JULKKIS SIVARIT JA PALVELUKSESTA VAPAUTETUT 1st

Anonyymi-ap

nimet sattumanvaraisessa järjestyksessä, syntymä- ja/tai kuolinaika, luonnehdinta sekä mahdollinen anekdootti kyseisestä henkilöstä

JÖRN DONNER... 1933–2020... Siviilipalvelukseen pääsy 50 -luvulla on temppu, joka onnistuu vain paremmilta ihmisiltä ja sitä hän olikin syntyessään Svenska talande bättre folkkiin. Jörkka vietti sivari aikansa terveenä sairaalassa, Björneborgissa, joidenkin lähteiden mukaan Porissa. Hän piti tuolloin päiväkirjaa, josta myöhemmin tuli "På ett sjukhus" — ettei se Jörkan aika siellä aivan itsensä kyhnyttelyksi ja rapsutteluksi mennyt, jos joku niin epäilee.

MARKO AHTISAARI... 1969... Presidentti Sahtivaarin poika. Marko suoritti siviilipalveluksensa ansiokkaasti, ollen erään leipurikoulun harjoitustaikina, ainoaksi negatiiviseksi seikaksi hän mainitsee rusinapulla päivän:
— Rusinoiden kaivelu navasta iltaisin oli sangen aikaavievää ja ikävää puuhaa, erityisesti silloin kun sattuu kuulumaan syvänapaisten heimoon.

MIKKO "PELTSI" PELTOLA... 1974... Vapautettu palveluksesta fyysisten syiden vuoksi — tämä on hieman outoa, sillä Peltsihän vie TV:ssä katsojan masokistisiin seikkailuihinsa ja bonuksena katsojaparkaa karaistaan lähikuvilla sankarin limaisista kasvoista. Fyysisten syiden... Hmm.. ja nyt juippi painaa ympäri kalottia kuin miehet 🤔
Seuraavassa Peltsi keskustelee kuvaajansa kanssa:
— Kuule Juha, päästiinkö me sinne vuoren huipulle?
— No eihän me sinne päästy.
— Satutko Juha muistamaan, miksi emme päässeet huipulle?
— Sinua alkoi kakattaa ja kun et ole käynyt inttiä, niin et osaa tehdä maastossa kyykkypaskaa, vaan rykäiset savet mielummin housuun, niinpä oli palattava kiiruusti hotelliin Sarvis-ahkiolla laskien.     
— Ai juu, niinhän siinä kävi! Mulla oli kuule Juha hyvät syyt vapautukselle, liipasinsormessa oli syylä ja hengästyin juostessa, jopa nähdessäni polkupyörän, sähköpyörä ei ole niin paha.

Laulu- ja soitinyhtye NELJÄ RUUSUA...  ikähaetari noen 1966 - 69 syntynnä... Iivana Alankomaa, Ihang Simona, Ontrei Lipitsä ja Külli Umlautti, nämä runonlaulannan perinnettä jatkavat musikat saivat vapautuksen palveluksesta psyykkisten syiden vuoksi, eli hommasivat punaiset paperit mm. väittäen vihaavansa juukalaisia, koska he tappoivat Jeesuksen. Toisena keinonaan he kaikki kertoivat samaa huonoa vitsiä kerta toisensa jälkeen lautakunnan edessä, kysyen ja vastaten itse,  päästellen väliin äänekkäitä "selkäkeikkanauruja," kuten eturivin itsensäkehuja Kalle Päälato olisi kirjoittanut... Se meni näin: "Miksi Jari Sillanpää oli Joensuussa?" Ja vastaus: "Se on Jarin ja Joen kahdenkeskinen asia, kunhan Joe ei ole alaikäinen."

TARJA HALONEN... 1943... Niin, tätä ette varmaankaan osanneet odottaa mutta tämä on taevahan tosi🤞. Tarja meni suorittamaan kansalaisvelvollisuuttaan puolustusvoimiin, mutta pian hänelle tuli skismaa esimiestensä kanssa. Hänellä oli suorastaan maaninen viha jalkaväkimiinoja kohtaan ja pyrki kaikin keinoin niitä tuhoamaan, kysyttäessä syytä moiseen hän vastasi:
— Pejlkele, se on paha höökiä jos takajalka rlaahautuu perlässä!
— Mutta miinoistahan laaditaan miinakartat varoituskyltteineen.
— Tieto siitä ei kiirli kaikille toverleleille, eivätkä he oikein osaa suomeakaan.
Pikkuhiljaa esimiehet alkoivat epäillä Haloskan olevan suuren ja mahtavan lähettämä desantti, mutta arvelivat tämän olevan vain hyödyllinen idiootti, siirsivät hänet kuitenkin muihin tehtäviin.
— Pannaan se koiranohjaajaksi, niin musti voi nuuskia sen touhuja ja pitää sitä vähän silmällä.
Ei menny niinku Stalingradissa — kiistaa tuli koirasta. Ainoa koirarotu jonka Tartsa kelpuutti oli Saksan demokraattinen paimenkoira, eikä sellaista turvallisuusriskiä voitu ottaa. Tällaisessa pattitilanteessa hänet vapautettiin asepalvelusta, mutta hänpä löysi siviilipaveluksen, hautoen kostoa militäärille ja koko Suomelle, jonka sittemmin toteuttikin.

6

729

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      JULKKIS SIVARIT JA PALVELUKSESTA VAPAUTETUT 2nd

      nimet sattumanvaraisessa järjestyksessä, syntymä- ja/tai kuolinaika, luonnehdinta sekä mahdollinen anekdootti kyseisestä henkilöstä

      Tomi Putaansuu a.k.a Mr. Lordi... 1974... Tomi Petteri Putaansuuta kiusattiin koulussa kutsumalla häntä h*m*-Petteriksi, mutta se loppui pian, kun pikku Petteri kertoi siitä äidilleen, joka hakkasi kiusaajien vanhemmista p@sk@t ulos ja he kakaroistaan. Tomi kävi kutsunnoissa, mutta siellä sanottiin seuraavaa:
      — Arvostamme pyrkimystänne päästä palvelemaan puolustusvoimiin, mutta valitettavasti fyysinen olemuksenne rajoittaa vahvasti pyrkimystänne, vaikka olettekin runsaan kahden metrin mittainen siviilikengät jaloissanne ja sulka päässä. Valitettavasti SA:n intenduuriosastolta ei löydy kenkiä, joissa olisi 30 cm paksut pohjat, eikä sulan käyttö päähineenä tule kysymykseen. Lisäksi nykyaikainen sodankäynti vaatii nopeaa liikkuvuutta, joten aivan oman hyvinvointinne tähden emme voi teitä hyvksyä.
      — Mie en tajjuu, mite miun pittuus liittyy hyvinvointiin ja sotavoimiin?
      — Kerron esimerkin, sanoi herra sotaherra ja jatkoi — Meillä palveli aikaisemmin eräs pers'jalkainen mies, nyt en suinkaan vertaa häntä teihin, mutta eräällä nopealla siirtymämarssilla hän oli luonnollisesti joukkueen hännillä kuten aina ja yrittäessään pitää askelpituutensa samana kuin joukkueella, hänen p€rs€€nsä repesi! Sen seurauksena valtio joutui maksamaan hänelle korvauksia yks-kyt-monta rahaa ja se on meidän määrärahoista pois.

      Heikki Harma alias Hector... 1947... Pasifistina hellämieliselle Heikille oli mahdoton ajatus asepalveluksesta, joten sivariin! Kukaan ei tiedä missä hän lusmuili tuon ajan, eikä se ketään edes kiinnosta. 70 -luvun alusta sen puoleenväliin tiedetään, että hän harppoi Yleisradion käytävillä maihari yllään ja höpötti mantraansa:
      — Vietnamissa on sota, jenkit pois Ameriikasta!!
      Tämän jälkeen mantra muuttui; "Ameriikalla on atomiaseita, Neuvostoliitolla rauhan aseita."
      Hector tunnetaan biiseistään, yksi tunnetuinpia on; "Kuka Teki Hectorin Eteiseen," sekä kokoelma LP:n jonka nimi ja nimibiisi on "Lapsuuden Loppu," jonka sanoituksessa mainitaan VR:n logistiikan kauhuskenaario; "junat vaihtoi asemalla salaa raiteitaan."
      David Bowie -fanina hän coveroi myös hänen hiustyylejään, ei kuitenkaan maksasyöpää.

      Tuomas Enbuske... 1977... Vapautettu palveluksesta... Epäilevä Tuomas vältti siviilipalveluksen terapeuttinsa ehdotuksesta hullun paperit hommaamalla ja siihen ei tarvinnut edes näytellä, mieli muuttaa suuntaansa kuin tuuliviiri — hän julisti pitkään olevansa ateisti ja on nyt harras kristitty, halleluja! Mielenkiinnolla jäämme odottamaan, milloin hän huutelee "allahu akbar:ia" sisäsiittoisten hiekkan€€k€r€id€n kanssa.
      Kerran tämä moralisti paheksui erästä kultasormista rallimanageria, joka hölmöili oma lehmä, tai auto ojassa esittämällä kuningasideansa, jonka mukaan huippu-urheilijat tulisi vapauttaa varusmiespalveluksesta. Jokaisella saa tietysti olla mielipiteensä, mutta Tuomas ei malttanut pitää mölyjä mahassaan, vaikka luisteli itse sivaripalveluksesta — kaksinaismoralismia, ihan katajaisenkin kansan mielestä.

      • Anonyymi

        Heikki "Hector" Harman tunnettu biisi, joka julkaistiin ensi kerran 1973 on "Lumi teki enkelin eteiseen." Nyttemmin on löydetty taiteilijan varhaisempi versio, joka ei ole niin synkkä hautajaistunnelmineen kuin julkaistu versio — ei tämäkään niin hilpeä ole, vaan pikemminkin toteava.

        Kuka Teki Hectorin Eteiseen

        Tyttö näki sillalta kuinka kustaan
        se lorisi alhaalla jossakin
        Äiti kysyi "Miksi tuo kusesta rustaa?
        Kai päähänsä saanut on sitäkin"

        Tyttö imi hetken ja katsoi tattiin
        Raskas oli huokaus Aminin
        Kuinka tämän tuntisi omaksi maukseen?
        Laku oli mustaa kuin pellekin

        Laku oli mustaa
        Äiti pikkumustissaan
        Ja pappakin sai sahtia juodakseen
        Isä roikkui rännissä, kuinkas muutenkaan?
        Joku kantoi pukkia eteiseen

        Toiset laulaa pieleen ja toiset nuottiin
        Pukilla vaan lahjoja enemmän on
        Isä lähti viis vuotta sitten Nuorttiin
        Äiti kala-allergikko on

        Minä panin syyläriin pahvisuojan
        että edes Fordissa lämmin ois
        Kuorossa huudettiin "kiitos suojan!"
        Lasista huurutkin haihtui pois

        Ja isä meni Nuorttiin
        Äiti lensi Thaimaaseen
        Ja pappa sai taas sahtia juodakseen
        Ja velikin rännissä
        arvaan kiivenneen
        Kuka teki Hectorin eteiseen?

        Ja isä meni Nuorttiin
        Äiti lensi Thaimaaseen
        Ja pappa sai taas sahtia juodakseen
        Ja velikin rännissä
        arvaan kiivenneen
        Joku teki Hectorin eteiseen


    • Anonyymi

      JULKKIS SIVARIT JA PALVELUKSESTA VAPAUTETUT 3rd

      nimet sattumanvaraisessa järjestyksessä, syntymä- ja/tai kuolinaika, luonnehdinta sekä mahdollinen anekdootti kyseisestä henkilöstä

      JUSSI HALLA-AHO... 1971... Siviilipalvelija, Perussuomalaiset, Pers' finländare på svenska. Kielitieteilijä 👅, fil.maist., puolueensa puheenjohtajanakin toiminut ja nykyisin eduskunnan puh.joht. jne. jne., eli meriittejä piisaa, mutta ei siedä voimakkaita ääniä 🚫 = 💣💥🔫📣📯🚁, vaikka soittikin speed metal bändissä, josta sai sittemmin potkut kun fledan huiskinta ei enää sujunut (jakaus päälaella liian leveä). Halla-ahosta kirjoittaminen on äärimmäisen haastavaa — heppu on niin hajuton ja mauton, että nostan kädet pystyyn ja antaudun kuten Ranskan armeija Saksalle kesällä 1940.

      HEIKKI SILVENNOINEN... 1974... Sivari taas, toki poikkeuksiakin on, kuten Ganes Remu, mutta jo Ilkka "Ile" Tahvo Kallio on saanut vapautuksen palveluksesta, syytä hän ei ilmoita, mutta tuossa poppoossa "hullun paperit," eli "psyykkisten syiden vuoksi" on yleinen.
      Silvennoista jotkut kutsuvat Kangasalan Claptoniksi... No joo, Creamin jälkeen Clapton on ollut tylsä ja yhtä mielenkiintoinen kuin merkonomit yleensä, Silvennoinen on korkeintaan merkantti. Sivuseikkana mainittakoon, että merkonomin löytää helposti väkijoukosta heittämällä tiiliskiven ilmaan, merkonomin päähän se kuitenkin putoaa ja siitä edelleen merkantin varpaille.
      Silvennoinen tunnetaan myös TV -hupailuistaan Kummeleissa ja häntä pidetään hauskana heppuna, mutta... Googlettakaapa "tyhjä taulu" latinaksi, eli "Tabula Rasa (yhtye)" niin löydätte kuvan, jossa sankari on hauskimmillaan, heh heh! Punatukkainen ja -karvainen poika, partaa muistuttava tuhero leuassa johtunee vaikeasta synnytyksestä ja äitiparka on epäilemättä joutunut kärsimään myös teini-ikäisen poikansa proge soitannosta.
      Ei helkkari, tämäkin on niin tylsä tapaus, etten keksi enää mitään, joten alan katsoa Paavo Pesusientä netistä. Paavon paras kaveri on Patrik Tähtönen/Patrick Star, joka on suosikki hahmoni myös siksi, että tämä muistuttaa erästä kaveriani ja joka on kuitenkin onnistunut viettelemään itselleen aivan "ihQun" muijan 😜.

      EPPU NORMAALI... riimittelybändi... 1976...
      Porukan miehet ovat ex-basisti Nevalainen ja Sami, nykyinen basisti
      Perustajabasisti Saarelassa ei ole mitään militääriä, eikä siis fasisti
      Syrjän veljekset Martti ja Pantse, vapautettu palveluksesta, ei tietoa miksi
      Pantsen vaimo oli nyrkkeilysäkkinä, ehkä pasifisti Tysonia v*tutti, kai siksi
      Veteraani Syrjä tuli kolmen päivän jälkeen intistä
      Aku tehtailijasta löytyi kuin löytyikin vikaa vintistä

      NÄYTTELIJÄT ovat muusikoiden ohella se ammattikunta, jossa usein itketään vapautus palveluksesta "psyykkisten syiden vuoksi," saattaapa joku viitseliäs suorittaa siviilipalveluksenkin, jos sen verran on moraalinrippeitä jäljellä, ettei viitsi aivan täysin velttoilla.
      Seuraavassa muutama esimerkki niistä, joita "ahisti niin v*tusti" militääritouhut, tai pitivät itseään liian erinomaisena moiseen, että hommasivat hullun paperit:
      VESA VIERIKKO... 1956... Tälle sankarille tulisi antaa sotaveteraanin status ja maksaa myös ylimääräistä rintamalisää (n.120 €/kk), sillä niin usein tämä veteraani on taistellut sotaisissa rooleissa, mm. Talvisota- ja Asekauppias -elokuvissa, Kersantin Kunnia televisioelokuvassa, sekä useissa Vääpeli Körmy taidepläjäyksissä.
      KARI VÄÄNÄNEN... 1953... Syntyi savolaisen rajavänrikin ja viipurilaisen evakon perheeseen ja monien vaiheiden jälkeen oli täysin munaton revanssihengen suhteen ja uhrilammasmaisesti itki vapautuksesta palveluksesta.
      SANTERI KINNUNEN... 1969... Vääpeli Körmyn poika, joka oli mukana tekemässä ikimuistettavaa "Vintiöt" TV -sarjaa jota kukaan ei enää muista, tai edes halua muistaa, koska niin huono se oli — paitsi yksi mieleenjäänyt näyttelijä siinä oli, Kari Hietalahti joka on myös mainio ääninäyttelijä, katsokaapa, tai kuunnelkaapa animaatiosarjaa "Pasila" joka pyörii nykyään TV:ssäkin uusintana, Hietalahden hahmo on ylikomisario "Rauno Repomies." Mutta Hietalahti suorittikin varusmiespalvelun, eikä hakenut vapautusta Kinnusen itkuiikan tapaan.
      SAKARI KUOSMANEN... 1956... Onko Kuosmanen laulava näyttelijä vai näyttelevä laulaja, savolaisesta on vaikea ottaa selvää, lisäksi hän jumputtaa bassoa olematta kuitenkaan edesmenneen Jaco Pastoriuksen veroinen, paitsi ehkä henkisesti, kitaran rämpytyskin sujuu.
      — Outahan hollin aekoo nii miätin mikkee minä uon...
      Emme jää odottamaan, tiedämme savolaisen puhuessa, että vastuu siirtyy kuulijalle.

      • Anonyymi

        Pari korjausta, Heikki Silvennoinen on syntynyt tietenkin 1954, eli äijä vanheni 20 -vuotta.
        Epuista unohtui Juha 📯:nen:

        Niin, onhan siellä Torvinenkin
        Sivarissa tietty, kai lorvi senkin


    • Anonyymi

      JULKKIS SIVARIT JA PALVELUKSESTA VAPAUTETUT 4th
      nimet sattumanvaraisessa järjestyksessä, syntymä- ja/tai kuolinaika, luonnehdinta sekä mahdollinen anekdootti kyseisestä henkilöstä

      SEBASTIAN TYNKKYNEN... 1989... P**s'suomalainen h**pimeppi ja h***tisivari, avioliitossa mosambikilaisen hottentotti uros Alan da p**s'Silman kanssa. Harrastaa uinthii ja na**thii, uimaan hän oppi helluntaiseurakunnan kastealtaassa ja jälkimmäisestä voisi sanoa, että jos luonto  mopojonnen puuhun ajaa, niin ajaa se h*m*jonnenkin... Öh, jonnekkin, nyt häveliäisyyteni estää minua sanomasta tuhmia sanoja, mutta luotan likaiseen mielikuvitukseesi, sinä ainoa lukijani.

      NIKO SAARINEN... 1989... Ei he**vetti! Ketä kiinnostaa tämä pikkuh***tari... Täytyi hieman luntata, jotta tietäisin edes jotain tyypistä, oli ollut jossain Big Brother ohjelmassa jne. jne. No se selittääkin paljon, narsistit hakeutuvat tällaisiin ohjelmiin. Heillä on kaksijakoinen suhde julkisuuteen; he haluavat kaikin tavoin julkisuuteen ja haluavat myös kaikin tavoin pysyä siellä. Sellainen juttukin löytyi, jossa hän kehuskeli olleensa palveluksessa 2 tuntia ja olipa onnistunut sivarinkin välttämään — ja sellainen juttu myös, jossa oli laitattanut hampaansa häikäisevään Hollywood -kuntoon... Hmm.. äkkipäätään luulisi taipumukset huomioon ottaen hänen revittäneen hampaansa pois, jotta olisi helpompi lutkutella... Noh, sinä likaisen mielikuvituksen omaava ainoa lukijani, tiedät kyllä mitä... No tällaista tietenkin 🍭.

      Oikeastaan tässä aiheessa on nyt runsaudenpulaa, mutta myös motivaatio anemiaa, meikäläistä ei oikeastaan kiinnosta p**kaakaan jotkut lusmuilevat sutkit, mutta jostain syystä aloitin tällä aiheella — täytyisi opetella tuntemaan sienet paremmin, tai sitten unohtaa ne kokonaan 🍄.

      JAAKKO LAAKSO... 1948... Entinen vasemmistoliiton kansanedustaja, vähemmistökommarien Tiedonantaja-lehden eduskuntatoimittaja jne. jne. Jos joku on uskollinen maalleen, se on Jaakko Laakso — hänen maansa oli Neuvostoliitto ja nykyään Venäjä. Laakso on siis taistolainen, eli aito hard-core änkyräkommari. Oikeastaan tyyppi olisi kuulunut viedä sen kuuluisan saunan taakse ja antaa niskalaukaus, mutta suomettuneessa ilmapiirissä sitä ei valitettavasti tehty, maanpetosyytteelle oli kyllä perusteita tyypin KGB ja Stasi suhteista jne. Se, että hän on sivari, ei ole SEN karvankaan verran merkitystä, huomattavin saavutus hänellä on, että sai elinikäisen porttikiellon Euroopan neuvostoon ryssä sympatioistaan toisen Tšetšenian sodan aikaan — eikä  Suomen maanpetos tuomiot ole mitään; lyhyen istumisen jälkeen saa vaan herkemmin pesää muilta taistolaishörhöttärilta puoluekokouksien aikaan.

      TAPIO LAAKSO... 1981... Edelläkehutun desantin poika, jota kuvataan sanalla "kansalaisaktivisti." En löytänyt mitään viitettä siitä, että hän olisi sivari, vapautettu palveluksesta, vaiko totaalikieltäytyjä, mutta tuskin hän RUK:takaan on käynyt. Poika vaikuttaa samanlaiselta kuin isänsäkin, eli pyrkii vahingoittamaan yhteiskuntaa jonka kansalainen on, useat kiihkokommarien kakarat, nähtyään vanhempiensa poliittisen uskonnon romahtavan, ryhtyvät vihervassareiksi, kietovat ählyhuivin kaulaansa ja alkavat olla huolissaan maailman tilasta — niin tämäkin. Hän on toiminut siirtolaisten oikeuksia ja vapaata liikkumista puolustavissa kampanjoissa — eli tervetuloa Afrikan 700 miljoonaa muuttohalukasta Eurooppaan! Laakso on vuodesta 2011 asti ollut erään rikollisorganisaation ohjelmajohtajana, jonka perusti kanadalainen tuomittu rikollinen, David McTaggart. Niin, Tapio on greenpissis — totta, pissiksellä tarkoitetaan naispuolista henkilöä, mutta Tapio varsip***uineen täyttää tämän määritelmän.

      MIKKO ALATALO... 1951... Mikko todella halusi varusmiespalvelukseen — ja tämä on totta! Ongelmana oli se, ettei hänellä ollut armeijan harmaisiin sopivia silmälaseja. Jokainen tervejärkinen ja tyylitietoinen suomalaismies ymmärtää, etteihän sellainen käy päinsä, joten hänen oli nieltävä ylpeytensä ja valittava siviilipalvelus, vaikka känkkäränkätti kovasti.

      TERO "MAMBA" VAARA... 1965... Vapautettu palveluksesta psyykkisten syiden vuoksi. Jollei tämä mampa miäs ole aito lintsari niin ei sitten kukaan. Kotisivut ovat siistiytyneet siitä mitä ovat aikaisemmin olleet (tai sitten en löytänyt niitä, vain keikkalistan), ei enää kiväärin kuvia eikä vihakirjoituksia, joista taisi saada vakavamman varoituksenkin, harrastaa ammuntaa jne. Ei siinä mitään, ämpyilen itsekin, tai metsästän, luonnossa on kiva liikkua ja tappaa kaikkia kivoja otuksia, hä hä hä! MUTTA ei meikäläinen psyykkisiin syihin vedoten ole mitään vapautuksia yrittänyt itkeä ja nykyisin sellaisesta voisi menettää aseluvatkin, jos selittäisi päässän viiraavan. Meikäläisen inttiaikoina oli kaksi palvelusaikaa, 8 ja 11 kuukautista, sitä sanottiinkin että "naiset 9, keskoset 8 ja miehet 11 kuukautta." Olin 11kk, mutta en kerro tarkemmin.. tai eihän se mikään sotasalaisuus ole; porailin sotkussa munkkitaikinaan reikiä.

    • Anonyymi

      6th
      EPPU SALMINEN, synt. Jarmo Juhani... 1965... Eppu on näyttelijä ja juontaja ja toisin kuin isänsä Reijo Salminen, hän ei ole suorittanut asevelvollisuuttaan vaan on sivari. Hänellä oli tapana soittaa Rammsteinia, eli sitä kammottavaa saksalais örinää ja niin kovaa, etteivät seinänaapurit kuulleet kun hän hakkasi ensimmäistä vaimoaan.

      AKU HIRVINIEMI... 1983... Vapautettu palveluksesta, "hullun paperit" omien sanojensa mukaan, eli jatkaa erityisesti tätä näyttelijöiden suosimaa linjaa. Vesa Vierikon kaltainen sotasankari, mm. uusin tuntematon sotilas (näyttelijöistä yli puolella intti käymättä), tai Tali-Ihantala 1944. Antaapa jopa kasvisruokavinkkejä puolustusvoimille — kyllä kaninkin ruoalla jaksaa kirjoitella alapääjuttuja naisille ahditelusyytöksiin saakka, tai sotia kaimansa Louhimiehen elokuvassa, mutta maailmaa voi myös pelastaa metaanipäästöjä vähentämällä, eli syömällä lehmiä.

      JARI TERVO... 1959... Kirjailija Tervo katuu sivariuttaan, olisi ammatillisessa mielessä kuulemma saanut paljon kirjoitettavaa intin käymällä — turha se on enää rypistää kun tavara on jo housuissa, Tervon on parempi vain keskittyä etsimään massiivisempia kekkos-pokia, jotta saisi edes hieman lisää uskottavuutta ja painoarvoa itsestäänselvyyksiin, joita hänellä on tapana jaaritella.

      PETER von BAGH... 1943... Tämä elokuvahistorijoitsija oli elämää suurempi sivari. Hän on yksi Sodankylän elokuvajuhlien perustajajäsen Orimattilan sivariruunaveljesten ja Anssi Mänttärin ym. kanssa. Outoa että nämä pasifistit ovat uskaltautuneet näikin sotaisaan kylään, sitähän kutsutaan myös pyssykyläksi.

      MARCO TAPANI "MARCO" HIETALA... 1966... Metalli basisti tai pasifisti, mm. Nightwish. Tässä lienee paikallaan kertoa lähes uskomaton, mutta tositarina eräästä nimeltä mainitsettomasta muusikosta, joka meni lääkärin vastaanotolle valittaen kroonista väsymystä. Tohtori tutki aikansa ja antoi diagnoosin pianistin terveydentilasta.
      — Kuten itsekin arvelitte, olette ylirasittunut, joten otamme teidän aivonne muutamaksi päiväksi perusteelliseen huoltoon, kirjoitan teille sairauslomaa.
      Näin myös tapahtui, mutta pianistia ei näkynyt eikä kuulunut tohtorin vastaanotolle ja sairauslomakin oli loppunut aikapäiviä sitten. Sitten tohtori näki pianistin sattumoisin kaupungilla ja meni juttusille.
      — Hyvä mies, teidän aivonne ovat olleet valmiina jo pitkään, tulkaapa vastaanotolle niin pääsette oitis harjoittamaan ammattianne.
      — Ai jaa, mää vai.. mää oon soitellu bassoo Matin ja Tepon bändissä.
      Ja tämä tarina on tosi. Ehkä tässä on paikallaan jonkinlainen loppukevennys koskien juuri mainittuja Ruohosen veljeksiä. Moni ei tiedäkkään, että Matti ja Teppo olivat ennen musiikkiuraansa lampureita eli lammasfarmareita. Kerran heillä oli määrä viedä lampaita Turusta Pohjanmaalle. Matkaan lähdettiin veljesten Saab 96 -autolla, tässä autossa voi takapenkin selkänojan kaataa eteen, jolloin tavaratilaan on esteetön kulku, mutta koska lampaita ei ollut paljon, he päättivät pitää lampaat Saabin tilavassa takaboxissa, koska lampaiden määkiminen häiritsi musiiki kuuntelua.
      He saapuivat Pohjanmaalle ja isäntä itse aukaisi takaluukun innokkaana näkemään tilauksensa:
      — Jumalauta sentähän, nää kaikki kymmenen lammaasta oon vainahija!
      — Kyl määki Turuus!! Vastasivat Matti ja Teppo kuorossa.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      32
      6657
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      39
      4172
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      184
      3410
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      17
      3257
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2397
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      30
      2395
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1946
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      25
      1932
    9. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      30
      1773
    10. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1402
    Aihe