Sairaudet aiheuttaa uskonnollisia näkyjä

Anonyymi-ap

Uskonnollisia näkyjä tai hallusinaatioita näkevällä on todennäköisesti erilaisia psykiatrisia tai neurologisia häiriöitä. Esimerkiksi ja erityisesti ohimolohkoepilepsia voi aiheuttaa uskonnollisia kokemuksia ja näkyjä. Kohtausten aikana henkilö voi kokea voimakkaita hallusinaatioita tai muita henkisiä elämyksiä, joita hän voi tulkita uskonnollisiksi. Samoin on myös skitsofrenia ja muut psykoottiset häiriöt mitkä voivat aiheuttaa harhaluuloja ja hallusinaatioita, joihin voi liittyä uskonnollisia teemoja. Henkilö saattaa uskoa näkevänsä tai kuulevansa jumalia, enkeleitä tai muita uskonnollisia hahmoja.

12

393

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Raamatun mukaan Jeesus viihtyi jo pienenä temppelissä. Tästä seurasi sitten skitsofrenia ja kannabispsykoosit myöhemmässä vaiheessa. Nämä selittääkin sitten Jäppisen myöhemmät vaiheet, rankat tripit erämaassa jne. Siihen kun lisätään isättömyystrauma ja salailtava homoseksuaalisuus niin soppa kiehui tunnetusti yli.

      • Anonyymi

        Voi hyvinkin olla noin ja ainakin osittain on, mutta kuten hyvin tiedetään, on kannattajat muokanneet asioita täysin toisenlaiseen muotoon ja mistäpä sitä ei riittävästi väärentämällä aitoa saisi. Sama se on kaikissa asioissa ja uskonnoissa.


    • Anonyymi

      Väärät profeetat ja muut hurut ei varmasti tunnusta kuuluvansa tuollaiseen joukkoon vaikka tietäisivätkin asian luonteen ja aiheuttajan. Sairaudenkin aiheuttamat näyt ja äänet kun antaa heille tunteen olevansa Herran suosiossa ja yläpuolella "rahvasuskovaisten"😄

    • Anonyymi

      Itsesuggestio on mielen voimakas työkalu mikä muokkaa ajatuksia, tunteita ja käyttäytymistä. Kun ihminen päivästä ja vuodesta toiseen keskittyy "olemaan uskovainen" ja toistaa samoja ajatuksia ja sanoja säännöllisesti, se vahvistaa niiden vaikutusta mielessä. Tämä johtaa erilaisiin kokemuksiin ja aiheuttaa monille uskonnollisia näkyjä sekä kuulohavaintoja. Yksinkertaistettuna tämäkin asia on että sitä saa mitä tilataan.

    • Anonyymi

      Tohtori mengelen oppikirjasta.
      Kuulostat kokkolalaiselta Ruisaholta.

    • Anonyymi

      Usein ihminen halutessaan hallita muita,lukee psyk.alalle ja sitten kritisoi kristittyjä.
      Haaveilee todellisuudessa kuun pinnalla kävelystä.
      Ovat usein sidoksissa vielä äitiinsä.

      • Anonyymi

        No just! Siinäpä sitä onkin oikein viimeisen päälle älykkö ollut kommentin kirjoittajana!
        Voi hyvänen aika sentään!🤣


    • Anonyymi

      Kyllä moni lukee psykiatriaa,jotta pääsisi hallitsemaan toisia.
      Eivät tietenkään kaikki.

      • Anonyymi

        Toivotaan nyt että se psykiatri mikä hoitaa mielenterveysongelmiasi kykenee hallitsemaan sinua!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivotaan nyt että se psykiatri mikä hoitaa mielenterveysongelmiasi kykenee hallitsemaan sinua!

        Valitettava tosiasia kuitenkin on ettei suurinta osaa tälle palstalle kirjoittavista, itseään uskovaisiksi mainostavista, kykene paraskaan psykiatri hallitsemaan sen enempää kuin psyykelääkityskään!


    • Anonyymi

      Kaikki ei ole sairautta. Jos on sairautta, niin on muunkinlaisia oireita. Ei yksi oire vielä psykoosia tee.

      • Anonyymi

        se "yksi oire" pokii lisää , vaikkapa niitä hallusinaatioita .


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      31
      1226
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      58
      1015
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      943
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      54
      883
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      771
    6. 65
      758
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      706
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      678
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      672
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      615
    Aihe