Se uutinen, että sähköautojen myynti olisi romahtanut, on ankka, laskua ei ole asiakastilauksissa.

Anonyymi-ap

Autoalan tiedotuskeskuksen torstaina järjestämä markkinakatsaus kertoo tämän ja alla olevat asiat.

Mitään sähköautojen kysynnän romahdusta ei ole autoalan mukaan tapahtunut.

Lukuja tuijottamalla ei koko totuus aukea. Komponenttipula aiheutti sen, että viime vuonna rekisteröitiin paljon edellisvuoden autoja. Kun bensa maksoi alkuvuonna (2022) paljon ja korot olivat vielä matalat, sähköautoja tilattiin tosi paljon ja ne toimitettiin vasta 2023. Asiakastilaukset eivät loppuneet kuin seinään kesällä 2022, vaan saavuttivat matalamman tason joulukuussa, Kallio kertoo.

Se uutinen, että sähköautojen myynti olisi romahtanut, on ankka. Kasvu on pysähtynyt, mutta laskua ei ole asiakastilauksissa.

Täyssähköautojen myynti on suunnilleen ennallaan, kasvu vain on pysähtynyt.

Kasvun tyrehtymisestä huolimatta SUOMI ON VOIMAKKAIMMIN SÄHKÖISTYVIÄ AUTOMARKKINOITA EUROOPASSA. Norja on ylivoimainen ykkönen liki 90 prosentin osuudella, Ruotsissa mennään reilussa 50 prosentissa, Tanskassa ja Suomessa hieman alle sen.

https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/acfbefd5-d7f7-40f6-9bf9-fefcc58b2224

43

468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitenkä se, mitenkä se , mitenkä se, kyllähän se......

      Pysykääpäs totuudessa, jonka voi lukea tuosta tämän ketjun aloituksesta.

      • Anonyymi

        Dieseleitä hakkivia yrityksiä pitäisi jotenkin rangaista.

        Leike tuosta aloituksen linkistä aukeavasta lehtijutusta:

        "Mielenkiintoista kyllä, firmat ovat pitkälti niitä, jotka pitävät dieseliä elossa. Dieselautoja oli ensirekisteröinneistä tammi-heinäkuussa vain viitisen prosenttia ja peräti 80 prosenttia rekisteröitiin yrityksiin ja työsuhdeautoiksi."

    • Anonyymi

      Sen nyt tietää jokainen että tuo tiedotustilaisuus oli täysin tehty niin että siinä puhutaan toki autoliikkeiden puolesta.

      Sähköautojen myynti on oikeasti täysin romahtanut ympäri maailman.

      • Anonyymi

        Mikä lie hätäkokous ollut kesälomakauden lopussa.

        "... alkuvuonna (2022) ... sähköautoja tilattiin tosi paljon ... Asiakastilaukset ... saavuttivat matalamman tason joulukuussa, Kallio kertoo."

        Sähköautojen myynti hiipui jo vuonna 2022. Hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ilmaantunut uusi koulukunta markkinamiehiä, jotka perustavat sähköautojen myynnin laskennan tilastoharhaan. Jos he perustavat myös firmojensa taloudenpidon tilastoharhaan, he ovat vaarassa ajautua konkurssiin.

        Tuollainenko on hätä totuuden edessä. Avuttomaksi tunnet itsesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollainenko on hätä totuuden edessä. Avuttomaksi tunnet itsesi.

        Hirveä on hätä ja vaikerrus kun sähköaujen suosio ei ole pudonnutkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ilmaantunut uusi koulukunta markkinamiehiä, jotka perustavat sähköautojen myynnin laskennan tilastoharhaan. Jos he perustavat myös firmojensa taloudenpidon tilastoharhaan, he ovat vaarassa ajautua konkurssiin.

        Joillekin ei ole selvää, mikä ero on myynnin laskulla ja myynnin kasvun laskulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joillekin ei ole selvää, mikä ero on myynnin laskulla ja myynnin kasvun laskulla.

        Ja nyt sähköautojen myynnit laskevat, mitään kasvua ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nyt sähköautojen myynnit laskevat, mitään kasvua ei ole.

        Myynnin kasvu on taittunut, ainakin hetkeksi, mutta myynti vetää vielä hyvin.

    • Anonyymi

      Ankka mikä ankka, mutta kun ymmärrys ei riitä, niin ei.

    • Anonyymi

      Jos leikitään matikalla, niin:
      2022 olisi myyty 21 531kpl sähköautoja, joista 7000 kpl siirtyi 2023 myyntiin. Eli 2023 olisi myyty 22 536 kpl sähköautoja. Jotta kasvu jatkuisi täytyisi tänä vuonna myydä yli 22536 kpl, mutta nyt myyty 11911 kpl, eli elo- joulukuussa täytyisi myydä yli 2000 sähköautoa per kuukausi. Ei tule tapahtumaan, koska yhtenäkään kuukautena tänä vuonna ei ole myyty 2000 sähköautoa.

    • Anonyymi

      Acea.be tilaston mukaan kesäkuussa 2024 rekisteröitiin Suomessa täyssähköautoja 38,5% vähemmän kuin vuotta aiemmin ja ladattavia 38,1% vähemmän kuin vuotta aiemmin.

      • Anonyymi

        Mutta ota huomioon, että sähköautoja tuotiin ulkomailta käytettynä 50 % enenmmän kuin vuosi sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ota huomioon, että sähköautoja tuotiin ulkomailta käytettynä 50 % enenmmän kuin vuosi sitten.

        Näkyykö ne asiakastilauksissa, joiden väitettiin olevan entisellään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkyykö ne asiakastilauksissa, joiden väitettiin olevan entisellään.

        Kesä- sekä heinäkuussa pudotusta uusien sähkisten ja ladattavien rekisteröinneissä 38 % viime vuoden vastaaviin verrattuna. Hyvin menee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kesä- sekä heinäkuussa pudotusta uusien sähkisten ja ladattavien rekisteröinneissä 38 % viime vuoden vastaaviin verrattuna. Hyvin menee?

        Kesä ja heinäkuussa tuotiin maahan 74 % enemmän käytettyjä sähköautoja kuin viime vuoden kesä- heinäkuussa, joten sähköautojen määrä tänä vuonna Suomen teillä on lisääntynyt enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.

        Onko vähän vaikea asia sinun ymmärettäväksi?

        Suomesta tulee käytettyjen sähköautojen kaatopaikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kesä ja heinäkuussa tuotiin maahan 74 % enemmän käytettyjä sähköautoja kuin viime vuoden kesä- heinäkuussa, joten sähköautojen määrä tänä vuonna Suomen teillä on lisääntynyt enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.

        Onko vähän vaikea asia sinun ymmärettäväksi?

        Käytettyinä maahantuodut eivät ole myytyjä, vaan menevät autoliikkeiden varastoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käytettyinä maahantuodut eivät ole myytyjä, vaan menevät autoliikkeiden varastoon.

        Tuosta linkistä ilmenee, että varastot ovat melkein tyhjinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuosta linkistä ilmenee, että varastot ovat melkein tyhjinä.

        Autoalan tiedotuskeskus on automyyjien propagandakeskus, joten tuo on valetta.

    • Anonyymi

      Ankka mikä ankka. Kuvitelmat ovat kuvitelmia ja todellisuus on todellisuus.

      • Anonyymi

        Kuvitelmia tarkoituksellisa valheita ja perätöntä sähköautojen pilkkaa.

    • Anonyymi

      Mitä väliä sillä mikä myy nyt ja millä määrin. Jokainen ostaa nyt auton, joka soveltuu parhaiten tarpeisiin ja kukkarolle. Ei autoa osteta vuotta 2035 varten.

      • Anonyymi

        ...eli jokainen ostaa ladattavan auton.

    • Anonyymi

      Lukekaa aloituksesta tietoa älkääkä kuvitelko ja luulla.

      • Anonyymi

        Tuo aloitus oli pelkkää propagandaa ja puppua. Ja miksi sitten sähköautovalmistajat ajavat alas tuotantoaan eikä nykyistäkään tuotantoa tahdota saada myytyä? Kaikki näyttää sen, että kysyntä on nyt romahtanut. Ja autoalan tiedotuskeskus on automyyjien edustaja ja koska automyyjät ovat valehtelun ammattilaisia niin myös autoalan tiedotuskeskus valehtelee.

        No eihän ole puppua. Kaikkialla todettua tosiasiaa.

    • Anonyymi

      Dieseltollo pohjoisesta Savosta kirjoittelee tänne.

    • Anonyymi

      Niin se totuus olikin sitten toisenlainen kuin dieselpellet uutisovat.

    • Anonyymi

      Fakta on kylmää. Heinäkuussa 2024 uusien täyssähköjen rekisteröinnit - 21,3 % ja ladattavien - 41,8 % viime vuoden heinäkuuhun verrattuna.

    • Anonyymi

      Suomalaiset tulevat aina jäljessä. Kun muualla Euroopassa ladattavien myynti on romahtanut ja niistä halutaan eroon, niin suomalaiset ostavat ne käytetyt silmät kiiluen. Onhan se kiva auto, lataat kotipihassa min 6 tuntia, niin voit ajaa puoli tuntia.

      • Anonyymi

        Sopii oikein hyvin eläkeläisen kauppakassiksi.

    • Anonyymi

      Kiina käärii Kongon koboltit ja paskat jää nekrujen riesaksi?☠️

    • Anonyymi

      Sähköautojen myynti tästä eteenpäin on jyrkkää nousua.

      • Anonyymi

        Tilaukset ovat kuulemma nousseet syyskuussa hurjasti kertoi automyyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilaukset ovat kuulemma nousseet syyskuussa hurjasti kertoi automyyjä.

        Se on hieno uutinen.

    • Anonyymi

      Lainojen korot ovat laskeneet ja myynti piristynyt.

      • Anonyymi

        Uusien sähköautojen tilausmäärät ovat kuulemma nousseet paljon.

      • Anonyymi

        Volvo EX30 ja Kia EV 3 myyvät todella hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Volvo EX30 ja Kia EV 3 myyvät todella hyvin.

        Ja akustoissa on rahaa kiinni kymmeniä tuhansia mutta ihmiset eivät asiaa tiedosta !?

    • Anonyymi

      Uudet markkinoille tulleet edulliset mallit paisuttavat kuulemma tilauskirjoja.

      • Anonyymi

        Mutta ???? Akustot eivät ole muuttuneet !?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      90
      7177
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7099
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      118
      6320
    4. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      97
      5428
    5. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5245
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      42
      5141
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4625
    9. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      3
      4134
    10. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3655
    Aihe