Ei ihme että nuoretkin masentuvat.
Suomalaisilla ei ole enää uskoa tulevaisuuteen
13
145
Vastaukset
- Anonyymi
Sanna ajoi maan kaaokseen.
- Anonyymi
Raksakriisi, sotekriisi, inflaatiokriisi, korkokriisi. Kaikki Sannan käsialaa.
- Anonyymi
Lopeta paskan puhuminen persu.
- Anonyymi
Orpon Diktatuuri hallituksen syytä.
Hallituksen tulisi näyttää itse moraalista esimerkkiä yhteiskunnassa, mutta päinvastoin, näytetään pelkkää ahneutta ja moraalittomuutta. Kaikki arvot, jotka ennen olivat tärkeitä, ovat nyt roskiin heitettyjä.
Ei olisi koskaan uskonut, miten alas tämän maan johto voi maatamme vetää. - Anonyymi
Vika on korvien välissä.
- Anonyymi
Äärioikeistolainen rasistihallitus, joka ajaa vain rikkaiden etuja, leikkaa koulutuksesta, kulttuurista, hyvinvoinnista ja heikko-osaisilta kaiken mahdollisen. Eikä kykene luomaan mitään uusia työpaikkoja eikä kasvua, vaan ainoastaan konkurssiaaltoja ja massiivista työttömyyttä.
Niin miksi ihmeessä nuoret eivät näe valoisaa tulevaisuutta vaan masentuvat.- Anonyymi
Jaa miksikö leikataan?
Koska rahaa on jaettu enemmän kuin sitä on. Kulttuuri, urheilu, työtävieroksuva työtön, kaikenmaailman verovähennykset, liian suuri asumistuki, sukupuolen korjausleikkaukset, liialliset vihertoimet, ammattiliittojen verovapaus, valtion virastojen kasvattaminen ja sitäkautta yrittäjien paperihelvetti josta vielä lasku yrittäjälle, vasemmiston ilmaiset edut velalla ja yritystoiminnan vääristävät tuet...tuossa esimerkkiä miksi rahat eivät riitä.
Yksinkertaisesti sanottuna usea hallitus politiikasta riippumatta on mätkinyt lisää velkaa. Ja jos sitä velkaa halutaan leikata niin vihervasemmisto riehuu ja lakkoilee, mitään et saa leikata.
Joten pitäkää suu kiinni, nyt sitä leikataan sieltä jonne rahaa uppoaa kuin Estoniaan.
Jotta oikein pilaan päivänne niin voin heikolla matematiikan taidollani kertoa: Jos haluamme pysäyttää velanoton, pitää jokaisen keskituloisen ja rikkaan (n. 2.5 miljoonaa kansalaista) lyhentää Suomen velkaa 5000 eurolla vuodessa. Kuka suostuu tuon maksamaan? Meidän perheessä 10 000 euroa. Eikä tuolla Suomen velka edes lyhene.
Voin kertoa, Suomi on kusessa, eikä sitä keskituloiset ja rikkaat enää pelasta. Jos tästö aiotaan selvitä niin pitäisi leikara vielä reilusti rajummin. Koomista on se että julkisella puolella puhutaan palkankorotuksista, hah!
Kaikesta tuosta huolimatta olen omaan elämääni tänään tyytyväinen sillä olen koko elämäni tehnyt vuosittain nelisen kuukautta enemmän työtä kuin tavallinen työntekijä jonka työpanos hyytyy 10 kuukauteen vuodessa lomien, pyhäpäivien, pekkasten ja sairauslomien jälkeen. En ole kuluttanut kuten toope joten säästöjä on.
Suomalaiset ovat tottuneet löysään elämään jossa kaikki on turvattu ja suojeltu joten se ymmärrys kovasta elämästä puuttuu, siksi ei tehdä mitään ja Balille pitää päästä ja jos työtä ei ole niin puntit tutisee, lisäksi sanellaan ehtoja mitä työtä suostuu tekemään ja mikä on paskatyötä. Ei tuollainen kansa menesty, ei voi.
Opetelkaa tekemään työtä, muutoun Suomi on k u s essa. Se työ etsitään ja luodaan ihan itse, se ei ole valtion vastuulla.
- Anonyymi
Eipä ole minullakaan vaikka en ole nuori. Meillä ei ole koskaan ollut niin huonoa hallitusta kuin tämä nykyinen, eikä ole ollut näin kahtia jaettua kansaa viimeiseen sataan vuoteen. Kaikki arvot on romutettu sadan vuoden takaisiksi. Olet joko rikas menestyjä tai hyödytön loinen jolla ei ole ihmisarvoa eikä ihmisoikeuksia.
- Anonyymi
Aika tylyä oli gallup, joka todisti ettei edes hallituspuolueiden omat kannattajat oikein usko hallituksen kykyyn saada velkaantuminen kuriin. Toisaalta hallituksen mahdollisuudet ylipäätään saada se kuriin, ovat hyvin rajalliset. Kaikki on kiinni talouskasvusta, joka taas on kiinni koroista, sekä siitä miten maailmantaloudella menee ja miten menee Suomelle tärkeissä vientimaissa menee.
- Anonyymi
Hyviä kommentteja ketjussa, komppaan! Hallituksen leikkauskohteet väärin ja TODELLA epäoikeudenmukaisesti kohdennettuja!
- Anonyymi
Jep, nostakaa keski ja hyvätuloisten veroja vielä lisää niin hekin lopettavat työnteon järjettömänä koska siitä ei itselle mitään jää.
Kysymys: -Kuka sitten maksaa???
- Anonyymi
Keskustapuolue 2015 piti huolta siitä Sipilän johdolla että suomi alkoi sukeltaa kunnolla.
- Anonyymi
Lapset,nuoret ,vanhat masentuu ja kuolee pois kurimuksessa ja hoidon puutteeseen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,672493Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052157Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242137Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e972097Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod82036MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141885Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5841836Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1071793Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S171657Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411433