Isä Veikko Purmosen muistolle

Isä Veikon viimeiset jäähyväiset olivat tänään Helsingissä hänelle niin rakkaassa Uspenskin katedraalissa.

"Rauta ruostuu ja hapettuu, puu hapertuu ja lahoaa, aivinaliina haalistuu ja murenee, kivi rapautuu, askel lyhenee ja niistä viimeisellä Jumalan luoma elävä sielu astuu iäisiin majoihin, joissa elintilassa eivät ajan nakertajat, esteet ja vastoinkäymiset enää tee matkantekoa toivottomaksi. Siellä laukeavat toimimaan täydellisyys, puhtaus, rauha, ilo, sovitus ja pyhyys" (kirkkoherra Yrjö Paananen).

Isä Veikko oli merkittävä pappien kouluttaja ja Helsingin kirkkoherra. Paras muisto hänestä on kuitenkin hänen vuonna 2020 valmistunut väitöskirjansa "Venäläisen teologian kaksi tietä". Yksi parhaista väitöskirjoista ortodoksiteologien keskuudessa kautta aikojen.

Väitöskirjan esipuheen viimeisessä kappaleessa Kristuksen kirkastumisen juhlapäivänä 6.8.2020 hän kirjoittaa testamentin omaisesti: "Yhteisestä elämäntaipaleesta suurta kiitollisuutta tuntien omistan tämän kirjan edesmenneelle puolisolleni Mariamnelle, joka alusta alkaen antoi varauksettoman tukensa tutkimustyölle ja vaikeasta sairaudestaan huolimatta viimeisinä vuosinaankin kannusti sen vireillä pitämiseen omaishoitajan tehtävien ohella."

Kohtele toista niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Isä Veikko joutui ikävän oikeusmurhan kohteeksi viimeisillä työmetreillään. Monella on tästä huono omatunto. Seurakunta poltti kymmeniä tuhansia euroja turhiin oikeudenkäynteihin. Tämä vain todistaa sen, että ihminen on samanaikaisesti hyvään ja pahaan kykenevä, syntinen ja vanhurskas, armon alla ja keskeneräinen.

Mitä opimme isä Veikon tarinasta? Toisten kuuntelemista, yritystä ymmärtää ja luottaa sekä asettumista toisen ihmisen asemaan.