Ajonopeuksien lasku 100km/h - 80km/h, säästää ja pelastaa

“Jos kahden henkilöauton nokkakolari tapahtuu, kuoleman todennäköisyys törmäysnopeudella 80 kilometriä tunnissa on alle 30 prosenttia, kun se satasella on lähes sata prosenttia”, Klang sanoo Ylelle.

“Ajatukseni perustuu kansainvälisiin tutkimuksiin ja Ruotsin kehittämään nollavision periaatteisiin.”

Myös Väylävirasto viittaa hankkeensa materiaaleissa Ruotsin nollavision pohjana oleviin tutkimustietoihin.

EU:n ja niin ikään Suomen tavoitteena on liikennekuolemien ja vakavien loukkaantumisten puolittaminen vuoteen 2030 mennessä vuoden 2020 tasosta.

Klangin mukaan tavoite on vaikea saavuttaa ilman nopeusrajoituksiin puuttumista. Näin juuri on toimittu Norjassa ja Ruotsissa.

Lisäksi päätös vaikuttaa ilmastotavoitteisiin positiivisesti tai jopa Enemmän kuin biopolttoaineiden jakeluvelvoite.
15252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ensin asennevammaisilta autot pois.

Äänestä
  • Ei nopeus ole ainut tappaja, vaan tilanne nopeus kelin ja tien mukaan pitää olla, nyt kaikki ajavat 100kmh satasen alueella vaikka ei näkyvyyttä ole yhtään, on lumi-vesi ja jäätäkin suomen teillä.

    Äänestä

Miksi ei voi ajaa 80, vaikka nopeusrajoitus olisi 100 km? Pitää oppia itse tekemään päätöksiä.

Äänestä
  • Toisilla ei ole henkistä pääomaa

    Äänestä

Laskevat nopeusrajoituksia, koska suurin osa suomalaisista ajaa tieliikenteeseen kuulumattomilla riisikipoilla kuten tojotalla, jotka eivät kulje kovempaa. Huvittavan näköistä kun moottori huutaa täysillä jo 80 vauhdissa ja siitä ylöspäin koko auto vatkaa. Jos kaikilla olisi varaa ajaa laatumerkeillä, kuten bemarilla ja mersulla, niin ongelmaa ei olisi.

Äänestä
  • Mauri Peltokangas ajaa isolla tiisselillä, joka helposti hyökkäilee, kuten Peltokangas sanoi ajettuaan 60 km/h ylinopeutta. Mauri on karu heppu, Mauri on peruspersu.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mauri Peltokangas ajaa isolla tiisselillä, joka helposti hyökkäilee, kuten Peltokangas sanoi ajettuaan 60 km/h ylinopeutta. Mauri on karu heppu, Mauri on peruspersu.

    Mauri ajaa kunnon autolla. Mauri ei ole vasukki. Kunnon autolla ja oikeiston ajotaidolla voi ajaa turvallisesti rajoituksia kovempaa. Tuliko tämä selväksi vasukki?

    Äänestä

Ajonopeuksia lasketaan, koska tiet ovat niin huonossa kunnossa. Kaikki rahat suunnataan Orpon tunnin junaan.

Äänestä
  • Orpo ei halua myöhästyä vaimonsa syntymäpäiviltä. Siksi kansa joutuu pulittamaan miljardeja tunnin junasta.

    Äänestä

Ilmastotavoitteista lipsuminen voi tulla kalliimmaksi kuin niiden täyttäminen?
https://yle.fi/a/74-20105847

Persut tietenkin selvittää ilmasto-ongelmat räksyttämällä ja syyttämällä muita, mutta itse olivat kuitenkin Sipilän hallituksessa sorvaamassa jakeluvelvoitettakin.

Äänestä
  • Hallitus joutuu roskikseen ilmaatoasioista. Mutta kuka maksaa kulut

    Äänestä

Miksi persut eivät hoe ruotsin mallia, vaikka tämä ajatus on suora laina naapurista

Äänestä

Korvataan siis kuolemat vakavilla loukkaantumisisilla jotka myöskin pitäisi puolittaa?????

Äänestä

uskovaisilta ja muilta retardeilta kortti pois niin ei tapahdu liikenneonnettomuuksia

Äänestä

suurien kaupunkien välille moottoritiet ja 150 rajoitus

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

“Jos kahden henkilöauton nokkakolari tapahtuu, kuoleman todennäköisyys törmäysnopeudella 80 kilometriä tunnissa on alle 30 prosenttia, kun se satasella on lähes sata prosenttia”, Klang sanoo Ylelle.

“Ajatukseni perustuu kansainvälisiin tutkimuksiin ja Ruotsin kehittämään nollavision periaatteisiin.”

Myös Väylävirasto viittaa hankkeensa materiaaleissa Ruotsin nollavision pohjana oleviin tutkimustietoihin.

EU:n ja niin ikään Suomen tavoitteena on liikennekuolemien ja vakavien loukkaantumisten puolittaminen vuoteen 2030 mennessä vuoden 2020 tasosta.

Klangin mukaan tavoite on vaikea saavuttaa ilman nopeusrajoituksiin puuttumista. Näin juuri on toimittu Norjassa ja Ruotsissa.

Lisäksi päätös vaikuttaa ilmastotavoitteisiin positiivisesti tai jopa Enemmän kuin biopolttoaineiden jakeluvelvoite.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu