Panssaroidusta FLF-yhtymästä on aina osia Suomessa.
Jos Venäjä alkaa koota joukkojaan harjoituksiin Suomen rajan läheisyyteen, Nato voi siirtää koko prikaatin nopeasti Suomen maaperälle.
Joukkoja tulee mm. Norjasta ja Ruotsista.
Majoitustilat ovat valmiina.
Näin syntyy lähteiden mukaan vahva ennaltaehkäisevä pelote.
Prikaati muodostetaan ennen kaikkea Pohjois-Suomen puolustuksen vahvistamiseksi. Nato-sotilaita majoittuu esimerkiksi Ivalossa, Sodankylässä ja Rovaniemellä. Prikaatin huollon ja logistiikan kannalta tärkeitä paikkoja ovat Kemin satama, rautatieyhteys Norjasta ja Ruotsista Tornioon sekä Rovaniemen lentokenttä.
– Haluamme lähettää suoran viestin venäläisille myös julkisesti. Liittokunta on kannassaan hyvin selkeä: Venäjä aiheuttaa uhan euroatlanttiselle alueelle, Henry painotti keväällä 2024.
Mikkeliin on perusteilla niin sanottu korkean valmiuden Nato-alaesikunta, joka on operatiivisessa toimintavalmiudessa vuorokauden ympäri.
Etelä-Savosta johdetaan jatkossa Naton maaoperaatioita Pohjoismaissa. Rauhan aikana esikunta suunnittelee ja toteuttaa Naton harjoitustoimintaa alueella.
Jos Venäjä alkaa koota joukkojaan harjoituksiin Suomen rajan läheisyyteen, Nato voi siirtää koko prikaatin nopeasti Suomen maaperälle.
Joukkoja tulee mm. Norjasta ja Ruotsista.
Majoitustilat ovat valmiina.
Näin syntyy lähteiden mukaan vahva ennaltaehkäisevä pelote.
Prikaati muodostetaan ennen kaikkea Pohjois-Suomen puolustuksen vahvistamiseksi. Nato-sotilaita majoittuu esimerkiksi Ivalossa, Sodankylässä ja Rovaniemellä. Prikaatin huollon ja logistiikan kannalta tärkeitä paikkoja ovat Kemin satama, rautatieyhteys Norjasta ja Ruotsista Tornioon sekä Rovaniemen lentokenttä.
– Haluamme lähettää suoran viestin venäläisille myös julkisesti. Liittokunta on kannassaan hyvin selkeä: Venäjä aiheuttaa uhan euroatlanttiselle alueelle, Henry painotti keväällä 2024.
Mikkeliin on perusteilla niin sanottu korkean valmiuden Nato-alaesikunta, joka on operatiivisessa toimintavalmiudessa vuorokauden ympäri.
Etelä-Savosta johdetaan jatkossa Naton maaoperaatioita Pohjoismaissa. Rauhan aikana esikunta suunnittelee ja toteuttaa Naton harjoitustoimintaa alueella.
Vastaukset 188
Vanhimmat
mahtavaa
Myös Pohjolan linnakkeen lähes 300 modernia hävittäjää ovat valmiudessa. DCA ja JEF tuo nopeasti lisää koneita.
Ennen kuin Putler ehtii sanoa Da, myös Nato-Itämeri on miinoitettu.
Hyvä niin.
Suomen ulkomaankauppa on riippuvainen merikuljetuksista.
Ei sen väliä. NATOn miinoitusten jäljiltä edes soutuvene ei pääse läpi.
Pohjolan Viimeineen Itsenäinen ja Puolueeton Linnake Åland on demilitarisoitu alue, eikä sinne uskalla mennä Nato-suomen pufuftufvoimat tai Nato, tahi DCA savijaloillaan sotkemaan.
Loistavaa yhteistyötä
Niin se kauppalaivastokin saadaan meren pohjaan.
ja ennen kuin r.....n palvoja alkaa itkemään muistutetaan että Balttiassa , Puolassa, Romaniassa, ym on vastaavat Nato joukot valmiina torjumaan r..... n uhkaa
Ålantiin Natolla ei ole mitään asiaa. 😁
Mahtavaa
Hyvä juttu. Natokuppaa kannattaa varoa. Se näyttää tekevän ihmisistä sekopäisiä itsetunnottomia tuuliviirejä.
Mariehamn on kaunis ja hyvä paikka ilman natokuppaisia.
Mahtavaa
Nyt se tapahtui: Suomen Nato-päämaja avattiin
Pohjoisessa maavoimajohtoportaassa työskentelee rauhan aikana joitakin kymmeniä upseereja.
Vielä kun heitetään r......ä pihalle Ahvenanmaalta ja sinne vahva perustetaan vahva ilma ja merivoimien tukikohta niin hommat on hienosti
No sitä päivää saat odottaa. Tiesitkö että sinä et voi ostaa edes taloa Ahvenamaalta tuosta vaan. Pitää asua 5 vuotta ja sitten käsitellään
Todellakin. Ja turhaan odottaa, sillä Åland päättää itse omista asioistaan, ei Nato-suomi.
Ruotsi päättää muuten nyt Nato-suomen sota-asioistakin. 😁✌️
Vahvaa sotaosaamista: Ruotsi kävi viimeisimmän sotansa vuonna 1814 Norjaa vastaan. Sota tunnetaan Ruotsin–Norjan sotana.
Mahtavaa
Natokuppaiset viestittää noin.
Mahtavaa, hyvä, hienoa. Järjenköyhää sakkaa tuo natokuppaisten sakki.
hyvä
Kuka on tuo Henry, Saariko?
Hienoa yhteistyötä
Hienoa yhteistyötä
Mahtavaa
r......n uhkaa vastaan vahvalla yhteisyöllä
Mahtavaa yhteistyötä. r.......ä ei pääse uhkaamaan meitä enää mitenkään
Nato puolustus vahvistuu
Mahtavaa yhteoistyötä
Nato DCA JEF FLF
miljoonia täsmä doneja ja niille järkevät ja hyvät ohjurit
Loistavaa yhteistyötä
ja kauvas kantoista sekaan täsmää
näin
Mahtavaa
Mahtavaa
hyvä
hyvä
Onneksi olemme Natossa
Suomen pitäisi pyytää myös Kanadan joukkoja, joka ihan alunperin NATO:n ideoija, ehdottaja ja perustajamaa. Kanukkeja ei kylmä eikä olosuhteet kohmista, onhan siellä mm. suomalais- ja intiaaniveriäkin. Kanada tilasi vasta jäänmurtajia Suomesta, ja sillä on maassamme valtauksina arvometallikaivoksia.
Naton joukkoja oli myös Afganistanissa, ja miten kävi? Lähtivät pakokauhussa litoomaan ja jättivät liittolais afgaanit hokemaan, että "kyllä Nato tukee ja puolustaa meitä". Onko tuttua?
On hyvin muistissa tuo pakokauhu ja jättivät jopa kalustonsa sinne vihollisille.
Se että ilman ulkoista apua taistelevat afgaanit pistivät hampaisiin asti aseistettua Natoa pataan on todellinen mestarinäyte hengen voitosta materiasta. Siitä pitäisi tehdä sankari-eepos.
Koska länsimaat ovat huonoja häviäjiä ja kunniattomia paskiaisia niin ne kostivat Afganistanille tappionsa asettamalla niille kaikki mahdolliset talouspakotteet, varastivat ulkomailla olleet valuuttavarat, estivät avustusjärjestöjen toiminnan maassa ja houkuttelivat kaikkia koulutettuja jättämään NATOn tuhoamaan ja raiskaaman maan. NATOn ainoisiin saavutuksiin kuuluu huumeiden tuotannon jättimäinen lisääminen Afganistanissa. Sehän oli Talibanien aikana käytännössä lopetettu kokonaan.
Me olemme nyt sellaisessa arvoyhteisössä jäsenenä joka sallii kiduttamisen ja rikolliset hyökkäyssodat länsimaisen (luetaan USAn) hegemonian ylläpitämiseksi.
Mahtavaa
Mahtavaa
hyvä
Hyvä Afganistan. Hienoa työtä.
hyvä
FLF tulee puolustusta
FLF vahvistaa pohjoisen puolustusta
ONNEKSI olemme Natossa
mahtavaa
Nato on perikato.
Nato-prikaati FLF- Suomen miehitysjoukkoja vahvistamaan!
Näin voidaan vähitellen luopua Suomalaisten asevelvollisuudesta, kun Nato lisää miehitysjoukkojensa määrää ja ydin aseistusta ato-suomessa ja Nato-suomen special force amattilaiset vapaaehtoisineen ottaa vastuun sotimisista.
Ulkoistettu Nato-suomen puolustus mahdollistaa nuorten siirtymisen työelämän palvelukseen.
Näin se työvoimapulakin ratkaistiin. 😁👍
Pöljä, Suomalaiset isänmaalliset nuoret palvelevat mielellään muutaman kuukauden. Kaltaisesi ryzzän myyrät, eivät kykene kuin räksytykseen netissä.
Yhteistyössä on voimaa
Joukossa tyhmyys tiivistyy.
😁👍✌️
Mahtavaa yhteistyötä
On noin ennenkin ollut lukuisia eri ilmiöitä, erilaisia uskomuksia ja esitettyjä asioita.
Joihin ihmiset ovat jopa hurahtaneet.
Ja varsinkin retro kuvat uljaasta tulevaisuudesta kertoo unelmista.
Sitten se arki on kovin tavallista kuitenkin.
https://youtu.be/CCeFKUv2Hvg?si=HxHhYL95wNOioaiR
😁👍✌️
Vahvalla yhteistyöllä
Muutama taktinen ydinlataus ja yhteistyö oli siinä.
Mahtavaa.
Mahtavaa
r.....än uhkaa vastaan
Mahtavaa
mahtavaa
Sen tulee valmistautua Venäjän hajoamiseen ja Karjalan liittämiseen Suomeen
Hyvä
Panssaroidusta FLF-yhtymästä on aina osia Nato-suomessa.
Jos Venäjä alkaa koota joukkojaan harjoituksiin Suomen rajan läheisyyteen, Nato voi siirtää koko prikaatin nopeasti Suomen maaperälle, JOS Venäjä ei estäoperaatioa!
No mutta hienoa että periaatteessa ollaan kuitenkin hengessä mukana. Se on huojentava tieto?
Nato-prikaati kolmellasadalla miljoonalla $:lla Nato-suomeen valmiusjoukoksi!
Oisko ilmaset varusmiehet hoitaneet tuon kustannustehokkaammin?
NATO prikaati sijoitetetaan hiukan syrjään eli Ahvenanmaalle josta se suorittaa iskut nopeasti ja tappavasti.
Venäjän laivasto ei tule alle 500 meripeninkulman päähän.
Mahtavaa yhteistyötä
Mahtavaa
Oikein hyvä
Mahtavaa yhteistyötä
Todella tärkeä juttu
hyvä
Mahtavaa
Mahtavaa
Lisää voimaa puolustukseen
hyvä
MAHTAVAA
Mahtavaa
hyvä
Mahtavaa
Mahtavaa FLF Prikaati tulee vahvistamaan puolustusta
On hauska seurata miten kiireellä nuo FLF joukkiot lähtevät täältä, kun venäläiset alkaa laittamaan rautaa ilmastoomme ja on täyttä hölmöyttä antaa näitten turhakkeitten tallata ja tuhota luontoamme.
Ne ei lähde minnekään ne on meidän liittolaisten joukkoja, ja jos r........ä hyökkää ne tuhotaan
"Joukkoja tulee mm. Norjasta ja Ruotsista."
Jopa pistää naurattamaan tuo, että joukkoja Ruotsista tänne pippaloimaa.
Onko tuossa mitään järkeä antaa näille turhakkeille tulla tuhoamaan Pohjoista luontoamme ?
Z-nazzeja ei kaipaa kukaan tuhomaan yhtään mitään, eikä myrkyttämään mieliä.
Nuokin ruotsalaiset turhakkeet ovat sitten valmiutessa pakenemaan täältä jos vähänkin venäläiset aikoisivat hyökätä ylittämään rajamme.
Ruotsin armeija on naurettavuuden huoppua ja on täyttä hölmöyttä päästää tuonlaisia vätyksiä tuhoamaan ja paskomaan luontoamme.
näin
Loistavaa
Mahtavaa
Onneksi on DCA
Teinit ovat innoissaan. Eivät ymmärrä, mitä on tapahtumassa. Eipä taida ymmärtää päättäjätkään. Suomea ei enää ole, siinä mielessä, mitä olemme itsenäisellä valtakunnalla ymmärtäneet. "Aika aikaansa kutakin".
Mahtavaa
Putin hööpötettiin hyökkäämään, että saatiin tällainen operaatio tehtyä. Näin meille nyt kävi. Putin meni "lankaan", näin voi käydä diktatuurissa, sen vuoksi poliittinen peli on parempi, siinä voi joku laukaista totuuden, joka jää itämään.
mahtavaa
hyvä
That's fine👍
mahtavaa
hyvä
Mahtavaa
Mahtavaa
Ruotsi johtaa FLF prikaatia pohjoisessa
FLF prikaati tulee
Ålandkin saa lisä turvaa😁👍👍
Lainaus yltä:"Nato voi siirtää koko prikaatin nopeasti Suomen maaperälle,"...
Onhan tuo natoprikaati helpompi tuhota nykyisillä täsmäaseilla, joko sen kuljetuksen yhteydessä, tai sitten sen määränpäässä. Venäjällä on siitä hyvää kokemusta ja ammattitaisoiset drone - lennättäjät. Ja tietenki Ukrainalaisten lenpiase Kinzal.
Jos Afganistanilaiset saivat USAn ja Naton käpälämäkeen, niin kyllä hyvin koulutetut ja hyvän taistelukoulutuksen saanneet venäläisjoukot ovat kova pala näile naton mammanpojille.
r....n itkijä elää haave maailmassa ja kuvittelee pärjäävänsä Natolle
r.....n kätyri elää haave maailmassa
Mahtavaa yhteistyötä. Jokaisessa r.......än rajamaassa on FLF Prikaati
Mahtavaa,
Mahtavaa
Mahtavaa
Myös Åland, maakuntamme on entistä paremmassa suojassa😁👍✌️
Ruotsalais pojat huokaavat helpotuksesta kun pääsevät Lappiiin kelomajoihin lomalle sen sijaan että joutuisivat Ukrainaan sotmaan.
Euroopan Natomaiden joukot SUOMEEN rauhanturvajoukoiksi???
Eikös nitä tarvita nyt Ukrainassa?
mahtavaa yhteistyötä
Mahtavaa
mahtavaa yhteistyötä
r.....n aggressio torjutaan vahvalla yhteistyöllä
hyvä
hyvä
mahtavaa
mahtavaa
Nato pojat tulee SUomeen niinku sodalta turvaan. Niien pitäs olla jo Ukrainassa rintamalla, mutta kun ei sotiminen yhtää nappaaa.
Pelottaahan se. Kivempi loikoilla hiihtokekuksen vieressä kekuslämmitetyssä kelomökissä kuin maata Ukrainassa rintamalla rospuutto kura lillissä.
näin
Puna... korjaan Siniarmeija säätää...
näin
näin
näin
näin
Norfolkkia ei sitten Mikkeli kiinnostanutkaan. Ruotsi on parempi sijainniltaan uudeksi pääesikunnaksi. Mikkeli lässähti Naton piirialuetoimistoksi.
Suomeen suunniteltu Nato-prikaati sijoitetaankin Ruotsin Norfolkin pääesikuntaan turvajoukoiksi.
hyvä
näin
hyvä
näin
Kouluttiko venäjä pihkovassa hyökkäysjoukot Suomeen ihan turhaan? Taas ryssittiin ryssälässä.
DCA
mahtavaa FLF
Mahtavaa
Mahtavaa
näin
Ja kaiken tämän Suomi tekee pelkästään vain velkarahan turvin, eli Suomen valtionvelka se vain kasvaa entistä suuremmaksi.
Suomella ei todellakaan ole nyt tulevaisuuden varalle mitään muuta olemassa kuin vain lisää velkaa.
Niin huonosti tässä ennen "Pohjolan Japaniksi" kehutussa maassa on hallitus
hoitanut Suomen talousasioita viimeiset pari vuotta.
Miten ihmeessä tämän faktan on voitu antaa tapahtua täällä Suomessa?
Jopas z-nazzeja taas korpeaa👍
Mahtavaa yhteistyötä
näin
mahtavaa
näin
hyvä
Nato 🙂
näin
Mahtavaa
hyvä
hyvä
mahtavaa
loistavaa yhteistyötä. Nato pojathan sitten hoitaa homman eturintamalla jotta voin ottaa rennosti kotona, Mahtavaa. Odotan hyviä tuloksia nato pojilta
Itätytön harhoja...
Sitä saat odottaa nämä joukot ei jää puolustamaan maatamme ovat nyt vain uhittelemassa Venäjälle mistä seurauksena on Venäjän hyökkäys tänne hölmöläämme.
Näin on.
Miten ne niin uhittelevat, että terroristi- ja rikollisvaltio Venäjä hyökkäisi NATO-maahan, vaikka se itse tuhoutuisi sellaisessa sodassa?
Nato 🙂
Mahtavaa
FLF vahvistaa turvallisuutta
FLF vahvistaa puolustusta
mahtavaa
näin
näin
FLF vahvistaa Pohjoisen puolustusta
Jospa kertoisit miten FLF joukot vahvistavat puolustamme ?
Nuo kyseiset joukot häipyvät heti jos Putin ärähtää käskee johtoamme poistamaan joukot mitkä ei kuulu tänne rajoille.
Haha. Huumori piristää päivää.
hyvä
näin
näin
Suattaa se olla näinkin, mutta suattaa se olla olematakin.
näin
FLF vahvistaa puolustusta
Mahtavaa
näin
näin
näin
Mahtavaa
Yes
nä'in
Mahtavaa