Totuus maahanmuuton hyödyllisyydestä

IL: Hollantilaistutkimuksen mukaan vain länsimaista ja muutamasta Itä-Aasian maasta suuntautunut maahanmuutto on julkisen talouden kannalta positiivista. Tutkimus käsittää kaikki maahanmuuton muodot, kuten esimerkiksi työperäisen, humanitäärisen, perheen tai opiskelun perusteella tapahtuvan maahanmuuton.

Kaikkihan tuon ovat nähneet jo kauan.
14258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Koko ikänsä yhteiskunnan nettosaaja rasittaa vain yhteiskuntaa.

Äänestä

Voisiko ihmisiin lisätä tekoälyä?

Äänestä

Taloustieteen nobelisti Milton Friedman on Iltalehden mukaan sanonut, että vapaa maahanmuutto ja hyvinvointivaltio on samanaikaisesti mahdoton yhtälö, mikä on luonnollista, sillä valtion on ensin kerättävä nettoverovarallisuus jaettavaksi hyvinvointipalveluiden tarvitsijoille. Jos maahan tulee rajoittamatta väkeä ulkopuolelta, niin hyvinvointivaltion talous kriisiytyy väistämättä verorahojen jatkuvan puutteen vuoksi, jos nämä uudet tulijat eivät hetimiten työllisty nettoverovaroja tuottavalle yksityiselle sektorille. Näiden tulijoiden työllistyminen julkiselle sektorille on verrattavissa tuilla eläjiin, jolloin työllistymiselle ei ole valtion taloutta parantavaa vaikutusta vaan maa ajautuu kehitysmaatulevaisuuskierteeseen kohti hyvinvointivaltion täydellistä romahdusta.

Äänestä

Viherpunikeiden toivoma maahanmuutto ajaa Suomen nopeasti selvitystilaan ja tuhon tielle ja pakottaa Suomen luopumaan julkisen sektorin tuottamista hyvinvointipalveluista. Harmi vain niiden kantasuomalaisten puolesta, jotka ovat työllään ja nettoveroillaan olleet rakentamassa tätä hyvinvointivaltiota jääden itse vaille palveluita.

Äänestä
  • Samoin Pauli Vahtera on ansiokkaasti laskenut yksityiskohtaisemmin maahanmuuton todellisia taloudellisia kustannuksia ja tämän vaikuttavuutta Suomelle, vaikka Iltalehti käyttääkin tässä jutussaan asiantuntijanaan taloustieteen emeritus professoria Matti Vireniä.

    Äänestä

  • 90-luvulla sentään näytettiin telkkarissa näitä haastatteluja, joissa keskusteltiin kiistanalaisista asioista. Nykyään tuskin enää.

    Äänestä

Enää ei ainakaan näytetä avoimesti keskustellen ongelmista. Merkelin aikana tapahtui huolestuttava muutos ja hys hys hys-linja. Ja Suomessa ei kun perässä.
Nyt kun kuset on housuissa, pahimmat suvakit ja kukkahatut on äänestyttäneet itsensä Brysseliin piiloon ja vassareista jopa Anna Kontula jää pois politiikasta.
Anteeksi eivät ole pyytäneet virheitään.

Äänestä

Länsimaiden johtava eliitti on jo muutaman vuosikymmenen ajan julistanut tavalliselle kansalle, että Eurooppa tarvitsee maahanmuuttajia ja että maahanmuuttajat ovat rikkaus ja sen mantran kyseenalaistaminen taas rasismia. Osa kansasta toistaa kiltisti tätä eliitin mantraa miettimättä asioita sen pidemmälle, mutta osa kansasta taas ihmettelee, että mitä ihmeen rikkautta maahanmuutto muka tuo, kun heidän elinympäristössään se näyttää tuovan lähinnä haittaa. Jos he sanovat sen ääneen, niin heidät pyritään vaientamaan rasisti-leimalla. Tässä asiassa hallitsevan eliitin ja tavallisen kansan välillä on suuri kuilu mitä tulee käsityksiin maahanmuuton hyödyllisyydestä.

Äänestä
  • Ja kysymys kuuluu, että minkä vuoksi? Mitä ns. eliitti oikein ajaa takaa tällä kaikella?

    Äänestä

Raakuista voidaan vaahdota kuukausikaupalla mutta tietyistä yhteiskunnan ongelmista täytyy olla ihan hiljaa.

Äänestä

Tuon on kaikki paitsi vassarit tienneet jo pitkään ilman mitään tutkimuksiakin.
Mikä niitä vihervasemmistolaisia noissa kehitysmaamuslimeissa viehättää, vaikka heistä on enemmän ongelmia kuin hyötyä? Arvot suvaitsevaisuudesta tai oikeastaan mistään muustakaan kun eivät heidän arvomaailmassaan kohtaa.

Äänestä

Monet länsimaalaisetkin ovat komeita tummia miehiä. Kiitos suvakkisiskoni <3

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

IL: Hollantilaistutkimuksen mukaan vain länsimaista ja muutamasta Itä-Aasian maasta suuntautunut maahanmuutto on julkisen talouden kannalta positiivista. Tutkimus käsittää kaikki maahanmuuton muodot, kuten esimerkiksi työperäisen, humanitäärisen, perheen tai opiskelun perusteella tapahtuvan maahanmuuton.

Kaikkihan tuon ovat nähneet jo kauan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu