Ruotsi ja Norja pysyvästi Lapin suojaksi.

Ruotsin parlamentin puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Peter Hultqvist (sd) kertoo Iltalehdelle, että Ruotsin puolustusvoimat valmistelee ruotsalaissotilaiden sijoittamista Suomen Lappiin.

– Tiedän, että Ruotsin puolustusvoimat ja hallitus valmistelevat joukkojen sijoittamista Suomeen. Se tapahtuisi osana Nato-yhteistyötä.

Hultqvist kertoo, että muodostettavaan joukkoon kuuluisi myös norjalaissotilaita.
2271710
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 227

Vanhimmat

Hyvää yhteistyötä Naton puitteissa.
Suomella riittää vastuuta etelässä ja idässä.

1Äänestä
  • r......n palvoja paniikissa kun se tajusi että r......n hyökkäystä vastassa on monikansalliset joukot

    1Äänestä

  • Ruotsista moderneja pitkän kantaman nopeasti itseliikkuvia Archer-haupitseja Suomen oman tykistön tueksi pysyvästi ja myös Gripenit valmiuteen Suomen F-18 Hornetien ja tulevien F-35 häivehävittäjien rinnalle.
    Pohjolan linnake vahvistuu!

    Äänestä

  • Voi että, kylläpä nyt ollaan turvassa. Ruottalaiset turvaavat meittin. Jo on aikoihin eletty !

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ruotsista moderneja pitkän kantaman nopeasti itseliikkuvia Archer-haupitseja Suomen oman tykistön tueksi pysyvästi ja myös Gripenit valmiuteen Suomen F-18 Hornetien ja tulevien F-35 häivehävittäjien rinnalle.
    Pohjolan linnake vahvistuu!

    Uffe Puppe ja Börje + suomalaiset Jannet, Jyrkit ja Johannekset …siinäpäsitä kimppakivaa pojille. Sotiminen voikin sujua hyvissä tunnelmissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    r......n palvoja paniikissa kun se tajusi että r......n hyökkäystä vastassa on monikansalliset joukot

    Kerro Natoidiootti miksi Nato ei kykene suojaamaan edes omia tietoliikenneyhteyksiään? 😁Tehän uhositte, että vastaus tulee ASAP alle 24 tunnissa murskaavana voimana, joka muuttaa koko Venäjän palavaksi soraläjäksi. Mutta kumma kyllä, "Puten lätti joka on menossa kivikaudelle" kykenee iskemään munille tuosta vain Natomaita arkaan paikkaan ilman seuraamuksia 😁

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    r......n palvoja paniikissa kun se tajusi että r......n hyökkäystä vastassa on monikansalliset joukot

    Mitä hyökkäystä?
    Ainoat, jotka lentelevät pommikoneilla itärajalla ja puhuvat "Venäjän hajottamisesta", ovat jenkit ja heidän uskolliset vasallinsa Suomessa.

    Äänestä

Ruotsi ja Norja sijoittaa joukkoja pohjoiseen yhteistä puolustusta vahvistetaan voimalla

Äänestä

Edes hurrit ei usko, että Suomen armeija pystyisi puolustamaan Suomen alueita.

Äänestä
  • Mikseivät pysty? Jos eivät osaa kuolevat lännen arvoyhteisön kunnian takia. Se riittää Natohihhuleille kiitokseksi. Kunhan ovat mukana tässä kekkereissä, eivätkä terveyteensä tai pelottaa syyhyn vedoten jää pois näistä koitoksista.

    Äänestä

  • Norjan, Ruotsin sekä USA:n DCA-tuella pohjolaan yrittävä vihollinen pysähtyy tehokkaammin eli nopeammin.

    Äänestä

  • Juurikin näin.

    Äänestä

Yhteistyöllä varmistetaan Pohjolan turvallisuus

Äänestä

Hienoa yhteistyötä Suomi, Ruotsi , Norja,

Äänestä

Ruotsi aikoo sijoittaa sotilaitaan Suomen Lappiin
Ruotsin puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Peter Hultqvist kertoo, että Pohjois-Suomeen ollaan muodostamassa Ruotsin, Norjan ja Suomen yhteistä Nato-joukkoa.

Ruotsin parlamentin puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Peter Hultqvist (sd) kertoo Iltalehdelle, että Ruotsin puolustusvoimat valmistelee ruotsalaissotilaiden sijoittamista Suomen Lappiin.

Tiedän, että Ruotsin puolustusvoimat ja hallitus valmistelevat joukkojen sijoittamista Suomeen. Se tapahtuisi osana Nato-yhteistyötä, Hultqvist sanoo Iltalehdelle Luumäellä.

Hultqvist on asemansa puolesta tietoinen aikeesta sijoittaa ruotsalaissotilaita Suomen maaperälle.

– Näen sen niin, että nyt muodostetaan Pohjois-Suomeen joukkoa, johon tulee sotilaita eri maista. Ruotsi luonnollisesti osallistuu sellaiseen operaatioon, Hultqvist painottaa.

Hultqvist kertoo, että muodostettavaan joukkoon kuuluisi myös norjalaissotilaita.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajana Hultqvist on tietoinen hankkeesta ja sen historiallisesta taustasta. Yhteisen joukon perustamisesta keskusteltiin hänen mukaansa jo ennen Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon.

Hultqvist kannatti ajatusta ollessaan kahdeksan vuotta Ruotsin puolustusministerinä. Keskustelut pysyivät visusti salassa, eikä joukon perustaminen lopulta edennyt, ennen kuin Ruotsi ja Suomi liittyivät Natoon.

– On luontevaa, että Ruotsi, Norja ja Suomi ottavat yhteisen vastuun Pohjois-Kalotin alueesta. Keskustelimme siitä jo silloin, kun minä olin puolustusministerinä, Hultqvist paljastaa.

Hultqvist työskenteli Ruotsin puolustusministerinä vuosina 2014–2022.

Viesti Venäjälle

Pohjois-Kalotti on maantieteellinen käsite, jolla tarkoitetaan maiden alueita, jotka sijaitsevat napapiirin pohjoispuolella.

– Näemme, että Venäjä on kiinnostunut arktisesta alueesta. Venäläiset toimivat siten, että he saisivat siirrettyä asemiaan siellä eteenpäin, Hultqvist varoittaa.
Ruotsalaissotilaiden sijoittaminen Suomen Lappiin lähettää Hultqvistin mielestä vahvan signaalin Venäjän johdolle.

– On tärkeätä, että me panemme merkille Venäjän toiminnan ja lähetämme turvallisuuspolitiikassa Venäjälle signaalin, että me kannamme Pohjois-Kalotista yhteisen vastuun, hän korostaa.

Sosialidemokraatit on Ruotsin suurin oppositiopuolue. Hultqvistin mukaan puolue aikoo tukea Ruotsin puolustusvoimien ja maan hallituksen aikeita.

– Emme ole saaneet hallitukselta vielä virallista esitystä, mutta meillä ei puolueena ole mitään näitä suunnitelmia vastaan.

Hultqvist on parhaillaan kesälomalla ja viettää sitä Suomessa, missä hänellä on vapaa-ajan asunto.

Svenska Dagbladet kertoi kesällä, että sen tietojen mukaan Suomi on pyytänyt Ruotsilta miehistöä Nato-joukkoihin, ja myös joukkojen sijoittamisesta Suomen Lappiin on neuvoteltu.

Äänestä

r.....n uhkaa pitääkin vastata laajalla yhteistyöllä

Äänestä
  • z natsi sekoilee taas. r.......'ä on vakava uhka joka torjutaan vahvalla yhteistyöllä

    Äänestä

Ruotsi sijoittaa joukkojaan Lappiin – tässä syy
Ruotsalaissotilaiden lähettäminen Lappiin on Hultqvistin mukaan vahva signaali Venäjälle.

Äänestä

Tiedän, että Ruotsin puolustusvoimat ja hallitus valmistelevat joukkojen sijoittamista Suomeen. Se tapahtuisi osana Nato-yhteistyötä, Hultqvist kertoo Iltalehdelle Luumäellä.

Pohjois-Suomeen ollaan hänen näkemyksensä mukaan muodostamassa joukkoa, johon tulee sotilaita eri maista. Joukkoon kuuluu myös norjalaissotilaita.

Yhteisen joukon perustamisesta keskusteltiin jo ennen Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon. Hultqvist kertoo Iltalehdelle kannattaneensa ajatusta ollessaan kahdeksan vuotta Ruotsin puolustusministerinä.

”
Tässä ei ole kyse vain Ukrainasta, vaan koko maailmanjärjestyksestä.
HULTQVIST kertoo Luumäen Kotkaniemi-foorumissa myös, että Ruotsi aikoo kasvattaa puolustusmenojensa budjettia.

– Puolustusta täytyy suunnitella Pohjoismaisesta näkökulmasta. Kansallinen turvallisuus on myös Pohjoismaiden puolustamista.

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

r......n uhkaa vastaan

Äänestä
  • On se tuo venäläinen pelottava kun joku raukka parka uskalla nimeäkään sanoa.

    Äänestä

Jaa, onko joku uhannut Lappia?
Tai onko joku keksinyt tekosyyn täyttää Lappi taas sotilailla?
Parisensataatuhatta sakemannia kortteerasi Lapissa sillä aikaa kun suomalaiset miehet hävisivät sotaa ryssää vastaan.
Sakut parittelivat kotirintamalle jääneiden naisten kanssa ja viettivät hauskaa elämää muutamia vuosia.
Kun sota sitten hävittiin, niin ryssä käski suomalaisia ajamaan natsit huisin nevadaan tai Suomelta menee itsenäisyyden rippeetkin.
Polttivat sakut lähtiessään kiitokseksi koko laajan Lapinmaan.
Minun syntymäkotini, jota sakemannit olivat pitäneet kortteerinaan, jäi polttamatta. Kirkkoakaan eivät räjäyttäneet, kaiken muun hävittivät.

Ovatko sakemannit taas tulossa Lappiin vai miksi sitä nyt tarvitsee suojella?

Äänestä
  • Z natsi valehtelee

    Äänestä

  • r….n muodostaman uhkaa vastaan

    Äänestä

  • r.......ä on uhka ja sen torjuntaan pitää olla vahva valmius

    Äänestä

Loistavaa yhteistyötä Pohjoismailta r….ä vastaan

Äänestä

Loistavaa, Pohjolan puolustus vahvistuu

Äänestä

hyvä

Äänestä

Ruotsi menetti viimeisissä sodissaan niin paljon alueita ja osoittautui sotilaallisesti niin heikoksi että ei kiitos ruotsalaispoikia Suomeen.

Äänestä

Ulkomaisille joukoille ei saa antaa tikkuja. Ainakaan ei Saksalaisille. Viimeksi sotiessa täällä polttivat ja hävittivät koko roskan.

Äänestä
  • Ovat jo pitkään käyttäneet sytkäreitä joihin on stanssattu Morilyn Menroen kuva.

    Äänestä

r......ä pidetään poissa Pohjoisilta alueilta vahvalla yhteistyöllä

Äänestä

Hyvä, että Norja ja Ruotsi tukee meidän puolustusta r......ä vastaan

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

z natsi on lyöty. r......n hyökkäys Pohjoisessa torjutaan vahvalla yhteistyöllä

Äänestä

Loistavaa yhteistyötä

Äänestä

Mahtavaa yhteistyötä

Äänestä

Todella hyvä juttu

Äänestä

Loistavaa

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Loistavaa

Äänestä

Ankarat olosuhteet tuolla, joutuvat tykin ruuaksi helposti.🙀

Äänestä

Todella tärkeää yhteistyötä

Äänestä

Hyvä näin.

Joukoilla on kokoaan suurempi merkitys.
Yhteishenki korostuu.

Äänestä

Ruotsi siis alkaa hitaasti hivuttamalla palauttaa alusmaitaan itselleen, lapista on hyvä aloittaa...

Äänestä
  • Ja sitä ennen P-Korea nielaisee Venäjän.

    Äänestä

Hienoa yhteistyötä putlerin pimeyden valtakuntaa vastaan.

Äänestä

Yhteistyötä kehitellään ansiokkaasti.
Päätökset ovat vielä tekemättä.
Aikansa kutakin.

Äänestä
  • Missä ne ansiot?

    Äänestä

Fine👍

Äänestä

Hienoa että Pohjoinen puolustus vahvistuu

Äänestä

Alan uskoa Tukholman profetiaan.

Äänestä

👍👍👍

Äänestä

Yhteistyöllä r.....n uhkaa vastaan

Äänestä

Pohjoiset alueet tarvitsee vahvat joukot

Äänestä

On tärkeää että yhteistyö toimii hyvin

Äänestä

Natomaat ruotsi, norja ja (UGRI) suomi. Maat jotka eivät säilyisi maailmankartalla ilman USA:n miehitysjoukkoja.

Mitä ne muka puolustais?

Äänestä

Yhteistyöllä

Äänestä

"Sama kaiku on askelten" tuolla Lapissa vuonna 1941 seillä olivat Saksalaiset ja nyt Nato. Edellisellä kerralla vain ei ollut käytössä ydinaseita, mutta nyt suomi joutuu niiden ensiiskun kohteeksi, koska sieltä on lyhyt matka Kuolaan niemimaalle ja Plesetskiin. Onko Naton toimet suomen etujen vastaiset ja vaarantavatko ne suomen suvereenisuutta ja sotilaalista turvallisuutta.?

Äänestä
  • Meinaatko, että se sika Venäjällä aikoo aloittaa ydinsodankin?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Meinaatko, että se sika Venäjällä aikoo aloittaa ydinsodankin?

    Vertaatko sialla itseesi? Mitä tarkoitat? USA on käyttänyt ainoana ydinaseita siviileihin ja myös halajaa uudelleen.
    Miksi unohdat USAn joka aina sodissa ja et hauku sitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Vertaatko sialla itseesi? Mitä tarkoitat? USA on käyttänyt ainoana ydinaseita siviileihin ja myös halajaa uudelleen.
    Miksi unohdat USAn joka aina sodissa ja et hauku sitä?

    Vertaan sialla Venäjän diktaattoria Putin Kalsarimyrkyttäjää. USA ei sodi nytkään missään. Venäjä hyökkäyssotii rikollisesti Ukrainassa. Ja uhkailee ydinaseilla toisin kuin USA.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Vertaan sialla Venäjän diktaattoria Putin Kalsarimyrkyttäjää. USA ei sodi nytkään missään. Venäjä hyökkäyssotii rikollisesti Ukrainassa. Ja uhkailee ydinaseilla toisin kuin USA.

    Jota USA kerjää. Saannet mukaan nyt jo valtosen huutelemaan ja puolustamaan miehiä kun eivät itse uskalla sanoa. Pistävät Valtosen asialle kun pitää viestittää paskaa ja uhata. Lapsellista touhua laittaa nainen jokka ei tiedä edes mikä on rynnäkkö kivääri

    Äänestä

  • Anonyymi00253 kirjoitti:

    Jota USA kerjää. Saannet mukaan nyt jo valtosen huutelemaan ja puolustamaan miehiä kun eivät itse uskalla sanoa. Pistävät Valtosen asialle kun pitää viestittää paskaa ja uhata. Lapsellista touhua laittaa nainen jokka ei tiedä edes mikä on rynnäkkö kivääri

    Kyllä se ydinsotaa kerjäävä on selvästi vain Venäjä itse.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Kyllä se ydinsotaa kerjäävä on selvästi vain Venäjä itse.

    Ei ole . Suomi uhottelee vai etkö ymmärrä kun he puhuvat . Kuuntele tarkasti niin ymmärrät

    Äänestä

  • Anonyymi00260 kirjoitti:

    Ei ole . Suomi uhottelee vai etkö ymmärrä kun he puhuvat . Kuuntele tarkasti niin ymmärrät

    LOL. Älä puhu paskaa, tiltu.

    Äänestä

👍👍👍🇫🇮🇸🇪🇧🇻

Äänestä

Loistavaa yhteistyötä

Äänestä

Hienoa että meillä on hyviä kumppaneita vahvistamaan meidän puolustusta

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Hienoa yhteistyötä

Äänestä

Nato Prikaati Suomeen tukemaan puolustusta

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

hyvä

Äänestä

mahtavaa

Äänestä

Onneksi meillä on hyvät liittolaiset jotka tukee puolustusta

Äänestä

Onneksi olemme NATOSSA

Äänestä

näin

Äänestä

FLF loistavaa

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Niinhän ne muutama vuosi sitten Aganistanissakin kehuivat, miten USA ja Nato puolustaa heitä. Ja mitä näille luulottelijoille kävi.??
Kauempaa haettu esimerkki tietenkin on Vietnam. Sielläkin Etelä-Vietnamissa luultiin USAn puolustavan heitä, Lopputuloksen tiedämme.
Joten "turvallista" luulottelua vain Natosta ja sen luomasta "turvallisuudesta".

Äänestä

näin

Äänestä

Erinomaista yhteistyötä

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

mahtavaa

Äänestä

Tärkeää yhteistyötä

Äänestä

Lisää vain yhteistyötä

Äänestä

Loistavaa yhteisttyötä

Äänestä

Vahvalla yhteistyöllä r.....än uhkaa vastaan

Äänestä

Lappia suojasivat natsit vuoden 1941 jälkeen ja lopun sitten tiedätte.
Onko sama kaiku askelten?

Äänestä

r......ä ei sinne pääse koskaan

Äänestä

Mahtavaa yhteistyötä

Äänestä

Ja Suomi joutui ajamaan nazit pohjois- suomesta. Käykö nyt samoni Natolle?

Äänestä

Loistavaa yhteistyötä

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Hyvä

Äänestä

👍👍👍

Äänestä

mahtavaa

Äänestä

Mahtavaa yhteistyötä



Pohjoisten alueiden puolustukseen FLF on hyvä lisä

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

hyvä

Äänestä

Kyllä👍

Äänestä

Onneksi Naapurit tukee meidän puolustusta

Äänestä

hyvä

Äänestä
  • Loistavaa yhden sanan keskustelua...

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Loistavaa yhden sanan keskustelua...

    Kyllä

    Äänestä

Kiitos liittolaisille

Äänestä
  • 😁👍✌️

    Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Hienoa. Toivottavasti ei maksa kovin paljoa tuo Ruotsin ja Norjan fyysinen siirtäminen Suomen ja Venäjän väliin. Loistavaa kuitenkin että hurrit ja norskit suostuvat siihen.

Äänestä
  • Nolo z-nazzi👎

    Äänestä

👍👍👍

Äänestä

Suomen lappiin isketään huippu mekanismit jotka tähtien kautten toimivat silmän räpäyksin pistäen venäjän siivuiksi.

Äänestä
  • 😁👍✌️

    Äänestä

r.......än uhkaa vastaan

Äänestä

FLF toimii

Äänestä

OIKEIN

Äänestä

😁👍✌️

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä
  • Fine 👍

    Äänestä

FLF on erinomainen juttu

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä
  • 👍👍👍

    Äänestä

Tervetuloa Oolantiin myös, jos tarve vaatii, VÄLKOMMEN NATO😁👍✌️

Äänestä
  • Vi behöver ingen NATO. Ni kan dra till skogen

    Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Oikein

Äänestä

FLF saa örkin puolustajan paniikkiin

Äänestä

näin

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

loistavaa yhteistyötä

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

FLF erinomainen juttu

Äänestä

hyvä

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Mahtavaa FLF joukot pohjoiseen vahvistamaan puolustusta

Äänestä

😁👍✌️

Äänestä

näin

Äänestä

Onneksi on liittolaisa

Äänestä

maanpetturit

Äänestä

Välkommen😁👍✌️

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Mahtavaa FLF

Äänestä

Mahtavaa yhteistyötä

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä
  • Fine!

    Äänestä

Mahtavaa

Äänestä
  • Tosi hyvä👍

    Äänestä

  • Anonyymi00196 kirjoitti:

    Tosi hyvä👍

    Erittäin hyvä

    Äänestä

FLF tulee

Äänestä

Minulla loppu LAPIN REISSUT siihen . En mene enää

Äänestä
  • Hyvä👍

    Äänestä

Yhteistyötä z-nazzi uhkaa vastaan👍

Äänestä
  • Juuri näin.

    Äänestä

FLF vahvistaa merkitävästi pohjoisen aluueen puolustusta

Äänestä
  • Kyllä.

    Äänestä

Vahvaa puolustusta tarvitaan

Äänestä
  • 👍👍👍

    Äänestä

Todella hyvä juttu

Äänestä

FLF on tärkeä pohjoisen puolustukselle

Äänestä

vahvalla yhteistyöllä

Äänestä

"Ulkomaisille joukoille ei saa antaa tikkuja. Ainakaan ei Saksalaisille. Viimeksi sotiessa täällä polttivat ja hävittivät koko roskan."

Kyllä nato pistää paremmaksi. Nykyiset natojoukot ovat Venäjän pohjoisosien uhkana, jossa on sukelluvenetukikohdat, Pohjoisen Jäämeren laivasto ja sen tukikohdat, sekä Plesetskin avaruuskeskus, joten jos jotain vihollisuutta tulee, niin natojoukot saavat varmasti ansaitsemansa huomion.

Äänestä

FLF vahvistaa puolustusta

Äänestä

Hyvä 😁👍✌️

Äänestä

DCA ja FLF on hyvä lisä puolustukseen

Äänestä

Hyvä kun on ystäviäkin naapurina, eikä pelkästään rikollis valtio venäjä.

Äänestä
  • Juuri näin.

    Äänestä

VENÄJÄ ON MAAILMAN TAPPAJA VALTIO

TAPPAMISEEN KESKITTYVÄ ELÄMÄN TUHOOJA MAAN PÄÄLLÄ

Äänestä

Todella hyvä juttuu

Äänestä

FLF tukee puolustusta

Äänestä

Åland on myös paremmin NATON suojaamana😁👍✌️

Äänestä

Kiitos liitttolaisille

Äänestä

Liittolaiset tukee

Äänestä

Mahtavaa yhteistyötä. r.....ä ei mahda mitään vahvalle liitttoumalle

Äänestä

Kiitos liittolaisille

Äänestä

hyvä

Äänestä

Kiitos siitä

Äänestä

hyvä

Äänestä

Kiitos siitä

Äänestä

FLF on tärkeä osa meidän puolustusta pohjoisessa

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Mahtavaa yhteistyötä ja varautumista

Äänestä

FLF vahvistaa puolustusta

Äänestä

Ehkä tulee rauha. Mutta mitä jos joku muu maa olisi hyökännyt Venäjälle tai joku muu hajottava tapahtuma. Tulisiko sieltä porukkaa tänne vai muualle maapallolle. Miten raja pitäisi jos tulee miljoonia yhtäkkiä läpi, kaikilla kulkuneuvoilla. No tuskin.

Äänestä

Venäjän hyökkäys pitää katkoa niitten takaa, elikkä kaikki yhteydet näiltä kotiinpäin tuhoten, olisivat sitten kuin orvoja piruja saaressaan, sihen on sitten hyvä näitten touhut listiä ja tuhota viimeiseen paukkuun asti.

Äänestä

Kiitos liittolaisille tuesta

Äänestä

näin

Äänestä

hyvä

Äänestä

Liittolaisten kanssa puolustamme alueitamme r.....än uhkalta

Äänestä

kiitos liittolaisille

Äänestä

Kiitos liittolaisille

Äänestä

Näihän se pitää sopia pohjoisessa, jätetään 65 piirin pohjoispuolet vapaaksi vaikka läpikululle, Suomi soldaat puolustaa ainoastaan kuka eteläpuolelle yrittää
.Sama Ahvenanmaassa
Joka sinne hyökkää, se ei ole Suomen ongelma, puolustakoon Ruotsi

Äänestä

hyvä

Äänestä

Hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

HYVÄ

Äänestä

FLF

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Ketä ne tulee suojelemaan. Hiihtäjiä laskettelijoita? Itse en enää Lappiin lähde perheen kanssa niin kauan kuin siellä on Nato. Ei kait sinne kukaan uskalla mennä jos siellä pitää suojella jotakin ja isot uhkakuvat tiedossa. Pois minusta koko Lappi.

Äänestä

Täälläö sama NATOMIELINEN VIESTITTÄÄ SAMAN TEKSTIN 50 kertaa päivässä " hyvä NATO" oN TULLUT SELVÄKSI ETTÄ TARKOITAT muuta mitä se on. Se on viisi kirjainta PASKA

Äänestä
  • Totuus voi ahdistaa ruzzo nazzi mielistä? Putlerin z-pazzkan suoltaminen voitaisiin karsia täältä pois.

    Äänestä

Hyvä

Äänestä

Norja ja Ruotsi tuovat malliksi muutaman tuhannen joukon jolla ei sodassa ole mitään merkitystä. Ainostaan pyrkivät puskurivaltio Suomea provosoimaan sotimaan, jotta sota ei tulisi heidän maillensa

Äänestä
  • "Norja ja Ruotsi tuovat malliksi "

    Tuossa on hyvä, että "tuovat malliksi"
    Mihin muuhun kuin vain malliksi näitä turhakkeita tarvitaankaan ?

    Äänestä

on kateltava vehkeille paikat mistä venäjälle ylletaan kattavasti jytkyillä-lä
- ympäri nato maita

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Hienoa👍

Äänestä

FLF vahvistaa puolustusta

Äänestä

hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

😁👍✌️

Äänestä

Ruotsi ja Norja pysyvästi "Lapin" eli Saamen alueiden suojaksi.

Natomaat ruotsi ja norja luovuttavatNato-suomen tapaan Saaamelaisilta anastamansa maa-alueet takaisin Saamelaisille - lopullisesti.

Äänestä

"Ruotsi ja Norja pysyvästi "Lapin" suojaksi."

Nyt kun tuo Saamenmaa eroaa Natomaista ruotsista ja norjasta ja suomesta, niin ne keräilevät varmaankin "Lappinsa" ja muuttavat sen etelään, jonnekin Saamenmaan alueiden eteläpuolelle. Sielä kunkin maan omalle "Lapille" on pysyvä paikka jossa sitä on kiva puolustaa. 😁👉👌✌

Äänestä

Suomi on sortanut Saamen kansaa vuosisatoja, Parempi ymmärrys saisi alistamisen vihdoin loppumaan.

Kukka Rannan ja Jaana Kannisen Vastatuuleen-kirja kertoo Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta ja ROTUSORROSTA, saamelaisten äänellä.

Äänestä

Jaha, tuossa yllä pufpufålandrezerviero röllin uusimmat harhat👾🤎💩

Äänestä

👍👍👍

Äänestä

😁👍✌️

Äänestä

Saamelaiset ja Åålantilaiset ovat nyt NATOn duojissa😁👍✌️🤪

Äänestä

Lapin tilanne alkaa muistuttamaan vuoden 1941 tilannetta, jolloin Nazi-Saksan joukot olivat myös "suojelemassa" Pohjois-Suomea. (lähtiessä polttivat sen maantasalle).

Äänestä

"Ukrainan sodan aikana Venäjä on organisoinut eritasoista tuholaistoimintaa useassa Euroopan maassa. Näiden iskujen tekijöinä ovat olleet Venäjän värväämät sijaistoimijat, jotka ovat kyenneet toteuttamaan yksinkertaisia sabotaaseja ja ilkivallantekoja Ukrainan tukeen liittyvään logistiikkaan." IL

"energiapolitiikka, vaikuttaminen energia- ja muuhun kriittiseen infrastruktuuriin"

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3b16cd9b-b844-4e6f-b0dd-85b613b34d1d

Miten kerrostalot ja taloalueet voisivat saada lähes äänettömiä varageneraattoreita tai huoltoa ajoissa. Lämmittimiä jotka ladattavia, ei jyrisevää ääntä silti. Mikä auttaisi energia-asioissa. Kova hinta ei ainakaan auta mihinkään. Entä vesi ja viemärit, roskahuolto. Elintarvikkeiden laatu.

Äänestä

Ååland ja Saamenmaa on NATON suojissa😁👍✌️🤪

Äänestä

Ketjusta on poistettu 74 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ruotsin parlamentin puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Peter Hultqvist (sd) kertoo Iltalehdelle, että Ruotsin puolustusvoimat valmistelee ruotsalaissotilaiden sijoittamista Suomen Lappiin.

– Tiedän, että Ruotsin puolustusvoimat ja hallitus valmistelevat joukkojen sijoittamista Suomeen. Se tapahtuisi osana Nato-yhteistyötä.

Hultqvist kertoo, että muodostettavaan joukkoon kuuluisi myös norjalaissotilaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu