Perussuomalaisten fasistisia piirteitä

eli jo 1920–1940-luvun fasismista tuttuja piirteitä – perussuomalaisten politiikassa ja kulttuurissa ovat mm. seuraavat:

- valtiontalouden kytkeminen (ja alistaminen) kapitalistisen liiketoiminnan edistämiseen
- kansainvälisen kilpailukyvyn edistäminen autoritaarisin sisäpoliittisin keinoin
- ammattiyhdistysliikkeen ja työväenliikkeen vastaiset kovat toimenpiteet
- liberaalin politiikan leimaaminen lepsuiluksi ja pehmoiluksi
- strategiset liittoumat perinteisen oikeiston ja konservatiivien kanssa
- huono-osaisten moralistinen tuomitseminen heikoiksi, avuttomiksi, laiskoiksi, pummeiksi yms.
- luokkayhteiskunnan ja monipuoluejärjestelmän näkeminen uhkana ja korvaaminen populistisella kansakunnan yhtenäisyyden retoriikalla
- eksklusiivinen nationalismi eli vierasmaalaisen ja monikulttuurisuuden näkeminen kansakunnan uhkana
- taidekielteisyys
- perustuslain alistaminen hallitusvallan pyrkimyksille
- ihmisoikeuksien ehdollistaminen
- oikeuslaitoksen ja tuomioistuinten riippumattomuuden kyseenalaistaminen
- lujan hallitusvallan korostaminen
- autoritaarisen valtion korostaminen sivistys- ja hyvinvointivaltion sijasta
- valvonnan, kurinpidon ja rankaisemisen määritteleminen julkisen vallan keskeisiksi tehtäviksi
- dramaattinen poliittinen tyyli
- heteronormatiivinen sukupuolen ja perheen politisointi
- kärsimättömyys neuvottelujen ja kompromissien suhteen
- fyysisyyden ja kovan maskuliinisuuden korostaminen
- ritualistinen uskonnollisuus
- militarismi ja väkivallan ihailu
142593
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 142

Vanhimmat

No, huh. Olipa kattava listaus ja pelottavan tutun tuntuista näin tämän päivän näkökulmasta.

1Äänestä
  • Persut = äärioikeisto = Supon mukaan suurin uhka suomalaisten turvallisuudelle

    1Äänestä

  • Emme taida vieläkään osata riittävästi huolestua fasisminkaltaisten kehityskulkujen voimistumisesta. Kun natsit ja fasistit hävisivät sodan, niin niitä on pidetty voitettuna kantana ja vain hörhöjen touhuna.

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Persut = äärioikeisto = Supon mukaan suurin uhka suomalaisten turvallisuudelle

    Tiesithän, että vassarit on lähihistorian aikana murhanneet yli 100 000 000 ihmistä. Persut 0.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tiesithän, että vassarit on lähihistorian aikana murhanneet yli 100 000 000 ihmistä. Persut 0.

    Persujen fasistisuus ei yhtään vähenä tuollaista roskaa copypastaamalla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tiesithän, että vassarit on lähihistorian aikana murhanneet yli 100 000 000 ihmistä. Persut 0.

    Vassarit eivät ole murhanneet ketään vaan persuilla on hinku murhailla ihmisiä vaan ovat tähän asti tolloilleet murhatekonsa epäonnistuen niissä. Nimeäppä ihmisiä joita vassarit ovat murhanneet.

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Persut = äärioikeisto = Supon mukaan suurin uhka suomalaisten turvallisuudelle

    Totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Vassarit eivät ole murhanneet ketään vaan persuilla on hinku murhailla ihmisiä vaan ovat tähän asti tolloilleet murhatekonsa epäonnistuen niissä. Nimeäppä ihmisiä joita vassarit ovat murhanneet.

    fil. tohtori Holger Rancken, maisterit Carl Finnilä ja K Erik Ehrström" arkkitehdit Walter ja Ivar Thome, metsänhoitajat W. G. Thome ja A. Wegelius, arkkitehti V. A. Hollo, ylioppilaat M. S. Gadolin, E . V. Grandell, Toivo Heyno, Arvid Mielck, Ch. G. ~derholm, H olger Boström, Olof Strandberg, Ii Vuoristo, Erik Castren ja Söderström
    Tuossa nyt aluksi noin maistiaisiksi. Yhteensähän vassareitten murhaamia ihmisiä on pitkälti yli 100 000 000.
    Laitappa sinä nyt sitten persujen murhaamia ihmisiä.

    Äänestä

  • Ja ajatella, että persujen ei tiedetä murhanneen ketään!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Persut = äärioikeisto = Supon mukaan suurin uhka suomalaisten turvallisuudelle

    Tosin vasemmistolaiset tutkijat ovat sitä mieltä, ettei persut ole äärioikeistoa, vaan laitaoikeistoa… mutta mistäpä sinä mitään mistään tietäisit 🤷‍♂️

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Persujen fasistisuus ei yhtään vähenä tuollaista roskaa copypastaamalla.

    Mahtaa mitä tarkoittaa hän?

    Ensimmäinen kiljupönttö jo maisteltu?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    fil. tohtori Holger Rancken, maisterit Carl Finnilä ja K Erik Ehrström" arkkitehdit Walter ja Ivar Thome, metsänhoitajat W. G. Thome ja A. Wegelius, arkkitehti V. A. Hollo, ylioppilaat M. S. Gadolin, E . V. Grandell, Toivo Heyno, Arvid Mielck, Ch. G. ~derholm, H olger Boström, Olof Strandberg, Ii Vuoristo, Erik Castren ja Söderström
    Tuossa nyt aluksi noin maistiaisiksi. Yhteensähän vassareitten murhaamia ihmisiä on pitkälti yli 100 000 000.
    Laitappa sinä nyt sitten persujen murhaamia ihmisiä.

    Tuossa on monia persujen surmaamia vassareita: https://sotasurmat.narc.fi/fi/victims/faceted-search/table?page=0

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Tosin vasemmistolaiset tutkijat ovat sitä mieltä, ettei persut ole äärioikeistoa, vaan laitaoikeistoa… mutta mistäpä sinä mitään mistään tietäisit 🤷‍♂️

    Ovat muun muassa sitä mieltä, että persut ei ole äärioikestolainen puolue, mutta siinä on henkilöitä jotka käyttävät äärioikeistolaista retoriikkaa, jottei puolue menättäisi kannatustaan äärioikeistolaisille puolueille.

    Tämä äärioikeistolaisen retoriikan käyttäminen tapahtuu puoluejohdon suojeluksessa ja on todennäköisesti yhdessä sovittua taktiikkaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Vassarit eivät ole murhanneet ketään vaan persuilla on hinku murhailla ihmisiä vaan ovat tähän asti tolloilleet murhatekonsa epäonnistuen niissä. Nimeäppä ihmisiä joita vassarit ovat murhanneet.

    Mitenpä niitä 100 000000 kaikkia alkaisi nimeltä luettelemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Persujen fasistisuus ei yhtään vähenä tuollaista roskaa copypastaamalla.

    Toivottavasti te punaiset pääsette valtaan, voitte alkaa ystävienne islamistien kanssa metsästämään kaikkia jotka ovat mielestänne väärässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Vassarit eivät ole murhanneet ketään vaan persuilla on hinku murhailla ihmisiä vaan ovat tähän asti tolloilleet murhatekonsa epäonnistuen niissä. Nimeäppä ihmisiä joita vassarit ovat murhanneet.

    Vassarit 100 000000
    Persut 0
    Tilastot kertoo karua faktaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ja ajatella, että persujen ei tiedetä murhanneen ketään!

    Joo, mut ne on niinku vielä pahempii ku on se rasismiki...

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Toivottavasti te punaiset pääsette valtaan, voitte alkaa ystävienne islamistien kanssa metsästämään kaikkia jotka ovat mielestänne väärässä.

    Kerro vielä missä päin maailmaa kommunistit ja muslimit nyt tekevät yhteistyötä.

    Esimerkiksi Kiinassa uiguurimuslimit ovat kaikkein vainotuinta porukkaa.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Kerro vielä missä päin maailmaa kommunistit ja muslimit nyt tekevät yhteistyötä.

    Esimerkiksi Kiinassa uiguurimuslimit ovat kaikkein vainotuinta porukkaa.

    Suomessa!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Persut = äärioikeisto = Supon mukaan suurin uhka suomalaisten turvallisuudelle

    Meillähän planeetalla asut?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Persujen fasistisuus ei yhtään vähenä tuollaista roskaa copypastaamalla.

    On tutkittu että vasurit kannattaa totalitarismia. On myös tutkittu että vasemmistoaate on hyvin läheistä sukua fasismin kanssa. Käytäntö puhuu puolestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Vassarit eivät ole murhanneet ketään vaan persuilla on hinku murhailla ihmisiä vaan ovat tähän asti tolloilleet murhatekonsa epäonnistuen niissä. Nimeäppä ihmisiä joita vassarit ovat murhanneet.

    Kiina 70 miljoonaa, ryssä 20 miljoonaa, ja loput punikkimaat kymmenen miljoonaa. Sama aate kuin meidän vihervassuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Meillähän planeetalla asut?

    Millähän siis.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Kiina 70 miljoonaa, ryssä 20 miljoonaa, ja loput punikkimaat kymmenen miljoonaa. Sama aate kuin meidän vihervassuilla.

    Pohjoiskorea tappaa toisinajattelijoita tälläkin hetkellä. Sama asia kuin meidän vihervassuilla mutta volyymi toistaiseksi eri.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Vassarit eivät ole murhanneet ketään vaan persuilla on hinku murhailla ihmisiä vaan ovat tähän asti tolloilleet murhatekonsa epäonnistuen niissä. Nimeäppä ihmisiä joita vassarit ovat murhanneet.

    Laita tubeen hakusanat: miksi kommunismi ei ole yhtä vihattua kuin natsismi?

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Laita tubeen hakusanat: miksi kommunismi ei ole yhtä vihattua kuin natsismi?

    Ohjelmassa kerrotaan kuinka paljon kommunismi on murhannut ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Ohjelmassa kerrotaan kuinka paljon kommunismi on murhannut ihmisiä.

    Natsien pirut tappoi 20 miljoonaa. Kommut tappoivat sata miljoonaa ihmistä.

    On luonnollista että punikit kiistää oman aatteensa hirmuteot. Erittäin luonnollista.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Natsien pirut tappoi 20 miljoonaa. Kommut tappoivat sata miljoonaa ihmistä.

    On luonnollista että punikit kiistää oman aatteensa hirmuteot. Erittäin luonnollista.

    Tai se on erittäin loogista

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Persujen fasistisuus ei yhtään vähenä tuollaista roskaa copypastaamalla.

    Ihminen ei tarvitse mitään helvetin aatteita elääkseen hyvää elämää. Aatteet ovat aiheuttaneet vain tuhoa ja kuolemaa ihmiskunnan historiassa. Miksi sinä olet punainen?

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Kerro vielä missä päin maailmaa kommunistit ja muslimit nyt tekevät yhteistyötä.

    Esimerkiksi Kiinassa uiguurimuslimit ovat kaikkein vainotuinta porukkaa.

    Vassut suosii Suomessa tuota uskontoa yli kaiken.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Persujen fasistisuus ei yhtään vähenä tuollaista roskaa copypastaamalla.

    Totuuden pöytäkirjasta teikäläistenkin kängin teot löytyy, josta ne ei häviä tulessakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Totta.

    Nuolkaa kuppasta räpätintänne valtion talouden jauholärviset ruttopierut.
    Ette tajunneet yhtää mitää, kun lensitte hallituksesta kuin sikalauma havumajasta.
    Se oli rukousvastaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Vassut suosii Suomessa tuota uskontoa yli kaiken.

    Islam kilpailee typeryksistä lahkosi kanssa, etkä voi sietää kilpailua. Siksi trollaat lahkoskeidaasi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Totuuden pöytäkirjasta teikäläistenkin kängin teot löytyy, josta ne ei häviä tulessakaan.

    Mikäs se semmoinen kirja on?

    1Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    On tutkittu että vasurit kannattaa totalitarismia. On myös tutkittu että vasemmistoaate on hyvin läheistä sukua fasismin kanssa. Käytäntö puhuu puolestaan.

    Mitään tuollaisia tutkimuksia ei tietenkään ole olemassa.

    Ainoa taho joka Suomessa kannattaa totalitarismia ja saa vaaleissa yli 5000 ääntä on äärioikeisto.

    1Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Pohjoiskorea tappaa toisinajattelijoita tälläkin hetkellä. Sama asia kuin meidän vihervassuilla mutta volyymi toistaiseksi eri.

    Maaninen paskanjauhamisesi tuhoaa kuupastasi sen vähäisen järjen joka siellä ehkä yhä on jäljellä.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Mitään tuollaisia tutkimuksia ei tietenkään ole olemassa.

    Ainoa taho joka Suomessa kannattaa totalitarismia ja saa vaaleissa yli 5000 ääntä on äärioikeisto.

    Repen tutkimusten mukaan… 🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Vassarit 100 000000
    Persut 0
    Tilastot kertoo karua faktaa.

    Keitä kuuluu ryhmään "vassarit?"

    Tämmöisillä yäkäsitteillä on turha yrittää pelata.

    Tässä tapauksessa on varmaankin kyse Stalinista, joka oli neuvostoliittolainen kommunisti.

    Aika paljon eri asia, kuin tämän päivän vasemmistolainen liike.

    1Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    On tutkittu että vasurit kannattaa totalitarismia. On myös tutkittu että vasemmistoaate on hyvin läheistä sukua fasismin kanssa. Käytäntö puhuu puolestaan.

    Kuka on tutkinut ja missä? Viitteet esiin, muuten on kyse vain SINUN mielipiteestäsi.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Mitään tuollaisia tutkimuksia ei tietenkään ole olemassa.

    Ainoa taho joka Suomessa kannattaa totalitarismia ja saa vaaleissa yli 5000 ääntä on äärioikeisto.

    Persuääliöt keksivät aina näitä "tutkimuksia" omasta päästään ja esittävät ne faktoina.

    Sama valehtelu koskee koko puoluetta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    On tutkittu että vasurit kannattaa totalitarismia. On myös tutkittu että vasemmistoaate on hyvin läheistä sukua fasismin kanssa. Käytäntö puhuu puolestaan.

    Voisitko viitata johonkin tutkimuksiin, jossa tuollaista väitetään?

    1Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Keitä kuuluu ryhmään "vassarit?"

    Tämmöisillä yäkäsitteillä on turha yrittää pelata.

    Tässä tapauksessa on varmaankin kyse Stalinista, joka oli neuvostoliittolainen kommunisti.

    Aika paljon eri asia, kuin tämän päivän vasemmistolainen liike.

    Tämän lahkoklovnin mielestä demarit, stalinistit ja maolaiset ovat sama asia. Sitä hän saarnaa kuin Jeesuksen ihmetekoja Kaanaan häissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ja ajatella, että persujen ei tiedetä murhanneen ketään!

    Ei tietenkään tiedetä. Persuthan ovat salamurhaajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Vassarit 100 000000
    Persut 0
    Tilastot kertoo karua faktaa.

    Missä tilastossa kerrotaan, että persut eivät ole murhanneet yhtään ainoata ihmistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Natsien pirut tappoi 20 miljoonaa. Kommut tappoivat sata miljoonaa ihmistä.

    On luonnollista että punikit kiistää oman aatteensa hirmuteot. Erittäin luonnollista.

    Kommunismi on tappanut noin sadassa vuodessa 100 miljoonaa ihmistä ja natsit noin kymmenessä vuodessa 20 miljoonaa.

    Jos natseja ei oltaisi nujerrettu, olisivat he tappaneet sadassa vuodessa 200 miljoonaa ihmistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Vassut suosii Suomessa tuota uskontoa yli kaiken.

    Paljonko Suomessa on muslimeiksi kääntyneitä vassuja? Onko paljonkin enemmän kuin kristittyjä ja uskontokuntiin kuullumattomia?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Persut = äärioikeisto = Supon mukaan suurin uhka suomalaisten turvallisuudelle

    Mikään ei ihanampaa kuin viherpunikkimädättäjä loisien tuskanhuudot kuolinkorinoinee n sieltä montun pohjalta!!🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Persut = äärioikeisto = Supon mukaan suurin uhka suomalaisten turvallisuudelle

    Totuus on että , vasurit on likaisia maanpettureita !! MOT

    Äänestä

Kaikki on just niinkuin pitääkin. Suomalaisuuden perikuva. Hyvä!

Äänestä

Lapsuuden 80-luvun Suomi oli tällainen kylmä ja kova arvoiltaan. Ei ollut persuja vielä silloin 🤔

Äänestä
  • 80-luvulla pääsi helposti lääkäriin ja hammaslääkäriin eikä se maksanut paljoa. Muutenkin palvelut pelasi. Perheet saivat kodinhoitajan avukseen tarvittaessa jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    80-luvulla pääsi helposti lääkäriin ja hammaslääkäriin eikä se maksanut paljoa. Muutenkin palvelut pelasi. Perheet saivat kodinhoitajan avukseen tarvittaessa jne.

    Kuka sen kodinhoitajan palkan maksoi?
    Miksi Suomella on niin paljon velkaa?
    Liittyvätkö edelliset asiat mitenkään toisiinsa?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    80-luvulla pääsi helposti lääkäriin ja hammaslääkäriin eikä se maksanut paljoa. Muutenkin palvelut pelasi. Perheet saivat kodinhoitajan avukseen tarvittaessa jne.

    Olen päässyt kohtuu helposti jopa terkkarilääkäriin ainakin näihin asti. Viimeksi kun oli jalkakipuja sain soittamalla yhteyden noin 11 aikaan aamupäivällä, sain ajan päivystykseen samalle päivälle ja jo piankin lääkäri oli tunnistanut vaivan ja määrännyt lääkkeet apteekista noudettaviksi niin että noin klo 15 saatoin ottaa ensimmäiset lääkkeet.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    No hyvä jos noin. Kaikilla sote alueilla ei pääse yhtä helposti varsinkaan nyt kun hallitus kumosi 14 vrk:n hoitotakuun.

    Äänestä

Ei ole fasismia, jos haluaa, että Suomi säilyy suomalaisena.

Äänestä
  • Tuossahan tuo fasismin lopullinen tavoite tuli julki.

    1Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tuossahan tuo fasismin lopullinen tavoite tuli julki.

    Miten se on fasistista? Kyllä omaa maata saa puolustaa muukalaisia vastaan

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Miten se on fasistista? Kyllä omaa maata saa puolustaa muukalaisia vastaan

    Josef Goebbels oli omaa maataan puolustava rehellinen natsi. Paskiainen oli kuten muutkin persut.

    syytetty: ajattelin niitä monia murhia ...
    syyttäjä: Murhia ?
    syytetty: kotimaassa ja ulkomailla ...
    syyttäjä: olettepa todella saastainen konna. Murrutteko tämän mädännäisyyden alla ?Kyllä vai ei - murrutteko sen alla !
    syytetty: herra puheenjohtaja !
    syyttäjä: kyllä vai ei, suora vastaus !
    syytetty: en.
    syyttäjä: ette voi enään enempää murtuakkaan, sillä olette vain pieni surkea läjä, joka ei kunnioita edes itseään.

    Hyvä fasistit teillä on sanankäyttö kuin on persuilla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Miten se on fasistista? Kyllä omaa maata saa puolustaa muukalaisia vastaan

    Juuri noin fasisti tähän sanoisi.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Juuri noin fasisti tähän sanoisi.

    Vassarit ei oikein otakaan kantaa saako pitää kansa omaa maata. Toiminnasta huomaa ettei se ole ykkösasia vaan väestön vaihto. Ne on sellasii että ruoho on aina mukanmas vihreempää toisaalla ja toisella tavoin. Ei ne tajua.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Vassarit ei oikein otakaan kantaa saako pitää kansa omaa maata. Toiminnasta huomaa ettei se ole ykkösasia vaan väestön vaihto. Ne on sellasii että ruoho on aina mukanmas vihreempää toisaalla ja toisella tavoin. Ei ne tajua.

    Nyt on persulla ollut netin salamaailma käytössä liian kauanaikaa. Viisi lausetta joidenka jokainen sanavalinta on aivan käsittämätön ... sisällönmerkityksesta ei edes ilkeä kommentoidakkaan.

    Mitä tarkoitaa oman kansan pitäminen omana maana ?
    Mitä tarkoittaa vaihtoehtoinen valinta edellisen valinnan ja seuraavan valinnan "väestön tahto" välilä ?
    Mitä tarkoittaa ruohon olevan vihreämppää sitten jossakin toisaalla ja toisella tavoin ?
    Mitä tarkoittaa "ei ne tajua" ?

    Saksassa Natsit pitivät Saksaa omana maana ja sen takia piti murhata omanväestön lisäksi myös naapurimaiden väestö. Onko tämä nyt sitä persujen "oman kansan puolustamista" vaiko "väestönvaihdon" estämistä. Putinhan tekee tätä samaa parhaillaan Ukrainassa, vai eikö muka tee ! Painukaa persut pois Suomesta väestönvaihto aatteinenne sekä omanmaan väestön suojelemisenne. Ette te tee muuta kuin lietsotte vihaa ja laittomuuksia ja EU vastaisuutta Putinin agendumia noudattaen !

    Kurva PerZZut !

    Äänestä

Lisää paZcacöccäreet&🤡germaani Zwedut tuohon, niin siinä on sodanajan poppoo, joka on 100% sama tälläkin hetkellä btw.
Vaalivilpeillä siellä...

Jälkikin on sen mukaista...

Äänestä
  • Mitä yrität kertoa..?

    Äänestä

  • Kepulit unohtu tuosta listasta.
    Olivat hyvinkin aktiivisia ei pelkästään operaatio barbarossassa vaan myös siinä 1918 revanssissa, eli kansanmurhassa, jota kutsutaan myös "sisällis" sodaksi..

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kepulit unohtu tuosta listasta.
    Olivat hyvinkin aktiivisia ei pelkästään operaatio barbarossassa vaan myös siinä 1918 revanssissa, eli kansanmurhassa, jota kutsutaan myös "sisällis" sodaksi..

    Punaiset senkin sisällissodan aloittivat. Ei kelvannut heille edustuksellinen demokratia ja enemmistö eduskunnassa, vaan kommunistista diktatuuria halusivat Suomeen. Onneksi epäonnistuivat.

    Äänestä

Kunnallisvaalit ovat ensi keväänä. Muistakaa tämä. Purra aloitti taas jo
vaalivalheensa: " Emme leikkaa lisää".

Näin hän sanoi eilen.

Äänestä
  • Persu valehtelee aina. Ihan aina. Se on niin nähty.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Persu valehtelee aina. Ihan aina. Se on niin nähty.

    PS kertoo totuuden raiskaajamatuista

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Persu valehtelee aina. Ihan aina. Se on niin nähty.

    Vasemmistoaate perustuu valheeseen. Muista aina se.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Vasemmistoaate perustuu valheeseen. Muista aina se.

    Pohjoiskorea jne jne jne...

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Vasemmistoaate perustuu valheeseen. Muista aina se.

    Vasemmistoaatteella on sitten sama ideologinen pohja kuin persuaatteellakin.

    "Riikka Purra: ”Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista – Se ei meille käy”"

    Äänestä

Persujen ihannevaltio on Venäjä. Siellä on kaikki mitä persut arvostavat ja sieltä puuttuu kaikki mitä persut vihaavat.

Siellä ei ole woketusta eikä homotusta, ei Setaa eikä Prideä, ei feminismiä eikä tasa-arvoa, ei suvakkeja eikä mamutusta, ei kulttuurimarxismia eikä vihervouhotusta, ei EU:ta eikä globalismia. Kaikenlainen homottaminen on siellä lailla kiellettyä.

Sen sijaan siellä on kristinusko, konservatiivisuus, perinteiset perhearvot, lasten ideologinen kasvatus pelkkiin äärikonservatiivisiin arvoihin ja erittäin tiukka kuri.

Siellä kiteytyy käytännössä kaikki se mitä persut arvostavat ja toivovat. Sataprosenttisesti persujen arvojen mukainen ihannevaltio.

Äänestä
  • Persut vihaavat sydämensä pohjasta länsimaista liberalismia.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Persut vihaavat sydämensä pohjasta länsimaista liberalismia.

    Putinia ihailivat kunnes polttivat näppinsä pahoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Persut vihaavat sydämensä pohjasta länsimaista liberalismia.

    Vihavasemmisto vihaa sydämensä pohjasta Suomea ja suomalaisuutta.

    …varmaan sen takia, koska eivät ikinä ole mitään hyödyllistä tehneet kansansa eduksi = huono omatunto, jota kompensoidaan vihalla omia vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Persut vihaavat sydämensä pohjasta länsimaista liberalismia.

    Aivan!
    Toista se on vihervasemmiston muslimiveljeskunnat…

    Äänestä

  • Kertoiko Tawja, Erkki ja kaasuputki Paavo tämän kaiken sinulle?

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Vihavasemmisto vihaa sydämensä pohjasta Suomea ja suomalaisuutta.

    …varmaan sen takia, koska eivät ikinä ole mitään hyödyllistä tehneet kansansa eduksi = huono omatunto, jota kompensoidaan vihalla omia vastaan.

    Sisällissodassakin eivät taistelleet köyhien puolesta vaan että voisi liittyä Venäjään. Viattomat köyhät kai luuli että heidän oikeuksistaan olisi kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Aivan!
    Toista se on vihervasemmiston muslimiveljeskunnat…

    Islam haluaa olla oma suljettu systeeminsä, ei se välitä mistään muusta kuin hyötymistarkoituksessa.

    Äänestä

  • Ei ole ihanne valtio persuille se. Vihervassut tykkää siitä totalitarismin maasta.

    Demarit perusti ystävyysseuran puttelan kanssa viime kesänä. Vihervassut tukee hamasia yhdessä puten kanssa. Näin vihervassut samaistuu putteen täydellisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Vihavasemmisto vihaa sydämensä pohjasta Suomea ja suomalaisuutta.

    …varmaan sen takia, koska eivät ikinä ole mitään hyödyllistä tehneet kansansa eduksi = huono omatunto, jota kompensoidaan vihalla omia vastaan.

    Totta

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Ei ole ihanne valtio persuille se. Vihervassut tykkää siitä totalitarismin maasta.

    Demarit perusti ystävyysseuran puttelan kanssa viime kesänä. Vihervassut tukee hamasia yhdessä puten kanssa. Näin vihervassut samaistuu putteen täydellisesti.

    Persut eivät huvin vuoksi kannatta natoa. Vihervassut kannattaa natoa silmänlumeeksi ja pakon sanelemana. Muuten heidän kannatus olisi nolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Persut eivät huvin vuoksi kannatta natoa. Vihervassut kannattaa natoa silmänlumeeksi ja pakon sanelemana. Muuten heidän kannatus olisi nolla.

    Persut kannattaa natoa että ryssä pysyisi rajan takana.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Vihavasemmisto vihaa sydämensä pohjasta Suomea ja suomalaisuutta.

    …varmaan sen takia, koska eivät ikinä ole mitään hyödyllistä tehneet kansansa eduksi = huono omatunto, jota kompensoidaan vihalla omia vastaan.

    Kuinka monta vasemmistolaista oli puolustamassa isänmaatamme ase kädessä, kun perivainolainen hyökkäsi ukasi talvi- ja jatkosodassa

    Kuinka monta persua?

    Äänestä

Tää oli hieno listaus <3 Jaoin asian oman seudun politiikkaryhmään ja facebook posti vistin samantien :) Se on hyvä merkki. Persujen valtaama ryhmä ei kestä totuutta.

Äänestä
  • Ei tietenkään. Jatkuvasti sensuroinnista ja canceloinnista huutavat persut, eivät kestä yhtään itseensä kohdistuvaa kritiikkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei tietenkään. Jatkuvasti sensuroinnista ja canceloinnista huutavat persut, eivät kestä yhtään itseensä kohdistuvaa kritiikkiä.

    Tuo on totta joka sana.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei tietenkään. Jatkuvasti sensuroinnista ja canceloinnista huutavat persut, eivät kestä yhtään itseensä kohdistuvaa kritiikkiä.

    Persujen näkemys sananvapaudesta on se, että persut saavat raivona solvata kaikkia muita, mutta kukaan ei saa sanoa mitään persuista, vaan sellainen pitää kieltää rikollisena.

    Äänestä

  • Hyvä, että kopioit muiden tekstejä… kun ei tuo kirjoittaminen oikein onnistu sinulta! 🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Persujen näkemys sananvapaudesta on se, että persut saavat raivona solvata kaikkia muita, mutta kukaan ei saa sanoa mitään persuista, vaan sellainen pitää kieltää rikollisena.

    Totta persuthan ne niitä rasismi kortteja heiluttelee…

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei tietenkään. Jatkuvasti sensuroinnista ja canceloinnista huutavat persut, eivät kestä yhtään itseensä kohdistuvaa kritiikkiä.

    Sekalaiset höpinät ei ole kritiikkiä. Siinä pitäisi ymmärtää kritiikin kohteesta jotain. Ei kiinnosta sellainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Persujen näkemys sananvapaudesta on se, että persut saavat raivona solvata kaikkia muita, mutta kukaan ei saa sanoa mitään persuista, vaan sellainen pitää kieltää rikollisena.

    Persuja haukutaan kaikkein eniten.

    Äänestä

Unohdit Saksan autobaanat joiden vastine on Turun tunnin juna.

Äänestä
  • Ihan normi settiä, demareiden muslimiveljeskunnan edustajalta…
    Kun katsoo kaasuputki Paavoa, Stasi Erkkiä ja Tawjaa…
    Niin tuleeko Venäjä mielisyys ja diktaattori Putin ihailu yllätyksenä…
    Varsinkin kun Iran on diktaattori Putinin, liittolainen ja aseistaja…
    Mutta mitäpä sitä viherpunikki ei ideologiansa eteen tekisi…

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ihan normi settiä, demareiden muslimiveljeskunnan edustajalta…
    Kun katsoo kaasuputki Paavoa, Stasi Erkkiä ja Tawjaa…
    Niin tuleeko Venäjä mielisyys ja diktaattori Putin ihailu yllätyksenä…
    Varsinkin kun Iran on diktaattori Putinin, liittolainen ja aseistaja…
    Mutta mitäpä sitä viherpunikki ei ideologiansa eteen tekisi…

    Vihervassut ovat puten kanssa samassa leirissä. He tukee hamasia yhdessä puten kanssa.

    Äänestä

Siinäpä oli hienoa projisointia 🤗

Äänestä

VASEMMISTOLIITOLLA, VIHREILLÄ JA SDP....LLÄ ON VALLAKUMOUKSELLISIA TOIMIA JA EPÄISÄMÄÄLLISTA.

Äänestä

Radikaali islam ei ole mitään verrattuna persuihin.
Tosin SUPO taisi määrittää radikalisoituneet islamistit suurimmaksi sisäiseksi turvallisuusuhaksi, mutta eihän ne mitään mistään tiedä…

Äänestä

Aloituksessa kuvataan punikkien mielenmaisemaa ennen heidän aloittamaansa vapaussodan alkua, jolloin punikit rupesivat tappamaan teloittamalla maatilan isäntiä ja korkeita virkamiehiä omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Lopulta valkoiset löivät punikit ja heitä auttamassa olleet neuvosto-venäläiset joukot.

Äänestä

Fasismiin on vain yksi oikea ratkaisu : Kommunismi

Äänestä

Ei ihme että peruspellet rakastavat Venäjää ja ihailevat Putleria.

Äänestä

Vasemmistoaate on käytännössä sisar-aate natsismin kanssa.

Äänestä

Fasistipersujen vasemmistolaisuus ottaa aivoon.

Äänestä

vassaripersut rules

Äänestä

Aivan mahtava lista, iso kiitos aloittajalle!

Juuri tuollaisia persupaskat ovat. Kun nostaa jonkun nåistä asioista tapetille, niin syy on aina muissa tai heidät on muka ymmärretty väärin tai sitten viimeisenä hätäkeinona "uhriudutaan".

Tajutkaa suomalaiset: Suomen persut on samaa paskasakkia, kuin 30-luvun Saksan kunniattomat paskiaiset!

1Äänestä

Ainahan kommarit joiden aate on vaikuttanut sadan miljoonan ihmisen kuoleman, haukkuvat vastustajaa. Ei mitään uutta auringon alla.

Äänestä

Ap kuvailee toimivaa talousjärjestelmää. 20-luku oli paha paikka ja ryhtiliike tarpeen. Vassehistoria korostaa vahemmistöjä ja holokaustia. Nythä nvassut on taas yhdessä muslimien kanssa vainoamassa juutalaisia.

Äänestä
  • Etkö ole huomannut, että Venäjää fanittava äärioikeisto suorastaan pursuaa juutalaisvihaa?

    Äänestä

Miksi persun kanssa väittely ei koskaan onnistu?

1) Persu ei tiedä, mitä historiassa on tapahtunut ja miksi = perussivistys puuttuu
2) Sivistymätön persu uskoo kaiken, mitä idolitollopersut hänelle uskottelivat = älyllinen kyvyttömyys kritiikkiin
3) Ei ymmärrä, miten keskustellaan eli aivoton persu toistaa uudelleen ja uudelleen, mitä joku on hänelle opettanut = kyvyttömyys omilla aivoilla ajatteluun

Seurauksena on jankutusta ja vanhojen kopiotekstien uudelleenpostausta. Kun tälläiselle pölvästille selittää, vastauksena tulee outoja syytöksiä kytkeytymisestä vasemmistoon ja vihreisiin. Alkuperäiseen kysynykseen persu ei osaa koskaan vastata.

Kun tuollaisen kretiinin saa eteensä keskustelemaan yhtään mistään, tulee epätoivoinen olo.

1Äänestä
  • H Y V I N S A N O T T U !

    Äänestä

  • Asia on niin että vihervassut eivät perustele ikinä mitään. He vain hokee muutamaa sanaa. Natsi rasisti putinisti. Siinä ne ovat vihervassujen " perustelut".

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Asia on niin että vihervassut eivät perustele ikinä mitään. He vain hokee muutamaa sanaa. Natsi rasisti putinisti. Siinä ne ovat vihervassujen " perustelut".

    Vaalikojuilla asia nähdään erityisesti.

    Kun vihervasuilta kysyy tiukkoja kysymyksiä vaikkapa mashanmuutosta, he vaikenee kuin muuri.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Vaalikojuilla asia nähdään erityisesti.

    Kun vihervasuilta kysyy tiukkoja kysymyksiä vaikkapa mashanmuutosta, he vaikenee kuin muuri.

    He sanoo jopa että sinun kanssasi ei ole mitään puhuttavaa.

    Itse olen tämän kokenut vihreiden vaalikojuilla joissa "suvaitsevaisuus" on maailman huipputasoa. Samoin Sakari Rajamäki on kokenut. Löytyy tubesta.

    Äänestä

  • Sinähän kuvailit juuri vihervasemmiston muslimiveljeskuntia!
    Stalinismin tilalle on Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen tullut Islamismi!

    Äänestä

  • Hieno projektio 🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Asia on niin että vihervassut eivät perustele ikinä mitään. He vain hokee muutamaa sanaa. Natsi rasisti putinisti. Siinä ne ovat vihervassujen " perustelut".

    Juuri putinistithan näkevät natseja kaikkialla muualla paitsi peilissään, missä ne kuitenkin oikeasti luuraavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    He sanoo jopa että sinun kanssasi ei ole mitään puhuttavaa.

    Itse olen tämän kokenut vihreiden vaalikojuilla joissa "suvaitsevaisuus" on maailman huipputasoa. Samoin Sakari Rajamäki on kokenut. Löytyy tubesta.

    Kukas Hitto on Sakari Rajamäki? Viinatehtailija?

    Äänestä

Hyvä! Aloittaja osaa lukea. Tiedätkö muuten, miksi natsit vainosi juutalaisia? Listastasi puuttuikin rodun jalostus. Mistä löytyvät ne kauniit sopusuhtaiset naiset, jotka synnyttävät uljaille sotilaille rotupuhtaita lapsia. Natsihallinto ryösti kauniita nuoria naisia mm Puolasta, tällaisiin tarpeisiin.

Äänestä

Kuten vasemmistolaiset sanovat persut, niin tarjoan hapansilakkaa.

Äänestä

Mitä arvokkaampi auto sitä fasistisempi mies, mutta ei kansankulkuneuvon omistaja eli kuplavolkkari.

Audinkin merkistä puuruu tuo yksi olympiarengas kun on vain nelja... vararewnfas siis puuttuu autosra.

Äänestä

Aloitus on täyttä paskaa. Mitä muuta voi odottaa punikeilta joita vituttaa persujen olemassaolo demokratian vastaisesti.

Äänestä
  • Nyt kun Persut ovat nostaneet kannatusta, tämä vitutus vaan kiihtyy.

    Äänestä

  • Ahdistaako pikku fasismia? Tekeekö mieli turvautua väkivaltaan?

    1Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Ahdistaako pikku fasismia? Tekeekö mieli turvautua väkivaltaan?

    Kuten vihavassarit?

    Äänestä

Stalinistit ovat muuttuneet Islamisteiksi. Asia on helppo todeta, kun katsoo vihervasemmiston ehdokaslistoja eduskunta ja kunnallisvaaleissa.
ALLAAAAH tulee, oletko valmis?

Äänestä
  • No linkitäpä niin katsotaan. Ei soita mitään kelloja muuten.

    1Äänestä

On äärioikeistolaista fasisminatsirasismia vastustaa islamisaatiota suomessa.

Äänestä
  • Niin on, koska mitään islamisaatiota ei ole. Jos olisi, minäkin vastustaisin sitä ankarasti.

    1Äänestä

Carl Saganin mukaan yksi historian surullisimmista opetuksista on se, että jos meitä on petetty tarpeeksi kauan, meillä on taipumus hylätä kaikki todisteet siitä. Emme ole enää kiinnostuneita totuuden selvittämisestä. Petos on vanginnut meidät. On yksinkertaisesti liian tuskallista tunnustaa, jopa itsellemme, että meidät petettiin. Kun annamme šarlataaneille vallan ylitsemme, emme luultavasti koskaan saa valtaa takaisin itsellemme.

Äänestä
  • Äärimielisillä on kyvyttömyys hyväksyä mitään totuutta tai faktoja silloin kun se sotii heidän aatettaan vastaan.

    Äänestä

  • Kerro lisää šarlataaneista.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Kerro lisää šarlataaneista.

    Vai susta maalataan.😎

    Äänestä

Tässä nyt musta maalataan niitä, jotka ovat isänmaan asialla

Äänestä
  • Vai susta maalataan.😎

    Äänestä

Ruotsalaiset freudenthal rotu sortajat ihannoi Natseja, RKP hallitsee suomea.

Suomalaiset ei osaa lukea sitä, miten se tapahtuu.

Kansallisvaltioiden aika on ohi. Seuratkaa rahaa, kuka omistaa!

Äänestä

Isänmaallisia piirteitä nuo ovat

Äänestä

Taidevastaisia eivät natsit kyllä olleet. Hitler oli itsekin taiteilija ja halusi panna toteen megalomaaniset arkkitehtuuriunelmansa suur-Berliinistä. Taiteen piti vain palvella kansakuntaa. Siinä kaikki.

Äänestä
  • Persut ovat samaa mieltä, Haluavat "kansallista" taidetta

    Äänestä

Meneehän tuo aloitus kännissä ja läpällä, mutta se, joka sen ottaa tosissaan, täytyy olla ignorantti tomppeli. Aloittaja on tunkenut tarinaansa hampaat irvessä "persua", niin kuin taantunut anarkomarko neliöpalikkaa lekalla pyöreään reikään. Ettei olisi kyseessä peräti sama anarkomarko? 😂🤡

Äänestä

Äläpäs unohda pääpiruja Zwedupelle"härrefolk arjalaisia"&nätZiciccäreitä&kepuleita...
Noi ei ole tehneet mitään muuta kuin päZcää 💩 tässä maassa....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

eli jo 1920–1940-luvun fasismista tuttuja piirteitä – perussuomalaisten politiikassa ja kulttuurissa ovat mm. seuraavat:

- valtiontalouden kytkeminen (ja alistaminen) kapitalistisen liiketoiminnan edistämiseen
- kansainvälisen kilpailukyvyn edistäminen autoritaarisin sisäpoliittisin keinoin
- ammattiyhdistysliikkeen ja työväenliikkeen vastaiset kovat toimenpiteet
- liberaalin politiikan leimaaminen lepsuiluksi ja pehmoiluksi
- strategiset liittoumat perinteisen oikeiston ja konservatiivien kanssa
- huono-osaisten moralistinen tuomitseminen heikoiksi, avuttomiksi, laiskoiksi, pummeiksi yms.
- luokkayhteiskunnan ja monipuoluejärjestelmän näkeminen uhkana ja korvaaminen populistisella kansakunnan yhtenäisyyden retoriikalla
- eksklusiivinen nationalismi eli vierasmaalaisen ja monikulttuurisuuden näkeminen kansakunnan uhkana
- taidekielteisyys
- perustuslain alistaminen hallitusvallan pyrkimyksille
- ihmisoikeuksien ehdollistaminen
- oikeuslaitoksen ja tuomioistuinten riippumattomuuden kyseenalaistaminen
- lujan hallitusvallan korostaminen
- autoritaarisen valtion korostaminen sivistys- ja hyvinvointivaltion sijasta
- valvonnan, kurinpidon ja rankaisemisen määritteleminen julkisen vallan keskeisiksi tehtäviksi
- dramaattinen poliittinen tyyli
- heteronormatiivinen sukupuolen ja perheen politisointi
- kärsimättömyys neuvottelujen ja kompromissien suhteen
- fyysisyyden ja kovan maskuliinisuuden korostaminen
- ritualistinen uskonnollisuus
- militarismi ja väkivallan ihailu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu