Luonnossa vallitsevat elämän armottomat realiteetit. Niinpä jos hanhiparven hanhi, joka on parveen sytynyt ja parvessa kasvanut ja elänyt, haavoittuu metsästäjän haulista niin, että veripisara nousee höyhenen pinnalle, se hanhi ajetaan armotta parvesta pois ja sama koskee myös riekkoja. Siinä vaiheessa kun riekko alkaa vanheta ja sen höyhenet muuttua kellahtavaksi, sille riekole tulee lähtö parvestaan. Elämään, pärjäämään ja kuolemaan yksinäisyydessä.
Nyt aivan samat elämän kovat realiteetit tuppaavat toimimaan myös ihmisyhteisöissä enkä varmahan ole ainut autokolarissa vaikeastivammautunut, joka olisi valmis lisäänmään Vuorisaarnan yhden "autuaan" lisää: "Autuaita ovat kuolleet".
Lokakuussa 1990 istuin autossani entisen kotikyläni kohdalla vanhan maantien päällä ja olin syvissä mietteissäni. Edessä oli pitkä ja pimeä talvi ja huolenani oli, miten tulisin tämän talven jaksamaan samojen seinien sisällä kaikien hylkäämänä ja unohtamana kaatopaikkatavarana. Tältä mäen rinteessä olevalta parkkipaikaltani avautui näköalat nuoruuteni pyhille metsästysmaille, Vuovaaraan, Luostotunturiin, Huttukairaan ym, joissa olin nuoruuteni parhaat vuodet samoillut; ja jotka nyt olivat kohdaltani lopullisesti ohi.
Näitä nuoruuteni eräretkiä muistellessani muistui mieleeni myös nuoruuteni hypnoositutkimukseni, näytäntöni kotikylän maamiesseuran talolla, ja näitä muistellessani oli kuin joku olisi sanonut: "Kuule poikani. Ala vetämään hypnoosikursseja ja opettamaan hypnoosia ihmisille".
No. Parin viikon Jaakobinpainin jälkeen rohkaisin mieleni ja pistin Lapin Kansaan kurssia koskevan ilmoituksen ja heti alkoi tapahtumaan. Sinä aamuna kun kyseinen lehti jaettiin, puhelin soi jo ennen kahdeksaa ja pärisi pitkin päivää, jopa Yleisradiosta asti soitettiin ja tämän jälkeisestä talvesta tuli yksi elämäni parhaimmista. Olin vaikeastivammautuneena invalidinakin ihminen ihmisten joukossa ja tarpeellinen monille ja tämä tarpeellisuuden kokeminen viritti henkiset voimavarani huippuunsa. Sinä talvena kirjoitin kurssiaineistoa yli 150 sivua, käsikirjoituksen pariinkin pieneen kirjaan, meillä oli tapaamiset kerran kuussa ja elämä oli todella rikasta ja antoisaa.
Lopuksi haluankin sanoa kaikille jotka joutuvat syystä tai toisesta pohtimaan elämän mielekkyyttä. RATKAISUT LÖYTYVÄRT AINA. Tarvitaan vain rohkeutta irtautua tavanomaisuuden kahleista ja etsiä ratkaisuvaihtoehtoja nykyiseen syrjäytymiseen ym. toivottomuuteen ja näitä ratkaisuvaihtoehtoja on lukemattomia kunhan kohotamme katseemme tulevaisuuteen ja otamme oikeat askeleet.
Tsemppiä kaikille.
Nyt aivan samat elämän kovat realiteetit tuppaavat toimimaan myös ihmisyhteisöissä enkä varmahan ole ainut autokolarissa vaikeastivammautunut, joka olisi valmis lisäänmään Vuorisaarnan yhden "autuaan" lisää: "Autuaita ovat kuolleet".
Lokakuussa 1990 istuin autossani entisen kotikyläni kohdalla vanhan maantien päällä ja olin syvissä mietteissäni. Edessä oli pitkä ja pimeä talvi ja huolenani oli, miten tulisin tämän talven jaksamaan samojen seinien sisällä kaikien hylkäämänä ja unohtamana kaatopaikkatavarana. Tältä mäen rinteessä olevalta parkkipaikaltani avautui näköalat nuoruuteni pyhille metsästysmaille, Vuovaaraan, Luostotunturiin, Huttukairaan ym, joissa olin nuoruuteni parhaat vuodet samoillut; ja jotka nyt olivat kohdaltani lopullisesti ohi.
Näitä nuoruuteni eräretkiä muistellessani muistui mieleeni myös nuoruuteni hypnoositutkimukseni, näytäntöni kotikylän maamiesseuran talolla, ja näitä muistellessani oli kuin joku olisi sanonut: "Kuule poikani. Ala vetämään hypnoosikursseja ja opettamaan hypnoosia ihmisille".
No. Parin viikon Jaakobinpainin jälkeen rohkaisin mieleni ja pistin Lapin Kansaan kurssia koskevan ilmoituksen ja heti alkoi tapahtumaan. Sinä aamuna kun kyseinen lehti jaettiin, puhelin soi jo ennen kahdeksaa ja pärisi pitkin päivää, jopa Yleisradiosta asti soitettiin ja tämän jälkeisestä talvesta tuli yksi elämäni parhaimmista. Olin vaikeastivammautuneena invalidinakin ihminen ihmisten joukossa ja tarpeellinen monille ja tämä tarpeellisuuden kokeminen viritti henkiset voimavarani huippuunsa. Sinä talvena kirjoitin kurssiaineistoa yli 150 sivua, käsikirjoituksen pariinkin pieneen kirjaan, meillä oli tapaamiset kerran kuussa ja elämä oli todella rikasta ja antoisaa.
Lopuksi haluankin sanoa kaikille jotka joutuvat syystä tai toisesta pohtimaan elämän mielekkyyttä. RATKAISUT LÖYTYVÄRT AINA. Tarvitaan vain rohkeutta irtautua tavanomaisuuden kahleista ja etsiä ratkaisuvaihtoehtoja nykyiseen syrjäytymiseen ym. toivottomuuteen ja näitä ratkaisuvaihtoehtoja on lukemattomia kunhan kohotamme katseemme tulevaisuuteen ja otamme oikeat askeleet.
Tsemppiä kaikille.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.