Maapallo turpoaa turpoamistaan

Maapallon sisällä oleva kuuma laava turvottaa maapalloa epätasaisesti niin, että Pohjanlahden rannikolla turpoaminen näkyy maannousuna selvästi jo yhden sukupolven aikana. Pahempiakin skenaarioita on. Esimerkiksi Lappajärven kohdalle räjähtää uusi reikä tai Vimpeliin syntyy uusi Himalajan korkuinen vuori,

Mitä tekevät vihreät? Eivät mitään.
24277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Minä tiedän. Olen ennakoinut. Ostin eilen Vimpelin, siitä tulee avaruuden- ja maankuulu laskettelukeskus. Aivan kuten Himalajalla, myös tulevaisuuden Vimpelissä tulee olemaan seitsenkertainen määrä alamäkiä ylämäkiin nähden. Ei siis tarvitse hiihtohissejä. Mutta miten yhdistän tämän suunnitelman litteän maan teorian kanssa, sitä en vielä tiedä. Kuten on ennustettu, lopun aikojen lähestyessähän litteä maalettu menee rullalle ja lumimies syö sen. Elon Musk toimii Jessen kaverina ja yhdessä he pelastavat valitut taivasten kultamaille. Näitä tapahtumia edeltää juuri tuo nyt käynnissä oleva litteän maan turpoaminen.

Äänestä
  • Mutta onko maaletun mansikkahillossa liikaa sokeria ? On siinä, sain varmistuksen, sillä tuhat etiäistäni ei voi olla väärässä.

    Etiäiset ovat karvapeitteisiä henkiolentoja. Ne suojelevat niin Taalintehdasta kun myös Naantalin kaupunkia. Kuten historiasta olemme lukeneet, aurinkomme on lähtöisin Naantalista, josta tulee seuraava pääkaupunkimme kunhan Helsinki rappioituu vallan tyystin kapeineen kaikkineen. Nauvon imaamin kommunistinuoret ovat samoilla linjoilla. He myös tietävät, että kyllä lautakasakin lentää jos uskoa riittää ja sitähän riittää.

    Ellei Saksa olisi aikoinaan torpannut erään soittokuntaupseerin uraa, hän olisi nyt maailmankuulu maailmalla kuultu huipputattoomies ruosteisine triangeleineen. Voi Harri minkä menit tekemään...

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Mutta onko maaletun mansikkahillossa liikaa sokeria ? On siinä, sain varmistuksen, sillä tuhat etiäistäni ei voi olla väärässä.

    Etiäiset ovat karvapeitteisiä henkiolentoja. Ne suojelevat niin Taalintehdasta kun myös Naantalin kaupunkia. Kuten historiasta olemme lukeneet, aurinkomme on lähtöisin Naantalista, josta tulee seuraava pääkaupunkimme kunhan Helsinki rappioituu vallan tyystin kapeineen kaikkineen. Nauvon imaamin kommunistinuoret ovat samoilla linjoilla. He myös tietävät, että kyllä lautakasakin lentää jos uskoa riittää ja sitähän riittää.

    Ellei Saksa olisi aikoinaan torpannut erään soittokuntaupseerin uraa, hän olisi nyt maailmankuulu maailmalla kuultu huipputattoomies ruosteisine triangeleineen. Voi Harri minkä menit tekemään...

    Harri Saksa teki ns "raakkujoen" ylityksen lemppaamalla Ossin yli halvan veneen laidan. Ossista olisi luultavasti tehty kappalle Viidakko-Jim eli se olisi ollut toisessa todellisuudessa Viidakko-Aisa pyssys on pam ja pääsi on pim. Koko kulttuuri olisi ollut täysin toinen ja suomettumisen aikaa ei ehkä olisi ollut, ei edes korvaamatonta Viidakko-Kekkosta ei olisi ollutkaan. Harri Saksa teki ehkä kulttuurihistoriallisesti väärin.

    Äänestä

Vedenpaisumuksen jälkeinen jääkausi painoi mannerta Suomen kohdalta. Se nousee edelleen, 4500 vuoden jälkeen.

Äänestä
  • Suomen kohdalla nousee, tiedetään tiedetään. Vedenpaisutus oli oiva keino päästä eroon suurista maaeläimistä, jotka painollaan tallasivat Äiti Maan pintaa, vallan kuoppiakin tuli. Ihminen on apinan ja ahvenen epäonnistunut risteymä. Laiskiainenkin on parempi, se ei hötkyile eikä turmele luontoa. Sen kakkakin on kaunis, niin ja katse.

    Todellisuudessa maailma luodaan vasta miljardien vuosien päästä. Nykymeno on vain projektiota. Tämä on siis pikkujumalten harjoituskenttä ja sinä olet möhkäle tuossa pelissä. Möhkäle ? Niin niin möhkäle. Jos nimittäin olisit vaikkapa kansalliseepoksemme käsikirjoittaja, olisivat lapseni joutuneet pakkolukemaan tekstejäsi alakouluissaan. Pelkkä ajatuskin puistattaa. Mitä lie paskaporvareita niistäkin olisi sitten varttunut...

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Suomen kohdalla nousee, tiedetään tiedetään. Vedenpaisutus oli oiva keino päästä eroon suurista maaeläimistä, jotka painollaan tallasivat Äiti Maan pintaa, vallan kuoppiakin tuli. Ihminen on apinan ja ahvenen epäonnistunut risteymä. Laiskiainenkin on parempi, se ei hötkyile eikä turmele luontoa. Sen kakkakin on kaunis, niin ja katse.

    Todellisuudessa maailma luodaan vasta miljardien vuosien päästä. Nykymeno on vain projektiota. Tämä on siis pikkujumalten harjoituskenttä ja sinä olet möhkäle tuossa pelissä. Möhkäle ? Niin niin möhkäle. Jos nimittäin olisit vaikkapa kansalliseepoksemme käsikirjoittaja, olisivat lapseni joutuneet pakkolukemaan tekstejäsi alakouluissaan. Pelkkä ajatuskin puistattaa. Mitä lie paskaporvareita niistäkin olisi sitten varttunut...

    Gaia mytologisväritteisenä prinsiippinä on sangen kiehtova tutkimuskohde jopa näin akateemisin silminkin haisteltuna. Mutta onko kakkani kaunis kuten kasvoni, sen saa huussikärpiäiset päättää... Missivaimoni nyt kuitenkin palvoo minua jo nyt, vaikken ole vielä Eurojackpotannut mutta hän luottaa että joku kaunis torstai-iltapäivä voitan pääpotin.

    Äänestä

HO HOO, HO HOO faitteri ei ymmärrä mitään geopolitiikasta! Vanhus ei ymmärrä, että maa on litteä, ei pallo. Kovin on vääriä vanhuksen tietolähteet.

Ossi, oikea SOTILAS

Äänestä

kun maapallukka lähnrr surinkos se lämpeyttää, ja niin maapallo ei ole pallon muotoinen huomioi sisäinen laavavirtauskin,... maapallo on muuttuvamuotoinen.

Äänestä
  • Ja jos pankkomajuri jatkuvaan lämmittää saunaa niin sekin lämpeyttää ja tekee maapallosta muuttuvaisen. Viidakko-Tursun mukaan myös viidakko-hakkuut lämpeyttää metsureita ja maapallo, tai siis laavapallo tai lamppu vai mikä se oli. Mutta maataloustukeen ei vaikuta, mutta muuttuuko lämpeytymisen myötä potut maassa? Keitettäessä vaikuttaa, lämpeyttäminen voi jopa halkaista potun!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ja jos pankkomajuri jatkuvaan lämmittää saunaa niin sekin lämpeyttää ja tekee maapallosta muuttuvaisen. Viidakko-Tursun mukaan myös viidakko-hakkuut lämpeyttää metsureita ja maapallo, tai siis laavapallo tai lamppu vai mikä se oli. Mutta maataloustukeen ei vaikuta, mutta muuttuuko lämpeytymisen myötä potut maassa? Keitettäessä vaikuttaa, lämpeyttäminen voi jopa halkaista potun!

    Lämpeyttää tahi ei, niin maataloustukia ette mene sorkkimaan. Niiden voimalla pidetään tehokkuus ja muukin hötkyily poissa. Mitä tiloihin tulee, niitä on psykoosi, unitila, onnen kokeminen, hypotermia ja sitten se tärkein, eli maatila.

    Nimimerkki Tukiin täydet indeksikorotukset tai lälly lätisee !

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    No tietysti tuossa tapauksessa maksetaan, turha sitä on lämpeytyä pätö asiasta noin lämpeytyneeksi! Argh sanoi Viidakko-Aisa ja lämpeytyi.

    Äänestä

Maastavetäjä VKK Ano Turtiainen "Viidakko-Tursu" oli vetänyt jotakin maasta ja siksi maa turpoaa, mutta Viidakko-VKK mukaan maa on littu ja pieni turvotus ihan normaalia. Viidakko Tursu on voimannostaja ja siksi maastaveto voi sattua.

Äänestä
  • Mitä Tursu ikinä onkin vetänyt, niin ei se pelkkää kahvia ole.

    Äänestä

  • Suomi24 muuttunut herja palstaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Suomi24 muuttunut herja palstaksi.

    Juu, minuakin on täällä harjattu :-(

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Suomi24 muuttunut herja palstaksi.

    Tämä on Viidakkolestojen hoitokokouspalsta, eli hyvin lähellä Viidakko-Maalaisliittoa!

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Tämä on Viidakkolestojen hoitokokouspalsta, eli hyvin lähellä Viidakko-Maalaisliittoa!

    Maalaisliittolaisessa Viidakko-puimurissa ei ole valoja ja se vuotaa öljyä kuin halpa VKKlainen vene.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Maalaisliittolaisessa Viidakko-puimurissa ei ole valoja ja se vuotaa öljyä kuin halpa VKKlainen vene.

    Mutta se on rypsiöljyä. Antaa valua vaan. Toista oli se Dukatin Montsan radalle valuttama öljy, mikä vei Jarno Saarisen hengen.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mitä Tursu ikinä onkin vetänyt, niin ei se pelkkää kahvia ole.

    Yritti ehkä vetää pikku poikaakin, mutta piti puolensa ja Tursu tuomittiin 14 v pojan pahoinpitelystä ja sen jälkeen tuomittu samasta asiasta vielä kahdesta. Oliskohan Tursu peräti lesta?

    Äänestä

Hiivalla ja leivinjauheella turpoaa pannukakunkin muotoinen Maa ihmeesti.

Äänestä
  • VKK:ssa ovat suorittaneet empiirisen tutkimuksen littumaa-teoriasta toteamalla, että maalätty on litteä, koska kiljutonkan nestepintakin nousee horisontaalisesti. Asiantuntijana keskenkäyneistä juomistaan tuttu VKK-pankkomajuri.

    Äänestä

Yksi VKK pulla-ossikin jatkaa turpoamistaan, mutta laava ei ole syynä, vaan huonot elintavat ja köyhyys. Lemppasivat ylilutina soittokunnasta eläkkeelle ja pulla maistuu edelleen.

Äänestä
  • Ossin kärttyisyydestä päätellen, hän syö pullansa jo taikinavaiheessa.

    Äänestä

Mutta jos lähdet Vimpelistä esim. Vetelin, Perhon, Alajärven tai Lapuan suuntaan, tulet hyvin äkkiä huomaamaan, että littumaa nousee osittaiseen pystyasentoon. Vimpeli sijaitsee siis laaksossa. Ja siltikin Vimpelistä löytyvät Etelä-Pohjanmaan pisimmät kuntoportaat Lakeaharjulta. Ja observatorio. Littumaateoria kumottu?

"Lakeaharju on mäki Vimpelissä Etelä-Pohjanmaalla. Sen huippu on 175,1 metrin korkeudella merenpinnasta ja siten Vimpelin korkein kohta. Korkeuseroa pari kilometriä länteen sijaitsevan Lappajärven pintaan on noin 106 metriä."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lakeaharju

https://maaseutu.fi/tarina/lakeaharjun-kuntoportaat/

https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2020/11/23/jarviseudulle-rakentuu-uusi-kansainvalinen-tutkimuskeskittyma-asteroid-and-impactite-research-academy/

Jos muikkujärvenä tunnettun Lappajärveen kipattaisiin kuormatolkulla perunoita ja pohjaan puhkeaisi reikä niin saataisiinko aikaan maailman suurin kalakeitto, kun laava kuumentaisi järviveden?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Maapallon sisällä oleva kuuma laava turvottaa maapalloa epätasaisesti niin, että Pohjanlahden rannikolla turpoaminen näkyy maannousuna selvästi jo yhden sukupolven aikana. Pahempiakin skenaarioita on. Esimerkiksi Lappajärven kohdalle räjähtää uusi reikä tai Vimpeliin syntyy uusi Himalajan korkuinen vuori,

Mitä tekevät vihreät? Eivät mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu