Maahanmuutto kertoo minkälainen Jeesus on ollut historiassa oikeasti

Anonyymi-ap

Jeesuksen synnyn esityö tehtiin kaukaisessa Hindustanissa, jonka jälkeen Persiassa.
Yleisesti Lähi-Itä on Jeesuksen koti.
Eurooppa oli vain kummitusten ajattelussa ja neandertaalien Etelä-Euroopan luolamaalauksissa.
Kroatiasta onkin löydetty ensimmäinen EU:n maininta seinämaalauksessa, jossa selkeästi erottuvat kaksi kirjainta E ja U.
Mutta siihen aikaan ihmisapinat äännehtivät tulevan unioninsa OU:na, samalla tavoin kuin jotkut eläimet.


Jeesus oli aikoinaan äkkipikainen, temppuileva, tahallinen, suomalaisia paljon sosiaalisempi ja nopeampi liikkeistään. Hän juoksenteli ympäriinsä ja huusi kovaa. Hän oli kerskuva, väkivaltainen, varasteleva, valehteleva ja iloinen elämässään.
Hän oli aika tumma väriltään, eikä käyttänyt blondia väriäkään. Ei hän voinut olla samanlainen sinisilmäinen blondi kuin Fenno-Skandiassa. Hän ei ollut rauhallinen ja rakastava myöskään. Hän oli pikemmin intohimoinen, naisia rakastava ja jahtaava, ellei yksinäisiä naisia raiskaava aito ja vahva mies, jolla oli yliluonnollisia kykyjä ja kuten sanotaan ja mainitaan usein, Hän oli itse Jumalan Poika, paljon parempi ihminen kuin muut ja hänet olisi pitänyt jokaisen palvoa ja kantaa käsillään.


Ei tiedetä laittoiko Jeesus hiuksensa GLOW UP kampaukseksi jo 2000 vuotta sitten.

3

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2670
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      93
      1987
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1518
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      1048
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      68
      946
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      864
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      775
    Aihe