Ristiriitaista uutista. Toisaalta uutisissa toistetaan sitä, on toistettu jo pitkään, että venäjä on hajoamassa ja sen talous romahtaa. Lisäksi venäläiset eivät osaa sotia vaan ne vodkapäissään mokaavat koko ajan aseiden kanssa ja ovat vaaraksi lähinnä itselleen, jos edes pysyvät pystyssä. Lisäksi kaikki aseet niillä on huonosti toimivia ja osat on pöllitty, ja kaikki on ruostetta tai romua.
Eikö tuosta voisi päätellä, ettei meillä ole mitään hätää, kun rajan takana ei osata mitään ja mikään ei toimi ja kaikki hajoaa ja romahtaa.
Miksi kuitenkin samat uutislööpit uutisoi toisaalta sitä, että Suomi ja Nato tarvii lisää ja lisää aseita, sekä yhä enemmän sotilaita koko eurooppaan. Ja sitä että kaikkien suomalaisten pitää olla hyvässä kunnossa vuoteen 2025 mennessä. Ja että lisää aseita ja lisää kapasiteettia kaikenlaiseen sotakalustoon ja valtiontaloudesta yhä isompi siivu sotatalouteen.
Miksi tällaiseen pitää varautua, jos itänaapurissa mikään asejärjestelmä ei toimi, ja mikään muukaan ei toimi.
Mitä me pelätään? Miksi noissa uutisissa on iso ristiriita?
Eikö tuosta voisi päätellä, ettei meillä ole mitään hätää, kun rajan takana ei osata mitään ja mikään ei toimi ja kaikki hajoaa ja romahtaa.
Miksi kuitenkin samat uutislööpit uutisoi toisaalta sitä, että Suomi ja Nato tarvii lisää ja lisää aseita, sekä yhä enemmän sotilaita koko eurooppaan. Ja sitä että kaikkien suomalaisten pitää olla hyvässä kunnossa vuoteen 2025 mennessä. Ja että lisää aseita ja lisää kapasiteettia kaikenlaiseen sotakalustoon ja valtiontaloudesta yhä isompi siivu sotatalouteen.
Miksi tällaiseen pitää varautua, jos itänaapurissa mikään asejärjestelmä ei toimi, ja mikään muukaan ei toimi.
Mitä me pelätään? Miksi noissa uutisissa on iso ristiriita?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Vahingonlaukausten vuoksi kannattaa varautua. Jos yhtäkkiä ohjuslaite alkaakin toimia ja se on vahingossa suunnattu Suomeen päin.
Luulen, että meidän päättäjät eivät hallitse diplomatiaa, joten aina pitäis olla joku "isoveli" jonka seläntakaa voisi lällättää Venäjälle.
Varsikin kokoomukselle jäi vuosikymmeniksi trauma, kun eivät saaneet "ryssitellä" kun Kekkonen ei luottanut heidän käytöstapoihin ja sulki heidät komeroon siksi aikaa, kun täällä vieraita kävi itänaapurista.
Venäjän nykyhallinto ei hallitse vähäisintäkään diplomatiaa, vaatimukset ja uhkailu ei ole nykypäivää. Kumartelun aika on ohi.
Venäjä ei ole koskaan kunnioittanut muuta kuin voimaa ja sitä Natolta löytyy moninkertaisesti enemmän kuin venäjältä.
Nato maiden asukasluku jo on yli 20 kertaa suurempi kuin Ukrainan, jonka kanssa Venäjä on kutakuinkin tasaväkinen.
Ei venäjällä mikään ala toimimaan eikä ne tussarit tänne asti lennä. Lisäksi se valtio hajoaa palasiksi ja romahtaa nykyisessä muodossaan.
Tämän takia tuntuu kummalliselta, jos puolustusliitto Nato ja Suomen puolustukseen tarkoitettu armeija, alkaa haalia lisää ja lisää voimaa, yhä heikommaksi käyvää naapuria vastaan. Siitä ei voi päätellä kuin yhden asian, Nato Suomi mukaanluettuna, kehittelee hyökkäyssotaa heikkoa venäjää vastaan.
Pelkästään pohjoismaiden kyky riittäisi jo koko karjalan takaisin ottamiseen, ja enemmänkin, ei ne pystyisi meitä pidätellä nykyisellä ryysyläisarmeijallaan mitenkään.
Siitä kysynkin, koska me ollaan jo monta kertaa vahvempia kuin nykyvenäjä. Niin miksi meidän pitää yrittää haalia lisää ja lisää sotavoimaa. Miksi kaikki merkit viittaa siihen että kova hinku on hyökätä täältä itään. Ei sellaiseen pidä ruveta, me ollaan sivistysvaltio jonka ei pitäisi hyökkimään ruveta. Puolustetaan mieluummin tätä maata, me ei tarvita lisää maata, täällä on riittävästi tilaa jo nyt. Karjalassa ei ole mitään arvokasta, täyttä röttelöä ja lahopaskaa koko alue.
Ei lähdetä mihinkään naton hyökkäyssotiin mukaan.
Olisihan se paukku, että Naton ensimmäinen hyökkäyssota olisi Venäjää vastaan!
Minä veikkaan että jatketaan samalla linjalla kuin tähänkin asti, eli noudatetaan Naton agendaa, että se on puolustusliitto.
Aloittaja puhuu kauniisti sanottuna paskaa.
Jos lukee vain mv-lehden uutisia, niin asia vki ollakin niin, mutta se ei muuta tosiasoita, sitä että venäjä on savijaloilla seisova jättiläinen. Suuri vain pinta-alaltaan, mutta sotakoneisto on jotain Italian luokkaa, kuten talouskin. Luultavasti pienempikin, koska Italia on suurempi kuin Ukraina, jolle iivana ei tahdo pärjätä.
Koska se kuitenkin sotii ja valloittaa naapureitaan, kuten se on tuhat vuotta tehnyt, niin tarvitsemme taustatukea koska olemme hyvin pieni kansakunta.
Edelliset matsit olivat tasaväkisiä, mutta kukaan ei enää halua sotia vuosikausia, niin nato on meilke paras mahdollinen turva.
Putinkin on tunnustanut, että vain hullu unissaan kuvittelee hyökkäävänsä natomaahan.
Ehrnroothin puhe on jitain mikä pitää soittaa toistuvasti näissä putinistien ketjuissa.
https://m.youtube.com/watch?v=h9HGuCfEHrI
Et nyt ymmärränyt aloittajan tekstiä. Kirjoitit samaa kuin aloittaja, eli venäjä on heikko. Siitä se kysymys olikin, miksi heikkoa savijaloilla seisovaa italian kokoista kärpäsenpaskaa varten pitää haalia lisää sotavoimaa. Jos ne kerran luhistuu jo omaan paskaansa ja kaikki tussarit on suutareita
Alkaa suuresti epäilyttää, että Venäjän valtiolla ei ole enää hommat kontrollissa, kun pitää lähteä munaa kasvattamaan sekalaisilla yksityisarmeijoilla, joilla on jo valtuuksia toimia parhaaksi katsomallaan tavalla mm. rajavartioinnissa:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010687038.html
Kävisikö tämä Suomessa? Perustaisimme sekalaisia yksityisarmeijoita, jotka tekisivät presidentille palveluksia ympäri maata ja Afrikkaa? Venäjällä maan oma asevelvollisuusarmeija lyödään laimin ja ohitetaan. Miinanpolkijoiksi kelpaavat, mutta isot rahat poimitaan yksityisbisneksessä, jota presidentti suoraan rahoittaa.
Mikäli Venäjän armeija sotilaineen ja päällystöineen kokonaan sivuutetaan ja nöyryytetään, Venäjä on libanonisaation tiellä. Tulevaisuus on yksityisarmeijoiden - eikä, kuten Libanonissa, johda mihinkään hyvään.
Lisättäköön, että libanonisaatio on Venäjälle itselleen tuhoisaa. Naapurimaille sitäkin vähemmän, kun venäläiset keskittyvät sotimaan toisiaan vastaan. Naapurimaat hyötyvät myymällä kiistan osapuolille lisää aseita, jos Venäjän omat varastot pääsevät loppumaan.
Libanonissa oli varsinainen sisällissota 1975-1990. Sen jälkeenkään ei voi puhua yhtenäisestä maasta, vaan eri ryhmittymien yksityisarmeijat kontrolloivat omia alueitaan, keskushallinto toimii tuskin ollenkaan, ja ryhmittymät harjoittavat jopa omaa keskushallinnosta riippumatonta ulkopolitiikkaa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010687038.html
Venäjä yritti luikahtaa kuin varas Ukrainaan. Putin arvioi väärin lännen yhtenäisyyden ja joutui palaamaan häntä koipien välissä takaisin. Jäätyään kiinni aloitti järjestelmällisen tappamisen ohjuksilla ja tykistöllä. Se tietää itsekin että Ukraina jää valtaamatta. Kiinan, Pohjois-Korean ja Iranin avustuksella se pystyy vielä jatkamaan räiskimistä. Ennen kuin presidentti USA:ssa vaihtuu lupa pitkän kantaman ohjuksiin annetaan Ukrainalle.
Putler on pian Vaalimaalla veräjän takana odottamassa Suomeen turvaan pääsyä. Nuorisopyörää lykäten, buahahahahah hhah haaha hee !
Suomi hyökkäsi juuri Ivalon lentokentältä Muurmanskiin. Tuhot lienee valtavat? 😂
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010691785.html
ei liity Lapuaan
Valita Jurvan kuntaan.
luulis että Lapualaisten suurin huolenaihe on se voittaako virkiä jossakin lajissa jotain,sun kirjoittamalla teksti ei kosketa Lapuaa eli pyyhi sillä persettä
Juu ei se tasapäiden liike enää nouse ei🤣🤣 nyt eletään jo vuotta 2024!!joten ne tasapäiden ihannoimat ajat meni aikaa sitten!!
tasapäät asuu assjoella ,täällä Lapualla niitä ei ole.aina kun puhut tasapäistä se tarkoittaa assjokisia