Suomi on yksi harvoista maista, joissa käytännössä koko kansakunta on kuvattu ainakin yhden kerran kouluaikana. Suomen koulukuvausliitto keräsi suomalaisten koulukuvat yhteen nostalgiseksi näyttelyksi. Löydätkö itsesi tai tuttusi joukosta?
Ensimmäinen koulukuva otettiin tiettävästi vuonna 1863 Turun Kymnaasin ylioppilaista.
Nykyään Suomessa kuvataan noin miljoona lasta vuosittain joko koulukuvassa tai päiväkotikuvassa.
Suomessa toimii vuosittain noin 300–350 koulukuvaajaa.
Tutkimusten mukaan yli 80 prosenttia vanhemmista kokee koulukuvauksen yhä tärkeäksi.
Suomen koulukuvaustoimintaa valvoo ja tukee Suomen koulukuvausliitto.
Lähde: Suomen koulukuvausliitto
Siellä se meikäkin oli kuvassa, vuosi taisi olla 1972. Yliopilasjuhla. Omissa kuvakokoelmissa myös kuvia.- Siitä alkoi uravalinta. Samoin vaimo kuvissa.
Oli jo lapsi, jota koulukkaina ollessamme vanhuksemme hoitivat, he oli ihan "lääpällään, että kumman vuoro. Siitä sitten armeijaan, ruk:n jälkeen heti kohta kadetiksi. Joukko-osastot tuli tutuiksi pohjoisesta - etelään, hyvinkin monet, kun kohdallani oli mm ns "komennuksiakin" eri joukko-osastoissa. Voi sanoa PE - JPR ja siinä välissä. helsinki - Sodankylä melkein 1000 km, mutta Sodankylästä vielä Utsjoelle lähes 350 km. Utsjoelta vielä ihan päälaelle noin 45 km.
https://www.google.fi/maps/@70.0884046,27.9408271,3a,75y,230.11h,95.87t/data=!3m10!1e1!3m8!1sxdZK-iESFRnspK-_Z0YZwQ!2e0!6shttps:%2F%2Fstreetviewpixels-pa.googleapis.com%2Fv1%2Fthumbnail%3Fcb_client%3Dmaps_sv.tactile%26w%3D900%26h%3D600%26pitch%3D-5.8727608529551105%26panoid%3DxdZK-iESFRnspK-_Z0YZwQ%26yaw%3D230.11385997535655!7i13312!8i6656!9m2!1b1!2i39?coh=205410&entry=ttu&g_ep=EgoyMDI0MDgyNi4wIKXMDSoASAFQAw%3D%3D
"(Kadettikoulun perinnepäivää vietetään 20.3. Kadettikoulun historia ja perinteet ulottuvat aina vuoteen 1779 saakka, jolloin perustettiin ensimmäinen sotakoulu Rantasalmen Haapaniemeen. Maaliskuun 20. päivänä 1779 eversti Yrjö Maunu Sprengtporten lähetti Kustaa III:lle kirjallisen anomuksen pysyvän sotakoulun perustamiseksi.
Kadettikoulun kunniamarssi on Ateenalaisten laulu. Jean Sibeliuksen säveltämä kunniamarssi otettiin käyttöön 18.2.1920.
Itsenäisen Suomen Kadettikoulun tunnuksena ja velvoittavimpana esineenä on lippu. Lipun lahjoittivat aikanaan Kadettikoululle entiset haminan kadetit. Lippu vihittiin käyttöön Senaatintorilla 16.5.1922. Lipun valkoisella pohjalla on Suomen leijona ja sen vasemmalla puolella Haminan kaupungin vaakuna, alla Savon ja oikealla Helsingin kaupungin vaakuna. Vaakunoita yhdistää nauha, jossa sanat "constantem decorat honor" eli kunnia kestävän palkka. Lipun kulmissa olevat vuosiluvut kertovat, että vuonna 1779 perustettiin Haapaniemen Kadettikoulu, vuonna 1812 perustettiin Haapaniemen Kenttämittauskoulu, vuonna 1819 tehtiin päätös Haminan Kadettikoulun perustamisesta, viimein vuonna 1919 alkoi itsenäisen Suomen Kadettikoulu. Lipun kärjessä on ylipäällikön päiväkäskyssään 26.5.1941 Kadettikoululle myöntämä 4. luokan Vapaudenristi.)"
Mainittakoon: Sotilaallisessa arvojärjestyksessä kadetti rinnastetaan palvelusarvostaan riippumatta vänrikkiin tai aliluutnanttiin.
Lisätään nyt sekin, Häkkänen -puolustusministeri on luutnantti, aiempi puolustusministeri Kaikkonen keskustan -puheenjohtaja on kapteeni.
Sitäkin aiempi Jussi Niinistö on yliluutnantti.
Puolustusvoimien ylipäällikkö on sotilasarvoltaan korpraali.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos tuon kartan vedät vasemmalla hiirennäppäimellä läpi, ja sitten oikealla näppäimellä AVAA.
https://www.google.fi/maps/@70.0884046,27.9408271,3a,75y,230.11h,95.87t/data=!3m10!1e1!3m8!1sxdZK-iESFRnspK-_Z0YZwQ!2e0!6shttps://streetviewpixels-pa.googleapis.com/v1/thumbnail?cb_client=maps_sv.tactile&w=900&h=600&pitch=-5.8727608529551105&panoid=xdZK-iESFRnspK-_Z0YZwQ&yaw=230.11385997535655!7i13312!8i6656!9m2!1b1!2i39?coh=205410&entry=ttu&g_ep=EgoyMDI0MDgyNi4wIKXMDSoASAFQAw==

Tämä aukeaa...
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nain-tienasivat-tyomarkkinapomot-ay-johtajalle-yli-25-000-kk/d7964909-4584-4c29-98db-4b4f9c29499a
https://www.ts.fi/static/content/pic_5_3487417_k2030908_1200.jpg
Riku, mua hiukoo, syödään taas liiton laskuun.
t Turja
Puolustusvoimien ylipäällikkö on sotilasarvoltaan korpraali.
Hassuja arvoja. Vartiossa kun kusee housuunsa saa korpin jämät. Sanottiin ennen.v
Tuppi.