Suomen individualistisuus

Mitä mieltä olette Suomen individualistisuudesta?

Minusta se on erittäin vakava ja surullinen ongelma. Katsotaan vaikka kouluja, hupipäivinä lapset tuovat naposteltavia kouluun, mutta kaikki syövät pelkkiä omia eväitään. Kukaan ei jaa. Ainoastaan kavereiden kesken jaetaan ja sekin on sellaista "okei no saat ottaa mutta ota VAIN YKSI!" tapaista jakamista. Luokassa yhdellä on pulpetti täynnä kaikkia superkalliita naposteltavia, suurimmalla osalla on hyvänmerkkisiä tuotteita muutama kappale, muutamalla on vain 1~2 halpaa Lidlin naposteltavaa, yhdellä ei mitään. Kaikki syövät yksin omia eväitään niin paljon kuin itse haluavat ja laittavat loput reppuun kotona yksin syötäväksi. Edes ne, joilla on pulpetti täynnä naposteltavia, eivät jaa karkkiakaan niillekään, joilla on joko vähän tai ei mitään. Jos opettaja kehottaa lapsia jakamaan, lapset alkavat heti huutamaan, että "tämä on MINUN ostamani!" "tämä on MINUN karkkipussini!" "miksi jakaisin OMIA karkkejani??". Eikä kukaan tee asialle yhtään mitään. Jos joku haluaa jakaa eväänsä tai kysyy toiselta saisiko hän vähän karkkia, kaikki pitävät tätä erittäin outona ja epäsopivana. Jos 15 vuotta sitten oli näin, kuinkakohan paha tilanne on nyt? Ja ilmeisesti Suomessa asia on ollut aina näin, jos ajatellaan, että lapset ovat oppineet tämän vanhemmiltaan. Vanhemmatkin olivat siis lapsina samanlaisia. Haluatteko todella, että lapsista kasvaa jatkossakin samanlaisia ihmisiä? Ajatelkaa, kuinka lämminsydämisiä, kilttejä, ystävällisiä, huolehtivaisia ja avuliaita suomalaisista tulisi, jos heti päiväkodista lähtien lapsille opetettaisiin, kuinka tärkeää ja kuinka hyvä on jakaa asioita toisten kanssa, auttaa toisia, huolehtia ja välittää toisista? Tällaisista lapsista kasvaisi erittäin hyviä ihmisiä ja siten myös yhteiskunnastakin tulisi lämpimämpi.

Järkytyin muutaman kerran Hesburgerissa kun näin, että ihmiset tulevat kumppaninsa kanssa ja tilaavat sekä maksavat ruokansa erikseen. Yhden ruoat ovat valmiita ensin, mutta he eivät jaa ruokaansa eivätkä juomaansa, vaikka toinen istuu ilman ruokaa. Kun molemmat saavat ruokansa, he syövät omat ranskalaisensa yms. erikseen. En yhtään ymmärrä tällaista käyttäytymistä. Miksi molemmilla on omat ranskalaiset yms. muut? Jos kerran rakastatte toisianne, miksi syötte erikseen vaikka tilaatte täysin samat ruoat? Miksi ette halua syödä yhdessä? Järkytyksekseni olen nähnyt jopa naimisissa olevia, yhdessä lasta kasvattavia pariskuntia, jotka tekevät näin. Miten syötte sitten kotona, teettekö makaronilaatikotkin ja muut kaikki erikseen, sinulle oma ja minulle oma?
Mitä tämä on?

Tuntuu siltä, että suurin osa suomalaisista eivät halua (eivätkä usein edes pyydettäessäkään suostu) huolehtia tai auttaa tuntemattomia tai edes tuttuja ja läheisiäkään ihmisiä, eivät halua jakaa hyödyllistä tietoa vaan pitävät sen visusti itsellään, ovat keskittyneitä vain itseensä ja itseä koskeviin asioihin eivätkä ole kiinnostuneita usein edes ystäviensä saatikaan tuttujensa asioista. Ihmiset ovat niin kylmiä toisilleen ja ajattelevat sen olevan normaalia ja hyväksyttävää. Kaikille, jotka kertovat huolistaan tai ongelmistaan avoimesti, vastataan erittäin kylmästi ja välinpitämättömästi ja läheisen asioista huolestuneelle sanotaan usein vain että älä välitä. Miksi? Onko toisista välittäminen ja huolehtiminen jokin synti tai rikos? Ovatko välinpitämättömyys ja itsekeskeisyys normeja Suomessa? Tykkäävätkö suomalaiset olla kylmiä toisille ja että toiset ovat kylmiä heille? Tuntuuko se jotenkin hyvältä, vai miksi ihmiset jatkavat sukupolvesta toiseen olla kylmiä toisille, edes läheisilleen ja ystävilleen? Miksi suomalaiset ovat niin sydämettömiä ja julmia?

Suomessa ei myöskään näy käytettävän Suomen ja suomalaisten yhteisistä asioista puhuttaessa sanaa "me". Meidän maamme, meidän kansamme, meidän luontomme yms. Kerran erehdyin historian kokeessa kirjoittamaan, että "me onnistuimme" tekemään jotain sodassa, mutta sainkin siihen punaisen merkinnän, "ketkä me?". Olemmeko kaikki sataprosenttisesti vain yksilöitä? Emmekö ole samaa kansaa? Emmekö kuulu samaan yhteiskuntaan? Miksi emme käytä sanaa "me" asioistamme? Eivätkö kaikkia suomalaisia koskettavat asiat kosketakaan meitä kaikkia yhdessä, vaan pelkästään sinua ja minua ja teitä toisia siellä jossain? Itsekin olen lopettanut sanan "me" käytön suomea puhuessani, koska se tuo minulle vain outoja katseita ja aiheuttaa minut ulkopuolelle jättämisen.

Tuntuu erittäin surulliselta kasvaa ja asua saman maan kansalaisten kanssa kuin he eivät olisikaan samaa kansaa. On hyvin surullista, että vaikka haluaisi kuulua joukkoon, tässä maassa se ei kuitenkaan onnistu. Joukkoon kuuluminen Suomessa näyttää tarkoittavan vain pienempiä ryhmiä, kuten vaikka harrastusryhmiä ja perheitä. Silloin kyllä sanotaan, että "meidän ryhmällä", "meidän pallo", "meillä on kotona" yms. Yhteiskunnan asioista niin ei näköjään haluta sanoa.

Pidättekö tällaisesta yhteiskunnasta, vai haluaisitteko mieluummin enemmän kollektivistisen yhteiskunnan?