Siis etsin päivämäärä tälle lainaukselle,
"Puolueen johtaminen ei ole vaalivoitosta toiseen purjehtimista, vaan vaalien välisenä aikana johtamista".
Kokoomuslaiset koolla Tampereella. Yhteishenki ja vahva sitoutuminen Suomen asioiden korjaamiseen.
Koin saaneeni vahvan tuen työlle puheenjohtajana.
Kiitollinen."
"Puolueen johtaminen ei ole vaalivoitosta toiseen purjehtimista, vaan vaalien välisenä aikana johtamista".
Kokoomuslaiset koolla Tampereella. Yhteishenki ja vahva sitoutuminen Suomen asioiden korjaamiseen.
Koin saaneeni vahvan tuen työlle puheenjohtajana.
Kiitollinen."
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos ei ole joskus muuta keksinyt, noin sanelupolitiikassa.
Mutta tulonsiirto osakkeenomistajille on pääasia.
Eivät osingot ole tulonsiirtoa vaan palkkio sitä, että osingon saaja on antanut varojaan yrityksen ylläpitoon. Ilman sijoittajiahan yrityksiä olisi kovasti vähän, kun nytkään ei ole tarpeeksi!
Yritys toimii parhaiten kun omistajia ei ole miljoonia jotka kaikki haluaa voittoa. Kotimaastakin löytyy esimerkkejä tuohon. Joku perhe tai suku tuli hyvin toimeen, sitten mukaan tuli kommari Nalle ja homma tavallaan lähti käsistä.
Et liene aivan selvillä siitä miten osinkosumma muodostuu. On ihka sama montako osakasta on odottamassa osinkoja sen suhteen paljonko jaetaan.
Oletetaan jotta yrityksen kirjanpito esittää tulosta 1 miljoona euroa. Päätetään jakaa 200'000 osinkoina ja loput siirretään vapaaseen pääomaan. Sen päättää yhtiökokous jossa osakkaat ovat läsnä. Tuo 200'000 jaetaan osakemäärien suhteessa eli jos osakkeita on 1000 kpl niin jokainen saa 200€ eli 100:n osakkeen omistajalle lankeaa 20'000€ josta menee veroa 30% eli päässä laskien 6000€. Valtio siis saa tuosta potista vähintään 60'000€.
Tässä laskelmassa veroprosentti on 30% jos joku saa liian suuren potin niin siitä menee 34% veroa valtiolle.
EMK, SANO ORPO
SE JÄÄ HISTORIAAN
Miten olisi väittänyt, kun ei normaalisti saa muodostettua edes tolkullista lausetta toimittajan kysymykseen!