Mustasukkaisuus

Mimmi

Erosin vuosi sitten miehestäni ja meillä on lasten yhteishuoltajuus. Puoli vuotta sitten tapasin miehen, joka oli kuin unelma. Hän kunnioitti minua, kuunteli, antoi lahjoja, joita en koskaan saanut aviomieheltäni. Uusi mies tuntui taivaalliselta. Sain nauraa hänen kanssaan ja keskustelimme yökaudet. Lapsetkin jäivät huomiotta, kun vietin uuden miehen kanssa kaikki ajat.
Koko ajan oli yksi "pikku" peikko. Mustasukkaisuus, johon ei ollut mitään perusteita. Sain kuulla puolen vuoden aikana niin monta haukkuryöppyä vanhoista heiloistani, että jokin minussa loppui. Yksi huono piirre kumosi 10 kaunista asiaa.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Tuleeko suhteesta mitään vaikka hän lupaakin joka kerta parantaa tapansa?

3

664

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maria^

      Uudella miehelläsi selkeästi on ongelma. Mustasukkasuus on syytä ottaa vakavasti, sillä pahimillan se voi johtaa kamaliin tekoihin. Minulla oli oman miehen kanssa samantapainen ongelma aluksi, kaikki kuitenkin tasoittui kun jankutin että :"menneisyys on mennyttä, minulla ei ole syytä palata entiseen elämään tai muistella sitä. Se on ja pysyy menneenä" siinä meni aikaa, mutta pikkuhiljaa luottamus tasoittui ja mies luottaa minuun jo täysin. Exät sun muut on mennyttä, kukaan ei voi niille mitään. Sinun täytyy tolkuttaa miehellesi, että hän on sinun nykyisyys ja (toivottavasti)tulevaisuus, sinun exät ja muut menneisyyden peikot eivät merkitse sinulle mitään. Mustasukkaisuus on rasittava piirre mutta siitäkin pääsee, se tosin tarvitsee pitkäjänteiisyyttä ja samojen asioiden toistoa. Minulle toisinaan tuli olo että jankutan jollekin idiootille samaa asiaa miljoonatta kertaa. Mutta se todella tehosi. Kokeile:)

      • Ap.

        Kiitos vastauksestasi!
        Hyvä, että teillä päästiin siitä peikosta. Luulin, että siitä ei todellakaan eroon pääse, muuten kuin terapian avulla.
        Olemme puhuneet puhelimessa tuntikausia ja meillä riittää juttua aina. Hän vakuuttaa muuttuvansa, mutta eihän kukaan voi näyttelemään alkaa. Nyt vaikka lupaisinkin jatkaa miehen kanssa, niin mitä teen sille tyhjyyden tunteelle, joka viimeisen kohtauksen jälkeen minulle jäi häntä kohtaan? Sanoinkin miehelle, että se yhteys pitää löytyä ennenkuin voin jatkaa.
        Mies itkee ja toivoo parasta. Ja minä koitan täyttää tyhjäksi huvenneen tunteen tilan.
        Saa nähdä kuinka meille käy.
        En usko ihmisen muuttumiseen.


    • "Hän joka kerta lupaakin parantaa tapansa."

      Kuulemani mukaan tuollaiset oireet ainoastaan pahenevat. Niin kaikki väkivaltaiset miehetkin "joka kerta lupaavat parantaa tapansa".

      Nyt hän on mustasukkainen vanhoista heiloistasi, entä sitten jos suhteenne vakiintuu?

      Itse juoksisin karkuun, niin nopeasti kuin ehtisin. Jotkut naiset ovat joutuneet pitkään jatkuviin hankaluuksiin ylen mustasukkaisten miesten kanssa. Olen kuullut vainoamisen loppuneen vasta, kun mies on löytänyt uuden uhrin.

      Em. ei välttämättä pidä paikkansa tässä tapauksessa, mutta sinuna yrittäisin pitää varani. Odota ainakin pitempään, ennenkuin sitoudut tiukemmin suhteeseen. Parempi katsoa kuin katua. ;)

      Aurinkoista kesää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1289
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      820
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      576
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      511
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe