Maailman onnellisin kansa myyitseään kadulla

💼💼🎩💼🎩💼🪨🎩💼😱🪨🎩💼😱🥷😂🌺🧕🧕🌷🌷🌹
Seksi­bis­nekseen tulee nyt uusia tekijöitä: nuoria aikuisia, joilta loppuvat rahat
Liikkuva prostituutio on lisääntynyt taloudellisten vaikeuksien vuoksi eri puolilla Eurooppaa. Suomessa alalle tullaan yhä useammin rahan takia.
Seksityöntekijöiden määrä on kasvanut heikentyneen taloudellisen tilanteen vuoksi.

Näin arvioi alan sosiaali- ja terveysjärjestö Pro-tukipiste. Sen mukaan yhä useammin alalle tulevan motivaationa toimii raha. Pro-tukipisteestä kerrotaan, että monet uudet alalle tulijat ovat nuoria aikuisia, jotka harkitsevat seksityötä toimeentulon parantamiseksi.

– Meidän palveluihimme tulee koko ajan uusia ihmisiä, uusien ja alalle palaavien määrä on lisääntynyt, sanoo Pro-tukipisteen palvelujohtaja Minna Huovinen.

Pro-tukipiste tarjoaa seksityötä tekeville matalan kynnyksen palveluita, kuten terveyspalveluita, sosiaaliohjausta sekä keskustelu- ja kriisitukea.
Myös niin sanottu liikkuva prostituutio on lisääntynyt ja tuonut tarjontaa myös Suomeen.

– Nyt kun esimerkiksi Etelä-Euroopassa on ollut heikompi talous, niin se on saanut ihmisiä liikkumaan muualle Eurooppaan seksityön merkeissä, Huovinen sanoo.

Poliisi ei varsinaisesti seuraa kotimaista seksikauppaa, koska se on itsessään laillista.

– Laittomaan paritukseen tai varsinkaan ihmiskauppaan liittyviä tapauksia ei ole juuri ilmennyt, sanoo Helsingin poliisin ihmiskaupparyhmän rikosylikomisario Hannu Kortelainen.

Hänen mukaansa seksikauppaan ja paritustoimintaan lähdetään tai ajaudutaan usein taloudellisista syistä.

– Siksi voisi ajatella, että heikentynyt taloustilanne myös Suomen sisällä voisi saada aikaan sen, että seksikauppamarkkinoille tulee uusia toimijoita, Kortelainen sanoo.

Alalle tulijan kanssa käydään perusasiat lävitse
Pro-tukipisteen uusi asiakas saa tavallisesti pohdittavakseen joitakin kysymyksiä.

– Mietimme asiakkaan elämän kokonaisuutta, mitä kaikkea siihen liittyy. Mikä elämän kokonaissuunnitelma on, Pro-tukipisteen Huovinen sanoo.

Hänen mukaansa vastaanotolle tulee usein ihmisiä, joilla on haasteita löytää työpaikka, eivätkä he ole päässeet opiskelemaan.

– Tai ei ole varaa opiskella.
27299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kaikki tämö johtuu kokoomuskswn äärrioikeistopolitiikasta
📍📍📍📍📍📍📍📍📍📍
Älkää täällä valittako kaikesta

Nauttikaa kokoomuspolitiikasta
Kun ootte heitä äänestäneet

Ja kiittäkää mtv 3 n pissiksiä kun ovat teitä auttaneet äänestämään urpoja

Kokoomuslainen termospullo duunari ei ole miljonääri

Äänestä SDP

Äänestä

"maailman onnellisin kansa"- on demareiden omasta päästä keksittyä hevonpskaa.

Kannattaa muuttaa muihin maihin jos ei Suomessa tule toimeen.

Demarithan kannattavat maahanmuuttoa.

Äänestä

Miten viiskymppiset keskivartalolihavat työttömät miehet myyvät itseään?

Jos eivät myy, niin miten silti pysyvät hengissä.

Jos taas viiskymppiset lihavat miehet selviävät hengissä ilman seksin myymistä, niin eivätkö nuoret naiset osaa hakea niitä tukia, joita vanhat miehet saavat vai onko seksityö kivempi vaihtoehto?

Äänestä
  • Kyse on siitä, että hallitus karsii vapaaehtoisien ryhmien rahoitusta.

    Taiteilijat jo valittivat siitä, että joutuvat elämään palkallaan, hevosväki valitti, ettei rahat riitä hevosharratsukseen ja nyt on nämä seksityöntekijät.

    Tulemme näkemään vielä paljon erilaisia ryhmiä, jotka joutuvat punnitsemaan onko heidän tekemä työ niin tärkeää, että siitä hyötyjät ovat valmiita itsekin maksamaan siitä eikä vain ottamaan vastaan ilmaista rahaa.

    Äänestä

"Suomessa alalle tullaan yhä useammin rahan takia."

Elikkä kutsumusammattilaiset ovat jäämässä vähemmistöön? Rahan takia minäkin töissä käyn, mutta voisin harkita ammatin vaihtoa. 200 euroa tunnin makoilemisesta ei kuulosta lainkaan pahalta! Ehkei keski-ikäiselle heteroäijälle olisi kysyntää seksibisneksessä, vai mitä arvelet?

Äänestä

Nato-Suomi on nousussa kukoistukseensa.
Prostituoidut tulevat olemaan yleinen näky Suomessa. Taloutemme on kuin raketti eikä matele enää paikallaan.

Mitenkä tässä näin on käynyt? On Putin syyllinen? Eikös se Venäjä ole jo konkurssissa?

Minä vaan ihmettelen vallan kauhiast.

Äänestä
  • Mitä pahaa prostioiduissa on?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mitä pahaa prostioiduissa on?

    Haluatko sellaisen Suomen jossa lastesi on myytävä persettään kadulla ansaitakseen leipänsä? Se on tuon jutun/asian ydin kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Haluatko sellaisen Suomen jossa lastesi on myytävä persettään kadulla ansaitakseen leipänsä? Se on tuon jutun/asian ydin kysymys.

    Suomesta tullut Viru. Eestimaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Suomesta tullut Viru. Eestimaa.

    Teitä ryssiä vituttaa, kun Eesti on vapaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mitä pahaa prostioiduissa on?

    Se in yeittekiäisyyttä

    Saako ne yritystukea ja ilmaiset autot bensat ja ouhelimet. Lounaat ja. Yritsytukee

    Äänestä

Oikein hyvä, että saamme lisää kotimaista tarjontaa ja kilpailua! Eikä tätä harjoiteta millään kadulla vaan netissä nykyään. Sen ei pitäisi häiritä kenenkään iltakävelyä, vaikka bruttokansantuotetta pantaisiin nousuun miten vilkkaasti.

Äänestä

Ei tarvitse mennä Viroon kun omasta takaa pilu on 10€. Näin tässä kävi, voi jeesus!

Äänestä
  • Virossa tuon ammatin harjoittaminen ei ole laillista. Suomessa on. Jos kilpailu täällä lisääntyy ja hinnat laskevat, matkailu Virosta Suomeen lisääntyy. Kun viinanhakumatkat kulkevat toiseen suuntaan, tässähän on malliesimerkki kansainvälisestä yhteistyöstä.

    Äänestä

Olemmeko taantuneet sellaiselle tasolle. Jatketaan vain sodan lietsomista. Ehkä vanhat mummotkin alkaa rikastuttaa seksielämää ruokapalkalla.

Äänestä
  • Te venäläiset trollit olette aina olleet tuolla tasolla.

    Äänestä

🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀
Suomessa in ollut oikeisto hallitukset n. 2o vuotta vallassa ennen marinin tasapuolista loistavaa hallitusta 20, vuotta oikeiston riisto ja sekoilua enne marina jonka vika muka kaikki nykytilanne on vaikka peri oikeiston kaatopaikan
. Jäätteenmäki 2003 - 2003 69 Keskusta
. Vanhanen 2003 - 2007 1396 Keskusta Enemmistö x
. Vanhanen II 2007 - .2010 1161 Keskusta Enemmistö x
Kiviniemi 2010 - 2011 366 Keskusta Enemmistö x
. Katainen 2011 - .2014 1099 Kokoomus Enemmistön
Stubb 2014 - 2015 340 Kokoomus Enemmistö x
. Sipilä 2015 - 2019 1470 Keskusta Enemmistö x
. Rinne 6.6.2019 - 10.12.2019 188 SDP Enemmistö s
Marin 2019 - 2023 1289 SDP Enemmistö

Miksi oikiesto ei laittaneet asioita ja sopeutusta kuntoon vaan lisäsivät työttömyyttä
Kun aikaa on ollut 20 vuotta ja syytetään yhtä koronaj aikan otetua velkaa joka otetiin yrittäjille kun ne ei meneet töihin esim siivoomaan pääsee aina

Äänestä

🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶
Suomella on nyt sysipaska hallitus

Näin täytyy rehellisenä duunarina nyt vain todeta, sillä milloin muulloin on kaikki hallitusohjelman linjaukset kohdistuneet vain köyhimpien ja pienituloisten kurjistamiseen ja rikkaimpien henkilöiden etujen ja tulojen kasvattamiseen. Lue hallitusohjelma ja totea itse sama asia kuin minä.

Ei siis ihme, että yleislakkokin on nyt lähempänä täällä Suomessa.

Samaa mieltä. Kansanmurhaajien roskasakki on hallituksessa.

Tietysti se kohdistuu vasemmiston kannattajiin, teille jaettiin rahaa viime hallituksen aikana. Nyt ei jaeta. Nyt.annetaan kok ja ps työtätekevän menoihin . Vasemmiston porukoille ei mitään . Milloin se yleislakko ja vallankumous alkaa ?

Suomalainen vasemmiston yhdessä ay-liikkeen kanssa aikoinaan rakentama täysin demokraattinen hyvinvointiyhteiskunta on nyt pahassa vaarassa kaatua.

Tämä nykyinen Petteri Orpon johtama täysin äärioikeistolainen sinimusta hallitus yrittää kaikin mahdollisin keinoin ja konstein nyt rapauttaa ja tuhota suomalaisen työväestön täysin laillisia ja ansaittuja työelämän etuja ja oikeuksia.
Nämä Petteri Orpon johtaman hallituksen suunnittelemat työväestön tulojen työelämän oikeuksien ja etujen leikkaukset toteutuessaan jakavat suomalaisen yhteiskunnan jälleen täysin kahtia. Eli vastakkainasettelun aika se palaa takaisin tänne Suomeen. Ja suurimmat syylliset ovat tähän tosiasiaan nimenomaan pelkästään kokoomus ja PS

Näinpä sitten Suomen kansan enemmistö toki nouseekin puolustamaan heikompia suomalaisia ihmisiä. Joka alkaa sitten yleislakolla joka onkin sitten jo todella lähellä.

Äänestä SDP

Äänestä
  • Jos kansa saa ansaitsemansa päättäjät, mitä pahaa olemme tehneet?

    Ilman mitään ideologiaakin näyttää päivänselvältä, että nykyhallituksella ei ole kykyä ratkaista maan ongelmia. Ei ollut edelliselläkään ja tuskin on seuraavallakaan hallituksella. Äänestä siis SDP ja sama koheltaminen ja kurjistuminen jatkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Jos kansa saa ansaitsemansa päättäjät, mitä pahaa olemme tehneet?

    En äänestä.

    Min en äänestä enää ketään enkä koskaan, koska äänestämisen kautta ei voi enää vaikuttaa asioihin ,se on nyt nähty.

    Sen vuoksi en suostu äänestämään, että joku saa hyvät tulot ja pääsee kyykyttämään mielivaltaisesti kansalaisia ja matkustella heidän rahoillaan pitkin maailmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Jos kansa saa ansaitsemansa päättäjät, mitä pahaa olemme tehneet?

    Ilman mitään ideologiaakin näyttää päivänselvältä, että nykyhallituksella ei ole kykyä ratkaista maan ongelmia. Ei ollut edelliselläkään ja tuskin on seuraavallakaan hallituksella. Äänestä siis SDP ja sama koheltaminen ja kurjistuminen jatkuu.

    Saatiin valehtelijoita. Tekevät ihan muuta kuin lupasivat äänestäjille.

    Mistä tietää että Persu valehtelee?
    Mistä tietää että kykypuolue kokoomuslainen valehtelee?

    Nehän valehtelee aina. Ei sitä tarvitse arvuutella.

    Äänestä

Kas kas, hymiötyyppi kunnostautui taas!!!!!
On se mestari!!!

Äänestä

Persu ministerit kieli pitkällä kadunkulmassa väijymässä. Vasara ja pistooli tietty mukana.

Äänestä

Valitettavasti näin on.

Äänestä

Mistä löytää, jos niin kuin haluaisi avustaa työtöntä ja vähävaraista?

Äänestä
  • Etsi lähin leipäjono

    Äänestä

Hallitus natsi paska.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

💼💼🎩💼🎩💼🪨🎩💼😱🪨🎩💼😱🥷😂🌺🧕🧕🌷🌷🌹
Seksi­bis­nekseen tulee nyt uusia tekijöitä: nuoria aikuisia, joilta loppuvat rahat
Liikkuva prostituutio on lisääntynyt taloudellisten vaikeuksien vuoksi eri puolilla Eurooppaa. Suomessa alalle tullaan yhä useammin rahan takia.
Seksityöntekijöiden määrä on kasvanut heikentyneen taloudellisen tilanteen vuoksi.

Näin arvioi alan sosiaali- ja terveysjärjestö Pro-tukipiste. Sen mukaan yhä useammin alalle tulevan motivaationa toimii raha. Pro-tukipisteestä kerrotaan, että monet uudet alalle tulijat ovat nuoria aikuisia, jotka harkitsevat seksityötä toimeentulon parantamiseksi.

– Meidän palveluihimme tulee koko ajan uusia ihmisiä, uusien ja alalle palaavien määrä on lisääntynyt, sanoo Pro-tukipisteen palvelujohtaja Minna Huovinen.

Pro-tukipiste tarjoaa seksityötä tekeville matalan kynnyksen palveluita, kuten terveyspalveluita, sosiaaliohjausta sekä keskustelu- ja kriisitukea.
Myös niin sanottu liikkuva prostituutio on lisääntynyt ja tuonut tarjontaa myös Suomeen.

– Nyt kun esimerkiksi Etelä-Euroopassa on ollut heikompi talous, niin se on saanut ihmisiä liikkumaan muualle Eurooppaan seksityön merkeissä, Huovinen sanoo.

Poliisi ei varsinaisesti seuraa kotimaista seksikauppaa, koska se on itsessään laillista.

– Laittomaan paritukseen tai varsinkaan ihmiskauppaan liittyviä tapauksia ei ole juuri ilmennyt, sanoo Helsingin poliisin ihmiskaupparyhmän rikosylikomisario Hannu Kortelainen.

Hänen mukaansa seksikauppaan ja paritustoimintaan lähdetään tai ajaudutaan usein taloudellisista syistä.

– Siksi voisi ajatella, että heikentynyt taloustilanne myös Suomen sisällä voisi saada aikaan sen, että seksikauppamarkkinoille tulee uusia toimijoita, Kortelainen sanoo.

Alalle tulijan kanssa käydään perusasiat lävitse
Pro-tukipisteen uusi asiakas saa tavallisesti pohdittavakseen joitakin kysymyksiä.

– Mietimme asiakkaan elämän kokonaisuutta, mitä kaikkea siihen liittyy. Mikä elämän kokonaissuunnitelma on, Pro-tukipisteen Huovinen sanoo.

Hänen mukaansa vastaanotolle tulee usein ihmisiä, joilla on haasteita löytää työpaikka, eivätkä he ole päässeet opiskelemaan.

– Tai ei ole varaa opiskella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu