Käytettyjä sähköautoja kävi nimittäin kaupaksi peräti 69 prosenttia enemmän kuin heinäkuussa 2023. Toisaalta yksi, ilmeinen syy tähän on se, että käytettyjä sähköautoja on koko ajan enemmän tarjolla. Samalla käytetyjä sähköautoja saa myös entistä halvemmalla, jolloin niiden ostaminen on mahdollista yhä useammalle.
Keskimääräinen myyntiaika käytetyillä sähköautoilla on 34 päivää. Tesla Model Y:n ja Model 3:n keskimääräinen myyntiaika on 13 päivää.
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/574aede2-4045-48f3-90e9-4591400c1eb0
Käytetyt sähköautot revitään käsistä. Teslojen myyntiaika alle kaksi viikkoa.
84
747
Vastaukset
- Anonyymi
Sähköautojen suosio kasvaa koko ajan. Siksi käytettynä ei tuoda enää polttiksia juuri lainkaan.
Polttiksista on ylitarjontaa.- Anonyymi
Tässä käy juuri kuten ennustin. Polttiksista tulee ongelma monelle omistajalle. Ja jotkut hullut vieläkin ostaa uusia polttiksia.
- Anonyymi
Hämmennyin ja kiristin ostohousujen vyötä kun teslaa sai alle 25 tonnin
- Anonyymi
" käytetyjä sähköautoja saa myös entistä halvemmalla, jolloin niiden ostaminen on mahdollista yhä useammalle."
tässä se avaitekijä. Nyt alkaa saamaan halvemmalla jo muutakin kuin Leafeja ja eGolfeja. Kauppa käy enkä ihmettele yhtään. - Anonyymi
"Käytettyjä sähköautoja myytiin heinäkuussa noin 4000 kappaletta."
"Lukumääräisesti eniten myytiin edelleen käytettyjä bensiinimoottorisia autoja. Niistä käteltiin heinäkuussa kaupat 30 500 kertaa,"
"Käytettyjä dieseleitä meni kaupaksi 21 600 kappaletta"- Anonyymi
Käytettyjä töpseliautoja tuotiin maahan liki 70% kaikista käytettynä tuoduista. uusien sähköautojen myynti oh hidastunut mutta käytettyjen tuontiosuudet on kasvussa.
- Anonyymi
"Käytettyjä dieseleitä meni kaupaksi 21 600 kappaletta"
Siellä on joukossa oikeita helmiä :)
- Anonyymi
Nettiautossa eräs onneton sähköauton myyjä on laskenut hintaa neljään tonniin, mutta ei silläkään mene kaupaksi 60-prosenttisesti kunnossa oleva Leaf. Eikä ihme, kun samalla hinnalla saa 100-prosenttisesti kunnossa olevia polttiksia niin että valkata saa.
- Anonyymi
Sillä 100% kunnossa olevalla polttiksella ajaminen maksaa moin 14 euroa per sata kilsaa. Sähköautolla ajaa saman matkan alle kahdella eurolla.
Ei tavista kiinnosta yhtään mitään kuinka paljon käytetyn sähköauton rangesta on hiipunut pois. Edelleen sillä pystyy ajamaan kaikki ajot kun lataa vähän useammin ja SILLÄ AJAMINEN ON SIKAHALPAA.
Repikää polttispellet siitä kun maksatte itsenne kipeäksi polttoaineveroja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä 100% kunnossa olevalla polttiksella ajaminen maksaa moin 14 euroa per sata kilsaa. Sähköautolla ajaa saman matkan alle kahdella eurolla.
Ei tavista kiinnosta yhtään mitään kuinka paljon käytetyn sähköauton rangesta on hiipunut pois. Edelleen sillä pystyy ajamaan kaikki ajot kun lataa vähän useammin ja SILLÄ AJAMINEN ON SIKAHALPAA.
Repikää polttispellet siitä kun maksatte itsenne kipeäksi polttoaineveroja.Hehhheee. Vai halpaa, hegohego. Polkupyörällä ajaminenkin on halpaa. Ajatko,perseenhajuinen pelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä 100% kunnossa olevalla polttiksella ajaminen maksaa moin 14 euroa per sata kilsaa. Sähköautolla ajaa saman matkan alle kahdella eurolla.
Ei tavista kiinnosta yhtään mitään kuinka paljon käytetyn sähköauton rangesta on hiipunut pois. Edelleen sillä pystyy ajamaan kaikki ajot kun lataa vähän useammin ja SILLÄ AJAMINEN ON SIKAHALPAA.
Repikää polttispellet siitä kun maksatte itsenne kipeäksi polttoaineveroja.Mun diiselillä 100 km maksaa 7 € . Vuoden polttoainekulut on n. 2000 € . Eihän tuo " sikahalpaa" ole , mutta kun autoni ostohinta oli 15 000 € ja olen nyt ajanut sillä 6,5 vuotta niin nyt pääomakulut on vajaa 2500 €/ vuosi jos autoni olisi nyt arvoton . Torissa vastaavista kuitenkin pyydetään n. 6000 € . Ei ole sähköauto minulle hyvä .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä 100% kunnossa olevalla polttiksella ajaminen maksaa moin 14 euroa per sata kilsaa. Sähköautolla ajaa saman matkan alle kahdella eurolla.
Ei tavista kiinnosta yhtään mitään kuinka paljon käytetyn sähköauton rangesta on hiipunut pois. Edelleen sillä pystyy ajamaan kaikki ajot kun lataa vähän useammin ja SILLÄ AJAMINEN ON SIKAHALPAA.
Repikää polttispellet siitä kun maksatte itsenne kipeäksi polttoaineveroja.Tuolla Leafilla pääsee hädin tuskin 50 km, joten se on yhtä hyvä kulkuväline kuin sähköfillari. Ja sähköfillari on Leafiakin halvempi. Siis ei pelkästään ostaa vaan myös käyttäminen on halvempaa.
Lisäksi akun kunnolla on merkitystä, koska akku lopettaa toimintansa kokonaan yleensä jo ennen kuin varaus tippuu alle 50%:in.
Ylipäätään vain idiootti höpisee pelkästä sähkön hinnasta. Useimmiten polttoaine on vain murto-osa autoilun kustannuksista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla Leafilla pääsee hädin tuskin 50 km, joten se on yhtä hyvä kulkuväline kuin sähköfillari. Ja sähköfillari on Leafiakin halvempi. Siis ei pelkästään ostaa vaan myös käyttäminen on halvempaa.
Lisäksi akun kunnolla on merkitystä, koska akku lopettaa toimintansa kokonaan yleensä jo ennen kuin varaus tippuu alle 50%:in.
Ylipäätään vain idiootti höpisee pelkästä sähkön hinnasta. Useimmiten polttoaine on vain murto-osa autoilun kustannuksista.Lisään... Tarkkaan ottaen suurella osalla sähköfillareita on pidempi toimintamatka kuin vanhalla Leafilla.
- Anonyymi
100 % kunnossa olevaa polttista ei olekaan, niin moniongelmainen päristin on kyseessä. Jotain vuotaa aina, jokin säätö ei ole kohdillaan, jokin männänrengas falskaa, ja joku hihna tai suodatin pitää kohta vaihtaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hehhheee. Vai halpaa, hegohego. Polkupyörällä ajaminenkin on halpaa. Ajatko,perseenhajuinen pelle.
Ei muuten ole. Renkaat ei kestä edes 5 tkm, huoltaa pitää kerran vuoteen (muutaman tkm välein), 10 tkm matkalla menee ketjut ja rattaat ja vaikka mitä vaihtoon - ainakin jos ajelee muulloinkin kuin sunnuntaisin auringon paistaessa ja pelkästään asvalttiteillä.
Eihän ne osat ja huollot hirveästi maksa, mutta kun pyörä huolletaan 10 kertaa auton yhden huoltovälin puitteissa, renkaat kestää 1/10 osan auton renkaista jne... kas kummaa, minun taskulaskimeni mukaa kokonaiskulut menee aika liki 50 c/km eli ihan samaa luokkaa kuin auton käyttö. Sähköpolkupyörällä kalliimpaa (HS artikkeliin perustuen), jos on 3-5 tonnin pyörä kaputt 2-5 vuoden jälkeen, riippuen siitä, kuinka paljon ajaa.
- Anonyymi
no jos 50000e auton saa 10000e hinnalla vuoden ajon jälkeen niin mikäettei-muuten riski lompakolle liian suuri
- Anonyymi
Sähköautolla ajo maksaa moninkertaisesti verrattuna bensa autoon. Arvonalenema on iin valtava ettei kuluja 100km kohti voi edes verrata keskenään.
- Anonyymi
Kun ostaa sellaisen arvonsa menettäneen käytetyn sähköauton ja ajaa sillä alle kahdella eurolla per sata kilsaa niin on todellinen voittaja.
Olkoon polttis kuinka halpa tahansa ostaa niin sillä ajaminen maksaa aina noin 14 euroa per sata kilsaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun ostaa sellaisen arvonsa menettäneen käytetyn sähköauton ja ajaa sillä alle kahdella eurolla per sata kilsaa niin on todellinen voittaja.
Olkoon polttis kuinka halpa tahansa ostaa niin sillä ajaminen maksaa aina noin 14 euroa per sata kilsaa.Ja vaikka bensa kalliimpaa onkin niin jos ajaa alle 10 tkm vuodessa, kuten monet ajavat, niin sähköauto tulee paljon polttista kalliimmaksi.
"Kun ostaa sellaisen arvonsa menettäneen käytetyn sähköauton"
Ja tuollaisessa voi akku poksahtaa milloin tahansa. Silloin tuo sähköauto ei tule halvaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun ostaa sellaisen arvonsa menettäneen käytetyn sähköauton ja ajaa sillä alle kahdella eurolla per sata kilsaa niin on todellinen voittaja.
Olkoon polttis kuinka halpa tahansa ostaa niin sillä ajaminen maksaa aina noin 14 euroa per sata kilsaa.14€ per 100?? Mikähän mahtaa olla merkki, jota käytät esimerkkinä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
14€ per 100?? Mikähän mahtaa olla merkki, jota käytät esimerkkinä?
Tuohan tulee karkeasti laskien 2 euron litrahinnalla ja 7 l/100 km kulutuksella. Kyllä tuo suuruusluokkana oikea keskiarvo on, vaikka autosta ja ajoprofillista riippuen joku voi päästä 10 eurolla/100km ja joissain tapauksissa ei 20 eur/100 km riitä.
Ja nuo siis kun puhutaan ympärivuotisesta keskikulutuksesta, ei jostain hyvissä kesäolosuhteissa ajetusta haamukulutuksesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun ostaa sellaisen arvonsa menettäneen käytetyn sähköauton ja ajaa sillä alle kahdella eurolla per sata kilsaa niin on todellinen voittaja.
Olkoon polttis kuinka halpa tahansa ostaa niin sillä ajaminen maksaa aina noin 14 euroa per sata kilsaa.Todellinen voittaja joo . Sitten kun invertteri , konvertteri tai taajuusmuunnin hajoaa , kulut on aina yli 10 000 € per laite .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohan tulee karkeasti laskien 2 euron litrahinnalla ja 7 l/100 km kulutuksella. Kyllä tuo suuruusluokkana oikea keskiarvo on, vaikka autosta ja ajoprofillista riippuen joku voi päästä 10 eurolla/100km ja joissain tapauksissa ei 20 eur/100 km riitä.
Ja nuo siis kun puhutaan ympärivuotisesta keskikulutuksesta, ei jostain hyvissä kesäolosuhteissa ajetusta haamukulutuksesta.Laske 3 € hinnalla , niin saat suuremman luvun . Bensahan maksaa vajaan 1,7 € . Minä pääsen diiselilläni 7 €/ 100km. Tänään tankkasin diiseliä 1,63 € . Normaali hinta tuo .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laske 3 € hinnalla , niin saat suuremman luvun . Bensahan maksaa vajaan 1,7 € . Minä pääsen diiselilläni 7 €/ 100km. Tänään tankkasin diiseliä 1,63 € . Normaali hinta tuo .
HInnat tietysti vaihtelevat, mutta olet nyt poiminut tämän hetken halvimman hinnan ja varsinkin dieselin hinta nousee loppusyksystä talvilaadun vuoksi selvästi. Lukujesi mukaan auton ympärivuotinen kulutus olisi reilu 4 l/100km mikä toteutuu ehkä sinulla, mutta ei mitenkään edusta tyypillistä tai keskiarvoista polttomoottoriauton kulutusta. Suurimmalla osalla polttomoottoriautoista ei ole mitään mahdollisuutta päästä tuollaisiin kulutuslukemiin.
Eli kuten totesit, poimimalla sopivat luvut saa tietysti itselleen sopivan lopputuloksen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HInnat tietysti vaihtelevat, mutta olet nyt poiminut tämän hetken halvimman hinnan ja varsinkin dieselin hinta nousee loppusyksystä talvilaadun vuoksi selvästi. Lukujesi mukaan auton ympärivuotinen kulutus olisi reilu 4 l/100km mikä toteutuu ehkä sinulla, mutta ei mitenkään edusta tyypillistä tai keskiarvoista polttomoottoriauton kulutusta. Suurimmalla osalla polttomoottoriautoista ei ole mitään mahdollisuutta päästä tuollaisiin kulutuslukemiin.
Eli kuten totesit, poimimalla sopivat luvut saa tietysti itselleen sopivan lopputuloksen.Tietenkään tuo 7€ /100 km ei toteudu monellakaan , oli vain vastine tuohon " polttomoottoriautolla 100 km maksaa aina vähintään 14 € ". Minulla on myös toinen bensiiniauto jolla 100 km maksaa ainakin 50 €/ 100km , mutta harva kai tuollaista käyttöautona pitää .
- Anonyymi
Kuka tyhymä ostaa sähköautoa käytettynä varsinkaan niihin maksaa akut melkein puolet sen auton arvosta eikä sähköautolla ajaminen mitään ekologista ole,
- Anonyymi
Mutta on ekologista. Mulla ainakin temmi vapisee, kun suolahapot loistaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta on ekologista. Mulla ainakin temmi vapisee, kun suolahapot loistaa.
Eiku egologista.
- Anonyymi
Täällä on jo moneen kertaan kerrottu että sähköautojeb arvo on romahtanut. Se tarkoittaa sitä että niitä voi ostaa halvalla.
Ja kun me kaikki tiedämme että sähköautolla ajaa alle kahdella eurolla per sata kilsaa niin on todellinen voittaja.
Olkoon polttis kuinka halpa tahansa ostaa niin sillä ajaminen maksaa aina noin 14 euroa per sata kilsaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on jo moneen kertaan kerrottu että sähköautojeb arvo on romahtanut. Se tarkoittaa sitä että niitä voi ostaa halvalla.
Ja kun me kaikki tiedämme että sähköautolla ajaa alle kahdella eurolla per sata kilsaa niin on todellinen voittaja.
Olkoon polttis kuinka halpa tahansa ostaa niin sillä ajaminen maksaa aina noin 14 euroa per sata kilsaa.Typerä idiootti taas puhuu vain yhdestä osasta kustannuksia. Suurelle osalle ihmisiä sähköauto on kalliimpi kustannuksiltaan kuin polttomoottoriauto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Typerä idiootti taas puhuu vain yhdestä osasta kustannuksia. Suurelle osalle ihmisiä sähköauto on kalliimpi kustannuksiltaan kuin polttomoottoriauto.
Jos ostaa esim 15.000-20.000 eurolla polttiksen tai sähköauton niin sähköauton kokonaiskustannus on selkeästi pienempi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Typerä idiootti taas puhuu vain yhdestä osasta kustannuksia. Suurelle osalle ihmisiä sähköauto on kalliimpi kustannuksiltaan kuin polttomoottoriauto.
Perustele kiitos miten polttis on halvelmi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ostaa esim 15.000-20.000 eurolla polttiksen tai sähköauton niin sähköauton kokonaiskustannus on selkeästi pienempi.
''Tankkaus'' sähkäriin maksaa muutaman euron ja 300km saa 30min lisää, huoltovapaita autoja lähes, miten vitussa polttis tulee halvemmaks?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Tankkaus'' sähkäriin maksaa muutaman euron ja 300km saa 30min lisää, huoltovapaita autoja lähes, miten vitussa polttis tulee halvemmaks?
Kona sähkö uusi hinta 50000 - 55000€
Kona hybridi uusi hinta 38000 - 40000€
Sähkö Kona pudottaa hintansa nopeammin, koska muutaman vuoden ikäisinä ovat saman hintaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kona sähkö uusi hinta 50000 - 55000€
Kona hybridi uusi hinta 38000 - 40000€
Sähkö Kona pudottaa hintansa nopeammin, koska muutaman vuoden ikäisinä ovat saman hintaisia.Sähkö Kona alkaen 40 k€, hybridi alkaen 34 k€, eli vain kuuden tonnin hintaero, tuon säästää 60 tkm matkalla polttoainekuluissa.
Ja kyllä esim. 2021 mallisissa käytetyissä halvimmat yhtä poikkeusta lukuunottamatta ovat kaikki polttomoottorimalleja, eli sähkö on arvokkaampi myös käytettynä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ostaa esim 15.000-20.000 eurolla polttiksen tai sähköauton niin sähköauton kokonaiskustannus on selkeästi pienempi.
"Jos ostaa esim 15.000-20.000 eurolla polttiksen tai sähköauton "
Nettiautosta tuolla haulla sähköautoja tulee 278 kpl. Iso osa pikkukippoja (Smart, Citigo, Mii, jne. Joukossa ei yhtään uutta, vaan uusimmat 2022 mallisia
Muita kuin täyssähkö, tulee 7000 kpl. Joukossa paljon uusia.
Vaikka sähköautot pudottavat hintansa nopeammin kuin polttikset, silti ne ovat käytettyinä vielä liian kalliita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Tankkaus'' sähkäriin maksaa muutaman euron ja 300km saa 30min lisää, huoltovapaita autoja lähes, miten vitussa polttis tulee halvemmaks?
Patterivatkaimissa on suuremmat rengaskulut ja 50 % kalliimmat vakuutukset. Lisäksi uusien hinnat ovat hirmuisia - 40-50 tonnilla saa vain kasan bugeja ja suunnittlen kukkasia, pitäisi vielä laittaa pari kymppiä lisää, että saa kunnon ajovalot, ei ihan sekopäiset ajonvakautukset yms. 30-40 tonnin polttomoottoriauto on paljon hiotumpi ja yllätyksettömämpi tuote. Ja jos tämäkin on liian iso raha, niin käytettyjä saa paljon halvemmalla. Ja edelleen saa auton, joka kelpaa muuhunkin kuin nurkkapyöritykseen Kehä III sisällä.
Vatkaimissa myös huikea riski korjauskulujen ja ajankäytön suhteen. Pikku napsu pohjaan voi kustantaa pitkälti yli kymppitonnin. Vakuutus korvaa, uhoaa petteri, mutta kaikille uusille merkeille ei ole vielä huolto-organisaatiot ja ohjeet kunnossa, joten voi mennä toista vuotta, ennen kuin auto on takaisin liikenteessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähkö Kona alkaen 40 k€, hybridi alkaen 34 k€, eli vain kuuden tonnin hintaero, tuon säästää 60 tkm matkalla polttoainekuluissa.
Ja kyllä esim. 2021 mallisissa käytetyissä halvimmat yhtä poikkeusta lukuunottamatta ovat kaikki polttomoottorimalleja, eli sähkö on arvokkaampi myös käytettynä.Sähkökona 46 000€ halvin Nettiautossa, kallein 55 000€.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Tankkaus'' sähkäriin maksaa muutaman euron ja 300km saa 30min lisää, huoltovapaita autoja lähes, miten vitussa polttis tulee halvemmaks?
Mikään auto ei ole huoltovapaa ei myöskään korjausvapaa. Vaikka länkytät mitä, niin myös sähköautossa on tietääkseni kuluvia osia ja korjauskustannukset myös maksaa.
On aina vietävä pajalle ellei nyt itse satu olemaan erikoistunut itse korjaamaan niitä kuluvia osia, harva on.
Polttomoottoreissa taas voi korjailla kuluvat osat itse. Tilaa tarvittavat härpäkkeet naapurista -50% Suomen hinnoista, vaihtaa itse ja se on siinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jos ostaa esim 15.000-20.000 eurolla polttiksen tai sähköauton "
Nettiautosta tuolla haulla sähköautoja tulee 278 kpl. Iso osa pikkukippoja (Smart, Citigo, Mii, jne. Joukossa ei yhtään uutta, vaan uusimmat 2022 mallisia
Muita kuin täyssähkö, tulee 7000 kpl. Joukossa paljon uusia.
Vaikka sähköautot pudottavat hintansa nopeammin kuin polttikset, silti ne ovat käytettyinä vielä liian kalliita.Ja miksi ovat myynnissä?? Eikös ne ole ilmaisia ajettavia eikä hajoa ollenkaan. Eihän niitä silloin myydä edes nettiautossa. Niillähän pitäisi voida ajaa maailman tappiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikään auto ei ole huoltovapaa ei myöskään korjausvapaa. Vaikka länkytät mitä, niin myös sähköautossa on tietääkseni kuluvia osia ja korjauskustannukset myös maksaa.
On aina vietävä pajalle ellei nyt itse satu olemaan erikoistunut itse korjaamaan niitä kuluvia osia, harva on.
Polttomoottoreissa taas voi korjailla kuluvat osat itse. Tilaa tarvittavat härpäkkeet naapurista -50% Suomen hinnoista, vaihtaa itse ja se on siinä.Sähköautossa niitä "pakollisia" vaihdettavia osia (=ajan tai kilometrimäärän perusteella vaihdettavia) on kuitenkin selvästi polttomoottoriautoa vähemmän.
Iän myötä sitten kaikkiin autoihin joutuu toki uusimaan jarruja, alustan osia yms. Nuo voi siihen sähköautoonkin aivan samalla tavalla vaihtaa itse, eli ei mitään eroa polttomoottoriautoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähköautossa niitä "pakollisia" vaihdettavia osia (=ajan tai kilometrimäärän perusteella vaihdettavia) on kuitenkin selvästi polttomoottoriautoa vähemmän.
Iän myötä sitten kaikkiin autoihin joutuu toki uusimaan jarruja, alustan osia yms. Nuo voi siihen sähköautoonkin aivan samalla tavalla vaihtaa itse, eli ei mitään eroa polttomoottoriautoon.Patteriautoissa on periaatteessa vähemmän huoltokohteita, mutta paljon kalliimmat korjauskulut. Patteriautot tarvitsevat hinausautokyytiä paljon useammin kuin samanikäiset poltotmoottoriautot (petterit toki vertaa aina kesmimääräiseen autokantaan.... joka on keskimäärin 13 vuoden ikäistä) ja niiden korjauskulut ovat huikeasti kalliimmat.
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/62385e28-7dfc-46ba-b49d-54cc9e43bb4a
Patteriauton pienelle pohjakolhulle voi tulla hintaa 10 000 jo pelkästä akuston tarkastuksesta ja pohjalevyn uusimisesta. Akuston korjaustarve nostaa hinnan äkkiä yli uuden auton arvon.
Pelkkä tarkastus siis maksaa saman kuin polttomoottorin vaihto uuteen!
Lopputuloskin on sama. Jos kyseessä ei ole ihan upouusi auto, korjaus on liian kallis suhteessa auton arvoon -> helpointa romuttaa auto ja ostaa vastaava käytetty tilalle.
Patteriautot ovatkin paljastuneet ympäristölle haitallisiksi kertaköyttötuotteiksi juuri kalliiden korjausten vuoksi. Eikä tilanne ole helpottamassa, kun valmistajat, etenkin Tesla, kehittävät akuistaan korjauskelvottomia (valetaan täyteen massaa yms. perseilyä). Tällä edistetään autojen myyntiä, kun pakotetaan vakuutusyhtiöt ostamaan uusi vaurioituneen tilalle.
Tällaiseksi on touhu mennyt patteriautoilun mallimaassa
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/lukemisto/c8816c3f-4dcf-4959-afce-e06d1a214a90 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ostaa esim 15.000-20.000 eurolla polttiksen tai sähköauton niin sähköauton kokonaiskustannus on selkeästi pienempi.
Mihin ihmeeseen tuo voi perustua ?? Minä kerron !
Se perustuu siihen, että valtaosa ihmisistä ei osaa ottaa huomioon, että sähköauton suurin potentiaalinen kustannus sisältyy akustoon !?
Akuston vaihto maksaa 15000€ tai enemmän ja se on jonkun sähköauton omistajista maksettava !
Tämä kustannus täytyy näkyä käytettyjen hinnoittelussa !?
Älkää käyttääkö matematiikkaa itsenne pettämiseen !!
- Anonyymi
Muistakaa, että kun omistatte sähköauton niin pelkkään akustoon on sitoutunut 15000€ tai enemmän !?
Se akusto pitää nimittäin jossakin vaiheessa vaihtaa omistajan laskuun !?
Markkinat alkavat ymmärtämään tämän asian, eli käytettyjen sähköautojen hinta laskee !? - Anonyymi
Tässä faktaa siitä miten sähköautot menevät kaupaksi.
Ne revitään käsistä.- Anonyymi
"Käytettyjä sähköautoja kävi nimittäin kaupaksi peräti 69 prosenttia enemmän kuin heinäkuussa 2023. Toisaalta yksi, ilmeinen syy tähän on se, että käytettyjä sähköautoja on koko ajan enemmän tarjolla. Samalla käytetyjä sähköautoja saa myös entistä halvemmalla, jolloin niiden ostaminen on mahdollista yhä useammalle.
Keskimääräinen myyntiaika käytetyillä sähköautoilla on 34 päivää. Tesla Model Y:n ja Model 3:n keskimääräinen myyntiaika on 13 päivää."
- Anonyymi
Sähköautot kyllä viedään käsistä, premiumit, ei Teslaa.
- Anonyymi
"Tesla Model Y:n ja Model 3:n keskimääräinen myyntiaika on 13 päivää."
Outoa, koska Nettiautossakin myynnissä 2022 tai vanhempia alle 20 000km ajettuja 20 kpl. Ajetaanko Tesloilla todellakin noin vähän, vai olisivatko olleet kauan myynnissä?- Anonyymi
Lisäksi uutisissa on monet kerrat ollut, että on autoliikkeitä, jotka eivät halua teslaa tai muitakaan vatkaimia riesakseen.
Kiva omistaa vaihtoauto, jonka arvosta lähtee yhdessä yössä 10 % pois, kun valmistaja taas vaihteeksi päätti viilata 5 tai 10 tonnia uusien hinnasta pois. Koska kauppa on käynyt nihkeästi ja myymättömiä varastossa kuukauden tuotantomäärä.
Viime kesän jälkeen vatkaimien myyntimäärä on romahtanut 50 %. Siis on vähennyt sekä autojen kokonaismyynti että vatkaimien osuus ensirekisteröinneistä. Yhteisvaikutus -50 %, mutta petterien umpiluupäästä faktat kimpoaa ja edelleen jatkuu lällätys, miten polttomoottorit kielletään 2026 ja ne katoaa tyystin 2030 mennessä.
Taitaa olla liian karvaita nieltäviksi uutiset vatkaimien todellisesta haluttavuudesta. Uuden vatkaimen arvo laskee tyyliin 10 000 €/vuosi eli enemmän kuin 1 €/h.
Jep, jep, kannattaa pistää silmät kiinni, sormet korviin ja jatkaa lällättelyä "patteriautoilu maksaa vain 2 €/100 km". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäksi uutisissa on monet kerrat ollut, että on autoliikkeitä, jotka eivät halua teslaa tai muitakaan vatkaimia riesakseen.
Kiva omistaa vaihtoauto, jonka arvosta lähtee yhdessä yössä 10 % pois, kun valmistaja taas vaihteeksi päätti viilata 5 tai 10 tonnia uusien hinnasta pois. Koska kauppa on käynyt nihkeästi ja myymättömiä varastossa kuukauden tuotantomäärä.
Viime kesän jälkeen vatkaimien myyntimäärä on romahtanut 50 %. Siis on vähennyt sekä autojen kokonaismyynti että vatkaimien osuus ensirekisteröinneistä. Yhteisvaikutus -50 %, mutta petterien umpiluupäästä faktat kimpoaa ja edelleen jatkuu lällätys, miten polttomoottorit kielletään 2026 ja ne katoaa tyystin 2030 mennessä.
Taitaa olla liian karvaita nieltäviksi uutiset vatkaimien todellisesta haluttavuudesta. Uuden vatkaimen arvo laskee tyyliin 10 000 €/vuosi eli enemmän kuin 1 €/h.
Jep, jep, kannattaa pistää silmät kiinni, sormet korviin ja jatkaa lällättelyä "patteriautoilu maksaa vain 2 €/100 km".Naurattaa katsoa kuinka polttispolitrukin pää hajoaa faktojen edessä.
"Käytettyjä sähköautoja kävi nimittäin kaupaksi peräti 69 prosenttia enemmän kuin heinäkuussa 2023. Toisaalta yksi, ilmeinen syy tähän on se, että käytettyjä sähköautoja on koko ajan enemmän tarjolla. Samalla käytetyjä sähköautoja saa myös entistä halvemmalla, jolloin niiden ostaminen on mahdollista yhä useammalle." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naurattaa katsoa kuinka polttispolitrukin pää hajoaa faktojen edessä.
"Käytettyjä sähköautoja kävi nimittäin kaupaksi peräti 69 prosenttia enemmän kuin heinäkuussa 2023. Toisaalta yksi, ilmeinen syy tähän on se, että käytettyjä sähköautoja on koko ajan enemmän tarjolla. Samalla käytetyjä sähköautoja saa myös entistä halvemmalla, jolloin niiden ostaminen on mahdollista yhä useammalle.""Naurattaa katsoa kuinka polttispolitrukin pää hajoaa faktojen edessä."
Valtavaa älämölyä polttispolitrukilta kun polttiksien myynti on saattohoidossa ja käytettynä tuodaan käytännössä ainoastaan sähköautoja. Ja ne menevät kuin kuumille kiville.
Dieseleitä ei tuoda koska niitä ei halua kukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäksi uutisissa on monet kerrat ollut, että on autoliikkeitä, jotka eivät halua teslaa tai muitakaan vatkaimia riesakseen.
Kiva omistaa vaihtoauto, jonka arvosta lähtee yhdessä yössä 10 % pois, kun valmistaja taas vaihteeksi päätti viilata 5 tai 10 tonnia uusien hinnasta pois. Koska kauppa on käynyt nihkeästi ja myymättömiä varastossa kuukauden tuotantomäärä.
Viime kesän jälkeen vatkaimien myyntimäärä on romahtanut 50 %. Siis on vähennyt sekä autojen kokonaismyynti että vatkaimien osuus ensirekisteröinneistä. Yhteisvaikutus -50 %, mutta petterien umpiluupäästä faktat kimpoaa ja edelleen jatkuu lällätys, miten polttomoottorit kielletään 2026 ja ne katoaa tyystin 2030 mennessä.
Taitaa olla liian karvaita nieltäviksi uutiset vatkaimien todellisesta haluttavuudesta. Uuden vatkaimen arvo laskee tyyliin 10 000 €/vuosi eli enemmän kuin 1 €/h.
Jep, jep, kannattaa pistää silmät kiinni, sormet korviin ja jatkaa lällättelyä "patteriautoilu maksaa vain 2 €/100 km".Yksittäisen uutisen perusteella taas tehdään rankasti yleistäviä johtopäätöksiä. On ollut ja tulee aina olemaan yksittäisiä merkkejä tai malleja joita joku liike ei, syystä tai toisesta, halua vaihdossa. Osa sanoo sen suoraan, osa ilmaisee asian kiertotietä antamalla huonon vaihtohyvityksen tuollaista tarjoavalle.
Kannattaa perehtyä minkä käyttövoiman autojen tuonti käytettynä Suomeen on kasvanut huomattavasti viime vuodesta, se kertoo ihan suoraan sen mitkä autot ovat markkinoilla kysyttyjä. Vinkkinä voi sanoa että polttomoottoriautoista ei ole kyse.
- Anonyymi
Käytetty sähköauto on paras ostos. Arvo ei putoa ja ajaminen lähes ilmaista.
- Anonyymi
Arvosta lähtee monta tonnia yhdessä yössä, kun valmistaja taas vaihteeksi sipaiseen uusien hinnasta kymppitonnin pois. Kun ei tahdo keskentekoiset turistimet mennä kaupaksi.
Myös tekniikan kehittymienen eli lastentautien siivoaminen pois teke vanhoista malleistaaepähaluttaivia. Nyt ei ole enää suurinta huutoa autot, joilla pääsi paperien mukaan vajaa 200 km ja tosielämässä hikisesti Helsingistä Hämeenlinnaan (talvella).
Sama kohtalo lie edessä vehkeillä, joissa nyt vaan perin surkeat käyttöliittymät ja ajo-ominaisuudet, akun lämmitykset puuttuu (latausteho talvella 30-50 kW) jne.
Edelleen on nämä käyttöliittymät ihan perseestä 45 000 € autoissa, ajonvakautukset, luistonestot yms. suorastaan hengenvaarallisia talvella... ja 10-15 tonnia halvemalla saa polttomoottoriauton, joissa ei tietoakaan näistä ongelmista. Eikä siis tarvi odottaa vuotta tai kahta siinä toivossa, että edes osa bugeista korjataan ohjelmistopäivityksillä. Jos nyt koko valmistaja edes pysyy hengissä näin pitkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arvosta lähtee monta tonnia yhdessä yössä, kun valmistaja taas vaihteeksi sipaiseen uusien hinnasta kymppitonnin pois. Kun ei tahdo keskentekoiset turistimet mennä kaupaksi.
Myös tekniikan kehittymienen eli lastentautien siivoaminen pois teke vanhoista malleistaaepähaluttaivia. Nyt ei ole enää suurinta huutoa autot, joilla pääsi paperien mukaan vajaa 200 km ja tosielämässä hikisesti Helsingistä Hämeenlinnaan (talvella).
Sama kohtalo lie edessä vehkeillä, joissa nyt vaan perin surkeat käyttöliittymät ja ajo-ominaisuudet, akun lämmitykset puuttuu (latausteho talvella 30-50 kW) jne.
Edelleen on nämä käyttöliittymät ihan perseestä 45 000 € autoissa, ajonvakautukset, luistonestot yms. suorastaan hengenvaarallisia talvella... ja 10-15 tonnia halvemalla saa polttomoottoriauton, joissa ei tietoakaan näistä ongelmista. Eikä siis tarvi odottaa vuotta tai kahta siinä toivossa, että edes osa bugeista korjataan ohjelmistopäivityksillä. Jos nyt koko valmistaja edes pysyy hengissä näin pitkään."Edelleen on nämä käyttöliittymät ihan perseestä 45 000 € autoissa, ajonvakautukset, luistonestot yms. suorastaan hengenvaarallisia talvella... ja 10-15 tonnia halvemalla saa polttomoottoriauton, joissa ei tietoakaan näistä ongelmista."
Uusissa polttiksissa on nuo aivan samat ajoavustimet ja softat. Et näköjään ymmärrä yhtään mitään autoista.
Ainoa ero polttiksien ja sähköautojen välillä on se että polttikelka ajaminen maksaa moninkertaisesti sähköön verrattuna.
- Anonyymi
Vai niin. Lienee valheuutinen, kun uutisoitiin äskettäin, että sähkärimyynti on tyrehtynyt koko euroopassa hölmölandia mukaan lukien.
- Anonyymi
Löpiset tyhjää jorinaa niinkuin dorka. Älykäs ihminen laittaa faktaa.
"Käytettyjä sähköautoja kävi nimittäin kaupaksi peräti 69 prosenttia enemmän kuin heinäkuussa 2023. Toisaalta yksi, ilmeinen syy tähän on se, että käytettyjä sähköautoja on koko ajan enemmän tarjolla. Samalla käytetyjä sähköautoja saa myös entistä halvemmalla, jolloin niiden ostaminen on mahdollista yhä useammalle.
Keskimääräinen myyntiaika käytetyillä sähköautoilla on 34 päivää. Tesla Model Y:n ja Model 3:n keskimääräinen myyntiaika on 13 päivää."
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/574aede2-4045-48f3-90e9-4591400c1eb0 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Löpiset tyhjää jorinaa niinkuin dorka. Älykäs ihminen laittaa faktaa.
"Käytettyjä sähköautoja kävi nimittäin kaupaksi peräti 69 prosenttia enemmän kuin heinäkuussa 2023. Toisaalta yksi, ilmeinen syy tähän on se, että käytettyjä sähköautoja on koko ajan enemmän tarjolla. Samalla käytetyjä sähköautoja saa myös entistä halvemmalla, jolloin niiden ostaminen on mahdollista yhä useammalle.
Keskimääräinen myyntiaika käytetyillä sähköautoilla on 34 päivää. Tesla Model Y:n ja Model 3:n keskimääräinen myyntiaika on 13 päivää."
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/574aede2-4045-48f3-90e9-4591400c1eb0"Henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen markkinoilla on myyty maailmanlaajuisesti vajaat seitsemän miljoonaa sähköautoa vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla, kasvua 20 % verrattuna vuoden 2023 vastaavaan ajanjaksoon."
Alla tilastot.
https://cleantechnica.com/2024/07/12/ev-sales-h1-2024-europe-slowest-growing-region/
- Anonyymi
Edullista sähköä pursuaa paneeleista, miksi et vaihtaisi kulkuneuvoasi uuteen?💥
- Anonyymi
Ei oikeasti kannata alkaa vaihtamaan polttis-kulkupeliään sähköautoon vain huvin vuoksi. Yhtään ylimääräistä vaihtoa ei kannata tehdä.
Se oikea pihvi tässä asiassa on se että kun sen pakollisen vaihdon aika tulee eteen niin polttiksen osataminen on typerintä mitä ihminen voi tehdä.
Kaikissa hintaluokissa. Uusissa ja käytetyissä.
- Anonyymi
"Edelleen on nämä käyttöliittymät ihan perseestä 45 000 € autoissa, ajonvakautukset, luistonestot yms. suorastaan hengenvaarallisia talvella... ja 10-15 tonnia halvemalla saa polttomoottoriauton, joissa ei tietoakaan näistä ongelmista."
Hei haloo täysin pihalla oleva juntti. Kai ymmärrät että mikään noista asioista ei liity auton käyttövoimaan?
Miten pihalla olet tekniikan perusasioista+- Anonyymi
Todellakin liittyy käyttövoimaan!
Patteriauton valmistaminen on paljon kalliimpaa ja suuri osa patteriautoista tehdään tappiolla!
Kustannukset pyritään tinkimään minimiin, ml. kehitykseen kuluva aika. Autot tuodaan ohjelmistoiltaan pahasti keskeneräisinä myyntiin ja lupaillaan, että lisätään ne akun esilämmitykset yms. sitten kun jaksetaan. Mihin voi mennä vuoden päivät.
Laadukkaat käyttökytkimet yms. maksavat nekin. 30 000 tonnin polttomoottoriauton kasaamiseen käytettävät osat maksavat 3000 €. Tämän kun sisäistää, ymmärtää, miksi valmistaja miettii jokaisen 0,50 € nippelinkin hintaa, voisiko sen korvata halvemmalla tai jättää kokonaan pois. Loput 90 % hinnasta menee suunnittelun, viranomaishyväksyntöihin, tuotantolinjan rakentamisen, maahantuonnin, myynnin yms välikäsien katteisiin ja huoltoverkostoon luomiseen. Plus pitäisi vielä jäädä kaikille osapuolille myös pieni siivu voittoa.
Patteriautoissa menee tuo 3000 € pelkkään patteriin eikä vältätmättä riitäkään ja muut kulut päälle. Ei välttämättä jää 50 000 € hinnastakaan yhtään voittoa. Tämä on se syy miksi on halvat sähköautot loistaneet poissaolollaan. Tämä on se syy, miksi pitää 0,50 € nippelitkin eli kaikki fyysiset kytkimet ja kunnolliset materiaalit karsia pois ja laittaa tilalle ämpärimuovia ja 1 kpl muutaman kympin hintaisia tabletteja, joska saa hoitaa sekä mittariston että kaiken muun käyttöliittymän virkaa.
Juosten kun kustaan, niin ei ole niin väliä alustansuunnittelulla eikä luistoneston, ajonvakautuksen yms hiomisella. Saadaan autoja, joissa on suorastaan vaarallisia ominaisuuksia, kuten lumesta hämääntyessään hulluna tempova kaistavahti tai renkaat luistoon jarruttava regenerointi.
3 autolehteä tulee ja kerta toisensa jälkeen saa tehdä samat johtopäätökset. Patterisuristimet 40-50 tonnin hintaluokassa vuodesta toiseen täynnä halpuutusta ja huonoja, suorastaan vaarallisia ominaisuuksia. 10-20 tonnia halvemmissa polttomoottoriautoissa asiat paremmin ja tuska on mallia "lämmityslaitteen säätimistä puuttuu valaistus" tai "lämmityslaitetta pitää säätää kosketusnäytön kautta".
Patteriautoissa kelvoton käyttöliittymä on perusvaruste ja toimimaton käyttöliittymä ei vika, vaan normaali ominaisuus. Esim se, ettei se tabletti välttämättä lähde lainkaan toimimaan (ei haitaa ajoa, eihän perusautoilijaa muutoinkaan nopeusrajoitukset kiinnosta) tai lämmityslaitetta ei saa tällä kertaa kytkettyä päälle (tämä harmitta jo perusautoilijaakin talvipakkasille). Em. parin duunikaverin kokemuksina patteriautoilusta. Kolmas kehui veälttelevänsä nykyään autoilua liukkaalla säällä, kun ei oikein ole luottoa suristimensa ajo-ominaisuuksiin talvella.
Patterileluissa voi olla jo oleellisia toimintojakin, kuten kaukovalojen ohjaus, lääppimisnäytön takana. Sellaisia toimintoja, mitä pitäiisi pystyä ohjaamaan yllättävässäkin tilanteessa ilman hapuilua. Halpuutus viety liian pitkälle.
No, petterit jos ei ikinä poistu kehä III ulkopuolelle, niin sitten vatkaimellakin pärjää. - Anonyymi

No, petterit jos ei ikinä poistu kehä III ulkopuolelle, niin sitten vatkaimellakin pärjää.Senkin voisi todeta, että TM talvitestien perusteella 2-vetoisissa patteriautoissa etenemiskyky on talvella yleensä paljon huonompi kuin 2-vetoisissa polttomoottoriautoissa, vaikka testin polttomoottoriautot 30-40 k€ ja patteriautot 45-70 ke hintaluokassa. Toki ongelman saa korjattua valitsemalla 4-vetoisen patterivatkaimen. Eihan siitä tule enää kuin nimelliset 10 tonnia lisää hintaa.
Petterit aina kehuu sähkömoottorin ylivertaista säädettävyyttä, mutta sehän on pelkkää teoriaa ja juosten kustu luistonesto rampauttaa etenemiskyvyn ja/tai saa jarrut ylikuumenemaan alta aikayksikön.
Samaa sarjaa myös sekoilevat kaistapäävahdit ja moottorijarrutus/regenerointi, joka saattaa innostua jarruttamaan renkaat lukkoon. En muista minkään polttomoottoriauton koeajoissa vastaavaa ongelmaa tuleen eteen... automaatin kanssa tämäkin periaatteessa mahdolista, mutku vetoluiston esto (ja liian voimakkaan moottorijarrutuksen esto) on ollut TOIMIVA varuste jo iät ajat. Siis polttomoottoriautoissa. Sähköautoihin vielä keksimättä?
No, on kyllä sellaisiakin valmistajia, joiden tuotteissa näitä ongelmia ei ole, mutta näillä tuppaa ne "hinnat alkaen" mallitkin olemaan 70 k€ pintaan ja koeajoautot usein päälle satkun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Senkin voisi todeta, että TM talvitestien perusteella 2-vetoisissa patteriautoissa etenemiskyky on talvella yleensä paljon huonompi kuin 2-vetoisissa polttomoottoriautoissa, vaikka testin polttomoottoriautot 30-40 k€ ja patteriautot 45-70 ke hintaluokassa. Toki ongelman saa korjattua valitsemalla 4-vetoisen patterivatkaimen. Eihan siitä tule enää kuin nimelliset 10 tonnia lisää hintaa.
Petterit aina kehuu sähkömoottorin ylivertaista säädettävyyttä, mutta sehän on pelkkää teoriaa ja juosten kustu luistonesto rampauttaa etenemiskyvyn ja/tai saa jarrut ylikuumenemaan alta aikayksikön.
Samaa sarjaa myös sekoilevat kaistapäävahdit ja moottorijarrutus/regenerointi, joka saattaa innostua jarruttamaan renkaat lukkoon. En muista minkään polttomoottoriauton koeajoissa vastaavaa ongelmaa tuleen eteen... automaatin kanssa tämäkin periaatteessa mahdolista, mutku vetoluiston esto (ja liian voimakkaan moottorijarrutuksen esto) on ollut TOIMIVA varuste jo iät ajat. Siis polttomoottoriautoissa. Sähköautoihin vielä keksimättä?
No, on kyllä sellaisiakin valmistajia, joiden tuotteissa näitä ongelmia ei ole, mutta näillä tuppaa ne "hinnat alkaen" mallitkin olemaan 70 k€ pintaan ja koeajoautot usein päälle satkun.Epätoivoinen pitkä teksti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epätoivoinen pitkä teksti.
Sitä se kateus teetättää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epätoivoinen pitkä teksti.
Valtavaa vuodatusta ja hengenpaloa.
Kannattaisiko kuitenkin muistaa sellainen perusasiat että ainoa"auto" joka koskaan on jouduttu tuomaan hinurilla pois TMn talvitesteistä ylitsepääsemättömies,sähkövikojen takia on Toyotan polttis Yaris? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtavaa vuodatusta ja hengenpaloa.
Kannattaisiko kuitenkin muistaa sellainen perusasiat että ainoa"auto" joka koskaan on jouduttu tuomaan hinurilla pois TMn talvitesteistä ylitsepääsemättömies,sähkövikojen takia on Toyotan polttis Yaris?Kannattaisiko tutustua hinaustilastoihin? Patterivatkaimia hinataan PALJON useammin kuin samanikäisiä polttomoottoriautoja. Yleisimpiä syitä juuttuminen (tolkuton massa + kehno luistonesto?) sekä käyttövoiman loppuminen. Harvemmin matkan varrelle - tyypillisesti hintaan latausasemalta, jossa ei saatu latausta käyntiin eikä akku riitä enää seuraavalle asemalle.
Vaikka uusien vatkaimien keskihinta 50 000 ja polttomoottoriautojen 30 000 €. Hupia koko rahalla?
Sitten näyttää paremmalta, kun verrataan koko autokantaan. Polttomoottoriautojen keski-ikä on reilu 13 vuotta ja keskimääräinen romutusikä 21 vuotta.
Aika hilpeä oli myös HS artikkeli patteriautoilun autuudesta.
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008312031.html
Opetuksia:
- polttomoottoriautolla ajava pysähtyy tauolle hyviksi tiedettyihin ruokapaikkoihin
- patteriautoilija syö mitä vaan kuraa, jota latauspömpelin läheltä löytyy
- ja kuseskelee puskiin (tämä jostain muusta artikkelista... etenkin Norjassa kypsytty kuselta haiseviin latausasemiin)
- latausongelmien vuoksi toimittajat eivät päässeet varatulle hotellille ja joutuivat yöpymään autossa!
"Ajoimme yhteensä 3 123 kilometriä ja latasimme autoa yhteensä 329,69 eurolla. Jos olisimme ajaneet kuusi litraa sadalla kuluttavalla bensiiniautolla, saman matkan polttoainekulut marraskuun alun hinnoilla olisivat olleet vain 11 euroa enemmän."
Aikaakin kului reilusti enemmän lataustaukoinen ja -sekoiluineen. Ei ollut ainoa tapaus tämä. Pitää olla 6 tagiä ja 7 appia ja kartturi, joka koko ajan suunnittelee reittiä ja yrittää löytää vapaan ja TOIMIVAN latauspömpelin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellakin liittyy käyttövoimaan!
Patteriauton valmistaminen on paljon kalliimpaa ja suuri osa patteriautoista tehdään tappiolla!
Kustannukset pyritään tinkimään minimiin, ml. kehitykseen kuluva aika. Autot tuodaan ohjelmistoiltaan pahasti keskeneräisinä myyntiin ja lupaillaan, että lisätään ne akun esilämmitykset yms. sitten kun jaksetaan. Mihin voi mennä vuoden päivät.
Laadukkaat käyttökytkimet yms. maksavat nekin. 30 000 tonnin polttomoottoriauton kasaamiseen käytettävät osat maksavat 3000 €. Tämän kun sisäistää, ymmärtää, miksi valmistaja miettii jokaisen 0,50 € nippelinkin hintaa, voisiko sen korvata halvemmalla tai jättää kokonaan pois. Loput 90 % hinnasta menee suunnittelun, viranomaishyväksyntöihin, tuotantolinjan rakentamisen, maahantuonnin, myynnin yms välikäsien katteisiin ja huoltoverkostoon luomiseen. Plus pitäisi vielä jäädä kaikille osapuolille myös pieni siivu voittoa.
Patteriautoissa menee tuo 3000 € pelkkään patteriin eikä vältätmättä riitäkään ja muut kulut päälle. Ei välttämättä jää 50 000 € hinnastakaan yhtään voittoa. Tämä on se syy miksi on halvat sähköautot loistaneet poissaolollaan. Tämä on se syy, miksi pitää 0,50 € nippelitkin eli kaikki fyysiset kytkimet ja kunnolliset materiaalit karsia pois ja laittaa tilalle ämpärimuovia ja 1 kpl muutaman kympin hintaisia tabletteja, joska saa hoitaa sekä mittariston että kaiken muun käyttöliittymän virkaa.
Juosten kun kustaan, niin ei ole niin väliä alustansuunnittelulla eikä luistoneston, ajonvakautuksen yms hiomisella. Saadaan autoja, joissa on suorastaan vaarallisia ominaisuuksia, kuten lumesta hämääntyessään hulluna tempova kaistavahti tai renkaat luistoon jarruttava regenerointi.
3 autolehteä tulee ja kerta toisensa jälkeen saa tehdä samat johtopäätökset. Patterisuristimet 40-50 tonnin hintaluokassa vuodesta toiseen täynnä halpuutusta ja huonoja, suorastaan vaarallisia ominaisuuksia. 10-20 tonnia halvemmissa polttomoottoriautoissa asiat paremmin ja tuska on mallia "lämmityslaitteen säätimistä puuttuu valaistus" tai "lämmityslaitetta pitää säätää kosketusnäytön kautta".
Patteriautoissa kelvoton käyttöliittymä on perusvaruste ja toimimaton käyttöliittymä ei vika, vaan normaali ominaisuus. Esim se, ettei se tabletti välttämättä lähde lainkaan toimimaan (ei haitaa ajoa, eihän perusautoilijaa muutoinkaan nopeusrajoitukset kiinnosta) tai lämmityslaitetta ei saa tällä kertaa kytkettyä päälle (tämä harmitta jo perusautoilijaakin talvipakkasille). Em. parin duunikaverin kokemuksina patteriautoilusta. Kolmas kehui veälttelevänsä nykyään autoilua liukkaalla säällä, kun ei oikein ole luottoa suristimensa ajo-ominaisuuksiin talvella.
Patterileluissa voi olla jo oleellisia toimintojakin, kuten kaukovalojen ohjaus, lääppimisnäytön takana. Sellaisia toimintoja, mitä pitäiisi pystyä ohjaamaan yllättävässäkin tilanteessa ilman hapuilua. Halpuutus viety liian pitkälle.
No, petterit jos ei ikinä poistu kehä III ulkopuolelle, niin sitten vatkaimellakin pärjää."No, petterit jos ei ikinä poistu kehä III ulkopuolelle, niin sitten vatkaimellakin pärjää."
Ne on nyt keksineet, että patterimyyntilaskelmien pitää perustua tilastoharhaan. Niillä menee sosiaalisen median kuplassaan vielä seuraavat pari päivää laskimien ja tilastoharhojen ääressä Kehä III:n sisäpuolella.
- Anonyymi
Tosiasia !!
Niin kauan kun sähköautoissa on energiavarastona auton pohjan pinta-alan täyttämä akusto, niin sähköautoja ei kannata omistaa !? Akustoon sitoutuu liikaa pääomaa !
Jos välttämättä haluaa niin leasing sopimuksella !- Anonyymi
No onpa taas revitelty klikkihuorauksia. Sähköautolla ajavat lataavat autonsa 95% kotipihasta yöllä kun kuski nukkuu ruususen unta.
Eikä se maksa juurikaan mitään. Mieti sitä kun käyt seuraavan kerran tankkaamassa sikakallita fossiilia. Kun tankkaat sadalla eurolla fossiilia niin pääset sillä noin tuhat kilsaa.
Kun sähhköautoiljia maksaa yhden tankillisen verran niin se ajaa 10.000 kilsaa. - Anonyymi
Voi poikaparka!!
Sähköauton ajoakun hinta on pudonnut kymmenesosaan vuoden 2008 tasosta,
https://tekniikanmaailma.fi/laskelma-paljastaa-sahkoauton-ajoakun-hinta-on-pudonnut-kymmenesosaan-vuoden-2008-tasosta/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No onpa taas revitelty klikkihuorauksia. Sähköautolla ajavat lataavat autonsa 95% kotipihasta yöllä kun kuski nukkuu ruususen unta.
Eikä se maksa juurikaan mitään. Mieti sitä kun käyt seuraavan kerran tankkaamassa sikakallita fossiilia. Kun tankkaat sadalla eurolla fossiilia niin pääset sillä noin tuhat kilsaa.
Kun sähhköautoiljia maksaa yhden tankillisen verran niin se ajaa 10.000 kilsaa.Mikä on lähde tuolle "95% kotipihasta yöllä"?
Mun paku on nyt viime kuukaudet kuluttanut reilusti alle 5 litraa sadalla ja siinä on 52 litran tankki, eli kun tankkaan 50 litraa se maksaa noin 80 euroa ja ajan sillä lähes 1100 km!
Monilla kotilataajilla on vakiohinta kwh:lle 7-9c eli energia, siirto + vero on yhteensä noin 15 c/kWh, sähköauton kulutuksella (lataushäviö huomioiden) 18 kWh/100 km ajaa 100 eurolla vain noin 3700 km, ei 10 000 km. Jos on pörssisähkö niin toki pääsee keskimäärin hiukan halvemmalla mutta talvella taas hinnat voi olla huomattavasti korkeammatkin.
Sähköautolla ajaminen on edelleen selvästi kalliimpaa kuin edullisella dieselautolla, varsinkin pakettiautolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on lähde tuolle "95% kotipihasta yöllä"?
Mun paku on nyt viime kuukaudet kuluttanut reilusti alle 5 litraa sadalla ja siinä on 52 litran tankki, eli kun tankkaan 50 litraa se maksaa noin 80 euroa ja ajan sillä lähes 1100 km!
Monilla kotilataajilla on vakiohinta kwh:lle 7-9c eli energia, siirto vero on yhteensä noin 15 c/kWh, sähköauton kulutuksella (lataushäviö huomioiden) 18 kWh/100 km ajaa 100 eurolla vain noin 3700 km, ei 10 000 km. Jos on pörssisähkö niin toki pääsee keskimäärin hiukan halvemmalla mutta talvella taas hinnat voi olla huomattavasti korkeammatkin.
Sähköautolla ajaminen on edelleen selvästi kalliimpaa kuin edullisella dieselautolla, varsinkin pakettiautolla.Siis kun 100 eurolla pääsee 3700 km sähköautolla ja polttiksella pääsee 1200 km niin sinusta siis polttiksella kulkeminen on halvempaa. Etkö huomannut, että tuo laskelmasi osoitti sähköauton olevan noin 70% halvempi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis kun 100 eurolla pääsee 3700 km sähköautolla ja polttiksella pääsee 1200 km niin sinusta siis polttiksella kulkeminen on halvempaa. Etkö huomannut, että tuo laskelmasi osoitti sähköauton olevan noin 70% halvempi?
Kiitos vastauksesta. Sähköauton tekee kalliimaksi tuhansien (usein vähintään 4000e) eurojen arvonmenetys vuodessa, sekä nopeammin kuluvat ja kalliimmat renkaat (koska pitää kestää enemmän painoa). Ja maksaa se kotilaturikin satoja euroja. Vakuutukset ovat myös sähköautolle hieman kalliimmat (koska siinä on suoraan sanottuna aivan tarpeettomasti tehoa, joka kasvattaa riskejä), tosin ero on kaventunut viime aikoina.

Tuleeko sähköauto tai polttis kalliimmaksi riippuu ajomääristä ja kuinka kauan autoa pitää. Jos ajaa autolla paljon eikä vaihda autoa turhan nopeasti niin sähköauto tulee usein halvemmaksi (joillain menee polttoaineeseen yli 500 euroa kuukaudessa). Vähän ajavilla taas polttis on halvempi. Ja tuo kotilaturi (jos sen siis saa satasilla) kuittautuu enemmän ajavilla muutamassa kuukaudessa, joten se ei ole oleellinen kulu.
Ja sähköauton voi ostaa käytettynä aivan kuten muutkin autot. Jos ostaa sähköauton käytettynä niin arvon alenemalla on paljon vähemmän merkitystä. Olen itse ostanut autoni aina käytettynä ja ostaisin sähköautonkin käytettynä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuleeko sähköauto tai polttis kalliimmaksi riippuu ajomääristä ja kuinka kauan autoa pitää. Jos ajaa autolla paljon eikä vaihda autoa turhan nopeasti niin sähköauto tulee usein halvemmaksi (joillain menee polttoaineeseen yli 500 euroa kuukaudessa). Vähän ajavilla taas polttis on halvempi. Ja tuo kotilaturi (jos sen siis saa satasilla) kuittautuu enemmän ajavilla muutamassa kuukaudessa, joten se ei ole oleellinen kulu.
Ja sähköauton voi ostaa käytettynä aivan kuten muutkin autot. Jos ostaa sähköauton käytettynä niin arvon alenemalla on paljon vähemmän merkitystä. Olen itse ostanut autoni aina käytettynä ja ostaisin sähköautonkin käytettynä.Todella lyhyet näyttää edelleen käytettyjen sähköautojen myyntiajat olevan. Ei ihme että niitä tuodaan ulkomailta rekkalasteittain joka päivä.
Hyvä että edes joku autokauppa käy edelleen. Polttiksia jää seisomaan autoliikkeiden pihalle aina vaan enemmän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Sähköauton tekee kalliimaksi tuhansien (usein vähintään 4000e) eurojen arvonmenetys vuodessa, sekä nopeammin kuluvat ja kalliimmat renkaat (koska pitää kestää enemmän painoa). Ja maksaa se kotilaturikin satoja euroja. Vakuutukset ovat myös sähköautolle hieman kalliimmat (koska siinä on suoraan sanottuna aivan tarpeettomasti tehoa, joka kasvattaa riskejä), tosin ero on kaventunut viime aikoina.
Vakuutus on kallis. Sähkiksissä vakuutus on kalliimpi kuin nykyisessä autossani polttoainekulut. Ikä 37, täydet bonukset, ei ikinä vahinkoa ja Tesla 3 vakuutusmaksu reilut 2000 euroa. Näin se Suomi sähköistyy kun ensin pitää ostaa kallis auto ja siihen äärimmäisen kallis vakuutus. Ei kiitos.
- Anonyymi
Kaikkia Tesloja rekisteröity heinäkuussa vain 59 kpl. Pelkästään Tesla model 3 ja model y Nettiautossa myynnissä 458 kpl. Taitaa olla kaukana totuudesta, että myytäisiin 13 päivässä.
- Anonyymi
Ei myydä. Aloin katsella s.autoja kuukausia sitten ja edelleen samoja romuja myynnissä.
- Anonyymi
Käytettyjen tuonti ja myynti on noussut paljon enemmän kuin uusien rekisteröinti laskenut. Että se siitä romahduksesta.
- Anonyymi
Sähköautojen kysyntälamasta valehdellaan täällä koko ajan kuten Orpon hallitus valehtelee joka asiassa. Nousi velkavalheella valtaankin.
- Anonyymi
Harva muistaa sen sähköautojen bonuksen, että ihan tavallisissakin perhesähköautoissa on kiihtyvyys samaa luokkaa kuin vastaavan polttisauton sporttiversiossa. Vähintäänkin. Pitää vain olla itsehillintää ettei luukuta korttia hyllylle.
- Anonyymi
Kysyntä tasoittuu merkkien välillä, sillä Trumpin kannattaminen inhottaa suomalaisia.
- Anonyymi
Hinnat nousee, vielä ei kannata myydä. Kohta taas pääsee vaihtamaan vähän ajettua sähköautoa uuteen pienellä välirahalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32738Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491175Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä221074Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2101043- 1261030
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307937- 42919
- 72885