Uusseelantilais-ranskalainen psykoanalyytikko Joyce McDougall, kirjassan Tuhatkasvoinen Eros kuvaa taiteilijoiden psykoanalyyseja ja heidän luomistyönsä psykologisia ongelmia. McDougall on pitkän uransa aikana analysoinut lukuisia tunnettuja ja menestyneitä taiteilijoita, ja etenkin näiden taiteilijoiden luovuuden vaikeita lukkiintumisia. McDougall sanoo suoraan, että taiteellisen luomisen lähde on väkivalta (=arkaainen raivo). Väkivalta tuo taideteokseen sen jännitteen, mikä tekee siitä yleensä kiinnostavan ja sykähdyttävän, mutta toisaalta väkivalta ajaa taiteilijan välillä tuhoamaan omia taideteoksiaan ja välillä täydelliseen estyneisyyteen oman väkivaltaisuuden ilmaisun kanssa.
Nyt tietenkin voidaan esittää kysymys: Onko porno taidetta? Jos se on taidetta, niin myös sen pitäisi olla sisäiseltä jännitteeltään väkivaltaista. Ei siis tietenkään mitään nyrkillä hakkaamista, mutta taiteen tekijän raivo olisi teoksessa – pornoelokuvassa – muotoiltu jalostettuun muotoon kuten muissakin taideteoksissa. Ja katsoja kokisi tämän taiteilijan väkivallan tunteen taideteosta – pornoelokuvaa – katsoessaan.
McDougall lainaa myöhemmin kirjassaan Robert Stolleria; Julistan täten itseni esteetikoksi. Ja samalla -
itsevarmana kuin taidekriitikko - ilmoitan
totuutena vakuuttuneisuuteni siitä, että eroottisen
kiihkon luominen on aivan yhtä vaikeasti käsitettävää,
monimutkaista, innostavaa, perustavaalaatua olevaa,
mieltä kuohuttavaa, ongelmallista, tiedostamattomaan
iskostunutta ja nerouden riivaamaa kuin uni- tai taideteoksien luomukset.
Tietenkin, kun feministi ensimmäisiä kertoja sitten katsoo pornoelokuvaa, kokee hän todennäköisesti tämän uuden genren väkivaltaisena ja ahdistavana. Ja kun pornoelokuvat tehdään miehille, niin voi olla, että elokuvan seksipuoli, se positiivinen puoli, jää feministiltä kokematta, samalla tavoin kuin kukaan mies ei tajua naisten Hertta-sarjojen sisältöä. Jäljelle jää vain väkivallan ja ahdistuksen kokemus mistä kasvaa vakaumus tämän taiteenlajin kieltämisen välttämättömyydestä.
Nyt tietenkin voidaan esittää kysymys: Onko porno taidetta? Jos se on taidetta, niin myös sen pitäisi olla sisäiseltä jännitteeltään väkivaltaista. Ei siis tietenkään mitään nyrkillä hakkaamista, mutta taiteen tekijän raivo olisi teoksessa – pornoelokuvassa – muotoiltu jalostettuun muotoon kuten muissakin taideteoksissa. Ja katsoja kokisi tämän taiteilijan väkivallan tunteen taideteosta – pornoelokuvaa – katsoessaan.
McDougall lainaa myöhemmin kirjassaan Robert Stolleria; Julistan täten itseni esteetikoksi. Ja samalla -
itsevarmana kuin taidekriitikko - ilmoitan
totuutena vakuuttuneisuuteni siitä, että eroottisen
kiihkon luominen on aivan yhtä vaikeasti käsitettävää,
monimutkaista, innostavaa, perustavaalaatua olevaa,
mieltä kuohuttavaa, ongelmallista, tiedostamattomaan
iskostunutta ja nerouden riivaamaa kuin uni- tai taideteoksien luomukset.
Tietenkin, kun feministi ensimmäisiä kertoja sitten katsoo pornoelokuvaa, kokee hän todennäköisesti tämän uuden genren väkivaltaisena ja ahdistavana. Ja kun pornoelokuvat tehdään miehille, niin voi olla, että elokuvan seksipuoli, se positiivinen puoli, jää feministiltä kokematta, samalla tavoin kuin kukaan mies ei tajua naisten Hertta-sarjojen sisältöä. Jäljelle jää vain väkivallan ja ahdistuksen kokemus mistä kasvaa vakaumus tämän taiteenlajin kieltämisen välttämättömyydestä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
..kaikki uusi pelottaa..
..feministihän on kulttuurikodista lähtöisin, korkeakoulusta valmistunut tiedostava nainen, jolle kaikki maailman ihmeet ovat uusia ja mullistavia..
..varmaan haikarateoriakin menee aivan täydestä..
Mutta mikä on pornon ja erotiikan raja? Veteen vedetty viiva, tulkinta ja kuka sen tekee? Kiihottuminen ei ainakaan.
Huono, suorastaan etova olo tuli siitä, kun kerran täällä luin esim nyrkin työntämisestä peräreikään pornoleffoissa, hyi hitto.