Vapaaottelijat ovat vakavasti sairaita

Se on vaiettu facta. Jokaisella heistä on erittäin vaikea ADHD ja kaksisuuntainen mieliala häiriö. He eivät kykene elämään koskaan normaalia elämää vaan joutuvat jatkuvasti tappeluihin niin kotona kuin ravintoloissa ja kaduillakin koska heillä ei ole minkäänlaista itsehillintää ja empatian tuntemusta. Ne ovat poikkeuksetta myös Narsisteja.

Narsismin tunnusmerkistö:
1. Henkilöllä on suuret käsitykset itsestään, hän voi liioitella lahjoillaan ja saavutuksillaan sekä odottaa perusteettomasti muiden pitävän häntä ylivertaisena.
2. Henkilö keskittyy ajatuksissaan jatkuvasti mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta.
3. Henkilö uskoo olevansa jotenkin erikoinen ja ainutlaatuinen. Lisäksi hän kokee, että häntä ymmärtävät vain muut huomattavat henkilöt ja instituutiot, joiden kanssa hänen tulisi olla tekemisissä.
4. Henkilö vaatii korostunutta ihailua.
5. Henkilö kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun ja saamaan toiveensa täytettyä
6. Henkilö käyttää häikäilemättömästi muita hyväkseen.
7. Henkilöllä on empaattisuuden puute: haluttomuus huomata toisten tunteita ja tarpeita tai eläytyä niihin.
8. Henkilö on usein kateellinen muille tai uskoo myös muiden kadehtivan häntä.
9. Henkilö on ylimielinen, hänellä on röyhkeä käytös tai asennoituminen.

Tuhoava aggressiivisuus ja aggressiivinen käytös.

- hallitsematon raivostuminen
- fyysinen satuttaminen
- jatkuva kontrollointi
- suutuspäissä esineiden rikkominen
- uhkailu

Jos ihan aikuisen oikeasti puretaan tuota vapaaottelun luonnetta, niin se joko pitäisi kokonaan kieltää tai luokitella paralajiksi selkeästi uusilla säännöillä koska ottelijat ovat vakavasti sairaita. Aikanaan kiellettiin kaikki lajit, joissa esiintyi elementtejä, joita voitiin pitää ihmisarvoa loukkaavina kuten kääpiönyrkkeily, kääpiönheitto, kädettömien potkunyrkkeily, ja mitä kaikkia lajeja niitä olikin joissa osallistujat poikkesivat jollain merkittävällä tavalla ns, normaalista ihmisestä.

Vapaaottelijat ovat henkisesti vammaisia joten ihmettelen, että heitä laitetaan vastakkain kehään ja annetaan tehdä selvää jälkeä toisistaan vedonlyöntikoneiston huutaessa vieressä. Tätä asiaa ei vaan ole tajuttu vielä mutta ehkä joskus tulevaisuudessa. Kukapa ei pitäisi kukkotappeluja tai koiratappeluja äärimmäisen tuomittavina lajeina.
6187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Laji on läheistä sukua barbarismille, sivistysmaiden on syytä kieltää se.

Äänestä
  • Nyrkkeilykin aiheuttaa aivovammoja, se on tutkittua tietoa, silti se on jopa olympialaji!

    Äänestä

Vapaaottelu on todellakin yksi typerimmistä lajeista joita on olemassa. Ja monet vapaaottelijat ovat myös väkivaltarikollisia joilla on selvästikin ongelmia itsehillinnässä.

Äänestä


  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Paini on urheilua, hieno laji.

    Näin on. Lisäksi paini kerää paljon enemmän tv-katsojia kuin mikään muu urheilulaji. Lajin kärkiorganisaation WWE:n RAW ja Smackdown keräävät viikossa enemmän katsojia kuin Formula 1 vuodessa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Se on vaiettu facta. Jokaisella heistä on erittäin vaikea ADHD ja kaksisuuntainen mieliala häiriö. He eivät kykene elämään koskaan normaalia elämää vaan joutuvat jatkuvasti tappeluihin niin kotona kuin ravintoloissa ja kaduillakin koska heillä ei ole minkäänlaista itsehillintää ja empatian tuntemusta. Ne ovat poikkeuksetta myös Narsisteja.

Narsismin tunnusmerkistö:
1. Henkilöllä on suuret käsitykset itsestään, hän voi liioitella lahjoillaan ja saavutuksillaan sekä odottaa perusteettomasti muiden pitävän häntä ylivertaisena.
2. Henkilö keskittyy ajatuksissaan jatkuvasti mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta.
3. Henkilö uskoo olevansa jotenkin erikoinen ja ainutlaatuinen. Lisäksi hän kokee, että häntä ymmärtävät vain muut huomattavat henkilöt ja instituutiot, joiden kanssa hänen tulisi olla tekemisissä.
4. Henkilö vaatii korostunutta ihailua.
5. Henkilö kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun ja saamaan toiveensa täytettyä
6. Henkilö käyttää häikäilemättömästi muita hyväkseen.
7. Henkilöllä on empaattisuuden puute: haluttomuus huomata toisten tunteita ja tarpeita tai eläytyä niihin.
8. Henkilö on usein kateellinen muille tai uskoo myös muiden kadehtivan häntä.
9. Henkilö on ylimielinen, hänellä on röyhkeä käytös tai asennoituminen.

Tuhoava aggressiivisuus ja aggressiivinen käytös.

- hallitsematon raivostuminen
- fyysinen satuttaminen
- jatkuva kontrollointi
- suutuspäissä esineiden rikkominen
- uhkailu

Jos ihan aikuisen oikeasti puretaan tuota vapaaottelun luonnetta, niin se joko pitäisi kokonaan kieltää tai luokitella paralajiksi selkeästi uusilla säännöillä koska ottelijat ovat vakavasti sairaita. Aikanaan kiellettiin kaikki lajit, joissa esiintyi elementtejä, joita voitiin pitää ihmisarvoa loukkaavina kuten kääpiönyrkkeily, kääpiönheitto, kädettömien potkunyrkkeily, ja mitä kaikkia lajeja niitä olikin joissa osallistujat poikkesivat jollain merkittävällä tavalla ns, normaalista ihmisestä.

Vapaaottelijat ovat henkisesti vammaisia joten ihmettelen, että heitä laitetaan vastakkain kehään ja annetaan tehdä selvää jälkeä toisistaan vedonlyöntikoneiston huutaessa vieressä. Tätä asiaa ei vaan ole tajuttu vielä mutta ehkä joskus tulevaisuudessa. Kukapa ei pitäisi kukkotappeluja tai koiratappeluja äärimmäisen tuomittavina lajeina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu