Satatuhatta pitkäaikaistyötöntä eikä satatuhatta uutta työllistä?

"Petteri Orpon (kok.) hallitus tavoittelee 100 000 uutta työllistä, mutta toistaiseksi kyseiseen lukuun on ylletty pian vain pitkäaikaistyöttömien määrässä, Ammattiliitto Pro huomauttaa.

Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli työ- ja elinkeinoministeriön katsauksen mukaan heinäkuun lopussa 98 600, mikä on 6 400 enemmän kuin vuosi sitten.

Pro peräänkuuluttaa ensi viikon budjettiriihen alla hallitukselta kunnianhimoa ja asennemuutosta työllisyydenhoitoon.

Ensi viikolla astuvat voimaan edellisen budjettiriihen päätökset, jotka vaikuttavat Pron mukaan työttömien arkeen ja toimeentuloon radikaalisti. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehto pitenee vuoteen ja leikkuri irrottaa tuesta viidesosan jo kahdeksan työttömyysviikon jälkeen.

“Työllisyyden edistäminen vaatii hallitukselta asennemuutosta.”

Lisäksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan ehtojen kiristäminen voi tiputtaa osa-aikaiset palkansaajat työmarkkinatuelle ja euroistaminen heikentää entisestään pienituloisten asemaa, liitto huomauttaa. Syyskuun alusta voimaan astuu myös kuluttajien ostovoimaa syövä arvonlisäveron korotus.

– Saksien heiluttelun ja työttömien syyllistämisen sijaan hallituksen pitäisi suhtautua työttömyyden kysymyksiin vakavasti. Työllisyyden edistäminen vaatii hallitukselta asennemuutosta ja rakenteellista otetta. Työ on alettava nähdä oikeutena ja sen on näyttävä hallituksen puhetavassa ja päätöksissä, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen vaatii tiedotteessa.

PRO VAATII pitkäjänteisempää otetta työvoimapolitiikkaan, riittäviä resursseja työvoimapalveluihin sekä työllistymistä tukevien palvelujen laadun parantamista.

Erityisesti pitkäaikaistyöttömät ja heikossa työmarkkina-asemassa tarvitsevat liiton mielestä työllistymisensä tueksi asiantuntevaa palvelua ja yksilöllisiä toimenpiteitä. Toistaiseksi hallitus on kunnostautunut lähinnä työllistymistä tukevien palvelujen ja työllistymisen porkkanoiden karsimisessa, Pro huomauttaa.

– Pelkästään työttömyysetuuden leikkaamisella ei saada yhtäkään työnantajaa rekrytoimaan työtöntä, jolla on osaamiseen tai työkykyyn liittyviä haasteita. Työmarkkinoille tarvitaan tasapainoa ja aitoja satsauksia työllistymisen edellytyksiin, Malinen painottaa.

Prolla on omat tavoitteensa budjettiriihen. Se esittää myös, että työnhakijan palveluprosessia virtaviivaistetaan, työnhakuvelvoitetta uudistetaan ja palkkatukea kehitetään työllistymistä paremmin tukevaksi. Lisäksi Pron mielestä valmistelu henkilöperusteisen irtisanomisen ja määräaikaisen työsuhteen tarjoamisen helpottamiseksi pitää keskeyttää."

Tämähän on totta ja tästä pitäisi nousta, mutta hallituksen toimet ei johda mihinkään parempaan! 309000 työtöntä ja piilotyöttömät lisäksi !
6134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Orpo-Purran työllisyystavoitteesta ollaan jo noin 150 000 työpaikan päässä ja takamatka sen kun venyy. Vuodessa työttömyys noussut EU-maiden kolmanneksi korkeimmaksi Espanjan ja Kreikan jälkeen sekä kasvaa toisiksi nopeiten Liettuan jälkeen. VVM:n arvoima ennätyksellinen SE velanotto tällä hallituskaudella 60,2 mrd euroa uhkaa tämän takia nousta noin 65-70 mrd euroon. Ennätykset on tehty lyötäviksi.

Äänestä
  • Järkyttävää.

    Äänestä

leikkaus jatkuu säästö jatkuu, kun juuri ukrainaan meni 300milj,kerta heitolla,

Äänestä

Jee

Äänestä

Työttömyys kasvaa koko ajan.

Äänestä

pitkä aika työttömyys jäi olemaan,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Petteri Orpon (kok.) hallitus tavoittelee 100 000 uutta työllistä, mutta toistaiseksi kyseiseen lukuun on ylletty pian vain pitkäaikaistyöttömien määrässä, Ammattiliitto Pro huomauttaa.

Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli työ- ja elinkeinoministeriön katsauksen mukaan heinäkuun lopussa 98 600, mikä on 6 400 enemmän kuin vuosi sitten.

Pro peräänkuuluttaa ensi viikon budjettiriihen alla hallitukselta kunnianhimoa ja asennemuutosta työllisyydenhoitoon.

Ensi viikolla astuvat voimaan edellisen budjettiriihen päätökset, jotka vaikuttavat Pron mukaan työttömien arkeen ja toimeentuloon radikaalisti. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehto pitenee vuoteen ja leikkuri irrottaa tuesta viidesosan jo kahdeksan työttömyysviikon jälkeen.

“Työllisyyden edistäminen vaatii hallitukselta asennemuutosta.”

Lisäksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan ehtojen kiristäminen voi tiputtaa osa-aikaiset palkansaajat työmarkkinatuelle ja euroistaminen heikentää entisestään pienituloisten asemaa, liitto huomauttaa. Syyskuun alusta voimaan astuu myös kuluttajien ostovoimaa syövä arvonlisäveron korotus.

– Saksien heiluttelun ja työttömien syyllistämisen sijaan hallituksen pitäisi suhtautua työttömyyden kysymyksiin vakavasti. Työllisyyden edistäminen vaatii hallitukselta asennemuutosta ja rakenteellista otetta. Työ on alettava nähdä oikeutena ja sen on näyttävä hallituksen puhetavassa ja päätöksissä, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen vaatii tiedotteessa.

PRO VAATII pitkäjänteisempää otetta työvoimapolitiikkaan, riittäviä resursseja työvoimapalveluihin sekä työllistymistä tukevien palvelujen laadun parantamista.

Erityisesti pitkäaikaistyöttömät ja heikossa työmarkkina-asemassa tarvitsevat liiton mielestä työllistymisensä tueksi asiantuntevaa palvelua ja yksilöllisiä toimenpiteitä. Toistaiseksi hallitus on kunnostautunut lähinnä työllistymistä tukevien palvelujen ja työllistymisen porkkanoiden karsimisessa, Pro huomauttaa.

– Pelkästään työttömyysetuuden leikkaamisella ei saada yhtäkään työnantajaa rekrytoimaan työtöntä, jolla on osaamiseen tai työkykyyn liittyviä haasteita. Työmarkkinoille tarvitaan tasapainoa ja aitoja satsauksia työllistymisen edellytyksiin, Malinen painottaa.

Prolla on omat tavoitteensa budjettiriihen. Se esittää myös, että työnhakijan palveluprosessia virtaviivaistetaan, työnhakuvelvoitetta uudistetaan ja palkkatukea kehitetään työllistymistä paremmin tukevaksi. Lisäksi Pron mielestä valmistelu henkilöperusteisen irtisanomisen ja määräaikaisen työsuhteen tarjoamisen helpottamiseksi pitää keskeyttää."

Tämähän on totta ja tästä pitäisi nousta, mutta hallituksen toimet ei johda mihinkään parempaan! 309000 työtöntä ja piilotyöttömät lisäksi !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu