https://www.tivi.fi/uutiset/tv/3588dc69-8d6b-4807-b725-04404215ab1c?ref=ampparit:6540
Autoja myydään yhä enemmän etänä. Asiakas tutustuu autoon ja sen tietoihin esimerkiksi netissä ja tekee ostopäätöksen.
Etäkauppaa koskevat erilaiset peruuttamis- ja muutkin ehdot kuin niin sanottua tavallista kauppaa. Siksi on olennaista tietää, onko kyse etäkaupasta.
Kuluttajariitalautakunta asettui kuluttajan kannalle ja suositti kaupan peruuttamista.
5
388
Vastaukset
Aika jännä tapaus.
Nyt jäämme odottamaan, noudattaako liike kuluttajariitautakunnan
esitystä, vai ei.
Ellei, niin tämä Petriksi kutsuttu autonostaja vienee asian kotipaikkansa
käräjille.
Jos hieman spekuloidaan, niin Petri on lisäksi hyötynyt asiasta aika lailla
ja koska nyt näyttää siltä, ettei hän joutuisi maksamaan edes auton arvonalennuksesta.
Mikäli asia viedään Alioikeuteen, eikä ratkaista oikeuden ulkopuolella,
hän tulee aika suurella todennäköisyydellä voittamaan "keissin".
Saas nähä, puuttuuko oikeus tähän ostajan saamaan ylimääräiseen
hyötyyn.
Käsitykseni mukaan ns. "oikeuden ja kohtuuden" tulisi tässä jollain lailla
kohdata.
Voi myös kysyä, loppuvatko käytettyjen autojen etäkaupat kuin seinään,
koska takkiin voi huolimattomuuden vuoksi tulla näinkin rajusti.- Anonyymi
eli suomeksi et voi huijata etäkaupassa?
- Anonyymi
tieto lisää ostoturvaa
- Anonyymi
hienoa
- Anonyymi
Tesla Model 3 Long Range 75 kWh - Elektrisch - Automatik - 476 hp hp 18700 e
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1089773Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki774982Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.674768Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.63251Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92451Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1061696- 471496
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.531451Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591414Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651331