Hei miten luuleette wttä myynti kehuttyy

Nyt kun kokoomus hallitus on leikannut kansan ostovoimaa rajusti.


Monelta on viety lapsi korotukset , vuokratuet ja AISIosidNAISET KORVAUKSET JOISTA olaan maksettu verot t ja maksut itse.

Sitten alv nosto kuritaa ostovoimaa noin 40 -100 e kuukaudessa lisä.ä.

Moni joutunut työttömäksi esim raksalla ja pankeissa ja kaupoissa kun ei asiakkaita

Miljoonia rahaa puuttuu kansan lompakosta joka enne on siirtynyt kampajien ja muiden. Palvelualan harjoittajien taskuun.

Nythän tätä tahaa ei ole lompakossa. Vetot menee veroihin ja rikaiden yritysten sosiaali tukeen.

Olisi kiva kuulla miten on laskutus mennyt
itse veikaan. Kautta ikain huonointa joulumyyntiä.

Toivottavasti olen taas väärässä

Itellä vaan ei ole nyt oikeen enää ostohousut jalassa

Moni mmjukin jöttää bubuillat väliin ja juo lidlestä kaljaa kotonan
1179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

➕🏬➕😱➕🤡➕🥷🧕🌺➕💼💼💼💼💼🪨🪨🪨🪨🪨🪨
Yritys tarvitsee yhteiskunnan sosiaalitukea kyetäkseen toimimaan, kasvamaan ja kukoistamaan.

Parempi väki tarvitsee enemmän rahaa ja alempia veroja, että jaksavat toimia entistä tuottavammin ja toivon mukaan myös sijoitella rahojaan systeemiä hyödyttävällä tavalla.

Mitä tarvitsee työtön? Vähemmän sosiaalitukia ja vähemmän työttömyyskorvauksia. Entäs duunari? Vähemmän vaikutusmahdollisuuksia ja pienempää palkkaa.

Taviksia motivoidaan siis eri keinoin kuin varakkaita tai yrityksiä. Laitaoikeistohallitus on jopa sitä mieltä, että nälkä ja asunnottomuus hyödyttävät ja kannustavat ihmistä, jolla menee huonosti. Tällaiset asiat kannattaa muistaa aina äänestyspäätöstä tehdessä.


Äänestä SDP

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt kun kokoomus hallitus on leikannut kansan ostovoimaa rajusti.


Monelta on viety lapsi korotukset , vuokratuet ja AISIosidNAISET KORVAUKSET JOISTA olaan maksettu verot t ja maksut itse.

Sitten alv nosto kuritaa ostovoimaa noin 40 -100 e kuukaudessa lisä.ä.

Moni joutunut työttömäksi esim raksalla ja pankeissa ja kaupoissa kun ei asiakkaita

Miljoonia rahaa puuttuu kansan lompakosta joka enne on siirtynyt kampajien ja muiden. Palvelualan harjoittajien taskuun.

Nythän tätä tahaa ei ole lompakossa. Vetot menee veroihin ja rikaiden yritysten sosiaali tukeen.

Olisi kiva kuulla miten on laskutus mennyt
itse veikaan. Kautta ikain huonointa joulumyyntiä.

Toivottavasti olen taas väärässä

Itellä vaan ei ole nyt oikeen enää ostohousut jalassa

Moni mmjukin jöttää bubuillat väliin ja juo lidlestä kaljaa kotonan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu