ATTENDON HOIVAKODEISSA TAPETAAN VANHUKSIA EUTANASIALLA

Anonyymi-ap

Viime kuukausina on ollut viestimissä ikäviä paljastuksia hoivakodeista, ja erityisesti Attendon hoivakodeista. Jonkinaikaa sitten sain surukseni tän huomata itsekin, kun rakas äitini tapettiin raa'asti morfiinilla Attendon hoivakotiin. Väittivät tietenkin lieventävänsä äidin kipuja, joita sitten mielensä mukaan liiottelivat, että voisivat sen perusteella antaa vielä lisää myrkkyannoksia. Toki oli joitakin mukaviakin hoitajia, mutta nää varsinaiset Attendon teloittjat kohtelivat äitiäni tosi alaarvoisesti, erityi sesti hoivakoidin johaja ja lääkäri. Äitini keuhkot ja sydän tuhottiin, viime viikkoina oli tosi vaikea hengittää muutamana päivänä, ja kun lopullinen iso lääke(myrkky)annos annettiin edellisenä iltana, äitini nukahti eikä sitten enää herännytkään. Äitini meni hoivakotiin viettään eläkepäiviään, mutta toisin kävi: lähes alusta lähtien Attendon verenhimoiset teloittajat olivat häntä kyttäämässä, ja jatkuvasti puhuivat: pian saattohoitoon, pian saattohoitoon, ei oo enää kuin muutama viikko, ei oo enää kuin muutama päivää elinaikaa. Äidillä oli hirveä ahditus suuren lääkemäärän ja hoitajien rikollisen käytöksen tähden ja hän oikein itki jatkiuvasti että haluaa pois hoivakodis ta. Mutta lääkäri ja hoivakodinjohtaja olivat päättäneet ettei uhria päästetä pois, vaan hänet tapetaan. Attendon hirmuvallalle pitäis tehdä ajoissa jotain, vanhuksia tapetaan jatkuvasti ennenaikaisesti mukamas särkyjen lievittämisen tekosyyllä. Poliisin pitäis puuttua asiaan, mutta todella järkyttävää on, että Attendo tekee tätä joko poliisin suojeluksella, tai sitten oivat poliisin saaneet kiristettyä tukemaan heidän toimintaansa. Minäkään en uskalla paljastaa äitini tai itseni nimeä juuri sentähden, kun nimenomaan poliisit tulivat Attendon pyynnöstä väliin, kun yritin puolustaa äitiäni. Sain pitkitettyä jonkinaikaa tätä aeutanasiamurhaa, mutta lopulta saivat tahtonsa perille. Äitini ei ollut mitenkään hirveän vakavasti sairas, vaan luultavasti olisi ilman tätä eutanasiamurhaa elänyt vielä muutaman vuoden. Attendo ensin kidutti äitiä lääkkeillä ja sitten tappoi. Näin tapahtuu oikeusvaltiossa nimeltä Suomi.

8

608

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On tavallista, että surevan todellisuus vääristyy joksikin aikaa, mutta joskus sureva ihminen sekoaa täysin.

    • Anonyymi

      Eihän yksityisten hoivakotien maine kovin hyvä ole eikä savua ilman tulta ?
      Minun sukulaiseni hoito laiminlyötiin toisessa yksityisessä hoivakodissa.
      Eihän niissä ole yleensä kuin lähihoitajia. Ehkä yksi sairaanhoitaja päivisin
      tai kiertävä sairaanhoitaja.
      Lääkäriä ei näy koskaan.

    • Anonyymi

      Kyllä aloittaja on oikeassa. Hoitoalalta lähtee paljon pois työvoimaa, kun näkevät näitä kauhujuttuja.

    • Anonyymi

      Ottaisin itse mielelläni salamannopeasti tappavan myrkyn raihnaisena jos saisin. Miksi pitäisi kitua rainaisena vanhuksena loputtomiin muiden armoilla? Äitinikin 90 v raihnainen, muistisairas, edelleen kotona, hoitaja 5 min käynti 2 krt pvä. Muutoin yksin vaivoineen, ei pysty menemään uloskaan. Mitä elämää se on? Itse kammoan tuollaista tulevaisuutta. Isäkin oli vuosia raihnainen, kuoli äskettäin.

    • Anonyymi

      En halua mihinkään yksityiseen hoivakotiin. Niissä ei osata eikä välitetä
      ihmisestä. Kuolen mieluummin kotiin, jos mahdollista

    • Anonyymi

      Attendoissa ja espereissä ei välitetä hoidettavista.

      • Anonyymi00008

        En ikinä halua niihin. Kolme sukulaista on ollut niissä "hoidossa".
        Niitten omistajille on voitto tärkein eli niin vähän hoitoa ja niin vähällä
        henkilökunnalla kuin mahdollista hoito ei voi olla laadukasta.
        Ko. yritysten omistajat ovat kansainväisiä sijoittajia, osakkeenomistajia.
        Ei niitä kiinnosta vähääkään mikä hoidon taso on. Eivät ne halua edes tietää.
        Maksimaalinen voitto on se mitä ne haluavat.


    • Anonyymi00009

      Jos niin kauan elän, että joutuisin hoivalaitokseen haluan
      ehdottomasti julkiselle puolelle. Jos en pääse kidun
      mieluummin kotona yksin kuoliaaksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      60
      1049
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1024
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      882
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      60
      810
    5. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      795
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      689
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      52
      664
    10. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      625
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      575
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      573
    17. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    18. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      568
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      527
    20. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      523
    Aihe