Herätkää jo hyvät ihmiset

Anonyymi-ap

Erikoislääkärit: Lopettakaa koronarokotukset

Erikoislääkärit Tamara Tuuminen ja Sylvi Silvennoinen-Kassinen ovat tänään lähettäneet hyvinvointialueiden valtuutetuille ao. kirjeen.
--------------------------

Arvoisa vastaanottaja,

Suomessa tarjotaan edelleen aktiivisesti koronarokotteita iäkkäille ihmisille. Nostamme tässä esille harvemmin julkisuudessa esiintuotuja seikkoja.

mRNA-KORONAINJEKTIOIDEN TEHOTTOMUUS

mRNA-koronainjektiot eivät täytä rokotteille asetettuja vaatimuksia. Tiedetään jo, että ne eivät suojaa rokotettua saamasta koronaa, eivätkä ne estä infektion leviämistä ihmisestä toiseen.

EU parlamentissa ryhmä MEPpejä on varmistanut yllä mainitun asian Euroopan lääkevirastolta (EMA). Sen on myös vahvistanut Pfizerin edustaja Janine Small. Hän on myöntänyt, ettei ole voitu osoittaa, että nämä mRNA-valmisteet estävät viruksen tarttumisen ihmisestä toiseen.

Kun selvisi, etteivät mRNA-koronainjektiot pystyneet estämään koronan leviämistä, tuli väite, että ne suojaavat vakavalta taudinkuvalta ja sairaalahoidolta. THL:n oma data osoittaa jo sen, että koronan takia sairaalahoitoon joutui ja kuoli sekä rokotettuja että rokottamattomia, ja vähitellen huomattavasti enemmän rokotettuja kuin rokottamattomia.

mRNA-KORONAINJEKTIOIDEN HAITALLISUUS

mRNA-koronainjektiot aiheuttavat tulehdusreaktioita, edistävät veritulppien muodostamista, heikentävät immuunivastetta ja edistävät ”turbosyöpien” syntyä. Lisäksi koronainjektioiden aloittamisesta on seurannut ylikuolleisuus, elinajan lyheneminen ja syntyvyyden romahdus.

VETOOMUS

Arvoisat luottamushenkilöt, tutustukaa esim. Pfizerin haittavaikutuslistaan, FIMEA:n haittavaikutustilastoon, ”turbosyöpien” tulvaan ja lisääntymiskyvyn heikkenemiseen.

Kun sallitaan tehottomat mRNA-koronainjektiot, jäävät jäljelle vain haitat. Tämä on ihmisten tietoista vahingoittamista ja rikos ihmisyyttä vastaan.

30 elokuuta, 2024

Kollegiaalisin terveisin

Tamara Tuuminen
kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri
lääketieteellisen mikrobiologian dosentti

Sylvi Silvennoinen-Kassinen
kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri
immunologian dosentti

1

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jotenkin aavistelin, jo silloin kun yhtäkkiä markkinoille saatiin lääke koronaa vastaan. Että kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää.
      Toki lääkeyhtiöiden ylinjohto sekä sijoittajat rikastui hetkessä.
      Itse en ole noita myrkkyjä ottanut. Olen sairastanut koronan, ainakin sen kotitesterin mukaan. Vähän kovempaa flunssaa se oli, hajuaisti meni n. viikoksi, lämpöä oli 37 vähän yli.
      Tämä noin pari vuotta sitten. Hengissä olen.
      On järjetöntä rokottaa vanhempaa ja sairaampaa väestön osaa. Heidän pitääkin kuolla, eikä jäädä tänne väkisin roikkumaan, turhanpanttina.
      Itse olen 61 vuotias, perusterve mies. Kunto on hyvä.
      Kannatan eutanasiaa.
      Ps. Itselläni ei ole vielä, tarvetta eutanasiaan.
      Fyysisesti ja henkisesti, voisin lähteä " toiselle kierrokselle ". :o)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2473
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1658
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1396
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      162
      1236
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      143
      1199
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1135
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      108
      1095
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1081
    9. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      116
      1076
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      959
    Aihe