Robert F Kennedy Jr siirtyi Trumpin tukijoihin mutta eipä siitä suomessa media uutisoi.
Robert siirtyi oikeitten ihmisten mukaan huomattuaan miten likaista ökyrikkaiden epädemokraattien toimintatavat ovat.
Kennedy & Trump
16
347
Vastaukset 16
- Anonyymi
Kannattaa kuunnella.
Kuinka Venäjä koukutti Trumpin? | Vakoojat | Yle Areena
https://areena.yle.fi/1-71173095 - Anonyymi
Kyllä mä kuulin YLEn uutisista että Kennedy neljä tuntia luovuttamisensa jälkeen esiintynyt jo Trumpin kanssa.
Kennedy kertoi myös uutisessa, ettei ole jokaisessa asiassa Trumpin kanssa samaa mieltä.
Taitaapi tulla aikamerkki postiautolla? - Anonyymi
Uutisissa kyläkin kerrottiin nämä asiat, jo kauan sitten.😅😅
- Anonyymi
Aloittajalle tiedoksi: Minä luin ihan suomeksi lehdistä ko. asiasta ja myös YLE:n uutisissa siitä mainittiin!
- Anonyymi
Joo, kyllä mäkin kuulin. Trumppi on luvannut jotakin paikkaa hallinnostaan vaalien jälkeen. Lahjontaa? Sopii Trumpin kuvioihin. Protestiehdokkaasta Trumpin tukijaksi ministerin paikalla.
Risto E.J. Penttilä arvioi ettei tuolla ole mitään vaikutusta lopulliseen tulokseen.
Mutta avauksen viimeinen lause on kyllä täysin aloittajan omia olettamuksia.- Anonyymi
Kiinnitin samaan huomiota mutta kai se on aloittajan samanlaista harhaa ettå persut on duunaripuolue
- Anonyymi
(( PETOSJYTKY ))
- Anonyymi
Siinä onkin tarjolla 2 yhdellä laakilla ja toinen vielä Kennedy.
- Anonyymi
Asuuko nämä kenedy ja rumppi korvalla vai tuomikyläs
- Anonyymi
Lännentiellä asuu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lännentiellä asuu
roopertti on joku retaardi sekoboltsi
- Anonyymi
🤠🤠
- Anonyymi
Ilmajoellako tämä tapahtui, vai miksi Ilmajoki palstalla ?
- Anonyymi
Korvalta kirjoitettua.
- Anonyymi00016
Anonyymi kirjoitti:
Korvalta kirjoitettua.
Vieraslajiko?
- Anonyymi00017
hv evvk
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100832
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361790- 76620
- 50605
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38599- 65595
- 30566
Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27532En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527