Ylen sateenkaarimaa ym. monimuotoisuus pakkosyötöt aamuisin taaperoille . Eli aivopesua ettei varhaiskasvatusopit vain unohdu ? = Ja Olympialaisten nyrkkeilyssä opastetaan miehiä kuinka naiset nyrkeillä hakataan ? Minäköhän vuonna tämä hullujen tuleminen kaapeista lakkaa ?
Ei riitä että lapsukaiset kouluissa monimädätetään
Anonyymi-ap
85379
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 85
Vanhimmat
Muuta Venäjälle taaperoittesˋ kanssa.
Ensimmäinen steenkaariseko ilmoittaytui.
Ei sillä edes ole lapsia.
Venäjällä on oikeasti homoja vimmaisesti vihaavien ihanneyhteiskunta. Siellä kaikki homottaminen on lailla kiellettyä ja samaahan nämä raivoisat vihanlietsojat haluaisivat tännekin, vaikka se täsmälleen heidän arvojensa mukainen maa löytyisi heti itänaapurista.
Siellä ei ole woketusta eikä ei homotusta, ei Setaa eikä Prideä, ei feminismiä eikä tasa-arvoa, ei suvakkeja eikä kulttuurimarxismia, ei vihervouhotusta eikä mamutusta, ei EU:ta eikä globalismia.
Kaikenlainen homottaminen on siellä lailla kiellettyä. Sen sijaan siellä on kristinusko, konservatiivisuus, perinteiset perhearvot, lasten ideologinen kasvatus pelkkiin äärikonservatiivisiin arvoihin ja tiukka kuri. Siellä kiteytyy käytännössä kaikki se mitä raivoräyhääjät arvostavat ja toivovat.
Mitä höpiset?
Missä on Suvaitsevaisuus?
Hyvältä kuulostaa. Nyt pitää Äänestää Suomeenkin päättäjät, jotka Arvostavat Perheitä☺
Tehän äänestätte vain päättäjiä jotka haluaisivat liittää Suomenkin osaksi Venäjää, mutta sellaisella on mahdotonta saada laajempaa kannatusta Suomessa.
Aloittajan kanssa täysin samaa mieltä!
Kyllä sanatomaksi vetää tämä jären hävitys.
Tavoita meillä riittää
Kaikenlainen sateenkaari ja DEI koulutus pois lapsilta, sairasta paskaa
Tämähän on oikeasti myös lainvastaista joten miksi helvetissä nämä pedarit pääsevät puuhastelemaan lasten pariin "uskonsa" kanssa?? Kristinopetus kouluissa tyyliin kielletään mutta nämä suatanakulttilaiset sinitukkineen päästetään groomaamaan lapsia?
Lopetapa heti tuollainen lahkolaispersuilu.
Oletko vajaa? En ole KOSKAAN kannattanut persuja kuten en myöskään muita persläpiä. Suurin osa kansasta vihaa sateenkarikultin touhuja ja fasismia. Lapset pitää jättää rauhaan. Ei SINUAKAAN kasvatettu dildoilla ja huuhaa-aivopesulla että pertillä on pimpero(??)
Älä viitsi persuilla.
Mitä puoluetta sinä kannatat? Kertoisitko?
En yhtäkään. En ole koskaan löytänyt puoluetta joka sopisi minulle. Loppujen lopuksi kaikki ovat samaa sarjaa, pelkkää kaunisteltua löpinää ja kiiltokuvaimagoa. Yksikään puolue ei ole tavallisen kansalaisen puolella, siis meidän joilla ei ole mitään ihme ideologiaa tai edes uskontoa. Tavallisten kansalaisten perustama puolue olisi sopiva mutta nekään eivät ikinä menesty.
Voisiko olla niin, että sinun omat näkemyksesi ovat sen verran jyrkkiä, että puolueiden on lakien puitteissa vaikea miellyttää sinua?
Entä sinä, SKP?
Kiitos kysymästä. Periaatteessa olen vasemmalle kallellani, eli SDP:tä sympatisoin, mutta keski-ikäistyminen on siirtänyt minua oikealle päin. Eduskuntavaaleissa äänestin Kepun ehdokasta, mutta ihan puhtaasti henkilön takia.
Presidentinvaaleissa äänestin ensin Rehniä, sitten Stubbia.
En siis ole oikein puolueuskollinen. Persuja en ikinä äänestäisi, enkä myöskään Vihreitä. Vasemmistoliittokin on aika lailla mahdoton ajatus. Eurovaaleissa ei nyt huvittanut äänestää.
Oliko muuta?
En ymmärrä mitä vihjailet. Juurihan sanoin ettei ole mitään ihme ideologiaa ja että tavallisten kansalaisten puolue olisi sopiva. Sinä piilovihjailet jostain rikollisesta toiminnasta. Juuri tämä teissä kaikissa on vikana, painostavan ehdotonta ääripäätä oikeaan ja vasempaan. Täysin pimahtaneita nyrjällään olevia aatteita molemmilla puolilla. Sitten on tietenkin myös suomalaisia orjuuttavat puolueet jotka näkevät suomalaiset vain riistettävänä karjana. Kuvottavaa.
Hmm...
Minä olen kyllä enemmänkin pitänyt molempia poliittisia ääripäitä ongelmallisina.
Sinun näkemyksiesi tarkempi arvioiminen vaatisi perinpohjaisempaa tietoa niistä näkemyksistä. Tein arvioni sen perusteella, mitä luin. Kai avaus oli tekstiäsi?
Minä kun teen työtä koulujärjestelmässä, niin puheet lasten "mädättämisestä" tuntuvat oudoilta. Kun huomennakin luokkaan menen, mielessä ovat ihan muut kuin sateenkaariasiat. Sinun olisi ehkä hyvä tutustua aiheeseen muutenkin kuin teoriassa.
Avaus ei ollut tekstini. En yleensä kirjoittele näillä palstoilla. Vaikka saatan omata jyrkkiäkin mielipiteitä en käytä karskeja sanoja.
Sepä se. Teitä anonyymejä ei erota juuri toisistaan. Olette pitkälti yhtä massaa.
Juu eikä mun lapsiakaan koulussa eikä päiväkodeissa. Mikä sua vaivaa?
Vihaa pursuava kirjoitus. Miksi?
Eikö tuollaeen pitäs olla Vanhemien lupa, kuten uskontoonkin?
Syytä olis kysyä ensin!
No Tuollanen on kyllä sairasta.
Tuota vois kysyä hallitukselta. Et miksi tollasta, ja miten perustelevat että se on ok?
Jokainen puolue vastaisi. Selviäisi ketkä mädätyksen takapiruina on.
Niin ei taida olla mitään pakanallista liikettä.
Aloittaja voisi palata takaisin Venäjälle, siellä ihmiset saavat isänmaallisen kasvatuksen joka kasvattaa heidät vihaamaan homoja ja suvaitsevaisuutta.
Ihan naisena sanon vaan, homot ovat suurimpia misogyynejä. Vai että vihaamaan homoja hah, hehän ovat miehiä ja näin ollen valta-asteikolla ylimmällä. Tämä "homofobia" lässytys on vain narsistiäijien aivopieru, miten saada naiset vieläkin enemmän niiden saapaan alle. Yhyy, kaikki vihaavat miehiä. Niin varmaan..
Kaappiin voi mennä vapaasti edelleen...
Ei ole pakko tulla ulos eikä suvaita ketään.
Luepas tarkemmin aloittajan kirjoitusta !!
Opettajien paskan koulutuksen takia ihmisistä kasvaa idioottimaisia äänestäjiä ja viime kädessä se näkyy valtionvelassa ja suomen taloudessa.
Äänestetään homottajia ja muita sairaita. Ei osata äänestää oikeita hemmoja.
Lapsilla on myös vanhemmat... kasvatusvastuu on ennen kaikkea sillä henkilöllä, joka nämä hedelmät tänne maailmaan saattaa. Niitä ei tule tyhjästä! Jos ei osaa kasvattaa, niin putket poikki tai jalat ristiin. Idiootin ei pidä tehdä lapsia!
Sanoitko vanhemmilles?
Vai yritätkö kieltää muilta vanhemmuuden, kun heidän mielipiteensä ei miellytä sinua?
Pride DEI, Woke saanut minut inhoamaan homoja ja vihervassareita. Aiemmin kyseiset tahot ei liikuttanyt minua suuntaan ei toiseen
Sinä olet vain persu.
Kerrotko mikä siinä on väärin, kun koulussa opetetaan, että ihminen on hyväksyttävä sellaisena kun on? Jos sun oma taaperosi on ns. ei niin nätti ilmestys, niin et kait halua, että häntä haukutaan? Ja miten sua voi vaivata muitten petipuuhat ja kuka painaa ketäkin? Mua ei haittaa pätkääkään, mitä ja kenen kanssa naapuri harrastaa petipainia.
Ainakaan Olymppialaisiin naisten nyrkkeilyyn ei ole mitään syytä hyväksyä ihmistä sellaisena kuin se on. Ajatus vaarantaa NORMAALI ihmisten hengen ja terveyden.
Aikanaan ihmisillä oli terve ajatusmailma. Ja tuollainen ei olisi tullut kyseeseenkään. Mädätys siis mennyt tosi syvälle.
Niinpä, siksi siitä ei pidä taaperoille kertoakaan
Oli kyllä järkyttävää, miten mies pieksi naisen. Ja mikään maa, ei uskaltanut puuttua. Eikä vaatia testejä nyrkkeijilöiltä.
Suomalaisia, oikeita naisiakin on tutkittu kisojen vuoksi, sukupuolen varmistamiseksi.
Nyt miehelle riittää passi, jossa lukee nainen.
Tuo idea tullee lännestä, niinkuin kaikki muukin kansan mädätys.
Kyllä, valitettavasti. Ja nyt vain taivas on rajana, mitä kaikkea joutuvatkaan naiset kisoissa kokemaan.
Nyrkkeilyssä on vaaransa, ja ne moninkertaistuu, jos mies lyö siellä naista.
Siinä näkyy Euroopan naisten asema, ja kunnioittamattomuus. Ketään ei puuttunut!!!
Järkyttävää.
Koulussa jos lapsi ei monimädäty niin vastaa kokeissa väärin saa huonoja numeroita ja siittä tulee hylkiö.
Vanhemmat siis jos opettaa lapsilleen terveet elämäntavat niin ne silloinkin vahingoittaa lasta.
Kouluissa pitää opettaa vain absolyyttisiä totuuksia kuten että vetten kiehumispiste on 100 astetta.
Ei mielipide kysymyksiä kuten onko homous normaalia.
Kannattaa muuttaa Venäjälle, jossa on oikeasti homoja silmittömästi vihaavien ihanneyhteiskunta. Siellä kaikki homottaminen on lailla kiellettyä ja samaahan nämä raivoisat vihanlietsojat haluaisivat tännekin, vaikka se täsmälleen heidän arvojensa mukainen maa löytyisi heti itänaapurista.
Siellä ei ole woketusta eikä ei homotusta, ei Setaa eikä Prideä, ei feminismiä eikä tasa-arvoa, ei suvakkeja eikä kulttuurimarxismia, ei vihervouhotusta eikä mamutusta, ei EU:ta eikä globalismia.
Kaikenlainen homottaminen on siellä lailla kiellettyä. Sen sijaan siellä on kristinusko, konservatiivisuus, perinteiset perhearvot, lasten ideologinen kasvatus pelkkiin äärikonservatiivisiin arvoihin ja tiukka kuri. Siellä kiteytyy käytännössä kaikki se mitä raivoräyhääjät arvostavat ja toivovat, heidän arvojensa mukainen ihannevaltio.
"Ei mielipide kysymyksiä kuten onko homous normaalia."
Tämä ei ole mikään mielipidekysymys.
Suomi Ei Pärjää, Ilman Heteroita!
Homot ei pysty lisääntymään.
Ihan on mielipidekysymys.
Kyllä homotkin pystyvät lisääntymään, mutta osa ei vaan halua. Kyllä homoilla sukuelimet toimivat ihan normaalisti siinä missä heteroillakin. Eivät kaikki heterotkaan halua lisääntyä.
Nyt Eurooppa Ym.muuta maailmaa jännittää ? Josko Ranska yllättäisi että päättäjäiset olisikin vastavuoroisesti Heteroideiden juhlaa ? Esim, Siis kunnon Rion Sambaa tuntitolkulla sisältäen loputtomasti alastomia naiskaunottaria ! Mikään muu ei avajais järkytystä pelastane ...
Paluu 80-luvulle :D sambakarnevaalit ja päälle lambadaa, jossa pääsee hieromaan haaroja toista vasten. Tekniikasta riippuen jopa persereikää, jos on notkea. Tytöt opetetaan hankaamaan v-ttua VAIN MIESTÄ VASTEN. Iällä ei väliä, lapset rohkeasti mukaan!
Tuollainen välittömästi virallisiin opetusohjelmiin . Niistä lipeäminen rangaistavaksi vankeuden uhalla . Eli heterous ylistus kunniaan johon se kuuluu .
Sitten kun uskovaiset persut loppuu.
Siis tuli kirjoitusvirhe: LUOPUU, toivosta saada Marinin mahtimokat korjattua. Velkaa ja huolia, naishallituksen tuomia! Flow-Festarrit ovat saatanallisia panojuhlia
LOPETETTTAVA
Avaaja lisää
Pakkoruotsia ja matematiikkaa. Laskut, eivät saa sisältää kirjaimia ei ei .
Yleiskysymys: Kun vastustat sateenkaari-ideologian vastustamista, mihin perustuu vastustuksesi? Tietoon vai tunteeseen?
Syvään inhoon .
Tunteella menevät.
Woke-sateenkaariporukka on älyltään heikkolahjaisten ryhmä. Se ei johdu alhaisesta älykkyysosamäärästä, vaan siitä, että aivokapasiteettia ajetaan puoliteholla. Viha-aatteen omaavat ihmiset ovat aina hieman yksinkertaisia. Ajattelu on suppeaa.
"Viha-aatteen omaavat ihmiset ovat aina hieman yksinkertaisia. Ajattelu on suppeaa."
Tuosta sinä olet itse niin hyvä esimerkki. Yleisin käyttämäsi sana lienee mädätys, jota kukaan koulutettu ja sivistynyt ihminen ei käytä.
Järkeen. Ihmisoikeudet ovat kaikkien turva, siksi kaikkea ihmisoikeuksien poistoyrityksiä pitää vastustaa.
Äärioikeiston öyhöttäjät eivät vihaa mitään niin paljon kuin tasa-arvoisia ihmisoikeuksia, jotka heidän mielestään kuuluvat vain valkoisille kristityille heteroille.
Lapset päätyvät yhä useammin terapiaan . Oisko syynä tuo jotta heitä kurssitetaan tarhoissa ja kouluissa vaihtamaan sukupuoltaan
Useimpien huostaanotettuje lapsien taustalla on kyvyttömät vanhemmat, jotka eivät huolehdi jälkikasvustaan.
Erityisopetuksen tarvetta on asennevammaisilla, oppimisvaikeuksista kärsivillä ja noiillakin neuropsykologisista häiriöistä kärsivillä. Heillekin vanhemmat ovat ne, jotka ovat kasvatusvastuussa.
Mutta oletko siis sitä mieltä , että homot eivät ole tasavertaisia ihmisiä?
Mutta koulukiusaava, väkivaltaan tukeutuva huonon perheen kasvatti on parempi tai että sellaiset saa hillua kouluissa? Niitä on kuitenkin enemmän, häirikäitö, huomionhakuisia ja huonolla itsetunnolla varustettuja lapsia.
Rakasta ja huolehdi omista lapsistasi!
Päiväkodeissa ei tuota ole.
Tytöt tyttöjä, ja pojat on poikia.
Kannattaa kysellä omasta pk sta, jos epäilet etti enää toimita normaalisti siellä.
Onneksi lähikaupassa oli lauantaimakkara tarjouksessa.
Syökö sitä joku?
Ihraa😜
Kinkku on parempaa😉
Alkaiskos noissa urheiluliikkeissä nyrkkeilyhanskojen tarjous kampanjat ?
Eurooppa ja kokomaapallo on muutoksessa. Kokeilevat rajojaan, joita ei laiteta. Ei vaikka muut niistä kärsii.
Aamulla voi vaikka muuttaa sukupuoltaan. Se ei tarvitse olla ku ajatus.
Kukaan ei testaa mitenkään.
Pasiin vaan merkintä minkä haluat, ja siihen vedoten olet minkä päätit.
Satuhetkillä naiseksi pukeutunut mies lukee heidän
" Omia satujaan" muiden lapsukaisille....
Miksi Ihmeessä?
Tehkööt kotonaan mitä lystäävät. Mut, Jättäköön muiden lapset Rauhaan!!!
Kukaan ei ole pakottanut ketään tuomaan lapsiaan sinne. Vanhemmat tuovat sinne lapsiaan aivan vapaaehtoisesti omasta halustaan ja heillä on siihen tietenkin täysi oikeus. Ette te vihanlietsojat päätä miten muut ihmiset kasvattavat omia lapsiaan.
Te pysytte poissa moisista tilaisuuksista ja viette omat lapsenne uusnatsien marsseille kuten ennenkin.
kansa vihaa sdp vihreitä kommunistia.
Ette te uusnatsit ja ryzzänkätyrit ole mikään kansa. Te olette marginaalista pelleporukkaa jota Suomen kansa inhoaa ja halveksii.
Vihreä ovat puten kanssa samassa leirissä tukiessaan hamasia.
Korjaan, vihervassut. Näin he samaistuu putteen täydellisesti.
Venäjä fanit tietenkin haluaa, että täällä elettäs kuin ry--ät. Mutta näiden pitää muuttaa unelmiensa maahan niin saavat elää unelma arvojensa mukaan.
Mitä tarkoitat?
On se hirveetä tuo punikkien touhu. Tuhota nyt kaikki mikä hyvää on.
Tämä maa on kulttuurimarxilainen yhteiskunta.
Kuoleva sellainen. Suomalaisuus katoaa tällä vuosisadalla.
Vitun punikit tuhosi maan. Se oli teko johon ei edes ryssä pystynyt.
He vaikuttivat tämän "monikulttuurisuuden" joka ei toimi missään. Saatiin eräs uskonto joka ottaa vallan maassa ihan sukupolven tai kahden päästä. Ainiin, punikit ei niin pitkälle mieti asioita. Ne vetää aatteen palossa.
Erittäin lukenut Teemu Keskisarja sanoo että suomalaisuus katoaa tällä vuosisadalla. Tämä on enemmän kuin totta.
Demarit vihreät vasemmistoliitto RKP tuhosi tämän maan.
Kuka hullu näitä vihervassuja äänestää?
Niitä hulluja on valitettavan paljon tässä maassa.
Ylen aivopesemiä.