hamas varmistaa, että samalla kun terroristeja kuolee, kuolee myös gazalaisia siviilejä. Erityisesti Hamasin hiljattain kuollut johtaja Yahya Sinwar piti tätä tärkeänä.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
- Anonyymi
Jos maa taistelee oman säilymisensä puolesta niin eihän se voi olla rikos . Palestiinalaisten tavoite on poistaa Israel kartalta joten se lienee rikosta lähinnä ?????????????
- Anonyymi
Jos maa taistelee oman säilymisensä puolesta niin eihän se voi olla rikos . Juutalaisten tavoite on poistaa palestiinalaiset kartalta joten se lienee rikosta lähinnä ?????????????

Israel taistelee oman säilymisensä puolesta.
Palestiina ei ole maa/valtio.
On mielenkiintoista seurata, kuinka käyt propagandasotaasi juutalaisia vastaan. Tällä kerralla tosin et kehottanut suoraan murhaamaan heitä.
- Anonyymi
Hamas on hyökkääjä !!!!!
USA likainen historia ja perse
ei voi syytä Israel sotarikos
Ja mitä Israel tehnyt se on hyvin Amerikka vihreä valo jälkeen- Anonyymi
Isis on Palestiinan asukkaan pahin tuho . Kuuntelin YLE:toimituksen tekemää otantaa Palestiinalaisten ajatuksista ja sieltä nousi isis raaimpana asukkaita kohtaan . Joten ottakaa oikeasti selvää ja unohtakaa oma rajoittunut poliittinen näkökulmanne .
- Anonyymi
Jordanvirran länsipuolella ei siellä toimivasta Muslimiveljeskunnan veljesjärjestöstä käytetä nimitystä ISIS vaan Hamas.
- Anonyymi
USA:n juutalaiset kiristävät sikäläiset poliitikot USA:n avustuksiin Israelille. Amerikkalaiset veronmaksajat laitetaan maksamaan Israelin tekemä palestiinalaisten kansanmurha ja koko Israelin harjoittama valtioterrori. USA on Israelin pompottelema sätkynukke.
- Anonyymi
Israel ei tee palestiinalaisten kansanmurhaa, vaikka Hamas yrittää Israelia siihen pakottaa ja Hamasin kannattajat syyttävät sellaisesta Israelia.
Kai tiesit, että Hamas on ilmoittanut tavoitteekseen valloittaa Israelin alue kokonaan ja tappaa alueen kaikki juutalaiset? - Anonyymi
Juutalaiset asettavat Israelin USA:n edelle. MIten Suomessa, onko juutalaisille Israel aina myös Suomen edellä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset asettavat Israelin USA:n edelle. MIten Suomessa, onko juutalaisille Israel aina myös Suomen edellä?
Vasemmisto laittaa aina vasemmiston ja muslimit suomalaisten edelle Suomessa. Siksi vasemmisto lietsoo suomalaisia murhaamaan juutalaisia, eikä edes kiistä tätä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset asettavat Israelin USA:n edelle. MIten Suomessa, onko juutalaisille Israel aina myös Suomen edellä?
On rabbeja, jotka eivät Israelia tunnusta. Ja myös kahden valtion kannattajia. Esim,. Tikkun-lehdessä näin kerrotaan.
- Anonyymi
Gazan "avuttomien" siviilien jäljiltä löytyi esimerkiksi jesidityttö, jota oli pidetty kymmenen vuotta seksiorjana. Luulisi, että joku "viaton" siviili olisi protestoinut hänen kohteluaan noiden kymmenen vuoden aikana.
- Anonyymi
70 prosenttia Israelin Gazassa murhaamista siviileistä on naisia ja lapsia. Raa ' asti tapetuissa lapsista oli eniten edustettuna 5-7 vuoden ikäluokka.
Samaan aikaan kun te hellarit ja muut kristinuskon sanoman väärinkäsittäneet paapotte Suomessa lapsianne tai lapsenlapsianne, niin tuo uusi epäjumalanne Israel surmaa järkyttävillä tavoilla toisia aivan yhtä suloisia piiperöitä Gazassa. Mutta kylmä verenhimoinen sydämenne ei viattomien tuhoamisessa näe mitään väärää!- Anonyymi
Israel ei murhaa Gazassa siviilejä. Hamas tappaa ja tapattaa gazalaisia lapsia. Hamasin johtaja Yahya Sinwar nimenomaisesti on ohjeistanut Hamasia varmistamaan riittävän määrän kuolleita lapsia ja naisia propagandatarkoituksiin, jotta sinäkin lietsoisit ihmisiä juutalaisiin kohdistuvaan kansanmurhaan valheillasi.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
- Anonyymi
Toinen hullu se ZELENSKY ! Tapattanut satojatuhansia kansalaisiaan ja ajanut pakoon Miljoonia oman edun ja rahan takia !
Venäjä ei ollut valmis vielä päästämään Ukrainaa Natoon ja Eu:n siitähän sodassa oli kysymys kun Eu yritti viedä sen väkisin 2014 !
Ois kannatanut odottaa rauhassa eikä väkisin yrittää viedä ..ei se anna vieläkään ,ei vaikka kuin aseita lähetämme ja Venääjää pommitamme....Se on änkyrä maa ei se anna ! Nyt kun on taisteltu se antaa vielä vähemmän...
Se ampuu vaikka Atomipommilla jos jatkamme.
Kyllä nyt pitäs tajuta lopettaa hyvän sää aikana.- Anonyymi
Putin lienee saattohoidossa, koska jo hourailee a-pommien käytöstä.
- Anonyymi
Korpraali jarno näkynen henkimaailmasta on varsin koston himoinen kun on jo vuosi kymmeniä käyttänyt palstan meedion kanavointi palvelua viestinnässään. Maallisen elämänsä kohokohta korpraali näkysellä oli pääsy UNIFIL porukkaan Hizbollahin täydennykseksi. Toimipaikkana oli Khiam Libanonissa lähellä Israelin rajaa tukemassa Hizbollahin vastarintaa käyttämällä raskasta kranaatin heitintä. Liian kauan hän ei ehtinyt ammuskella kranaatteja Israeliin kun hän onnistui jotenkin tunaroimaan kranaatin kanssa jonka seurauksen hän korppina liihotteli tuonpuoleiseen raakkuen mennessään kostoa juutalaisille ja varsinkin Israelille. Hän löysikin varsin nopeasti kanavointiin kykenevän meedion joka sitten automaatti kirjottelee debattipalstoille tarinoitaan israelin naziudesta yms. vuodesta toiseen.
- Anonyymi
Osoitit taas erinomaisen hyvin minkälainen surkimus olet kun mustamaalaaat Israelin hengiltä pommittaman suomalaisen rauhantarkkailijan muistoa. Tuollaisia te siionistinatsit todellakin olette.

Alueella ei ollut rauhaa tarkkailtavana, siellä käytiin sotaa.
Sodassa tulee vahingonlaukauksia, suomalaisia sotilaita on kuollut vähintään satoja omien tulitukseen. Suomalaisia rauhanturvaajiakin on kuollut kaksinumeroinen summa, mutta jostain(!) syystä Mäkinen on ainoa säännöllisesti esiin otettu tapaus.
- Anonyymi
Tästä Lähi-idän sodasta tulee tämän ajan iljettävin historian luku. Missä luuraa ihmisoikeudet? En ole minkään maan kuullut kyseenalaistavan Gazan joukkomurhaa. Ihminen on säälittävä peto.
- Anonyymi
Vain vasemmisto on hokenut hyväksyvänsä sen, että Hamas joukkomurhaa gazalaisia.
https://youtu.be/OUMl58i4m0w?si=uzQB0vZ2x263FhXD - Anonyymi
Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC määräsi Israelin Netanjahun pidätettäväksi sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan syytettynä. YK:n jäsenvaltioista n. 3/4 on Israelin rikoksia tuominnut mutta USA turvallisuusneuvostossa veto-oikeudellaan suojelee Israelia tuomitsevilta päätöksiltä. Läpi menneet päätökset ovatkin YK:n yleiskokouksissa, missä ei ole veto-oikeuksia, tehtyjä.
Suomikin on tukenut Israelin sotarikoksia esim. ostamalla sieltä suuret määrät ylihintaisia aseita. Suomi ei ole myöskään tunnustanut Palestiinaa niin kuin esim. Ruotsi ja onkin jäänyt pieneen vähemmistöön maailman maiden joukossa katselemaan passiivisesti vierestä maailman mittavimpia sotarikoksia vuodesta toiseen. On Suomelle massiivinen häpeä esiintyä esim. laillisuuden ja ihmisoikeuksien puolestapuhujana kun samaan aikaan suljemme silmämme Israelin terrorilta palestiinalaisia kohtaan. USA taas on suoraan mahdollistamassa aseistuksellaan Israelin tekemiä sota- ja muita rikoksia. Täysin käsittämätöntä, että USA on Israelin suhteen täydellisesti vääryyden puolella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC määräsi Israelin Netanjahun pidätettäväksi sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan syytettynä. YK:n jäsenvaltioista n. 3/4 on Israelin rikoksia tuominnut mutta USA turvallisuusneuvostossa veto-oikeudellaan suojelee Israelia tuomitsevilta päätöksiltä. Läpi menneet päätökset ovatkin YK:n yleiskokouksissa, missä ei ole veto-oikeuksia, tehtyjä.
Suomikin on tukenut Israelin sotarikoksia esim. ostamalla sieltä suuret määrät ylihintaisia aseita. Suomi ei ole myöskään tunnustanut Palestiinaa niin kuin esim. Ruotsi ja onkin jäänyt pieneen vähemmistöön maailman maiden joukossa katselemaan passiivisesti vierestä maailman mittavimpia sotarikoksia vuodesta toiseen. On Suomelle massiivinen häpeä esiintyä esim. laillisuuden ja ihmisoikeuksien puolestapuhujana kun samaan aikaan suljemme silmämme Israelin terrorilta palestiinalaisia kohtaan. USA taas on suoraan mahdollistamassa aseistuksellaan Israelin tekemiä sota- ja muita rikoksia. Täysin käsittämätöntä, että USA on Israelin suhteen täydellisesti vääryyden puolella.USA on ryhdikkäästi osoittanut, ettei se ole vasemmiston eikä muslimimaiden, varsinkaan Iranin, käskyläinen.
"tukenut Israelin sotarikoksia esim. ostamalla sieltä suuret määrät ylihintaisia aseita."
Jos väitteesi olisivat totta, saisit syylliset helposti oikeuteen vastaamaan teoistaan. Mutta kun väitteesi ovat valhetta, tyydyt huutelemaan valheellisia syytöksiäsi netissä.
"Suomi ei ole myöskään tunnustanut Palestiinaa..."
Hyvä niin . Suomi kun ei ole muslimien eikä vasemmiston talutusnuorassa.
Ei ole Palestiina-nimistä valtiota, niin paha sellaista olisi tunnustaa. Kerro kuitenkin, mitkä ovat ymmärryksesi mukaan "Palestiinan" maarajat? Ovatko ns. palestiinalaiset samaa mieltä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC määräsi Israelin Netanjahun pidätettäväksi sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan syytettynä. YK:n jäsenvaltioista n. 3/4 on Israelin rikoksia tuominnut mutta USA turvallisuusneuvostossa veto-oikeudellaan suojelee Israelia tuomitsevilta päätöksiltä. Läpi menneet päätökset ovatkin YK:n yleiskokouksissa, missä ei ole veto-oikeuksia, tehtyjä.
Suomikin on tukenut Israelin sotarikoksia esim. ostamalla sieltä suuret määrät ylihintaisia aseita. Suomi ei ole myöskään tunnustanut Palestiinaa niin kuin esim. Ruotsi ja onkin jäänyt pieneen vähemmistöön maailman maiden joukossa katselemaan passiivisesti vierestä maailman mittavimpia sotarikoksia vuodesta toiseen. On Suomelle massiivinen häpeä esiintyä esim. laillisuuden ja ihmisoikeuksien puolestapuhujana kun samaan aikaan suljemme silmämme Israelin terrorilta palestiinalaisia kohtaan. USA taas on suoraan mahdollistamassa aseistuksellaan Israelin tekemiä sota- ja muita rikoksia. Täysin käsittämätöntä, että USA on Israelin suhteen täydellisesti vääryyden puolella.Mm:ssa kymmeniä tuhansia palestiinalaislapsia Gazassa ja Länsirannalla sekä tuhansia libanonilaislapsia tapattanut terrorivaltio Israelin johtaja Netanjahu on määrätty sotarikoksistaan pidätettäväksi kuten toisen terrorimaan Venäjän Putin omista rikoksistaan.
Toivottavasti nuo nykyajan ihmishirviöt saavat mitä ansaitsevat, yhteisen vankilakopin loppuiäkseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mm:ssa kymmeniä tuhansia palestiinalaislapsia Gazassa ja Länsirannalla sekä tuhansia libanonilaislapsia tapattanut terrorivaltio Israelin johtaja Netanjahu on määrätty sotarikoksistaan pidätettäväksi kuten toisen terrorimaan Venäjän Putin omista rikoksistaan.
Toivottavasti nuo nykyajan ihmishirviöt saavat mitä ansaitsevat, yhteisen vankilakopin loppuiäkseen."Mm:ssa"
Mitä tuo tarkoittaa?
Israel ei ole tapattanut yhtäkään lasta Gazassa, Libanonissa, Juudeassa eikä Samariassa.
Netanjahua ei ole tuomittu sotarikoksista. Hänestä on pidätysmääräys vain siitä syystä, että häntä epäillään tai mahdollisesti epäillään sotarikoksista.
Oletko sinä saanut mitä ansaitset?
- Anonyymi
Länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan myös Netanjahu on "syytön kunnes syylliseksi todistetaan". Rauhanuskonnon käsityksen mukaan hän ei ole vain syyllinen, vaan syyllisiä ovat myös esimerkiksi koko ikänsä Ruotsissa asuneet alaikäiset juutalaiset, joiden vainoaminen ja maalittaminen on siksi jokamiehen oikeus ja velvollisuus.
- Anonyymi
Juuri näin.
Vasemmistolaiset ovat tälläkin sivustolla jo jakaneet hirttotuomioita Netanjahulle ja Gallantille sen vuoksi, että heitä vastaan on nostettu syyte. Tällainen on täysin vastoin oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeussopimuksia.
- Anonyymi
Vasemistolaiset ovat turvanneet hamas terrorijärjestön ase ja ammusvarastoja euroopassa. Mitäs tähän sanoo eilinen 25.11 keskustelussa a-studion vasemistolainen punikkiprofessori joka inhosi israelia ja juutalaisia.
https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20127345- Anonyymi
Vasemmisto pyrkii toistamaan sen, mitä se teki juutalaisille 1930- ja 40-luvuilla. Tällä kertaa kohteena ovat myös kristityt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmisto pyrkii toistamaan sen, mitä se teki juutalaisille 1930- ja 40-luvuilla. Tällä kertaa kohteena ovat myös kristityt.
Eiköhän ne olleet kaltaisesi natsit jotka jotain juutalaisille tekivät. Nyt te teette siionistinatseina saman palestiinalaisille, libanonilaisille, syyrialaisille, irakilaisille, jemeniläisille, iranilaisille...
- Anonyymi
Kuinka nyt joku voisi inhota Israelia? Maailman tehokkain lastentappaja ja siviilien pommittaja jonka kansalaiset ovat muita parempaa herran valitsemaa rotua. Eivät edes arjaiset natsit päässeet samaan.

Maailman tehokkain lasten ja siviilien tappaja on kannattamasi Hamas.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
- Anonyymi
Myös ihmettelen, että luovuimme omasta hyvinvoinnistamme ja Venäjän kaupasta, joka ylläpiti talouttamme.
- Anonyymi
Laitoimme Venäjää vastaan pakotteita, jotka iskevät meitä itseämme kohtaa.
Kannattaa lukea Paavo Väyrysen blogi tekstejä etenkin keväältä 2022. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laitoimme Venäjää vastaan pakotteita, jotka iskevät meitä itseämme kohtaa.
Kannattaa lukea Paavo Väyrysen blogi tekstejä etenkin keväältä 2022.Väyrynen on erittäin viisas poliitikko, totuuden torvi.
- Anonyymi
Aitovasemmistolaisena et osaa pysyä keskustelun aiheessa. Tämä on erittäin ymmärrettävää, varsinkin kun piti saada piiloon kommentti:
"Vasemistolaiset ovat turvanneet hamas terrorijärjestön ase ja ammusvarastoja euroopassa. Mitäs tähän sanoo eilinen 25.11 keskustelussa a-studion vasemistolainen punikkiprofessori joka inhosi israelia ja juutalaisia.
https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20127345"
- Anonyymi
Meidän perheellä on eri käsitys USA:n normaalista käytännöstä. Kun perustimme Internetiä Suomeen ja Keilaniemeen, niin amerikkalaisen vaimoni sukulaiset muuttivat perheemme kotiin. Amerikkalainen vaimoni laihtui sen takia, että sukulaiset seisoivat jääkaapin edessä, eikä hän pystynyt syömään ruokaa. Hän joutui käyttämään nenä-maha-letkua sen takia, ettei ruuanlaitto onnistunut kotona. Meidän lapsia vietiin keskitysleirille hävitettäväksi. Teimme uusia lapsia, mutta kuitenkin. Onko oikein unohtaa omien amerikkalaisten sukulaisten kohtelu, kun he rikastuvat Suomessa ja esittää tällaisia väitteitä USA:n oikeusvaltion ihanteista?
USA on meidän perheen mielestä ihan hieno maa, koska olemme amerikkalais-suomalainen perhe. Onneksi saimme ostettua Amerikasta pikaruokaravintoilta ennen kuin se suurvalta kaatui ja maatui omaan mahdottomuuteensa.
Nyt on heillä aiheena Trumpin tuontitullit, eikä USA:sta edes tuoda Eurooppaan enää mitään. Kansainväliset suuryritykset, joita Suomessa on, ovat suomalaisomistuksessa olleet jo pitkään. Koska amerikkalainen vaimoni halusi ne tänne Suomeen. Sirpalle olisi pitänyt opettaa suuseksiä, eikä amerikkalainen vaimoni pystynyt siihen. Normaali käytäntö minun mielestä on se, että aviomies opettaa sen taidon vaimolleen, jos pystyy. Jos ei, niin ei siihen kukaan muukaan pysty ainakaan kukaan nainen ilman sitä miehen kyrpää. Sirpan suihinoton takia EU joutui USA:n tuhoamaan, jos jotain kiinnostaa se kohta milloin meni pieleen. Eli ennen meidän tappamista täysin turhina olisi pitänyt suostua opettamaan Sirpalle suihinottoa. Ehkä tämä totuus kertoo sittenkin amerikkalaisista enemmän kuin mikään. He raivostuivat siitä, ettei Sirpalle opetettu suihinottoa kaikki. - Anonyymi
Miksi USA tukee hirmuhallintoja? Se on tukenut ja aseistanut Afganistanin Talebaneja, Irakin Saddam Husseinia ja lukemattomia muita kaikkein pahimman eli Israelin lisäksi. Täysin käsittämätöntä, että länsimaiden johtava maa sortuu kaikenlaisen tyrannian tukemiseen.
- Anonyymi
Israelissa ei ole hirmuhallintoa, vaikka natsit ja fasistit yrittävätkin luoda Israelin johdosta tuollaista kuvaa.
Tämän hetken hirmuisin hallinto erityisesti siviilien suhteen on Gazan kaistan Hamas. - Anonyymi
USA on loputon sotien rikittäjä ja emäjuonittelija.
USA:ta voi kiittää Isiksen noususta, sillä alkuaikoina USA tuki Isistä, mutta sittenhän ruokitusta käenpojasta paljastuikin aika peto.
Saddam Husseinin tuki loppui siihen, kun Saddam ei enää suostunut USA.n sanelupolitiikkaan ja halusi öljystä parempaa hintaa. Silloin Saddam USA:n kuvastossa muuttuikin diktaattoriksi ja hirviöksi, joka piti tappaa.
Suomen vuoro on nyt olla hyödyllisenä idioottina, jota ohjaillaan haluttuun suuntaan. USA tarvitsee sijaissotijan Venäjää vastaan, ja Suomen kansan aivopesu on täydessä käynnissä. - Anonyymi
Israel on roistoista pahin. Venäjän sotarikoksetkin kalpenevat Israelin tekemien rinnalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israel on roistoista pahin. Venäjän sotarikoksetkin kalpenevat Israelin tekemien rinnalla.
Israel on lastentappajien aatelia, täysin Hitleriin verrattavissa oleva.
- Anonyymi
Varsin tuottelias kaveri tämä jarno näkynen henkimaailmasta on täytyy tunnustaa. Kuinkas monta vuotta olet kanavoinut tätä jarno ystävääsi eri debatti palstoille? Miten se Khiamin juttu oikein oli, tapahtuko siinä vahinko kun tämä Jarno oli asentamassa kranaattia heittimeen mutta menikin väärinpäin epähuomiossa ja siksi Jarno pääsi lentoon. Toisen tarinan mukaan Jarno oli ollu toimittamassa 500kg. TNT lastia Hizbollahin varastoon ja onnistui jotenkin räjäyttämään sen, ehkä hän kokeili jotain kikkaa tms. mene ja tiedä. Voisitko kysäistä oikeesti ystävältäsi miten tää Khiamin juttu meni ja välittää se muillekin debattipalstoille?
- Anonyymi
Siionistinatsit kertovat itse tekemistään sotarikoksista. Ja tuollaisia USA tukee.
https://www.hs.fi/maailma/art-2000010876187.html
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1345632
Maisa Torppa
Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL2454133- 91745
Nainen, älä tee aloitetta, jos
Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak1541008- 90923
Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla
Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj64923Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta
>> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii135917- 80808
Trump laittomien siirtolaisten kauhu.
Trump toimii ihan oikein, kun karkoittaa maassa laittomasti oleskelevat rikolliset siirtolaiset takaisin kotimaihinsa ei110792- 40786