Eipäs hän kehtaa ääneen tunnustaa, että EU on huomauttanus siitä, että Suomessa on perusturvan taso liian pieni. Ja siitähän se on vielä pienentynyt. Olis jo paikka valittaa EU ihmisoikeustuomioistuimeen Purran toimista.
Purra jaksaa toitottaa EU tarkkailuluokkaa
Anonyymi-ap
15167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hyvä kommentti.
Niinpä niin. Tarkkailuluokalle joutuisi hallitus, ei kansa. Purra ja kumppanit haluavat tilanteen pysyvän toisin päin.
Purran ilmastotoimien puutteellisuudesta on tulossa miljardien sanktiot 2025. Samoin on tulossa miljoonien maksuja hallituksen 8% viinalaista, josta on mennyt tislattuja juomia valmistavien firmojen valitus EU oikeuteen.
Typeryksille tiedoksi. Näin hallitus kiristää verotusta taas.
Vasu, et ole ansainnut valtiolta pennin jeniä !
En ole vasu, mutta totta on etten ole mitään saanut valtiolta. Ihan palkalla elänyt ja maksanut siitä sairasvakuutusmaksua ja työttämyysvakuutusmaksua ja veroja, jotka on menneet johonkin. Sähöstä maksanut alvia sähköverostakin ja polttoaineesta alia verosta. Lopetin shoppailunkin, kun huomasin, että neljännhes hinnasta menee valtion laariin. Ruokaa on pakko ostaa, mutta euron lihapullilla elää monta päivää.
Purra hokee EU:n tarkkailuluokkaa sen takia, kun tarkkailuluokka on jokaiselle persulle tuttuakin tutumpi termi.
Tuobtarkkis olisi ehkä eduksi, meille kerrottaisiin järkevät säästökohteet ja meidän ei tarvitsisi osallistua EU:n rahoittamiseen.
Olen samaa mieltä. Loppuisi tuo holtiton velanotto. EU:ssa ja valtiontalouden tarkastusvirastossa oltiin sitä mieltä, että Orpon neljän miljardin tunnin junahanke ei sovi tähän talouden tilaan. Muutakin karsittavaa löytyy. Esimerkiksi oli ihan turhaa pröystäilyä lähettää Erooppaan meidän hornetteja miehistöineen. Meiltähän menee jo miljardi rauhanturvajoukkoihi.
Jos Suomi joutuisi tarkkikselle, niin pahimmassa tapauksessa EU määräisi Suomelle jopa sakot.
Purralle tärkeintä on Brysselin päättäjien pillin mukaan tanssiminen.
Tottakai se huolestuttaa jos ei enää itse voisi päättää mistä leikataan, vaan eu päättäisi.
Ei EU voisi toimia kusipäisemmin kuin Orpo ja Purra.
Populismi ja pelottelu on Persujen menestyksen salaisuus, mutta kun se ollaan huomattu kusetukseksi, niin teho ja tenho ei kanna kuin kaikkein tyhmempien joukossa ja kannatus syöksyy.
EU: tarkkailuluokka näkyy olevan hallituksen tavoite. Ainakin Purra tekee kaikkensa, että Suomi päätyisi sille.