Törkeä Huijaus Jälleen.

Anonyymi-ap

Kaksi eteläpohjalaista miestä huijasi vuonna 2016 Oma Säästöpankkia ja valtion omistamaa erityisrahoitusyhtiö Finnveraa. Miehet antoivat väärää tietoa suunnitelmistaan ja yritystensä omaisuuden arvosta ja aiheuttivat velkojille satojen tuhansien eurojen tappiot.

Vaasan hovioikeus katsoi kummatkin operaatioon osallistuneet miehet syyllisiksi useisiin rikoksiin ja mittasi molemmille vuoden ja kymmenen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Kaksikon pitää maksaa Oma Säästöpankille korvauksia yli 330 000 euroa ja Finnveralle lähes 220 000 euroa. Kolmannelle velkojalle maksettava rahamäärä on joitakin tuhansia euroja. Lisäksi miesten maksettavaksi tulevat oikeudenkäyntikulut, jotka monimutkaisessa asiassa ovat suuret.

Hovioikeus oli ratkaisussaan ankarampi kuin Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus, joka puolitoista vuotta sitten tuomitsi 1970-luvulla syntyneen miehen vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. 1950-luvulla syntyneen miehen syytteistä pääosa kaatui käräjäoikeudessa, mutta hovioikeudessa ne menivät läpi.

Hovioikeus katsoi vanhemman miehen toimineen operaatiossa yllyttäjänä ja arvioi hänen roolinsa ratkaisevaksi. Hän oli myös lopulta ainoa operaatiossa etua saanut.

Miehet kiistivät syyteet ja molemmat valittivat hovioikeuteen. Myös syyttäjä oli tyytymätön käräjäoikeuden tuomioon.

9

1372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaikeassa tilanteessa satojen tuhansien eurojen laina

      Vyyhti alkoi 1970-luvulla syntyneen miehen yrityksen talousvaikeuksista. Vuonna 2010 perustettu maalämpöyritys ajautui vuoden 2015 loppuun mennessä maksukyvyttömäksi. Omistaja kutsui yritystä tervehdyttämään 1950-luvulla syntyneen hyvämaineisen monialayrittäjän. Hovioikeuden mukaan kumpikin tiesi yrityksen surkean taloudellisen tilanteen.

      Tervehdyttäjä tuli maalämpöyritykseen osakkaaksi 5 000 eurolla ja sai tuloksia aikaan. Hän neuvotteli Oma Säästöpankilta 300 000 euron tervehdyttämislainan tilanteessa, jossa yritys ei saanut enää muualta lainaa.

      Oma Säästöpankin puolelta asiaa hoiti varatoimitusjohtaja Pasi Turtio, joka sittemmin on jättänyt pankin. Oma Säästöpankki ja Turtion liiketoimet ovat olleet vuoden 2024 aikana näkyvästi esillä.

      Tervehdyttämisprojektin aikana monialayrittäjä myös perusti toisen yrityksen, jolle maalämpöyritys myi porausliiketoiminnan ja kaluston 985 000 eurolla. Hinta oli huomattavasti suurempi kuin käypä arvo. Rahoituksesta vastasi pankki ja Finnvera takasi lainasta puolet.

      Sekä pankki että Finnvera olivat siinä käsityksessä, että monialayrittäjä jäisi hoitamaan yrityksiä, mutta maalämpöyrittäjä osti tervehdyttäjän heti ulos molemmista yrityksistä. Yritykset jatkoivat kompastellen toimintaansa jonkin aikaa, kunnes menivät konkurssiin.

    • Anonyymi

      Teot olivat suunnitelmallisia ja tavoiteltu hyöty suuri

      Syyttäjä katsoi, että operaatiolla harhaanjohdettiin velkojia ja aiheutettiin näille vahinkoa. Samalla tapahtui muitakin talousrikoksia.

      Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus hylkäsi monialayrittäjän saamat syytteet törkeästä veropetoksesta, törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja yllytyksestä tai avunannosta törkeään velallisen epärehellisyyteen. Vain syyte törkeästä petoksesta meni läpi.

      Vaasan hovioikeus kuitenkin katsoi monialayrittäjän olleen ratkaisevassa roolissa muidenkin tapauksessa tehtyjen rikosten syntymisessä ja katsoi miehen syyllistyneen syytteisiin lukuun ottamatta törkeää veropetosta.

      Hovioikeus piti kaksikon tekemisiä suunnitelmallisina ja katsoi, että niillä tavoiteltiin huomattavaa hyötyä. Molemmat antoivat pankille ja Finnveralle väärää tietoa tulevasta toiminnasta ja omaisuuden arvosta.

      Pankki ja Finnvera eivät olisi lähteneet tukemaan toimintaa, jos ne olisivat tienneet, että tervehdyttäjä jää pois yrityksestä.

      Hovioikeus mittasi tervehdyttäjälle siis vuoden ja kymmenen kuukautta ehdollista vankeutta. Käräjäoikeudessa mies oli selvinnyt kuudella kuukaudella.

      Myös maalämpöyrittäjän tuomio koveni. Hän sai ehdolliseen vankeusrangaistukseen neljä kuukautta lisää. Mies syyllistyi törkeään velallisen epärehellisyyteen, kuten käräjäoikeuskin katsoi. Lisäksi hovioikeus katsoi miehen tekemien kahden kirjanpitorikoksen olleen tekomuodoiltaan törkeitä. Vielä hovioikeus katsoi miehen syyllistyneen myös avunantoon törkeään velallisen epärehellisyyteen. Tämän syytteen käräjäoikeus oli hylännyt.

      Tervehdyttäjän omaisuutta on takavarikossa 750 000 euron edestä. Vakuustakavarikko pysyy voimassa.

      • Anonyymi

        Reipas ja rehellinen Pohjalaanen yrittäjä? Kateellisia aina riittää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Reipas ja rehellinen Pohjalaanen yrittäjä? Kateellisia aina riittää.

        Oliko ne Vuoden maakuntayrittäjä -ainesta?


    • Anonyymi

      Käyttää toisia hyväkseen.
      Psykopaatti.

    • Anonyymi

      Minkänimisiä nämä kaverit olivat????

      • Anonyymi

        Oisko Putte toinen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oisko Putte toinen

        Yllätys yllätys


    • Anonyymi

      Ei ollut Putte tässä huijauksessa.
      Valkku Keski-Nurmosta teki kuzetuksen taas.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      75
      1440
    2. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      248
      1342
    3. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      155
      1122
    4. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      255
      1098
    5. Avustikset peruttu.

      Aettokosken ampuraan rahat otettu poekkeen valtiolle.
      Suomussalmi
      51
      805
    6. 65
      774
    7. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

      Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
      Ikävä
      62
      757
    8. Miksi mies tuntee näin?

      Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui
      Ikävä
      39
      738
    9. Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg

      parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤
      Ikävä
      44
      711
    10. Määpä tiijän että rakastat

      Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
      Ikävä
      30
      647
    Aihe