Isä Veikko Purmosen muistolle

Kevyet mullat möykylle. Oli Hyvä ihminen seminaarissa(kin).
pr

Isä Mitron nekrologi isä Veikosta oli lämminhenkinen, asiallinen ja hyvä. Kiitos siitä! Tällaisia kirjoituksia, joissa on hyvä henki ja perinteen tuntemus tarvittaisiin kirkossa enemmän. Sellainen oli aikoinaan myös isä Veikon kirjoitus puolisostaan Mariamnesta.

Kainuun valistaja isä Pentti oli aikoineen poikkeuksellisen taitava kirjoittaja, joka hyödynsi syvää tuntemusta seurakuntalaisistaan myös lehtien palstoille. Tuntemalla ihmisten ja seurakuntalaisten juuret ja ajattelun, voi saavuttaa myös siivet ja luottamuksen. Kirkon todellinen tehtävä perinteiden, yhteisöllisyyden, turvallisuuden tunteen ja toivon välittäjänä nousee keskiöön.

Tästä on muodostunut tällä hetkellä todellinen ongelma kirkossa, koska monet maahanmuuttotaustaiset papit ja kirkkoon liittyneet eivät tunne kirkon perinnettä ja historiaan periytyvää kasvutarinaa. Se ei heitä kiinnosta. Silti tällaisia uusia diakoneja ja pappeja vihitään kuin liukuhihnalta.

Saman asian yksi ilmentymä ovat myös sellaiset piispojen ja pappien kirjoituksen, jotka ovat syvässä ristiriidassa heidän elämänsä kanssa. Sellaisella kirjoituksella ei ole mitään arvoa eikä myöskään sellaisella hautauspuheella, jossa ei ole millään tavalla huomioitu persoonallisella ja henkilökohtaisella tasolla vainajan elämää.

Tarvitaan enemmän nöyryyttä ja historian tuntemusta ihmisten ajattelua kohtaan. Se puuttuu myös Aamun Koitto-lehdestä. Jos kaikessa korostetaan monimuotoisuuden kulttuuria, häviää oma identiteetti. Keskivertoluokka, joka siihen saakka on kantanut vastuun perinteiden vaalimisesta ja historian läsnäolosta, unohdetaan ja siirretään syrjään niin kuin on tapahtunut mm. osittain Helsingissä ja Kaakkois-Suomessa. Onko tämä erilaisten perinteiden, arvopohjien, kulttuurien ja uskomusten synkretismiä?

Se kirkko, mihin kasvoin yli 70 vuotta sitten, on aivan erilainen kuin nykyinen kirkko. Nykyistä kirkkoa en tunne omakseni. Kirkko on hapettomassa jäykkähalvauksen tilassa, josta puuttuu huumorilla höystetty, aito ja positiivinen ihmisten kohtaaminen sekä "väljä" holistinen usko. Kaikenlainen fanaattisuus saa karvat pystyyn.

Kirkko voisi ottaa oppia urheilijan perusolettamuksesta: Ei niin paljon kun on mahdollista vaan niin vähän, kun on tarpeen. Uskontoon, uskoon ja uskomiseen täytyy syntyä vaste, jonka perusta on historiassa ja perinteissä. Ei voi saavuttaa siipiä ellei ensin tunne juuriaan.