– Kun Manun haukku loppui, näin tutkasta, että se siirtyi vähän silloin tällöin, ja ajattelin, että se ei viitsi haukkua vaan katselee hirveä.
Odottelun jälkeen Siren päätti hakea Manun pois. Koira löytyi, mutta Manuksi sen tunnisti vain päästä.
– Manu oli aika lailla eri näköinen kuin aamulla. Siltä oli revitty nahka päältä ja sisuskaluja oli syöty.
Manun, kuten monen metsästyskoiran kohtaloksi koitui sudet.
– Saan tietysti jonkun korvauksen valtiolta, mutta se raha on minulle yksi lysti. Koiran kärsimykset, kun siltä elävänä revitään nahka päältä ja syödään, on ollut mielettömät. Mietin, mitenhän kauan se kärsi, Siren pohtii.
Helsingin vihreille tekisi gutaa nähdä luonnossa miltä tuollainen raadeltu koira näyttää, menisivät varmaan shokkiin.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Hyvän hirvikoiran menetys on valtava isku.
Miksi tekisi gutaa? Onko se sinulle joku arkipäivän näky ja kehuskelet, että eipä tunnu missään, vai mikä tässä nyt on ideana?
On ikävää, että alueilla, joilla susia elää, ne tappavat reviirilleen tulleita koiria. Tottapa maalaiset koirien omistajat tietävät riskin. Silti on ikävää, että niin käy. Koirat kun eivät voi valita, otetaanko heidän puolestaan riski vai ei.
Tuollaiset hupitappaja koiranomistajat pitäisi heittää vankilaan.
Jännä. Kun irti juossut kissa tapetaan, niin sen OMISTAJA on aina se vastuuton ja mielenvikainen.
Aika varma olen tästä. Manu koira olisi mielellään raadellut hirven, jos vaan olisi. Voimat ja koko riittänyt.
Sinä et ole varma mistään.
Susi on reviiritietoinen eläin. Se tappaa omalle reviirilleen tulevat vieraat koiraeläimet tosta vaan.
Mutta onhan noita piikkipantoja ja kevlar-liivejä yms. ollut tarjolla koirille jo jonkin aikaa.
https://eralehti.fi/suojaako-susiliivi-metsastyskoiraa-susilife-etsii-jasenia-testiryhmaan/
Hirvimetsällä loppuu koirien käyttö kokonaan, tai sitten etsitään ja löydetään sopivat turvavälineet, joilla susi ei saa ajokoiraa hengiltä.
Koko Suomi on enemmän ja vähemmän jonkun pedon reviiriä.
Näitä sattuu ihmeen vähän siihen nähden.
nyky ajan ihmiset katsoo luontoa tveestä,
Susia sais ampua enemmän.