Ei todistetta maan ulkopuolisesta elämästä

Anonyymi-ap

𝐄𝐢 𝐭𝐨𝐝𝐢𝐬𝐭𝐞𝐢𝐭𝐚 𝐦𝐚𝐚𝐧 𝐮𝐥𝐤𝐨𝐩𝐮𝐨𝐥𝐢𝐬𝐞𝐬𝐭𝐚 𝐞𝐥𝐚̈𝐦𝐚̈𝐬𝐭𝐚̈
Ne, jotka uskovat elämän jotenkin vain syntyneen (kehittyneen) Maassa, uskovat tietysti, että sama voisi tapahtua muuallakin. Innokas elämän etsintä ”sieltä jostakin” saa puhtiaajatuksesta, että elämän löytyminen todistaisi, että elämä Maassa on syntynyt yksinomaan luonnollisten prosessien vaikutuksesta.
Sen lisäksi, että CMI on osoittanut, kuinka mahdoton ”kemikaaleista elämäksi” -skenaario on tieteellisesti , se on johdonmukaisesti perustellut Raamatulla, että minkäänlainen Maan ulkopuolinen elämä on erittäin epätodennäköistä ja tietoinen/älykäs elämä täysin poissuljettua. (CMI:n Avaruusolentojen tunkeutuminen -kirjan ja elokuvan tutkimus UFO-havainnoista ja muusta sellaisesta on ollut monille silmiä avaavaa –
Äskettäinen Livesciencen artikkeli kysyy, mikä on tähän mennessä paras todiste Maan ulkopuolisesta elämästä. Artikkeli viittaa erilaisiin ”vihjeisiin siellä täällä”, mainitsee toiveikkaista tulevaisuuden teknologioista, jotka voisivat auttaa etsinnässä, ja sanoo, että on ”hyvä syy toivoa, että todisteita lopulta löytyy”.
Artikkeli kuitenkin tiivistää nykytilanteen rehellisesti sanomalla: ”Karu tosiasia on, että mitään ei vielä ole.” MIT:n astrofyysikko Sara Seager sanoo vielä suoremmin: ”Juuri nyt meillä ei ole mitään todisteita.”

2

309

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joo mutta enstaina on tietoa.

    • Anonyymi

      Jo raamatussa mainitaan että jumalan valtakunta laskeutui maan päälle, josta tuli ihmisen kaltaisia olentoja. Tosin osa oli linnunpäisiä. Löytyy ilmestyskirjasta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2406
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1471
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      642
      1004
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe