Pedot olivat tulvaan asti kasvissyöjiä

Epäilin hetken, ettei tulvaa ole tapahtunut, koska miten pedot olisivat selvinneet arkissa ja sen jälkeen ilman ruokaa. Sitten selvisi, että ne söivät kasveja tulvaan asti ja alkoivat syödä lihaa vasta sitten, kun saaliseläinten kanta tulvan jälkeen salli sen.

Onneksi tiedemiehet ovat selvittäneet tämän ja siitä voi lukea tieteellisistä julkaisuista. Tiede todistaa Raamatun olevan totta.
12311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eli myönnät että evoluutio on tapahtunut tämän muutoksen myötä.

1Äänestä

Vaikka oletkin trolli, niin jotkut oikeasti uskovat näin.

En ikinä vain saanut selitystä, miksi lihansyöjät alkoivat syömään lihaa juuri tulvan jälkeen?

Kun alunperin väite oli, että perisynti aloitti lihan syönnin, mutta joillekin tulee ongelmana tulvataru siinä. Tämän vuoksi he muuttivat ajankohtaa, mutta syy asiaan sekottui samalla.

Tälläisiä ristiriitoja tuppaa tulemaan kun tarua yrittää sovittaa itseensä.

3Äänestä
  • Kun katsoo maailmaa Jeesus-lasien läpi, niin on helppo uskoa, että gepardi suunniteltiin älykkäästi huippunopeaksi, että se saa kiinni nopeimmatkin kasvikset ja hämähäkki luotiin kutomaan tahmeita verkkoja, jotta saisi kiinni lentäviä pikkukasviksia. Siilin ja piikkisian piikit suunniteltiin suojelemaan näitä eläimiä agressiivisita kasviksilta.

    Jumala on suuri ta vähintään isohko!

    Äänestä

Jumala antoi ihmiselle eläimet ravinnoksi tulvan jälkeen. Eläimistä tuli petoja samaan aikaan.

Teologia on tiedettä. Tiede todistanut tämän asian.

Äänestä
  • Kreationisti arvostaa tiedettä yli kaiken. Miksi muuten hän juuri sen avulla yrittäisi todistaa huuhaansa?

    Äänestä

  • Missä tälläinen yksityiskohta kerrotaan? Miksi vasta tulvan jälkeen?

    Eihän tuo sinun hoopoilu ole edes teologiaa vaan ihan omaa sekoiluasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Missä tälläinen yksityiskohta kerrotaan? Miksi vasta tulvan jälkeen?

    Eihän tuo sinun hoopoilu ole edes teologiaa vaan ihan omaa sekoiluasi.

    Ei tietenkään eläimet syöneet toisiaan arkissa.

    Äänestä

  • Creations kirjoitti:

    Ei tietenkään eläimet syöneet toisiaan arkissa.

    Eli myönnät että evoluutiota on tapahtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eli myönnät että evoluutiota on tapahtunut.

    Saatana sai vallan eläimistä ja Nooan jälkeläisistä. Syövät ja tappavat toisiaan. Hauki söi ruohoa ja levää siihen asti. Maailma oli täynnä sammakoita.

    Äänestä

  • Alkujaanhan Jumala loi eläimet tyydyttämään miestä. Ja tietenkin toisia myös uhrielämiksi, jotta Jumala saisi haistella ihanaa palaneen lihan käryä. Tällaisia Jumalan viisauksia ymmärtää vain Pyhässä Hengessä.

    Äänestä

En tiedä onko tässsä huumoriketjussa tarve muistuttaa, että mikään oikea ekosysteemi ei toimi ilman petoja, vaan johtaa ylilaidunnukseen ja kasvinsyöjien massviisiin nälkäkuolemiin.

Esimerkiksi pienet jyrsijät voivat 100-kertaisstaa kantansa vuodessa ja monien hyöntisten kyky lisääntyä on vielä hurjempi.

1Äänestä
  • Kalat ja sammakot ja kilpikonnat ja...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Epäilin hetken, ettei tulvaa ole tapahtunut, koska miten pedot olisivat selvinneet arkissa ja sen jälkeen ilman ruokaa. Sitten selvisi, että ne söivät kasveja tulvaan asti ja alkoivat syödä lihaa vasta sitten, kun saaliseläinten kanta tulvan jälkeen salli sen.

Onneksi tiedemiehet ovat selvittäneet tämän ja siitä voi lukea tieteellisistä julkaisuista. Tiede todistaa Raamatun olevan totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu