Kuusikko tuo vielä SDP; hen lisää vasemmsan laidan kulkijoita.
Demareissa on aina ollut oikea laita ja vasen laita. Halonen ja Marin veivät puoluetta liikaa vasemmalle, osa oikeaa laitaa meni perussuomalaisiin ja kokoomukseen. Lindmanilla on haastava tehtävä myötäillä 6:sia, Kiurua, Harakkaa,Razmria ym. TPSL tulee mieleen, kun silloinkin SDP hajosi, ja lähtijät teki oman puolueen.
-Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto (TPSL, Sos.-Dem. Liitto) oli Suomen Sosialidemokraattisesta Puolueesta (SDP) erkaantuneen oppositioryhmän perustama suomalainen vasemmistolainen puolue, joka toimi vuosina 1959–1973. Vasemmistolaista sosiaalidemokratiaa edustanut TPSL sijoittui poliittisesti SDP:n ja Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) välimaastoon. SKDL muutti nimensä 1990 kokouksessaan Vasemsmitoliitoksi, johon liittyi SKP -Suomen Kommunistinen Puolue. - SKP:n poliittinen toiminta lopetettiin 1990-luvun alussa Vasemmistoliiton perustamisen myötä ja liittyminen siihen. Vuonna 1992 yhdistys haettiin konkurssiin. SKP:n perustajat olivat lähinnä Suomesta sisällissodan jälkeen paenneita punaisia, jotka Venäjälle siirryttyään omaksuivat bolševikkien aatteet ja ohjelman. Mukana oli myös venäjänsuomalaisia bolševikkeja. SKP kuului Kommunistiseen internationaaliin (1919–1943) ja puolueella oli erittäin läheiset suhteet Kominternia johtaneeseen Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen (NKP). 1950-luvulta alkaen puolue osallistui NKP-johtoisiin työväen ja kommunististen puolueiden neuvottelukokouksiin. Joista monet olivat toimineet aiemmin SDP:n johtotehtävissä. Vuonna 1990 SKP:n poliittinen toiminta päätettiin yhdistää SKDL:n kanssa uuteen Vasemmistoliittoon. Puolueen johtoelimet kokoontuivat vuoden 1992 konkurssiin asti. Kuten huomattu Vasemmistoliittoon SKP muninut munansa jotka edelleen haudotaan suvun jatkamiseksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Se ero tässä on, että Purra ottaa velkaa Marinin lisäämiin menoihin. Tätä demari ei vaan tahdo ymmärtää.
2019 Suomen valtio ei juurikaan ottanut velkaa. Menot ja tulot olivat melken tasapainossa. Sitten tuli vastuuton hallitus, joka lisäsi menoja heti hallituskauden alussa. Nämä menit piti maksaa hallituskauden lopun talouskasvulla. Kun tätä talouskasvua ei tullut niin nyt näitä menoja sitten maksetaan ottamalla velkaa.
Lenin aikoinaan käytti hyväuskoisia idiootteja, ei tämä mihinkään ole muuttunut nykyisessä Suomessa, jossa valtaa pitää neljänneksen kannatuksella sdp,vasuri/sak-mafia. He lakkoilee miljardien edestä kun mielensä pahoittavat.
Suomesta sisällissodan jälkeen paenneita punaisia, jotka Venäjälle siirryttyään omaksuivat bolševikkien aatteet ja ohjelman.