Kukas tämä narri on

Anonyymi-ap

Onko putkosset ja bäcmännit saaneet uuden kätyrin ja opetuslapsen joukkoonsa

Venäjän propagandamedian uudeksi suosikkisuomalaiseksi on noussut Helsingin yliopiston dosentti, taloustieteilijä Tuomas Malinen. Venäjällä Malista tosin tituleerataan useimmiten professoriksi, vaikka sellaista virkaa hänellä ei ole.

Vastikään Venäjällä levisi laajalle uutinen, jonka mukaan ”Suomessa on ehdotettu” uuden YYA-sopimuksen solmimista kiireellisesti Venäjän kanssa. Muun muassa tällainen otsikko saatiin aikaan Malisen X-viestipalvelussa julkaisemasta englanninkielisestä postauksesta.

Izvestijan mukaan Malinen on puolestaan kertonut, että hän kuulee usein puolustusvoimien palveluksessa olevilta ystäviltään, kuinka Suomi ”varustautuu aseelliseen konfliktiin”. Artikkelin sanamuodoista syntyy mielikuva, että Suomi olisi valmistautumassa konfliktiin hyökkääjän roolissa.

– Suomalainen professori arvioi, että Yhdysvallat ja Euroopan unioni haluavat todellakin sytyttää kolmannen maailmansodan, jossa Venäjä tuhottaisiin ja sen luonnonvarat otettaisiin ilmaiseksi lännen haltuun, Newsland-sivusto tulkitsee Malisen ajatuksenjuoksua.

Ja paljon muuta naivia ja tökeröä propagandaa tältä ..kuka lie putinin liekaan joutunut reppana ...en ole edes koskaan kuullut

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010654292.html

10

265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ainahan demokratian sananvapauden väärinkäyttäjiä on ollut.
      Tämä dosentti on osa jatkumoa.

    • Anonyymi

      Helsingin yliopiston dosentti, taloustieteilijä Tuomas Malinen on pitänyt YouTubessa ääntä WEFin "The Great Resetin" tulosta, joka vaan siirtyy ja siirtyy.

    • Anonyymi

      Malinen on muuten entinen kokoomuksen Elina "Lepomäki" Valtosen eli ulkoministerimme avustaja.

    • Anonyymi

      "Taloustietäjä" on jo vuosia toistanut poistuvansa youtubesta täysin hutiennustuksineen mutta ei kuitenkaan ole. Nyt sitten Venäjällä.

    • Anonyymi

      Minkäs tekee jos dosenteilta järjen valo sammuu?
      Nähtäväst koulut mennyt täysin hukkaan.

    • Hän oli tällä palstallakin tiltujen suuri tähti kolmisen vuotta sitten ennustaessaan Suomeen kymmenien prosenttien talousromahdusta.

      • Anonyymi

        Valitettavasti taitaa romahdus toteutua....


      • Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti taitaa romahdus toteutua....

        Eipä toteutunut ainakaan silloin, kun Malinen sen ennusti tapahtuvan.


    • Anonyymi

      Kukas tämä narri on?

      No kukapas muu kun Alexander "VMP" Stubb.

      "Vittu, mitä paskaa"

      Pääministeri Alexander Stubb avasi vuonna 2011 sanallisen arkkunsa Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa. Poistuessaan kokouksesta Stubbin kuultiin tokaisseen: "Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa."

      • Anonyymi

        Kuvittelemalla kuulee vieläkin


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4592
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3403
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      41
      1438
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1353
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1206
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      998
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe