Paavali - kristinuskon ensimmäinen teologi

Kari Kuulan kirjoittama tämän niminen hieno teos valottaa erinomaisesti kristinuskon syntyvaiheita. Paavali oli rehellinen teologi joka sanoi tietonsa olevan vajavaista ja hänen taistelunsa syntiensä kanssa oli kristityn normaalitila. Näin myös luterilainen teologia opettaa ja se vastaa myös tämän päivän kristittyjen kokemuksia.
84515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 84

Vanhimmat

Rauhaa!

Paavali oli epäilemättä hyvä teologi ja opettaja monille ryhmille ja luokille, mutta Apostoli Johannes kirjeissään oli sillä kannalla että on erityinen valittu ryhmä joka ei enää kieriskele synnin parissa.

Jo Pyhän Hengen saaminen saa aikaan pyrkimyksen pahimpien syntien välttämiseen. Ja sitten on vielä Pyhien Yhteys jossa Apostoli tai Paavi pyrkii sitomaan uskovan kädet tekemästä syntiä.

Paavali perusti monta pyhää seurakuntaa.
Ja sen tähden vihastui usein vääriin oppeihin. Jopa Barnabakseen joka oli ympärileikkauksen puoleen taipuvainen.

Mutta Johannes opetti että kaikki vihastuminen on väärin ja rakkaudessa ei ole mitään pelkoa.

Itse olen syntinen ja lankeileva ja siksi Lutherin ja Paavalin opetus ovat lohduttavia. Pyrin toki kääntymykseen ja parannukseen mutta se on vaikeaa kun Luther opetti esim. Paastoa koskien sen minkä opetti. Hän taisi jäädä Vajaavaltaiseksi eikä oikein täyteen oppiin asti kantanut apunsa.

Hän oli Daniel 11: 34 mainittu PIENI APU tai MENESTYS mutta ei täydellinen Pyhän Hengen ilmentymä?

Pyrkimys parannukseen on vaikeaa Lutherin helmassa. En oikein tiedä mihin kääntyä. Tänään alkoi ortodoksisella kirkolla uusi Kirkkovuosi ja sen menot näyttävät melko pyhiltä verrattuna moniin.

Itse pyrin ainakin paastoa kokeilemaan keskiviikkoisin ja perjantaisin, mutta Lutherin siiven alla se on kyllä vaikeaa.

Rauhaa!

Äänestä
  • Helluntailaiset vauhdissa jos ei ortodoksit välillä tuppaa lestaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Helluntailaiset vauhdissa jos ei ortodoksit välillä tuppaa lestaa.

    Täällä on hei ilmaista ruokaa , elävä sana seurakunta Pasilassa.

    Äänestä

Paavali loi koko kristinuskon.

1Äänestä
  • 1.Korinttolaiskirje:

    "4:15 Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa."

    2.Korinttolaiskirje:

    "11:2 Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen."

    Roomalaiskirje:

    2:16 sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, MINUN EVANKELIUMINI mukaan."

    Mitä jos edes yhden kerran puhuttaisiin asiat niin kuin ne todellisuudessa on, eikä aina valehdeltaisi?

    Äänestä

  • Sen lisäksi, että Paavali kirosi Jeesuksen kiroukseksi Kristuksena, tosi Jumalana, hän myös kirosi taivaan enkelin, jos se lausuu Jeesuksen julistamaksi käskemää evankeliumia, sekä myös sen lukijat.

    1.Korinttolaiskirje:

    "12:3 Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "JEESUS OLKOON KIROTTU", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä."

    Galatalaiskirje:

    "1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka ENKELI TAIVAASTA julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, HÄN OLKOON KIROTTU."

    "1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saanee, HÄN OLKOON KIROTTU."

    "3:10 Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "KIROTTU OLKOON JOKAINEN, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".

    Äänestä

  • Se, joka kuulemma vei Jeesukseen uskovia tuomiolle. On

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    1.Korinttolaiskirje:

    "4:15 Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa."

    2.Korinttolaiskirje:

    "11:2 Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen."

    Roomalaiskirje:

    2:16 sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, MINUN EVANKELIUMINI mukaan."

    Mitä jos edes yhden kerran puhuttaisiin asiat niin kuin ne todellisuudessa on, eikä aina valehdeltaisi?

    Kelassa NY vähän kenelle Paulus siinä puhuu ja missä. Ollaan Kreikan korintossa nyt. Paulus kirjoitteli kirjeitään vankilasta eri seurakuntiin ja myös Roomasta. Tässä ollaan Kreikan alueella. Paulus julisti evankeliumia alkuaikojen vaikeuksien jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sen lisäksi, että Paavali kirosi Jeesuksen kiroukseksi Kristuksena, tosi Jumalana, hän myös kirosi taivaan enkelin, jos se lausuu Jeesuksen julistamaksi käskemää evankeliumia, sekä myös sen lukijat.

    1.Korinttolaiskirje:

    "12:3 Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "JEESUS OLKOON KIROTTU", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä."

    Galatalaiskirje:

    "1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka ENKELI TAIVAASTA julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, HÄN OLKOON KIROTTU."

    "1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saanee, HÄN OLKOON KIROTTU."

    "3:10 Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "KIROTTU OLKOON JOKAINEN, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".

    GALATAISILLE KIRJE LUKU 3 SIELLÄ. Siihen aikaan oli vaikeuksia toisilla ymmärtää että Kristus on kaiken kivitä toisia syytä muita sun synneistä kirousten loppu. Nyt pyydetään anteeksi ei kivitetä eikä syytetä.

    Äänestä

Paavali ei ollut mikään ihme teologi, vaan hän oli Jeesuksen Kristuksen apostoli eli lähettiläs.

1Äänestä
  • Ihan pokkana pääsee Jeesuksen apostoliksi murhaamalla Jeesus jumalanpilkkasyytteellä?! Onko teillä kaikki kotona siellä kahden korvanne välissä?!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ihan pokkana pääsee Jeesuksen apostoliksi murhaamalla Jeesus jumalanpilkkasyytteellä?! Onko teillä kaikki kotona siellä kahden korvanne välissä?!

    Lisäystä - kyllä minä ihmettele, että mitä röyhkeämpi valhe, niin sitä paremmin se uppoaa teihin.

    Äänestä

  • Mikä siinä on valetta?

    Äänestä

  • Etkö sinä tiedä, että Paavali johti Suuren juutalaisneuvoston johdossa, Jeesuksen ja tämän oppilaiden surmaamisia?

    Äänestä

  • Jeesus ei huomannut koko Paavalia silloin kun Saulus eleli samalla seudulla samaan aikaan.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Jeesus ei huomannut koko Paavalia silloin kun Saulus eleli samalla seudulla samaan aikaan.

    Huh huh‼️‼️‼️

    Kymmenet ellei jopa sadat ovat vedeIIeet sinua sairasta Hínttiã pérseeseen‼️‼️‼️‼️

    Äänestä

  • No apostoli sanaa voitte käyttää myös profeetta eli virka eli ammatti ja työ. Opettaja ja ohjaaja. Paimentaja. Lauman neuvoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ihan pokkana pääsee Jeesuksen apostoliksi murhaamalla Jeesus jumalanpilkkasyytteellä?! Onko teillä kaikki kotona siellä kahden korvanne välissä?!

    Ei pääse kuin uskomalla Jeesukseen kuka hän on. Siihen aikaan oli sotia ihmiset tappeli vallasta oltiin raakoja väkivaltaisia ilkeitä ja kuten tiedetään Jeesus oli rukoilija ja parantaja. Rabbi.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Etkö sinä tiedä, että Paavali johti Suuren juutalaisneuvoston johdossa, Jeesuksen ja tämän oppilaiden surmaamisia?

    Paulus hebreaksi saulus kyllä vainosi niitä jotka siellä siihen aikaan uskoivat Jeesuksen olevan luvattu Messias. Saul oli kiivas fariseus kuin nykyään joku Hussein tai mitä ne siellä on. Hän ei uskonut Jeesukseen ja pidätti niitä jotka uskoi. Siellä oli kova meno siihen aikaankin. Koska väki seurasi häntä Fariseukset suuttui. Kateus tuli kuvioon.

    Äänestä

Tarkoittaako tämä, että Kari Kuula ihan pokkana valehteli, eikä kertonut, että koko kristinuskon on luonut Paavali itse?

Äänestä
  • Siinä on edellä selvät kohdat Raamatusta, kun Paavali sanoo sen, eikä koe mitään tarvetta edes jakaa kunniaa kenenkään muun kanssa, kun kertoo ristiinnaulinneensa koko maailman itselleen Raamatun mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Siinä on edellä selvät kohdat Raamatusta, kun Paavali sanoo sen, eikä koe mitään tarvetta edes jakaa kunniaa kenenkään muun kanssa, kun kertoo ristiinnaulinneensa koko maailman itselleen Raamatun mukaan.

    Ja mitä isompi valhe, sitä paremmin se uskotaan, sanoi natsi-Ssksan propagandaministeri Goebbels jo aikoinaan, jonka juutalaisvaimo Magda oli jo ennen toista masilmansotaa perustamassa juutalaisille omaa valtiota.

    Äänestä

  • Magda kuoli myös ja samoin Goebbels. Kyse oli armomurhasta koska ei haluttu jättää perhettä lähestyvän puna-armeijan raiskaajien armoille

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Siinä on edellä selvät kohdat Raamatusta, kun Paavali sanoo sen, eikä koe mitään tarvetta edes jakaa kunniaa kenenkään muun kanssa, kun kertoo ristiinnaulinneensa koko maailman itselleen Raamatun mukaan.

    Pöllöt lukee Raamattu a kuin piru ikään. Paulus saulus muuttui kun kohtasi Jeesuksen kääntyi uskoon. Niin hän kilvoitteli uskossa ja rukouksessa syntejä vastaan oikein kidutti lihaansa että se syntinen puoli ei pääse hallitsemaan. Se joka irstailee mässää jääkaapilla etuilee ja kieroilee. Lihansa kuriin laittamista. Ristiin naulitse koko maailma itselleen tarkoitti että syntimaailma ei enää kiinnostakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ja mitä isompi valhe, sitä paremmin se uskotaan, sanoi natsi-Ssksan propagandaministeri Goebbels jo aikoinaan, jonka juutalaisvaimo Magda oli jo ennen toista masilmansotaa perustamassa juutalaisille omaa valtiota.

    Kuule lutteri oli neuvonut juutalaisia palaamaan juudeaan mutta ne ei halunnut. Jo 1500 luvulla. Ootteko erikoisen tyhmiä. Ette nytkään muuta vaikka se maa on siellä. On asuntoja siellä on työtä. Ei kiinnosta vai mitä.

    Äänestä

  • Ei kukaan myrkytön lapsiaan jos on terve päästään. Kerrot täällä tommosia ja ihmettelet jos sinua vihataan.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Magda kuoli myös ja samoin Goebbels. Kyse oli armomurhasta koska ei haluttu jättää perhettä lähestyvän puna-armeijan raiskaajien armoille

    Punaarmeja oli juutalaisia ehkä tiennytkään. Venäjän kieliset juutalaiset. Niitähän on muuttanut Israeliin oletko hullu. Syötkö lääkkeitä. Harhoissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ja mitä isompi valhe, sitä paremmin se uskotaan, sanoi natsi-Ssksan propagandaministeri Goebbels jo aikoinaan, jonka juutalaisvaimo Magda oli jo ennen toista masilmansotaa perustamassa juutalaisille omaa valtiota.

    Saksalaisilla juutalaisia vaimoja sitten.

    Äänestä

Tarkistin - teologian tohtori, dosentti Kari Kuula. - ammattina harhaanjohtaminen.

Äänestä

Ai jassoo, Paavalinkin ovat sitten jo vetäneet omaan vetelään suohonsa siellä kirkossa.

Äänestä
  • Miten niin - koko kirkkohan perustuu vain Paavalin syntioppiin.

    Äänestä

Pyhä ilmapiiri tuskin tekee kenestäkään teologia, ei edes pidäkään tehdä. Golgata ratkaisee.

Äänestä
  • Mitä pyhää on viattoman ihmisen ja opettajan kidutuskuolemassa Golgatalla äärimmäisen julmalla tavalla, joka opetti moraalia ja etiikkaa, uhrilahjaksi 3000 vuotta vanhassa uhrikulttiuskonnossa Saatanalle, jossakultissa surmattiin jopa lapsia uhreina?!

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Mitä pyhää on viattoman ihmisen ja opettajan kidutuskuolemassa Golgatalla äärimmäisen julmalla tavalla, joka opetti moraalia ja etiikkaa, uhrilahjaksi 3000 vuotta vanhassa uhrikulttiuskonnossa Saatanalle, jossakultissa surmattiin jopa lapsia uhreina?!

    Joku sanoo teille se on PYHÄ, tai sanoo, se on JUMALA, ja te uskotte ilman järjen häivää!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Joku sanoo teille se on PYHÄ, tai sanoo, se on JUMALA, ja te uskotte ilman järjen häivää!!!

    Ei se mikään Jumala ole, jolle uhrataan tosi jumalia kirottuina uhreina, tai jolle ylipäätään uhrataan uhreja - ihmisuhreista nyt puhumattakaan!

    Tämä uskonto on askenaasi intiaaneilta, he julistivat aina uhraamansa ihmisen Jumalaksi ennen teurastamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Nyt sekoitat jo juutalaiset ja intiaanitkin keskenään.

    Ja samanlaiset uhripyramidit intiaaneilla on ollut kuin muinaiset tähän uhrikulttiuskontoon liittyvät zikkuuratit ovat olleet.

    Sitä en tiedä, että onko Strasbourgin Marduk-jumalan kunniaksi rakenettua Baabelin tornia mukaileva EU rakennus, ollut myös muinoin zikkurat.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Kyllä Baabelin torni oli juutalaisten zikkurat wikipedian mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Nyt sekoitat jo juutalaiset ja intiaanitkin keskenään.

    Totta kai - onhan 144.000 maasta ostettua sama lukumäärä kuin mayaintiaanien baktun, eli kalenterijakso vuorokausina, joista viimmeinen - se 13. - tuli täyteen 21.12.12 - muistan sen kuin eilisen päivän.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Totta kai - onhan 144.000 maasta ostettua sama lukumäärä kuin mayaintiaanien baktun, eli kalenterijakso vuorokausina, joista viimmeinen - se 13. - tuli täyteen 21.12.12 - muistan sen kuin eilisen päivän.

    Eli luku on 333 - tasan puolet luvusta 666, joka oli kullan määrä tallentteina, jotka kuningas Salomo keräsi uhrikulttikiristyksin kansalta ladten hengen säästämisellä, mihin Paavalin syntioppi kristinuskona perustuu.

    Jo muinoin Albert Einstein sanoi, ettei totuus ole kummassakaan ääripäässä, vaan se on kaaren puolivälissä

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Ja mikä hämmästyttävintä - kaikki Suomen keskiaikaiset kirkot on rakennettu 33,3 kilometrin päähän toisistaan. Googlatkaa vaikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Ja mikä hämmästyttävintä - kaikki Suomen keskiaikaiset kirkot on rakennettu 33,3 kilometrin päähän toisistaan. Googlatkaa vaikka.

    Kertokaapa minulle, että miksi näin on?

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Kertokaapa minulle, että miksi näin on?

    Oletko sinä se kristinuskon vihaaja ja Sastamalan keskiaikaisen kirkon polttaja? Aiotko tehdä taas hyvän työn Jumalallesi/Saatanallesi?

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Oletko sinä se kristinuskon vihaaja ja Sastamalan keskiaikaisen kirkon polttaja? Aiotko tehdä taas hyvän työn Jumalallesi/Saatanallesi?

    Ei, en polttele kirkkoja, ja uskovaisetkin hoitelevat itse oman polttamisensa.

    Äänestä

  • Ja uutta oli - niin MIKÄ?

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Ja uutta oli - niin MIKÄ?

    Jumalauta, ei ole ketään joka ei tietäisi kristinuskon uhrikultin 'keskeistä sanomaa', viattoman jeesuksen äärimmäisen julmalla kidutuskuolemalla Raamatun Paavalin sanoin - tämän uskonnon luoneen juutalaisen - Jeesuksen uhriverestä uutena liittona juutalaisten Mooseksen tulivuorijumalan kanssa!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Olet pelkuri kun et uskaltanut edes vastata suoraan kysymykseeni vaan aloit taas venkuloimaan.
    Kysyin sinulta:
    Miten aiot saada työsi loppuun ennen lähtöäsi? Miten vastaat siitä että me saamme ansaitsemamme lopputuloksen?

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Olet pelkuri kun et uskaltanut edes vastata suoraan kysymykseeni vaan aloit taas venkuloimaan.
    Kysyin sinulta:
    Miten aiot saada työsi loppuun ennen lähtöäsi? Miten vastaat siitä että me saamme ansaitsemamme lopputuloksen?

    Totta - olen pelkuri. Jätän jotakin Jumalallekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Totta - olen pelkuri. Jätän jotakin Jumalallekin.

    Usko on luja luottamus siihen, että oikeudenmukaisuus toteutuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Totta - olen pelkuri. Jätän jotakin Jumalallekin.

    Älä puhu sitten pötyä siitä että aioit itse jotain tehdä, jos et mitään tee. Valehtelemaanko olet tänne tullut?

    Äänestä

  • Tuo tyyppi on lahkolainen, karismaaninen helluntailainen, eikä edusta luterilaista kirkkoa millään tavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Älä puhu sitten pötyä siitä että aioit itse jotain tehdä, jos et mitään tee. Valehtelemaanko olet tänne tullut?

    En, kun opettamaan Jeesuksen opetuksia: TEHKÄÄ NIITÄ ISÄN TAHTOMIA TEKOJA, ei opetukseen kuulunut, että piti Jumalana esiintyä - se oli Paavalin keksintö, kun kirosi Jeesuksen opettamanaan Jumalana ristiin ja teurasti uhrilampaana!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Tuo tyyppi on lahkolainen, karismaaninen helluntailainen, eikä edusta luterilaista kirkkoa millään tavalla.

    Weijo nimeltään. Pitää pesäänsä Turussa Puutorin laidalla. Kastaa ihmisiä lahkoonsa ja puhuu sitä itseään.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Tuo tyyppi on lahkolainen, karismaaninen helluntailainen, eikä edusta luterilaista kirkkoa millään tavalla.

    Jos tarkoitat minua, niin onko helluntalaisten mielestä kristinuskon Jumala siis Saatana? Koko kristinuskon pelikenttä kuin myös islamin Jumala on Raamatun Saatana - ei tämä asia millään lahkolla miksikään muutu.

    Äänestä

Raamatun tärkein sanoma löytyy mm. kohdasta 2 Kor. 5:19:

"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan."

On monia kristittyjä, jotka selittävät tämän jakeen sanoman tyhjäksi ja perustelevat käytöstään jakeella 20. Ja vetoavat "asiayhteyteen" ja muuhun hevonpaskaan.

Kukaan heistä ei ole suostunut kaiken paskanjauhantansa ja tyhjäksi selittämisensä jälkeen sanomaan, mitä tuo jae sitten tarkoittaa. (Mikä toki on ymmärrettävää, jos ja kun sen on kerran tullut selittäneeksi TYHJÄKSI.)

Kukaan heistä ei ole suostunut selittämään, mitä tarkoittaa sovittaminen, sovitus.
Kukaan heistä ei ole suostunut kertomaan, mitä tapahtui siinä hetkessä, KUN JUMALA OLI KRISTUKSESSA JA SOVITTI MAAILMAN ITSENSÄ KANSSA.
Voisi kuvitella, että JOTAIN siinä kai sentään tapahtui, kun kerran PAAVALI NOIN KIRJOITTAA.
Kukaan ei kuitenkaan suostu kertomaan, MITÄ.

Kaikki länkyttävät kuorossa kuin apinalauma, että sovitus on itse kunkin "otettava vastaan", jotta se astuisi "voimaan" - useimmiten juuri NOILLA SANOILLA - mutta kas kummaa: mistään kohtaa Uutta testamenttia ei tällaista väitettä löydy. Tällainen väite toki parsitaan kasaan mitä erinäisimpien jakeiden avulla, mutta siis sellaisten jakeiden, JOISSA NOIN EI KUITENKAAN SANOTA.

Jakeessa 19 lukee:

"Jumala oli Kristuksessa ja SOVITTI maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan."

Jakeessa 20:

"Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa SOVITTAA itsenne Jumalan kanssa."

Näiden jakeiden mukaan sen seurauksena, että Jumala SOVITTI maailman itsensä kanssa, meidän itse kunkin tulee ANTAA SOVITTAA itsemme Jumalan kanssa.

No jos annan Jumalan sovittaa minut itsensä kanssa, ja Hän tekee sen (sovittaa minut itsensä kanssa), olemme taas lähtöruudussa, koska sen seurauksena, että Jumala sovittaa jonkun (maailman, minut) itsensä kanssa, tuon jonkun (maailman, minun) tulee antaa sovittaa itsensä Jumalan kanssa.

Ja huom! Paavali EI kirjoita jakeessa 19, että Jumala asetti sovituksen TARJOLLE vaan että HÄN SOVITTI MAAILMAN ITSENSÄ KANSSA.

Siksi haluankin tietää, MITÄ SOVITUS TARKOITTAA???

Jos jakeen 19 sovitus ei tuottanut lopullista tulosta, kuinka ihmeessä sen saisi aikaan jakeen 20 sovitus, kun kerran se, joka SOVITTAA maailman/sinut/minut itsensä kanssa on tismalleen sama Jumala kuin jakeessa 19, ja Raamatun mukaan Jumala on sama nyt ja iankaikkisesti.

Mitä Paavali siis tarkoittaa kirjoittaessaan, että Jumala oli Kristuksessa ja SOVITTI maailman itsensä kanssa?

Kuinka sovitus saattoi jäädä puolitiehen, kun se tapahtui KRISTUKSESSA? Mikä siinä meni pieleen? Mikä siinä jäi vaillinaiseksi?

Kuinka ihmisen SUOSTUMUS ("antakaa sovittaa itsenne - -") VOI olla vaikutukseltaan jotain enemmän kuin SE SOVITUS, JOLLA JUMALA SOVITTI MAAILMAN ITSENSÄ KANSSA KRISTUKSESSA.

Tapahtuuko tämä jälkimmäinen sovitus nyt sitten ihmisessä itsessään? Jos näin on, mitä ihmeen virkaa Kristuksella sitten oli/on koko touhussa? Jeesus itsehän sanoi vetävänsä KAIKKI tykönsä, kun hänet korotetaan maasta, joten hänessähän olivat ristillä jo kaikki, koko maailma.

Mikä ihme siinä KRISTUKSESSA tapahtuneessa maailman sovituksessa oli puolinaista, jos ja kun kerran KAIKKI OLIVAT HÄNESSÄ, KUN HÄNET KOROTETTIIN MAASTA?

Ja MITÄ ristillä sitten tapahtui? Mitä Jumala oikein TEKI, kun Hän sovitti maailman ITSENSÄ KANSSA?

Kuinka se, MITÄ JUMALA TEKI OMASSA POJASSAAN TÄMÄN ANTAESSA VAPAAEHTOISESTI HENKENSÄ MAAILMAN LUNNAIKSI, saattoi olla jotain, mikä jäi puolitiehen? Hänhän nimenomaan Paavalin mukaan sovitti maailman ITSENSÄ KANSSA - ei siis sovittanut jotenkin puoliksi eikä asettanut sovitusta pelkästään tarjolle, vaan SOVITTI.

Mitä tuossa maailman sovituksessa JÄI TAPAHTUMATTA, jos ja kun kerran ihmisten on SEN LISÄKSI vielä annettava sovittaa itsensä Jumalan kanssa? Eikö Jumala muka jo sovittanut meitä kaikkia itsensä kanssa?

Mitä Jeesuksen ristillä niin ollen TAPAHTUI? Tapahtuiko siellä yhtikäs mitään? Mitä helvetin pelleilyä on sovittaa maailma itsensä kanssa, jos ja kun kerran SE EI TARKOITA MITÄÄN? Kuinka niin Jumala SOVITTI maailman itsensä kanssa Kristuksessa, jos kerran jokaisen meistä - eli KOKO maailman - on SEN JÄLKEEN vielä ANNETTAVA sovittaa itsensä Jumalan kanssa?

On nimittäin turha kuvitella, että jakeen 20 noudattaminen tuottaisi yhtään paremman tuloksen, jos ja kun kerran Jumala on sellainen rähmäkäpälä, että antaa kutsua ristillä tapahtunutta tapahtumaa MENNEESSÄ AIKAMUODOSSA koko maailman sovitukseksi, vaikka tuosta "sovituksesta" ei ollut mitään muuta seurausta kuin se, että TÄMÄN SOVITETUN MAAILMAN JOKAISEN JÄSENEN ON ANNETTAVA JUMALAN VIELÄ KERRAN SOVITTAA ITSENSÄ JUMALAN KANSSA TULLAKSEEN JUMALAN SOVITTAMAKSI!!!!!

Kun tätä naurettavuutta yrittää pukea sanoiksi, meinaa mennä näppis solmuun.

Mutta näin kuitenkin kaiken maailman paskanjauhajat opettavat.

Ei se ihme ole, että KUKAAN näistä paskanjauhajista ei ole kyennyt vastaamaan kysymykseen, mitä jae 2 Kor. 5:19 TARKOITTAA.

Äänestä
  • Vaihtuiko nyt Jeesuksen sanoma juutalaisten tulivuori, uhrikulttijumala, eli Saatana (myös arkeologisin todistein) Jeesuksen opettamaksi taivasten valtakunnan isä Jumaksi, Israelin Jumalaksi, vai onko Jeesus edelleen ristille kirottu kiroukseksi tosi Jumalana?

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Vaihtuiko nyt Jeesuksen sanoma juutalaisten tulivuori, uhrikulttijumala, eli Saatana (myös arkeologisin todistein) Jeesuksen opettamaksi taivasten valtakunnan isä Jumaksi, Israelin Jumalaksi, vai onko Jeesus edelleen ristille kirottu kiroukseksi tosi Jumalana?

    Sovittaa tarkoittaa sovittaa Saatana sisälleen, siksi uskova tällä opilla muuttuu läpikotaisin syntiseksi. Se sovitus tarvitaan helvettiin menemiseksi uhriksi Jahvelle. Löytyy 1.Kor.3 ja viimmeinen jae - te olette Kristuksen (kirottu tosi Jumala, Pietarin 2.kirje, Lucifer), mutta Kristus on Jumalan. Ja Paavalin Jumala asuu tulenliekeissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Ei tämä tarina aukea, ellei tajua, että myös Saatanaa kutsutaan Jumalaksi. Augsburgin tunnustus Kristus on tosi Jumala ja ristiinnaulittu uhri lepyttämään vihaisen Jumalan vihan.

    Augsburgin tunnustus kuvaa Jeesusta Kristuksena, kun taas Pietarin 2. kirje Kointähteä Paavalin oppina, mutta ymmärrän hyvin, että miksi se on Augsburgin tunnustukseen ollut kirjoitettava näin, eikä niin, että Kristus oli Lucifer.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Kristus on Lucifer Paavalin kiroamisen jälkeen - löytyy Galatalaiskirje 3:13.

    Äänestä

  • Toivottavasti kokemasi naurettavuus aukenee, kuvio on erittäin älykäs, ja hienoa, että aloit ihmettelemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Toivottavasti kokemasi naurettavuus aukenee, kuvio on erittäin älykäs, ja hienoa, että aloit ihmettelemään.

    Mutta on tämän aivopesun tulos aivan uskomatonta, kun pahaa on jauhettu pyhäksi ja Saatanaa kutsuttu Jumalaksi, että miten vaikea on nähdä, että pelikenttäjän on väärinpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Mutta on tämän aivopesun tulos aivan uskomatonta, kun pahaa on jauhettu pyhäksi ja Saatanaa kutsuttu Jumalaksi, että miten vaikea on nähdä, että pelikenttäjän on väärinpäin.

    Juutalaisuus on kehittynyt monijumalaisuudesta yksijumalaiseksi uskonnoksi. Raamatussakin on tästä paljon esimerkkejä. Mm. VT:ssa on ns demiurgi ja UT:n puolella Jeesuksen Jumala ja ISÄ. Kummatkin ovat Jumalia, eikä toinen ole suinkaan Saatana niinkuin sinä väität.

    1Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Mitenkähän minä tämän selittäisin...On uskonto, johon kuuluu kaksi entiteettiä - Jumala ja Saatana. Toinen asuu paratiisissa ja toinen helvetissä - tämä on siis satu jossa on susi ja Punahilkka.

    Paratiisissa kasvaa puu, joka olisi tarkoitus löytää, mutta paha susi kääntääkin tienviitan niin, että Punahilkka onkin matkalla tuleen.

    Jos se paratiisin puu olisi siellä, niin paikan isäntä kohentelisi hiillosta odetellessaan lisää punahilkkoja. Tästä tulee hiilet helvettiin ja paikasta, että palaa tuli, määritelmä, että kyseessä on Saatana, koska kyseessä on myös noita, joka laittaa Jannun ja Kertunuuniin.

    Löytyy 5.Moos. 4:10 alkaen

    Uskonnossavoi olla vain yksi Jumala niminen entiteetti,se toinen on Saatana niminen, koska asuu tulessa - Jeesuksen sanoin Johannes 8.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Niin siis se paratiisin tien löytäminen (ilmestys 2:7 ja 2:17) liittyi Jeesuksen evankeliumiin ja tuo tuleen meneminen (1.Kor.3:13).Paavalin evankeliumiin.

    Kyseessä on TARINA, kirja, jossa on juoni.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Niin siis se paratiisin tien löytäminen (ilmestys 2:7 ja 2:17) liittyi Jeesuksen evankeliumiin ja tuo tuleen meneminen (1.Kor.3:13).Paavalin evankeliumiin.

    Kyseessä on TARINA, kirja, jossa on juoni.

    Molemmissa evankeliumissa on tarinassa Jumala -niminen entiteetti, mutta Paavalin tietä lapset päätyvät uuniin.

    Kokonaan poltettu uhri Pasvalin ja juutalaisten uhrikulttijumalalle on nimeltään VT:ssa holokausti.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Juutalaisuus on kehittynyt monijumalaisuudesta yksijumalaiseksi uskonnoksi. Raamatussakin on tästä paljon esimerkkejä. Mm. VT:ssa on ns demiurgi ja UT:n puolella Jeesuksen Jumala ja ISÄ. Kummatkin ovat Jumalia, eikä toinen ole suinkaan Saatana niinkuin sinä väität.

    Sanot: "Kummatkin ovat Jumalia."

    Niin, mutta tässä tarinassa se toinen onkin se Saatana-niminen, koska kyse on uskonnosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Sanot: "Kummatkin ovat Jumalia."

    Niin, mutta tässä tarinassa se toinen onkin se Saatana-niminen, koska kyse on uskonnosta.

    Huomauta vielä, että koko Raamatun tarina kutoutuu Luojajumalan ilmoituksen ympärille, kun ihminen tuli hyvällä tiedolla ja pahalla tiedolla jumalien kaltaiseksi luomaan sanan voimalla, mistä syystä oli paratiisin elämän puu suojattava, sitomalla ihminen aikaan materian kautta. 1.Moos.3:22.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Tästä lähtee koko tarina liikkeelle ja ne kaksi tietä Matteus 7.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Mitenkähän minä tämän selittäisin...On uskonto, johon kuuluu kaksi entiteettiä - Jumala ja Saatana. Toinen asuu paratiisissa ja toinen helvetissä - tämä on siis satu jossa on susi ja Punahilkka.

    Paratiisissa kasvaa puu, joka olisi tarkoitus löytää, mutta paha susi kääntääkin tienviitan niin, että Punahilkka onkin matkalla tuleen.

    Jos se paratiisin puu olisi siellä, niin paikan isäntä kohentelisi hiillosta odetellessaan lisää punahilkkoja. Tästä tulee hiilet helvettiin ja paikasta, että palaa tuli, määritelmä, että kyseessä on Saatana, koska kyseessä on myös noita, joka laittaa Jannun ja Kertunuuniin.

    Löytyy 5.Moos. 4:10 alkaen

    Uskonnossavoi olla vain yksi Jumala niminen entiteetti,se toinen on Saatana niminen, koska asuu tulessa - Jeesuksen sanoin Johannes 8.

    Sinun uskonnossasi näin onkin, mutta monijumalaisuus on edelleen nähtävissä myös Raamatussa. Yrität kovasti hengellistää susi ja punahilkkasatua. Huvinsa kullakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Sanot: "Kummatkin ovat Jumalia."

    Niin, mutta tässä tarinassa se toinen onkin se Saatana-niminen, koska kyse on uskonnosta.

    Sinun uskontosi näyttää olevankin maagista ajattelua ja sanamagiaa. Et varmaan itsekään usko tarinoihisi, vai mitä? Nimitätkin niitä tarinoiksi ja niitähän ne selvästi ovatkin niin kuin susihukka ja punahilkka. Ymmärsinkö oikein sinua?

    1Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Mitenkähän minä tämän selittäisin...On uskonto, johon kuuluu kaksi entiteettiä - Jumala ja Saatana. Toinen asuu paratiisissa ja toinen helvetissä - tämä on siis satu jossa on susi ja Punahilkka.

    Paratiisissa kasvaa puu, joka olisi tarkoitus löytää, mutta paha susi kääntääkin tienviitan niin, että Punahilkka onkin matkalla tuleen.

    Jos se paratiisin puu olisi siellä, niin paikan isäntä kohentelisi hiillosta odetellessaan lisää punahilkkoja. Tästä tulee hiilet helvettiin ja paikasta, että palaa tuli, määritelmä, että kyseessä on Saatana, koska kyseessä on myös noita, joka laittaa Jannun ja Kertunuuniin.

    Löytyy 5.Moos. 4:10 alkaen

    Uskonnossavoi olla vain yksi Jumala niminen entiteetti,se toinen on Saatana niminen, koska asuu tulessa - Jeesuksen sanoin Johannes 8.

    Hienoa! Olenkin ihmetellyt mistä olet juttusi imenyt. Mutta sieltähän ne löytyvät Hannun ja Kertun sekä susi ja Punahilkka -tarinoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Hienoa! Olenkin ihmetellyt mistä olet juttusi imenyt. Mutta sieltähän ne löytyvät Hannun ja Kertun sekä susi ja Punahilkka -tarinoista.

    Älä unohda Keisarin uusia vaatteita. Muinoin, kun ei voinut kaulan katkaisemispelossa sanoa totuutta Raamatusta - se kerrottiin satuna. Keisarin uudet vaatteet on ehdottomasti paras.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Älä unohda Keisarin uusia vaatteita. Muinoin, kun ei voinut kaulan katkaisemispelossa sanoa totuutta Raamatusta - se kerrottiin satuna. Keisarin uudet vaatteet on ehdottomasti paras.

    Turhaan kuvittelette, että muinoin - ilman väkivaltaa - ihmiset olisivat suostuneet uskomaan, että viattoman opettajan kidutuskuolemassa on pelastava voima.

    He elivät itse saman kidutuspelon alla - Jeesus oli vain esimerkki, että miten käy, kun niskuroit valtaa vastaan

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Tämän päivän ihmisen aivotoiminta on toinen - saadaan vaikka ulosteen syönnistä Pyhää ilman aivoja, kun sitä tarpeeksi kauan hoetaan - käsitteet hyvä ja paha ovat täysin seonneet - pyhästä nyt puhumattakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Sinun uskontosi näyttää olevankin maagista ajattelua ja sanamagiaa. Et varmaan itsekään usko tarinoihisi, vai mitä? Nimitätkin niitä tarinoiksi ja niitähän ne selvästi ovatkin niin kuin susihukka ja punahilkka. Ymmärsinkö oikein sinua?

    Juu, ymmärsit - tosi magiaa. Mustanet, että mielipiteillään ihminen kertoo aina vain itsestään, ei koskaan kenestäkään toisesta. Kertoo sen oman aivotoimintansa tason.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Turhaan kuvittelette, että muinoin - ilman väkivaltaa - ihmiset olisivat suostuneet uskomaan, että viattoman opettajan kidutuskuolemassa on pelastava voima.

    He elivät itse saman kidutuspelon alla - Jeesus oli vain esimerkki, että miten käy, kun niskuroit valtaa vastaan

    Tuo ristiin hakatun ja kuoliaaksi kidutetun Jeesuksen kuva kirkossa, oli oikein hyvä pelote. Ei yksikään uskaltanut puuttua kirkosta papin saarnalta, kun tämä jylisi nyrkkiä puiden kirkkokansalle helvetintuomiota. Osaatteko kuvitella, että hyväksikäyttöjen kohteeksi joutuneet aikuiset ja lapset olisivat saaneet jostakin oikeutta?

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Ja ongelman nimi onkin se, kun tämä paska lävähtää oikein kunnolla tuulettimeen - niin syy onkin - tämän päivän ihmisen aivotoiminnalla - Jeesuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Ja ongelman nimi onkin se, kun tämä paska lävähtää oikein kunnolla tuulettimeen - niin syy onkin - tämän päivän ihmisen aivotoiminnalla - Jeesuksen.

    Tämän tason kommentteja on saanut täältäkin jo lukeaa useita, ja minkälaisen vainon kohteena itse olen, puolustaessani Jeesusta?!

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Tämän tason kommentteja on saanut täältäkin jo lukeaa useita, ja minkälaisen vainon kohteena itse olen, puolustaessani Jeesusta?!

    Kansa taputtaa pieniä karvaisia käsiään, ja huutaa:. "Ristiin naulitse, ristiin naulitse, ristiin naulitse!"

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Kansa taputtaa pieniä karvaisia käsiään, ja huutaa:. "Ristiin naulitse, ristiin naulitse, ristiin naulitse!"

    Jeesusta lainatakseni - Matteuksen evankeliumi:

    "23:30 ja sanotte: 'Jos me olisimme eläneet isäimme päivinä, emme olisi olleet osallisia heidän kanssaan profeettain vereen'! Niin te siis todistatte itsestänne, että olette niiden lapsia, jotka tappoivat profeetat. Täyttäkää siis te isäinne mitta. Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?"

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Kyykäärmeen sikiö on Jeesuksen sanoin henkilö, joka palvoo saman isän käskystä uhria pyhänä, joka tämän tappoikin.

    "23:29 te ulkokullatut, kun te rakennatte profeettain hautoja ja kaunistatte vanhurskasten hautakammioita"

    Tästä jo näkyy, että juutalaisten taktiikka oli surmata heidän arvostelijansa ja ns. profeetat, jollaisena Jeesustakin hänen oppilaansa tuolloin pitivät, ja sitten julistaa heidät Pyhiksi, joita kansan kuului palvoa. Ja kansahan palvoi, kun käskettiin. Palvoo tänä päivänäkin vielä.

    Nämä ovat ne ilmestyskirjan uhrialttarin alla olevat, jotka kysyvät, että koska heidän verensä kostetaan maan päällä asuville.

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Ja ilmestyskirja lupaa heille - sitten, kun maasta ostettujen lukumäärä tulee täyteen.

    Äänestä

”Anonyymi” 2024-09-01 14:31:36 tuumasi :”Paavali ei ollut mikään ihme teologi…”

Näyttää siltä, että useimmat ei oikein ymmärrä koko asiaa.
Teologia ei ole vain tieteenala, vaan aluksi se oli jumaluusoppia. Eli tutkittiin järjestelmällisesti jumalan (tai jumalien) ja jumalaan liittyviä aiheita.

Teologian sanan alkuperä on antiikin kreikasta, jossa se tarkoitti jumalallisia asioita koskevaa oppia. Varhaiskristillisellä ajalla se ymmärrettiin antiikin perintönä opiksi Jumalasta ja tämän ominaisuuksista.

Nykyään sitä voi kutsua uskonnolliseksi teologiaksi, jossa tarkoitetaan tietyn uskonnon järjestelmää ja ajattelua ja sitä tutkii yhteisöt itse.

Kun vaikka puhumme kasteista, ehtoollisesta, pelastumisesta jne., se on teologiaa.

Paavali oli se, joka kirjeiden sekä puheiden kautta antoi suunnan uudelle uskonnolle eli kristinuskolle.
Häntä voi siis pitää ensimmäisenä teologina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kari Kuulan kirjoittama tämän niminen hieno teos valottaa erinomaisesti kristinuskon syntyvaiheita. Paavali oli rehellinen teologi joka sanoi tietonsa olevan vajavaista ja hänen taistelunsa syntiensä kanssa oli kristityn normaalitila. Näin myös luterilainen teologia opettaa ja se vastaa myös tämän päivän kristittyjen kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu