Torinon käärinliina ja ajoitusmenetelmät

Kun joskus 10 - 30 vuotta sitten keskustelin eri foorumeilla ateistien ja evolutionistien kanssa, eräs heidän vakioväitteensä oli että Torinon käärinliina on alle tuhat vuotta vanha väärennös, koska asia on todistettu C-14 eli radiohiiliajoituksella. Ateistijärjestö Skepsis ry:n huippututkija Juha Hiltunen alkoi tutkia millä menetelmällä se on väärennetty, mutta yllättäen joutui myöntämään, että ei millään menetelmällä. Hiltunen itse kertoo
"Kuuluin ennen Skepsis-järjestöön, ja kun aloin 30 vuotta sitten tutkia käärinliinaa, lähtökohtani oli sen mukainen. Minua kiinnosti, kuka on tällaisen voinut väärentää ja millä tekniikalla.
Vuonna 1988 tehtiin radiohiiliajoitus, joka osoitti liinan olevan keskiaikainen väärennös. Myöhemmin selvisi, että kankaan pala, jota käyttäen ajoitus tehtiin, oli otettu kohdasta, jota oli korjattu liinan vaurioiduttua tulipalossa. Tulos edustaa siis vain paikkakankaan historiaa.
– Sittemmin liina on ajoitettu neljällä uudella menetelmällä 2005 ja 2013. Ne ovat vanilliinipitoisuusanalyysi, molekyylispektroskopia ja Raman spektroskopia sekä mekaaninen multiparametrimittaus. Niiden ajoitushaarukka asettuu ajanlaskumme alkuun. Tämä on suurin uusi käänne tutkimuksessa.
– Tieteellinen totuus on, että käärinliina on valmistettu ajanlaskumme alun Palestiinassa. Sitä tuskin pystytään aukottomasti todistamaan, että kankaaseen olisi kääritty Jeesus Nasaretilainen, mutta vaihtoehdot sille, että kyseessä olisi joku muu, ovat olemattomat, Hiltunen muotoilee."
Hiltunen julkaisi vuonna 2009 kirjan "Valokuva Jeesuksesta?" koska ei vielä tuolloin ollut absoluuttisen varma, mutta uudemmasta painoksesta tuo kysymysmerkki on jätetty pois.
Ja tässäkin tarinassa opetus on, että ei kannata uskoa sokeasti kun jossain ateistisessa tiedelehdessä tai muussa ateistien tai evolutionistien julkaisussa julistetaan jokin asia tietyn ikäiseksi ja vedotaan johonkin yhteen ajoitukseen. Varsinkin C-14 voi antaa täysin vääriä tuloksia.

"Hiltunen julkaisi vuonna 2009 kirjan "Valokuva Jeesuksesta?"" Hiltunen on tullut uskoon, mutta kyseessä ei ole Harri Hiltunen.
4392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vieläkö joku jaksaa jauhaa moisesta rievusta.

Pelkistä aidoista Jeesuksen ristin kappaleista rakentaisi toisen Bomban.
Uskovaiset on aina olleet ketkuja, sillä uskonnot perustuu valehteluun.

Äänestä
  • Eräs Hiltunen tuli uskoon kun alkoi tutkia käärinliinaa.

    Äänestä

Jeesus voisi ollakin totta mutta uskonnot ovat kaikki ihmisen keksimää puppua. Varsinkin nämä uususkonnot kuten mormonismi. Smith keksi ja lainasi tarinan kirjansa perustaksi. Smith oli vallan ja rahanhimoinen aarteenetsijä. Varsinainen profeetta.

Äänestä

Kusetusta kokonaisuudessaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Torinon käärinliina ja ajoitusmenetelmät
Kun joskus 10 - 30 vuotta sitten keskustelin eri foorumeilla ateistien ja evolutionistien kanssa, eräs heidän vakioväitteensä oli että Torinon käärinliina on alle tuhat vuotta vanha väärennös, koska asia on todistettu C-14 eli radiohiiliajoituksella. Ateistijärjestö Skepsis ry:n huippututkija Juha Hiltunen alkoi tutkia millä menetelmällä se on väärennetty, mutta yllättäen joutui myöntämään, että ei millään menetelmällä. Hiltunen itse kertoo
"Kuuluin ennen Skepsis-järjestöön, ja kun aloin 30 vuotta sitten tutkia käärinliinaa, lähtökohtani oli sen mukainen. Minua kiinnosti, kuka on tällaisen voinut väärentää ja millä tekniikalla.
Vuonna 1988 tehtiin radiohiiliajoitus, joka osoitti liinan olevan keskiaikainen väärennös. Myöhemmin selvisi, että kankaan pala, jota käyttäen ajoitus tehtiin, oli otettu kohdasta, jota oli korjattu liinan vaurioiduttua tulipalossa. Tulos edustaa siis vain paikkakankaan historiaa.
– Sittemmin liina on ajoitettu neljällä uudella menetelmällä 2005 ja 2013. Ne ovat vanilliinipitoisuusanalyysi, molekyylispektroskopia ja Raman spektroskopia sekä mekaaninen multiparametrimittaus. Niiden ajoitushaarukka asettuu ajanlaskumme alkuun. Tämä on suurin uusi käänne tutkimuksessa.
– Tieteellinen totuus on, että käärinliina on valmistettu ajanlaskumme alun Palestiinassa. Sitä tuskin pystytään aukottomasti todistamaan, että kankaaseen olisi kääritty Jeesus Nasaretilainen, mutta vaihtoehdot sille, että kyseessä olisi joku muu, ovat olemattomat, Hiltunen muotoilee."
Hiltunen julkaisi vuonna 2009 kirjan "Valokuva Jeesuksesta?" koska ei vielä tuolloin ollut absoluuttisen varma, mutta uudemmasta painoksesta tuo kysymysmerkki on jätetty pois.
Ja tässäkin tarinassa opetus on, että ei kannata uskoa sokeasti kun jossain ateistisessa tiedelehdessä tai muussa ateistien tai evolutionistien julkaisussa julistetaan jokin asia tietyn ikäiseksi ja vedotaan johonkin yhteen ajoitukseen. Varsinkin C-14 voi antaa täysin vääriä tuloksia.

"Hiltunen julkaisi vuonna 2009 kirjan "Valokuva Jeesuksesta?"" Hiltunen on tullut uskoon, mutta kyseessä ei ole Harri Hiltunen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu