- Sivistysvaltion tunnistaa siitä että se pitää huolta heikoimmistaan. Suomi menee juuri vastakkaiseen suuntaan tämän hallituksen toimesta.
- Vaikeina aikoina kulttuuri on ihmisille tärkeää, koska edes pieni hetki kulttuurin parissa laskee ihmisten stressitasoa ja saa ajatukset pois huolista. Nyt tämä hallitus tuhoaa tämänkin vähäisen ilon ihmisiltä, koska VM Purra vihaa taidetta ja kulttuuria. Sadistista toimintaa suorastaan.
- Ihmiset kestävät vaikeat ajat esim suuret säästöt palveluihin ja etuuksiin jos ne kohdistuvat oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti kaikkiin kansalaisiin. Nyt ei käy niin. Ja vielä VM pilkkaa niitä, joihin säästöt kohdistuvat. Törkeää !
- Suomessa työmarkkinat ovat pohjautuneet sopimuksiin. On väännetty kovasti, mutta tulos on saatu, kun kumpikin osapuoli on neuvotellut ja tullut toista osapuolta vastaan.Nyt tämä tärkeä asia on rikottu. Hallitus on asettunut työnantajien ja EK: n puolelle täysin, Sopimuskulttuurista on suoraan hypätty sanelemisen ja pakottamisen tielle. Tässä hallitus teki kyllä ison mokan, jonka se vielä edestään löytää. Työntekijöitä tarvitaan kiutenkin aina, eikä esim naisvaltaisten alojen sortaminen loppunut, vaan lisääntyi. Todella valitettavaa.
- Sota. Aseet. Raja kiinni. Lisää aseita. Sota. Viha . Lisää rahaa sotimiseen.
Sotaan valmistautuminen. ….jne…jne….ja sitten ihmetellään , Miksi lapsia ei hankita ? Miksi nuoret voivat huonosti ?
- Hallituksessa ei enää keskustella, ei neuvotella. Siellä haukutaan, pilkataan, syytellään, solvataan, ymmärretään tahallisesti väärin. Syyllistetään ja valehdellaan. Koko ajan. Onko tämä sivistyneiden ihmisten toimintaa ? Ei ole.
Suomi ei ole enää sivistysvaltio, ei todellakaan
8
219
Vastaukset 8
- Anonyymi
Kyky puolue ja kyvytön puolue saavat Suomen muuttumaan. Mutta ei todellakaan parempaan suuntaan.
- Anonyymi
Toi nyt on mielipidekysymys, minusta suunta on ihan hyvä ja perusteltu.
- Anonyymi
Tämä on sitä kaivattua muutosta, johon äänestäjät antoivat mandaatin nykyisille hallituspuolueille. Jos joku sanoo, että suunta muutoksessa on oikea, valehtelee !
- Anonyymi
On se oikea - itse uliset valheita.
- Anonyymi
Persut on pilannut Suomen maineen maailmalla. Ensin oli rasisti kohut. Ei ihme että maailmalla puhutaan kauhukabinetista. Kokoomus ei ole enää mikään sivistyspuolue.
- Anonyymi
Sinä nyt et edes tiedä mitä maine on saati mistä maailmalla puhutaan, että älä nyt ähki ja huohota tyhjää.
- Anonyymi
Aloitus unohti näköjään, että:
- sivistysvaltio toimii talouden puitteissa eikä ulina "huolenpidosta" saati sen puutteesta ole mitenkään perusteltua Suomessa. Turhas kermaperseiden valitusta.
- kulttuurista maksakoon ne jotka sitä tarvii. Se on oikein.
- ja leikkaukset kohdistuu ihan oikein. Turhaa valitusta on muuta raakkua.
- työmarkkinet voi edelleen sopia, mutta tässä maassa on hallitus jonka sallumana näin toimitaan. Joten jollei onnistu, niin hallitus jatkaa siitä. Umpisolmuja ei tule eikä pidäkään.
- sodalla on vähemmän tekemistä lasten ja nuorten suhteen kuin esim. vihervassarien ilmastoahdistelulla. Pistäkääpä se mölinä ensin ruotuun niin mietitäänkö vasta sitten miten suhtaudutaan meistä riippumattomien valtioiden väliseen sotimiseen.
- ja mitä sinäkin tiedät mitä hallituksessa tapahtuu ja keskustellaan? Sielläkös päivät istut vai ootko vaan taas joku iltalehti-asiantuntija? - Anonyymi
Eihän tässä ketjussa puhuttu mitään Ruskeasta Talosta - poistoon!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771600
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.105807En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 128561
- 48546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 25493